Procol Harum:A Salty Dog
Kesäkuussa 1969 ilmestynyt A Salty Dog on Procol Harumin kolmas studioalbumi. Musiikillisesti se tarjosi vaikutteita suorasta rockista, bluesista ja popmusiikista. Kyseessä oli toisin sanoen monipuolinen levykokonaisuus, joka erosi tyylillisesti jossakin määrin edeltäjistään A Whiter Shade of Pale sekä Shine on Brightly. Pitkäsoiton nimikappale on eräs Procol Harumin legendaarisimmista ja sen taustalla yhtye hyödynsi ensimmäistä kertaa orkesteria. Myöhemmin, eli vuonna 1972 Procol Harum työsti pitkäsoiton sinfoniaorkesterin kanssa. A Salty Dogin tuottamisesta vastasi Matthew Fisher, mutta hän jätti yhtyeen pian kyseisen albumin julkaisun jälkeen. Samainen pitkäsoitto jäi viimeiseksi myös Procolin tuonaikaiselle basistille Dave Knightsille. A Salty Dogin nauhoitukset ajoittuivat vuoden 1969 maaliskuulle. Jo kyseisellä pitkäsoitolla musiikilliset erot kitaristi Robin Trowerin ja muun yhtyeen välillä alkoivat tulla esiin. Pitkäsoiton kappaleista Trower oli tavanomaisesta poiketen myös solistin tehtävissä raidalla Crucification Lane. Matthew Fisher vokalisoi A Salty Dogilla kolme kappaletta ja musiikillisesti kyseessä oli kahta edellistä Procolin pitkäsoittoa selkeästi vivahteikkaampi kokonaisuus. Legenda kertoo, että Gary Brookerin soitettua albumin nimikappaleen ensi kertaa rumpali BJ Wilsonille tämä kertoi kyseessä olleen kaunein hänen koskaan kuulemansa kappale. Se julkaistiin myös singleformaatissa b-puolellaan Long Gone Geek ja brittilistalla tuloksena oli 44. sija. Itse pitkäsoitto nousi sijalle 27. A Salty Dog saavutti yleisesti melkoisen myönteiset arviot. Erityisesti sen nimikappaletta pidettiin paitsi Procol Harumin oman tuotannon parhaimmistoon kuuluvana, myös yleisesti eräänä parhaista saavutuksista progressiivisen rockin alueella. Cd-uudelleenjulkaisut A Salty Dogista ilmestyivät vuosina 1999 ja 2009. Niillä molemmilla on mukana kuusi bonuskappaletta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti