Smooth Operator on brittiyhtye Saden vuonna 1984 ilmestyneeltä esikoisalbumilta Diamond Life löytyvä kappale. Sade Adun ja Ray St. Johnin käsialaa oleva Smooth Operator julkaistiin Britanniassa albumin kolmantena singlenä b-puolellaan kappale Spirit. 12-tuumaiselta maxisingleltä löytyy edellä mainitun kaksikon lisäksi kappale Red Eye. 28. elokuuta 1984 ilmestynyt Smooth Operator saavutti brittien singlelistalla parhaimmillaan sijan 19. Yhdysvalloissa kappale julkaistiin helmikuussa 1985 Diamond Life-albumin toisena singlebiisinä. Kappaleesta muodostui Saden ensimmäinen top ten-hitti Billboardin listalla. Smooth Operator oli parhaimmillaan kahden viikon ajan mainitun listan viidentenä toukokuussa 1985. Top 40 -listalla kappale viipyi 13 viikon ajan ja nousi kahdeksi viikoksi Adult Contemporary -listan kärksijalle. Britanniassa Saden suurin singlehitti on ollut Your Love is King, mutta Yhdysvalloissa Smooth Operator oli yhtyeen läpimurtosingle ja lisäksi kyseessä on kansainvälisesti yhtyeen suosituimmaksi muodostunut singleformaatissa ilmestynyt kappale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti