The Runaways oli amerikkalainen, pelkästään naisista koostunut rockyhtye, joka toimi 70-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Uransa aikana yhtye ehti julkaista neljä studioalbumia ja yhden livelevyn. Vaikka The Runawaysistä ei muodostunut erityisen suosittua kotimaassaan, se nautti huomattavasta menestyksestä Japanissa osittain singlehitti Cherry Bombin ansiosta. The Runaways syntyi loppuvuodesta 1975 rumpali Sandy Westin ja rytmikitaristi Joan Jettin esiteltyä itsensä tuottaja Kim Fowleylle. Fowleyn kerrotaan antaneen Jettin puhelinnumeron Westille. Kaksikko tapasi Westin kotona ja pyysi Fowleyta kuuntelemaan musisointiaan. Fowley auttoi muiden yhtyeen jäsenten löytämisessä. The Runaways aloitti voimatriona, jonka basisti/laulajana vaikutti aluksi Micki Steele ja yhtye keikkaili Los Angelesin clubeissa. Soolokitaristiksi saatiin Lita Ford, joka oli alun perin tarjolla yhtyeen basistiksi. Steele joutui jättämään Runawaysin, mutta hän oli tuleva saavuttamaan 80-luvulla huomattavaa menestystä The Banglesin riveissä. Peggy Fosterin basistin vakanssi yhtyeen riveissä kesti vain kuukauden. Solisti Cherie Currie löytyi paikallisesta teinien yökerhosta nimeltä The Sugar Shack. Basistiksi kiinnitettiin Jackie Fox, joka puolestaan oli aluksi ollut tarjolla yhtyeen kitaristiksi. The Runaways solmi sopimuksen Mercury Recordsin kanssa vuonna 1976 ja yhtyeen nimetön esikoisalbumi ilmestyi pian tämän jälkeen. Cheri Bombin lisäksi pitkäsoiton keskeiseen tuotantoon lukeutuvat Jettin debyyttisävellys You Drive Me Wild sekä Velvet Underground -cover Rock N' Roll. Yhdysvaltain-kiertueellaan The Runaways soitti esimerkiksi Cheap Trickin kanssa. Myöhemmin The Runawaysin basistina toimineen Vicki Bluen, joka nykyisin tunnetaan nimellä Victory Tishler-Blue ohjaamasta elokuvasta The Edgeplay:A Film About The Runaways on käynyt ilmi, että kukin yhtyeen jäsenistä otti imagoonsa selkeitä vaikutteita keskeisiltä idoleiltaan. Currielle sellainen oli David Bowie, Jettille Suzi Quatro, Fordille Jeff Beck ja Deep Purplen Ritchie Blackmore, Westille Queenin Roger Taylor ja Foxille Kissin Gene Simmons.
Kakkospitkäsoitto Queens of Noise ilmestyi alkuvuodesta 1977 ja sen jälkeen The Runaways aloitti maailmankiertueen. Yhtye niputettiin osaksi punkrockia ja se muodostikin yhteyksiä niin Ramonesiin ja Dead Boysiin kuin brittiläisiin The Damnediin, Genration X- yhtyeeseen ja Sex Pistolsiin. Samaisen vuoden kesällä David Libert järjesti The Runawaysille kiertueen Japanissa ja yhtye soitti siellä liudan loppuunmyytyjä keikkoja. Suursuosio Japanissa yllätti yhtyeen ja myöhemmin Jett on kuvaillut sitä Beatlemanian veroiseksi. The Runawaysin visiitti Japanissa käsitti oman tv-speciaalin ja useita muita televisioesiintymisiä. Lisäksi yhtye nauhoitti siellä livelevyn Live in Japan, joka myi kultaa. Fox jätti yhtyeen kesken Japanin kiertueen juuri ennen esiintymistä Tokyo Music Festivaalilla. Jett huolehti basistin tehtävistä loppukiertueen ajan ja yhtyeen palattua kotimaahansa basistiksi vaihtui Vicki Blue. Currie jätti yhtyeen samaisen vuoden syksyllä otettuaan rajusti yhteen Fordin kanssa. Jett oli aikaisemmin jakanut vokaaliosuudet Currien kanssa, mutta täst edes hänestä tuli yhtyeen täysaikainen leadvokalisti. Yhtye julkaisi neljännen pitkäsoittonsa Waitin' for the Night ja lähti maailmankiertueelle Ramonesin kanssa. Kyseessä oli ehkäpä yhtyeen vahvin albumikokonaisuus, joka sisälsi muun muassa klassikot School Days ja Wasted. Currie julkaisi Kim Fowleyn tuottaman sooloalbumin Beauty's Only Skin Deep ja lähti puolestaan Yhdysvaltain kiertueelle kaksossisarensa Marien kanssa. Vuonna 1980 siskokset julkaisivat Capitol Recordsin kautta Steve Lukatherin tuottaman albumi Messin' with the Boys. Kim Fowleyn ja The Runawaysin yhteistyö päättyi vuonna 1977. Yhtye palkkasi uudeksi managerikseen Toby Mamisin, jonka yhteistyökumppaneihin lukeutuivat myös Blondie ja Suzi Quatro. Samalla sopimus Mercury/Polygramin kanssa loppui.
Yhtyeen viimeisen pitkäsoiton And Now...The Runaways tuotti Thin Lizzyn kanssa tekemästään yhteistyöstä tutuksi tullut John Allock. Marraskuussa 1978 Laurie McAllister tuli Vicki Bluen tilalle basistiksi. Hänestä yhtyeelle vinkkasi And Now...The Runawaysillä koskettimia soittanut Duane Hitchings. Ennen Runawaysiä Laurie oli soittanut Baby Roulette and The Rave Ons -nimisessä yhtyeessä. The Runawaysin riveissä McAllisterin pesti käsitti viimeiset konsertit Kaliforniassa joulukuussa 1978. Jo seuraavan vuoden tammikuussa Runaways oli McAllisterin osalta historiaa. Joan Jett olisi halunnut muuttaa The Runawaysin musiikillista tyyliä lähemmäksi glamrockia ja punkia Westin ja Fordin pysytellessä edelleen hardrockimmassa tyylissä. Kumpikaan ei hyväksynyt toisen näkökulmaa. Viimeisen konserttinsa Runaways soitti uudenvuodenaattona 1978 Cow Palacessa lähellä San Franciscoa ja hajosi virallisesti huhtikuussa 1979. Yhtyeen hajoamisen jälkeen soolourillaan ovat menestyneet erityisesti Jett ja Ford, ensin mainittu toki myös The Blackhearts-yhtyeen kanssa. Sandy West perusti Sandy West Bandin, jonka kanssa hän keikkaili 80- ja 90-luvuilla. Hän teki myös levytyssessioita The Whon John Entwistlen kanssa. West menehtyi keuhkosyöpään lokakuussa 2006. Currie on jatkanut musiikin parissa, mutta hänen keskeisin kiinnostuksen kohteensa on moottorisahaveistokset. Fox valmistui asianajajaksi ja Tishler- Blue on työskennellyt elokuva-alalla. McAllister oli mukana toisessa Fowleyn lanseeraamassa tyttöyhtyeessä The Orchidsissa, joka julkaisi yhden pitkäsoiton vuonna 1980. Hän menehtyi astmakohtauksen aiheuttamiin komplikaatioihin elokuussa 2011. The Runaways on viimein jälkijättöisesti ansainnut maineensa kiistattomana naisrockyhtyeiden tienraivaajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti