Perjantain pohjat:Eräs melodisen punkrockin huipuista

Brittiläisen punkrockyhtye The Buzzcocksin perustivat vuonna 1976 Boltonissa kitaristi/laulaja/biisintekijä Pete Shelley ja solisti/biisintekijä Howard Devoto.  Yhtyeellä on tunnustettu olleen merkittävä vaikutuksensa manchesterilaiseen musiikkiskeneen,  itsenäiseen levy-yhtiötoimintaan ja  punkrockin lisäksi myös voimapopiin,  poppunkiin ja indierockiin.  Yhtye saavutti kaupallista menestystä singleillä, jotka yhdistivät upeita melodioita punkrockin energiaan. Kyseiset pikkulevyt julkaistiin kokoelmalla Singles Going Steady, jota Ned Raggett kuvasi punkin mestariteokseksi. Nimen Bucccocks Shelley ja Devoto valitsivat luettuaan Time Out-aikakauslehdestä tv-sarja Rock Folliesin arvostelun, joka oli otsikoitu It's A Buzz, Cock! Buzz viittaa lavalla soittamisen jännitykseen ja cock on manchesterilaisslangia merkityksenään kaveri, heppu. Kaksikon mielestä nimi vangitsi Sex Pistolsin ja orastavan punkskenen jännittävyyden.


Boltonin teknologian instituutissa opiskellut Howard Trafford laittoi opinahjossaan ilmoituksen, jossa hän etsi muusikoita, jotka pitäisivät Velvet Undergroundin kappaleesta Sister Ray. Peter McNeish vastasi ilmoitukseen. Traffordin genre oli elektroninen musiikki ja McNeish oli soittanut rockia. McNeishin taiteilijanimeksi valikoitui Pete Shelley ja Traffordin vastaavaksi Howard Defoto cambridgelaisen bussikuskin mukaan. Buzzcocks muotoutui helmikuussa 1976 ja soitti debyyttikeikkansa saman vuoden huhtikuun ensimmäisenä samassa collegessa, jossa Devoto ja Shelley opiskelivat. Basistina oli Garth Davies ja rumpalina Michael Singleton. Viimeksi mainittu vaikutti myös paikallisessa yhtyeessä Black Cat Bone. Luettuaan New Musical Expressin arvion Sex Pistolsin debyyttikeikasta kaksikko matkusti tsekkaamaan Pistolsin konsertin Lontoossa helmikuussa 1976. Kokemastaan vakuuttuneina he järjestivät Pistolsin soittamaan Manchesterissa saman vuoden kesäkuussa. Muut muusikot Shelleytä ja Dewonia lukuun ottamatta  olivat poistuneet kuvasta, joten Buzzcocks ei voinut soittaa kyseisen konsertin lämmittelijänä. Pian yhtyeen rivit täydentyivät kuitenkin basisti Steve Digglellä ja rumpali John Maherilla ja Buzzcocks lämmitteli jo seuraavaa Sex Pistolsin Manchesterin-keikkaa heinäkuussa. Syyskuussa yhtye esiintyi Lontoossa Malcolm McLarenin järjestämällä kaksipäiväisellä 100  Club Punk Festivaalilla, jonka muista esiintyjistä mainittakoon Pistols, The Clash ja The Damned. Vuoden loppuun mennessä Buzzcocks oli äänittänyt ja julkaissut ep:n Spiral Scratch omalla yhtiöllään New Hormones. Kyseinen seikka teki yhtyeestä yhden ensimmäisistä itsenäistä levy-yhtiötoimintaa harrastaneista brittiläisistä punkyhtyeistä.  Tuottajana levyllä vaikutti Martin Hennett.

Devoton yhtyeessä vaikuttamisen aikaan äänitetyt demot julkaistiin myöhemmin virallisesti nimellä Time's Up. Pitkään bootleggina saatavilla ollut levy sisältää varhaiset versiot Spiral Scratchin biiseistä, kuten myös kappaleista, jotka julkaistiin virallisesti Buzzcocksin esikoistäyspitkällä Another Music in Different Kitchen. Muutamaa kuukautta myöhemmin Devoto lähti yhtyeestä kyllästyneenä suuntaan, johon punk oli menossa. Hän palasi opiskelun pariin vuoden ajaksi ja perusti sitten Magazine-yhtyeen. Pete Shelley siirtyi vokalistiksi ja hänen korkea, melodinen laulutyylinsä erosi voimakkaasti monista samaa genreä edustaneista virkaveljistä. Steve Diggle vaihtoi basson kitaraan ja Garth Davies liittyi uudelleen basistiksi. Hän oli mukana Buzzcocksin ensimmäisessä Peel 1 Radio Sessionissa syyskuussa 1977, mutta sai yhtyeestä fudut epäluotettavuutensa takia. Hänet korvasi Steve Garvey ja Buzzcocks solmi sopimuksen United Artists Recordsin kanssa. Levytyssopimus allekirjoitettiin Manchesterin Electric Circusissa Elviksen kuolinpäivänä.
Buzzcocksin United Artistsin julkaisema debyyttisingle Orgasm Addict joutui BBC:llä soittokieltoon. Kunnianhimoisemmat pikkulevyt seurasivat ja Buzzcocksin klassisiin singlehitteihin lukeutuvat esimerkiksi What Do I Get?, Promises, kotimaassa Ratsian Ikuinen rakkaus (luulet vain) -nimellä levyttämä I Don't Mind sekä erityisesti Ever Fallen in Love. Buzzcocksin aktiiviuran aikana ilmestyi kolme pitkäsoittoa; Another Music in Different Kitchen, Love Bites ja Different Kind of Tension. Jokaista niistä seurasi ahkeraa keikkailua Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhtyeen soundin suoranaisesta tavaramerkistä kävivät punkrockin energiaan yhdistetyt tarttuvat popmelodiat.

Yhtye muuttui loppuvaiheessaan sofistikoituneemmaksi niin musiikillisesti kuin tekstiensä osalta. Vuonna 1980 Buzzcocksin levy-yhtiöksi vaihtui Liberty Records. Pete Shelley vaikutti myös kokeellisemmassa post-punkyhtyeessä Tiller Boysissa ja Steve Garley liittyi The Teardropsiin vuonna 1978. Molemmat yhtyeet julkaisivat materiaalia aivan 70-luvun lopussa ja hajosivat samaan aikaan Buzzcocksin kanssa. Äänitettyään demoja neljättä albumiaan varten Buzzcocks hajosi vuonna 1981 ja Shelley siirtyi soolouralle. Diggle ja Maher perustivat useita singlejä vuosien 1982 ja 1989 välillä julkaisseen Flag of Conveniencen. Garvey perusti Motivationin ja liittyi The Orchidsiin. Pian tämän jälkeen hän muutti New Yorkiin keskittyen ensin mainittuun yhtyeeseen. Maher oli liittynyt Wah!-nimiseen yhtyeeseen Buzzcocksin hajottua. Shelley ja Devoto lyöttäytyivät yhteen vuonna 2002 ensi kertaa sitten vuoden 1976. Tuloksena oli elektronista musiikkia ja punkia yhdistänyt albumi Buzzkunst.

 Vuodesta 1989 lähtien on koettu useita Buzzcocksin reunioneita.  Originaaleina jäseninä mukana ovat olleet Shelley ja Diggle. Kokoonpano, jonka rytmiryhmän muodostivat rumpali Phil Barker ja basisti Tony Barber soitti muun muassa Nirvanan kanssa eräällä yhtyeen viimeisistä kiertueista vuonna 1994. Yhdeksää vuotta myöhemmin Buzzcocks lämmitteli Pearl Jamia. Maaliskuussa 2006 ilmestynyttä studioalbumia Flat-Pack Philosophy seurasi kiertue. Tammikuussa 2009  Britanniassa ja Euroopassa kiersi Another Bites-niminen turnee, jolla Buzzcocks soitti kokonaisuudessaan kaksi ensimmäistä albumiaan ja encoreina muita hittejään. Marraskuussa 2011 ilmoitettiin, että Buzzcocks tulisi seuraavana vuonna soittamaan konsertit sekä orginaalissa, että legendaarisimmassa kokoonpanossaan. Kyseiset keikat toteutuivat toukokuun lopussa Manchesterissa ja Brixtonissa. Samalla ilmoitettiin, että yhtye soittaisi  torstai-illan pääesiintyjänä Blackpoolissa Rebellion-festivaalilla ja muina esiintyjinä olisivat esimerkiksi Rancid, Public Image Ltd ja Social Distortion. Toukokuun alussa 2014 Pledge Music julkaisi Buzzcocksilta albumin The Way. Samaisen vuoden syyskuussa yhtye osoitti olevansa edelleen varsin hyvässä vedossa soitettuaan onnistuneen keikan Chicagon Riot Festissä. Vuoteen 2016 ajoittui Buzzcocksin 40-vuotisjuhlakiertue Buzzcocks 40. Kuudes joulukuuta 2018 Shelley menehtyi sydänkohtaukseen kotonaan Tallinnassa. Seuraavan vuoden kesäkuussa Buzzcocks soitti Shelleylle tribuuttikonsertin vierailleiden solistien kanssa. Kyseistä keikkaa oli suunniteltu jo ennen Shelleyn edesmenoa. Steve Diggle on maininnut Buzzcocksin jatkavan toimintaansa ja Shelleyn jälkeisen Buzzcocksin merkitsevän uutta aikakautta. Syyskuussa 2022 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen Shelleyn edesmenon jälkeen työstämä albumi Sonics in the Soul, jolla Diggle vastasi kaikista lauluosuuksista. Sen kappaleista You've Changed Everything Now on tribuutti Shelleylle.