Kuudes toukokuuta 1966 Decca Recordsin julkaisemana ilmestynyt Hey Girl on brittiläisen rockyhtyeen Small Facesin single, joka saavutti Britanniassa Record Retailer-listalla parhaimmillaan kymmenennen sijan. Small Facesin johtohahmoiksi tulkittavissa olevien Steve Marriottin ja Ronnie Lanen käsialaa oleva Hey Girl on tulkittavissa kompromissiksi yhtyeen omien musiikillisten intressien ja manageri Don Ardenin pyrkimysten välillä. Viimeksi mainittu nimittäin halusi yhtyeen julkaisevan selkeästi kaupallisen ja tarttuvan kappaleen ammattisäveltäjien kirjoittaman Sha La La Leen jatkoksi. Kuten suurin osa Small Facesin esikoisalbumin tuotannosta, myös Hey Girl nauhoitettiin eräässä niistä rupeamista, joiden äänitykset ajoittuivat maaliskuun 22:n ja 25:n päivän väliselle ajanjaksolle 1966 IBC-studioilla Lontoossa ääni-insinööri John Pantryn kanssa. Kyseessä on ensikerta, kun Don Arden kreditoitui Small Facesin levytyksen tuottajaksi. Ardenin pojan Davidin mukaan hänen isänsä koki artisteillaan menevän hyvin ja Arden halusi olla itse osa mainittua prosessia. Decca Records julkaisi Hey Girlin Small Facesin neljäntenä yhtyeen kotimaassa ilmestyneenä singlenä. Kyseessä oli yhtyeen ensimmäinen pikkulevy, jonka molemmat kappaleet oli kreditoitu Marriottin ja Lanen nimiin. Uutuussingleään promotakseen Small Faces esitti Hey Girlin ja kolme muuta hittiään tv:n musiikkiohjelmassa Ready Steady Go kesäkuun kymmenentenä 1966. Singlen b-puolella julkaistiin Ian McLaganin urkutyöskentelyn dominoima ja tyylillisesti hienoisesti Booker T and the MG’s:iä muistuttava instrumentaalikappale Almost Grown. Small Faces työsti Hey Girlistä myös promovideon ja mainitunlainen käytäntö jatkui yhtyeen singlehiteillä All Or Nothing, My Mind's Eye, Itchycoo Park ja Lazy Sunday.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti