maanantai 12. tammikuuta 2026

Tiistain tukeva:Kenny Logginsin Top Gun-elokuvan hittisingle

Danger Zone on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijän Kenny Logginsin vuonna 1986 levyttämä, Georgio Moroderin säveltämä ja Tom Whitlockin tekstittämä kappale. Se julkaistiin vuonna 1986 elokuvan Top Gun soundtrackillä. Mainitusta soundtrackalbumista muodostui ilmestymisvuotensa suosituin ja eräs kaikkien aikojen menestyneimmistä. AllMusicin laatiman arvion mukaan albumi säilyttää asemansa 1980-luvun puolivälin keskeisenä artifaktina ja sen hitit määrittelevät edelleen aikakauden poplistoja hallinnutta mahtipontista ja melodramaattista soundia. Danger Zonen originaaliversio pääsi lisäksi mukaan elokuvaan Top Gun:The Maverick ja sen soundtrackille. Elokuvaohjaajilla Jerry Bruckheimerilla ja Don Simpsonilla oli musiikkiohjaaja Michael Dilbeckin kanssa ehdolla yli 300 kappaletta Top Gunin soundtrackiä varten. Elokuvan alun lentokonekohtaukseen ei kuitenkaan löytynyt sopivaa ja niinpä Bruckheimer kääntyi asian tiimoilta soudtracktuottaja Georgio Moroderin puoleen. Tämä sävelsi Tom Whitlockin kanssa Danger Zonen, josta työsti demoversionsa Joe Pizzulo. Soundtrackalbumin jakelijana toimi Columbia Records ja niinpä Danger Zonen tulisi levyttää mainitun levy-yhtiön talliin kuuluva artisti. Pätkä Pizzulon nauhoittamasta Danger Zonen demoversiosta kuultiin vuonna 1987 valmistuneessa tv-elokuvassa Cracked Up. Danger Zonea tarjottiin Toto-yhtyeen levytettäväksi. Kitaristi Steve Lukatherin mukaan yhtyeen lähetettyä versionsa kappaleesta elokuvan tuottajille selvisi, että elokuvassa käytetyssä biisin versiossa kuultaisiin ainoastaan Joseph Williamsin vokalisointia. Niinpä Toto vetäytyikin mainitusta projektista. Vuonna 2022 AXS TV:lle antamassaan haastattelussa Kenny Loggins kertoi, että Danger Zonea tarjottiin ensiksi Jefferson Starshipille, mutta yhtye kieltäytyi. Danger Zonea tarjottiin myös Corey Hartin levytettäväksi, mutta hän halusi levyttää ainoastaan omaa sävellystuotantoaan. Logginsin samaisen vuoden 2022 haastattelun mukaan myös REO Speedwagonin Kevin Cronin kieltäytyi levyttämästä Danger Zonea, sillä kappale kulki hänen äänialalleen liian korkeassa rekisterissä. Elokuvan tuotttajat tarjosivat Danger Zonea lopulta Kenny Logginsin levytettäväksi. Artisti on kuvannut suostumustaan hätiköitynä päätöksenä. Loggins lisäsi kappaleen lyriikkaan omia improvisaatioitaan ja Danger Zone saavutti Billboardin singlelistalla parhaimmillaan toisen sijan. Sen nousun listakärkeen esti ainoastaan Peter Gabrielin Sledgehammer. Logginsin singleistä paremmin on menestynyt ainoastaan vuonna 1984 ilmestynyt Footloose-elokuvan tunnuskappale. Danger Zonen saavuttamasta menestyksestä huolimatta kappale ei Logginsin itsensä mukaan edusta häntä artistina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti