lauantai 17. tammikuuta 2026

Sunnuntain extra:Big Brother and the Holding Companyn versioima traditionaalinen kappale

Down on Me on viimeistään 1920-luvulta kotoisin oleva traditionalinen vapauslaulu. Sen varhaisista levyttäjistä mainittakoon Eddie Head and His Family vuonna 1930. Vuonna 1967 sanfranciscolainen rockyhtye Big Brother and the Holding Company levytti mainitusta kappaleesta Janis Joplinin vokalisoimana lyriikaltaan hienoisesti originaalia myönteisemmän näkemyksen, joka ilmestyi vuonna 1967 julkaistulla yhtyeen esikois- ja samalla nimikkoalbumilla. Kirjoittamiensa uusien lyriikoiden lisäksi Janis Joplin vastasi Down on Men uudesta sovituksesta. Big Brother and the Holding Companyn Down on Mestä levyttämä versio ilmestyi kesän 1967aikana ja se saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan sijan 42. missaten juuri ja juuri top 40:än. Big Brother and the Holding Company nauhoitti Down on Mestä myös studionäkemystään aggressiivisemman liveversion, joka pääsi mukaan vuonna 1972 ilmestyneelle Janis Joplinin postuumille tuplakonserttitaltioinnille In Concert. Samainen versio on lisäksi mukana seuraavana vuonna ilmestyneellä Janis Joplinin kokoelma-albumilla Greatest Hits. Myös Big Brother and the Holding Companyn liveversio Down on Mestä julkaistiin juuri vuonna 1972 ja se saavutti listoilla sijan 91. Joplinin Down on Me-versio päättyy positiivisena tulkittavissa olevaan viestiin ”Believe in your brother, have faith in man, / Help each other, honey, if you can / Because it looks like everybody in this whole round world / Is down on me.”. Vuonna 1970 Jeany Reynolds levytti Down on Mestä Joplinin version inspiroiman coverinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti