4. huhtikuuta 1952 syntynyt ja kuudes helmikuuta 2011 menehtynyt Robert William Gary Moore oli pohjoisirlantilainen kitaristivirtuoosi ja solisti. Hänen musiikillinen uransa käynnistyi 60-luvulla. Teini-iässään Moore soitti esimerkiksi Phil Lynottin ja Brian Downeyn kanssa, ja tämä johti jäsenyyteen irlantilaisissa yhtyeissä Thin Lizzy ja Skid Row sekä brittiläisessä Colosseum II:ssa. Moore soitti samoissa konserteissa esimerkiksi BB Kingin, Albert Kingin, Jack Brucen, Albert Collinsin, George Harrisonin ja Greg Laken kanssa. Hän loi menestyksekkään soolouran ja vieraili myös monien keskeisten artistien levyillä. Gary, joka oli yksi perheen viidestä lapsesta, kasvoi itäisessä Belfastissa. Perheellä oli ongelmia ja Moore lähtikin kotoa teini-ikäisenä. Juuri samoihin aikoihin yhtye The Troubles aloitteli uraansa Pohjois-Irlannissa. Moore oli aloittanut esiintymiset nuorella iällä ja ensimmäisen akustisen kitaransa hän sai kahdeksanvuotiaana. Ensimmäinen laatukitara oli vuorossa neljätoistavuotiaana ja vaikka olikin vasenkätinen, Moore oppi soittamaan standardinomaisesti oikealta puolelta. Muusikon ura mielessään Moore muutti Dubliniin 16-vuotiaana. Hänen keskeisin vaikuttajansa alkuaikoina oli Fleetwood Macin kitaristi Peter Green, joka toimikin alkuvaiheessa Garyn menttorina. Vuonna 1995 Moore osoitti kunnioitustaan Greeniä kohtaan albumilla Blues for Greeny, joka koostui pelkästään Peter Greenin sävellyksistä. Kyseisellä tribuuttialbumilla Moore soitti Greenin vuoden 1959 Les Paulia. Green oli lahjoittanut kyseisen kitaran Moorelle erottuaan Fleetwood Macista. Garyn muista varhaisista musiikillisista vaikuttajista mainittakoon Albert King ja The Shadows. Todennettuaan Jimi Hendrixin ja John Mayall's Bluesbreakersin konsertit Belfastissa Mooren oma tyyli alkoi kehittyä kohti bluesrocksoundia, josta muodostuikin hänen urallaan varsin keskeinen.
Dublinissa Moore liittyi yhtyeeseen Skid Row, johon kuuluivat myös Noel Bridgeman ja Brendan "Brush" Shields. Kyseisessä yhtyeessä Moore loi perustan musiikkiteollisuudessa ja hän aloitti myös yhteistyön Phil Lynottin kanssa. Vuonna 1970 Moore muutti Englantiin ja pysyi siellä kahta Yhdysvalloissa vietettyä jaksoa lukuunottamatta. Vuonna 1973 hän julkaisi debyyttisoolonsa Grinding Stone, joka ilmestyi tosin Gary Moore Bandin nimellä. Seuraavana vuonna se valittiin Washingtonissa vuoden albumiksi. Samana vuonna Moore liittyi Thin Lizzyyn perustajajäsen Eric Bellin erottua. Vuodet 1975-1978 Moore soitti yhtyeessä Colosseum II. Yhtye teki yhteistyötä Andrew Lloyd Webberin kanssa vuonna 1978 ilmestyneellä pitkäsoitolla Variations. Vuonna 1977 Thin Lizzy kaipasi jälleen Mooren palveluksia. Hän liittyi aluksi mukaan Brian Robertsonin korvaajana ja seuraavana vuonna hänestä tuli yhtyeen pysyvä jäsen. Heinäkuussa 1979 Moore lähti soolouralleen. Phil Lynottin kanssa yhteistyötä edustanut single Parisienne Walkaways nousi Englannissa top teniin samaisen vuoden huhtikuussa.80-luvun puolivälissä menestykseksi muodostui niin ikään Mooren ja Lynottin yhteistyötä edustanut Out in the Fields. Moore ehti olla mukana Thin Lizzyn vuoden 1979 albumilla Black Rose:A Rock Legend, joka nousi brittilistan kakkoseksi. Moore nähtiin myös videobiiseillä Waiting for an Alibi ja Do Anything You Want to.
Moore kokeili useita musiikillisia genrejä, kuten heavymetallia, hardrockia, jazzia ja countrya. Julkaistuaan joukon hardrockalbumeita, joista erityisen menestyksekäs oli vuonna 1987 ilmestynyt Wild Frontier Over the Hills and Far Away ja The Loner -hitteineen Moore palasi juurilleen vuonna 1990 ilmestyneellä pitkäsoitolla Still Got the Blues. Albumilla vierailivat Albert King, Albert Collins sekä George Harrison. Pitkäsoitto myi kultaa Amerikassa ja Moore jatkoi bluesin parissa operoimista vuoteen 1997. Tuolloin ilmestynyt Dark Days in Paradise merkitsi paluuta hardrockiin, kuitenkin pop- ja balladivaikutteilla höystettynä. Vuoden 1999 pitkäsoitto A Different Beat hämmensi sekä kriitikoita että diggareita moderneine tanssibiitteineen. Osuvasti nimetty Back to the Blues oli vuorossa 2001 ja tuttua ja hyväksi havaittua genreä jatkoivat vuonna 2004 ilmestynyt Power of the Blues, vuoden 2006 Old New Ballads Blues, vuonna 2007 ilmestynyt Close as You Get sekä vuoden 2008 satoa edustava Bad for You Baby. Musiikillista yhteistyötä Moore teki esimerkiksi Jack Brucen, Ginger Bakerin, Jim Capaldin, BB Kingin, Cozy Powellin, Paul Rodgersin ja Roger Daltreyn kanssa. Moore menehtyi sydänkohtaukseen 58-vuotiaana ollessaan lomalla Esteponassa, Espanjassa. Erityisesti Euroopassa suositun Mooren ovat vaikuttajakseen nimenneet esimerkiksi Jethro Tullin Martin Barre, Dion Vivian Campbell, EuropenJohn Norum, Guns N' Rosesin Slash, Joe Bonamassa ja Ozzy Osbourne Bandin/Quiet RiotinRandy Rhoads.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti