27. huhtikuuta 1951 syntynyt Paul Daniel, alias Ace Frehley muistetaan ensisijaisesti Kiss-yhtyeen legendaarisen originaalikvartetin soolokitaristina. Myös Space-Acena tunnettu Frehley valitsi alter egokseen avaruusmiehen maskin. Hänen vaikutusaikansa Kississä ennen reunionia kattoi ajallisesti vuodet vuonna 1973 tapahtuneesta perustamisesta yhdeksän vuotta myöhemmin ajoittuneeseen eroon. Kissistä lähtemisensä jälkeen Frehley lanseerasi yhtyettä Frehley's Comet. Hänen toinen pestinsä Kississä kesti vuoteen 2002. Frehleyn tuorein sooloalbumi Space Invader julkaistiin 19. elokuuta 2014. Guitar World rankkasi Frehleyn kaikkien aikojen 14. parhaaksi metallikitaristiksi. Valveutuneet rockyleisöt pitävät Frehleytä eräänä kaikkien aikojen lahjakkaimmista ja nopeimmista kitaristeista. Sooloissaan Frehley hyödyntää usein vibraattoa. Teknisesti taitavaa Freleytä pidetään hardrockin elävänä tunnusmerkkinä. Hän on myös eräs kaupallisesti menestyneimmistä muusikoista. Kissin jäsenten vuonna 1978 julkaistuista soololevyistä Frehleyn albumi myi platinaa. Frehley on myös toiminut innovaattorina useille tavanomaisista poikkeaville pyrotekniikkaa hyödyntäneille kitaroille, joista mainittakoon Gibson Les Paul. Frehley syntyi ja kasvoi Bronxissa. Hän oli kolmesta lapsesta nuorin. Koko Frehleyn perhe osoitti musiikillista lahjakkuutta ja esimerkiksi Acen vanhempi veli soitti klassista kitaraa. Ace sai kitaran joululahjaksi vuonna 1964 ja on soiton suhteen itseoppinut. Keskeisimmiksi vaikuttajikseen Ace on listannut Jimi Hendrixin, Albert Leen, Buddy Guyn, Eric Claptonin, BB Kingin, Led Zeppelinin, Rolling Stonesin ja The Whon. Lempinimen Ace hän sai high school -aikoinaan. Opiskelu ei kuitenkaan maistunut ja myöhemmin Frehley onkin todennut kitaransoiton pelastaneen elämänsä. Kun Frehleyn yhtye, Cathedral, alkoi saada rahaa keikoistaan, Frehley jätti koulun kesken. Perheen ja tyttöystävänsä painostuksesta Frehley palasi koulun penkille ja ansaitsi päästötodistuksensa. Valmistumisensa jälkeen hän oli useissa lyhytaikaisissa työsuhteissa esimerkiksi postin- ja huonekalujen kuljettajana.
70-luvun alussa Frehley vaikutti useissa paikallisissa yhtyeissä, joista eräs, Molimo, levytti puolikkaan albumin verran materiaalia RCA:lle. Loppuvuodesta 1972 Frehleyn ystävä Chris Cassone näytti hänelle Village Voicessa olleen ilmoituksen, jossa etsittiin soolokitaristia. Frehley suoritti koe-esiintymisensä Wicked Lester -yhtyeen jäsenille, kitaristi Paul Stanleylle, basisti Gene Simmonsille ja rumpali Peter Crissille. Frehley, jonka kengistä toinen oli punainen ja toinen oranssi, ei tehnyt imagollaan vaikutusta, mutta hänen soittonsa teki. Noin kolmea viikkoa myöhemmin Frehleystä tuli yhtyeen soolokitaristi. Tammikuussa 1973 Wicked Lester muutti nimensä Kissiksi. Yhtyeen salamalogon suunnitteli Frehley. Yhtye päätti käyttää meikkiä konserteissaan ja Frehleyn maaliksi hänen kasvoissaan valikoituivat hopeiset tähdet. Kun yhtyeen jäsenet päättivät omaksua meikkejään vastaavat lavapersoonat, Frehleystä tuli Space Ace. Myöhemmin hänen lavapersoonansa tultiin tuntemaan Spacemanina. Alkuvaiheessaan Kiss treenasi todella ahkerasti ja soitti lähes tyhjissä clubeissa. Syyskuussa 1973 yhtye alkoi vastaanottaa viikkopalkkaa uudelta manageriltaan Bill Aucoinilta. Kissin erinomainen debyyttialbumi ilmestyi helmikuussa 1974. Sillä Frehley osallistui kappaleiden Love Theme from Kiss ja Cold Gin kirjoittamiseen. Niistä edellisestä vastasi harvinaislaatuisesti koko kvartetti ja jälkimmäinen päätyi Gene Simmonsin laulettavaksi. Frehley tunsi nimittäin epävarmuutta omaa lauluääntään kohtaan. Vaikka hän kirjoitti Kissille useita kappaleita seuraavien vuosien aikana, Frehleytä kuultiin leadvokalistina vasta vuoden 1977 Kiss-albumi Love Gunin kappaleessa Shock Me. Soolokitaristina Frehleystä tuli eräs kyseisen vuosikymmenen suosituimmista ja hän inspiroi kokonaista tulevaa rockkitaristien sukupolvea. Teoksessa Kiss:Behind the Mask Frehley mainitsee monien kitaristien kertoneen hänelle, että hänen soittonsa vuoden 1975 Kiss-albumilla Alive! sai heidät tarttumaan kyseiseen instrumenttiin. Kissin jäsenten vuoden 1978 sooloalbumeista Frehleyn pitkäsoitto oli menestynein ja siltä pomittu single, Russ Ballardin kirjoittama New York Groove nousi top 20:een.
Vuosikymmenten vaihteessa Frehleyn osuus biisintekijänä yhtyeen sisällä kasvoi. Hän oli mukana kirjoittamassa kolmea kappaletta vuoden 1979 pitkäsoitolle Dynasty ja yhtä monelle seuraavana vuonna ilmestyneelle albumille Unmasked. Vaikka kyseiset pitkäsoitot eivät menestyneet erityisen hyvin kotimaassaan, Kiss alkoi saavuttaa niiden myötä suosiota muissa maissa. Erityisen suuria menestyksiä kyseiset levyt olivat Australiassa, missä ne säilyvät Kissin myydyimpinä albumeina. Vaikka Frehleyn osuus säveltäjänä kasvoikin, hänen näkemyksensä siitä musiikillisesta suunnasta, johon Kissin olisi pitänyt pyrkiä, erosi Stanleyn ja Simmonsin vastaavista. Äänestystilanteissa Frehley hävisi, sillä uudella jäsenellä, rumpali Eric Carrilla ei ollut lainkaan äänestysvaltaa. Vuonna 1981 ilmestyneen albumin Music from the Elder levytykseen Frehley osallistuikin huomattavasti aikaisempia Kiss-levyjä vähemmän. Hän oli tyytymätön yhtyeen päätökseen tehdä konseptialbumi suoran rocklevyn sijaan. Lisäksi Frehley ei tullut toimeen tuottaja Bob Ezrinin kanssa. Tämä leikkasi lopulliselta albumilta pois monet Frehleyn soittamista kitarasooloista. Vaikka Frehley oli vielä mukana vuoden 1982 kokoelma-albumin Killersin ja samana vuonna ilmestyneen uuden studioalbumin Creatures of the Nightin kansikuvissa, hän ei enää soittanut kyseisillä levyillä. Frehley oli mukana Creatures of the Nightin videokappaleessa I Love It Loud, Eurooppaan sijoittuneella promootiokiertueella marraskuussa 1982 ja maailmankiertuetta promotoineessa MTV:n haastattelussa alkuvuodesta 1983. Joulukuussa 1982 Kiss aloitti Creatures of the Night -kiertueen ilman Frehleytä. Uutena soolokitaristina esittäytyi Vinnie Vincent. Frehley vastaanotti silti osuutensa jäsenyydestään aina vuoteen 1985 asti. Näin ollen hän sai kahisevaa albumeista Lick It Up ja Animalize, vaikkei soittanut kummallakaan albumilla.
Vuonna 1984 Frehley aloitti Kissin jälkeisen soolouransa. Mukaan tulivat rumpali Anton Fig, joka oli aikaisemmin soittanut esimerkiksi Frehleyn soololevyllä ja kahdella Kissin albumilla, Peter Framptonin kanssa työskennellyt basisti John Regan, solisti/kitaristi Richie Scarlet ja kosketinsoittaja Arthur Stead. Vuosien 1984 ja 1985 aikana nimellä Frehley's Comet tunnettu yhtye teki joukon demoja. Ensimmäisen keikkansa yhtye soitti New Yorkissa marraskuun lopussa 1984. Debyyttiesiintymistä seurasi sarja konsertteja Amerikan koillisosissa seuraavan vuoden maaliskuussa. Yhtye onnistui lopulta solmimaan levytyssopimuksen Megaforce Recordsin kanssa ja yhtyeen nimeä kantanut debyyttialbumi ilmestyi heinäkuussa 1987. Pitkäsoittoa oli mukana työstämässä legendaarinen tuottaja Eddie Kramer, joka oli tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä sekä Frehleyn että Kissin kanssa. Anton Fig sai kiinnityksen sessiorumpaliksi David Leathermanin ohjelmaan Late Night Show. Niinpä hän oli estynyt pysyvästä keikkarumpalin vakanssista Frehley's Cometin kanssa. Fig ehti kuitenkin soittaa vuoden 1987 Yhdysvaltain-kiertueella, jolla olivat mukana myös Y&T sekä konsertit avannut, tuossa vaiheessa nuori lupaus White Lion. Tod Howarth oli korvannut Richie Scarletin jo ennen kyseisen albumin levyttämistä. Ennen Megaforcen kanssa solmittua diiliä yhtyeestä oli tullut kvartetti, eikä Arthur Stead kuulunut enää sen kokoonpanoon. Tyylillisesti hardrockia ja popmetallia yhdistänyt Frehley's Comet merkitsi Acelle suhteellisen menestyksekästä paluuta. Albumi myi noin puoli miljoonaa kappaletta ja nousi Billboardin listalla sijalle 43. Pitkäsoitolta poimittu single, Russ Ballardin käsialaa ollut Into the Night nousi sijalle 27. Mainstream Rocktracks-listalla. Omaelämäkerrallisia aineksia tekstissään sisältäneestä kappaleesta Rock Soldiers tehtiin myös video ja se saavutti rotaatiota MTV:llä, erityisesti ohjelmassa Heandbanger's Ball. Vuonna 1988 ilmestynyt ep Live+ sekä toinen pitkäsoitto Second Sighting eivät menestyneet edeltäjänsä tavoin ja lämmittelykiertueet Iron Maidenille ja Alice Cooperille päättyivät ennen aikojaan, sillä yhtye ei ollut vastaanottanut luvattuja palkkioita.
Vuonna 1989 ilmestyneen pitkäsoiton Trouble Walkin' Frehley julkaisi omissa nimissään. Vaikka albumi edusti perinteisempää hardrocktyyliä, se jäi juuri top 100- listan ulkopuolelle. Trouble Walkinista on silti syytä mainita, että taustalaulajina sillä kuultiin Peter Crissiä, Sebastian Bachia ja myös muita Skid Row -yhtyeen jäseniä. Kyseessä oli Frehleyn ja Crissin ensimmäinen yhteisesiintyminen levyllä sitten vuoden 1979 Kiss-albumi Dynastyn. Criss oli tosin soittanut rumpuja Frehley's Cometin konsertissa Los Angelesissa vuonna 1987. Kyseessä oli encore ja kappalevalinta Kissin debyyttialbumin helmiin lukeutuva Deuce. Frehley soitti puolestaan soolot Crissin vuonna 1994 ilmestyneelle ja TNT Recordsin julkaisemalle pitkäsoitolle Cat#1. Kesäkuussa 1995 Frehleyn ja Crissin yhtyeet tekivät yhteisen kiertueen nimellä Bad Boys Tour. Vuosien 1993-1995 aikana kasassa oli eräs Frehleyn taitavimmista yhtyeistä. Maestron lisäksi siihen kuuluivat kitaristi Richie Scarlet ja nuori rumpalilahjakkuus Steve "Budgie" Werner, joka sai soittaa kyseisten vuosien aikana viiden eri basistin kanssa. Vuonna 1996 Frehley osallistui Kissin menestyksekkääseen paluukiertueeseen, jolla legendaarinen kvartetti oli ensi kertaa yhdessä sitten Crissin vuonna 1980 tapahtuneen eroamisen jälkeen. Kiertueen päätyttyä klassisen kokoonpanon ilmoitettiin palaavan studioon levyttämään uuden albumin. Vuonna 1998 ilmestynyttä pitkäsoittoa Psycho Circus seurasi menestyksekäs maailmankiertue. Myöhemmin on kuitenkin selvinnyt, että Frehleyn ja Crissin osuus kyseisellä levyllä on varsin vähäinen. Varmuudella legendaarinen kvartetti soittaa albumilla ainoastaan Frehleyn käsialaa olevassa kappaleessa Into the Void. Kissin jäähyväiskiertueen päätyttyä Frehley jätti yhtyeen ja siirtyi soolouralle. Frehleyn omaelämäkerta No Regrets A Rock N' Roll Memoir ilmestyi ensimmäinen marraskuuta 2011. Tähän mennessä Frehleyltä on ilmestynyt yhdeksän sooloalbumia, joista tuoreimmat ovat Anomaly (2009), Space Invader (2014), Origins Vol. 1 (2016), Spaceman (2018) Origins Vol. 2 (2020) ja 10, 000 Volts (2024). Origins Vol 3:n olisi tarkoitus ilmestyä vuonna 2025.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti