Tiistain tukeva:Rushin uuden vuosikymmenen avaus

Rush:Permanent Waves

Tammikuussa 1980 Anthem Recordsin julkaisemana ilmestynyt Permanent Waves on kanadalaisen rockyhtyeen Rushin seitsemäs studioalbumi. Kun yhtyeen edellisen pitkäsoiton, vuonna 1978 ilmestyneen Hemispheresin tiimoilta tehty kiertue oli saatu päätökseen, Rush piti pienen tauon ennen seuraavan albuminsa kirjoitustyön aloittamista. Permanent Waves merkitsi yhtyeen tuotannossa siirtymistä tiukempiin kappalerakenteisiin, mutta samalla kohti radioystävällisempää soundia. Albumi nauhoitettiin loppuvuodesta 1979 Quebecissä tuottaja Terry Brownin kanssa ja miksattiin Lontoossa Trident-studioilla. Permanent Waves vastaanotti suurimmaksi osaksi varsin myönteiset arviot. Albumista muodostui myös Rushin siltä erää suurin menestys. Pitkäsoitto nousi nimittäin Britanniassa ja Kanadassa kolmanneksi ja oli myös Yhdysvalloissa neljäntenä. Permanent Waves saavutti platinalevyn miljoonan kappaleen myynnillään ja albumilta julkaistiin singleformaatissa kappaleet The Spirit of Radio, Free Will ja Entre Nous. Permanent Wavesin julkaisua seurasi kiertue. Kahdeksan kuukautta kestänyt Hemispheres-kiertue oli päättynyt kesäkuussa 1979 ja samaisen vuoden syyskuussa alkoivat mainitun albumin seuraajan nauhoitukset. Sen kappaleista The Spirit of Radiolla yhtye teki ensimmäisiä kokeilujaan reggaen suuntaan. Ne kehittyivät yhtyeen Permanent Wavesia seuranneilla pitkäsoitoilla Moving Pictures, Signals ja Grace Under Preasure. Monenlaisia aikajaotuksia sisältävä Jacob's Ladder syntyi vaivattomasti ja sen liveversiot ovat mukana Rushin konserttitaltioinneilla Exit Stage Left (1981) ja R40 Live (2015).  Singlekappaleista Entre Nousia Rush soitti keikoillaan vasta vuonna 2007 Snakes and Arrows -kiertueellaan. Kolmesta osasta koostuva Permanent Wavesin päätöskappale Natural Science on yli yhdeksänminuuttinen ja levytysversiostaan eroavalla sovituksella Rush on soittanut kappaletta vuoden 1996 Test for Echo -kiertueellaan, vuoden 2002 Vapor Trails -kiertueellaan, vuoden 2007 Snakes & Arrows -kiertueella ja vuoden 2015 R40 Live -kiertueellaan. Permanent Wavesin uudelleenjulkaisuista ensimmäisenä ilmestyi vuoden 1997 remaster. Alkuvuodesta 2008 Mobile Fidelity Sound Lab julkaisi Permanent Wavesista remasterin sekä lp, että cd-formaatissa.  Vuonna 2011 Andy VanDette remasteroi Permanent Wavesin jälleen ja tällä kertaa osana Sector-boxia, jossa julkaistiin uudelleen kaikki Rushin Mercury-kauden albumit. Permanent Waves on osa Sector 2:ta. Vuonna 2015 Sean Magree remasteroi Permanent Wavesin vinyylille Abbey Roadin studioilla osana virallista 12 Months of Rush -promootiota.

Maanantain mainio:Freen toinen singlemenestys

Britanniassa 16. huhtikuuta 1971 Island Recordsin julkaisemana singleformaatissa ilmestynyt My Brother Jake on brittirockin ydinryhmään lukeutuvan Free-yhtyeen totutttuun tapaan solisti Paul Rodgersin ja basisti/kosketinsoittaja Andy Fraserin käsialaa oleva kappale. My Brother Jakesta muodostui All Right Nown jälkeen Freen toinen singlemenestys. Yhtyeen kotimaassa Britanniassa se saavutti neljännen sijan ja pysytteli singlelistalla kunnioitettavien 11 viikon ajan. Free esitti My Brother Jaken Top of the Popsissa 13. toukokuuta 1971. My Brother Jaken on yleisesti oletettu kertovan Freen kitaristista Paul Kossoffista. Vuonna 1991 julkaistussa haastattelussa Andy Fraser on kuitenkin maininnut kirjoittaneensa mainitun kappaleen tuonaikaisesta ystävästään, jamaikalaisesta reggaesolistista Horace Faithistä. Fraserin mukaan My Brother Jake soundasi hänen mielestään kuitenkin paremmalta kuin My Brother Horace. Albumiformaatissa My Brother Jake ilmestyi ensiksi vuonna 1974 julkaistulla ja menestyksekkääksi osoittautuneella tupla-albumilla Free Story. Kappale on lisäksi mukana esimerkiksi vuonna 1991 ilmestyneellä 14 kappaleesta koostuvalla Freen kokoelma-albumilla Best of Free All Right Now. Pianovoittoinen, Paul Rodgersin sielukkaan laulusuorituksen sisältävä ja Paul Kossoffin kitararevityksillä kuorrutettu My Brother Jake omaa tarttuvuutta, mutta lukeutuu selkeästi Freen syvintä olemusta kevyempään tuotantoon. My Brother Jaken b-puolella julkaistiin yhtyeen virallisilta albumeilta löytymätön ja balladituotantoa edustava kappale Only My Soul.

Sunnuntain extra:Skottilais-brittiläisen ylpeyden kakkosalbumi

Stone the Crows:Ode to John Law

Vuonna 1970 Polydorin julkaisemana ilmestynyt ja Lontoon Advision-studioilla nauhoitettu Ode to John Law on skotlantilais-brittiläisen rockyhtyeen Stone the Crowsin toinen studioalbumi. Yhtyeen nimeä kantaneen ja samaisena vuonna ilmestyneen esikoisalbumin tavoin kyseinen pitkäsoitto työstettiin kokoonpanolla, johon solisti Maggie Bellin, kitaristi Leslie Harveyn ja rumpali Colin Allenin lisäksi kuuluivat myöhemmin Robin Trowerin kanssa musiikillista yhteistyötä tehnyt basisti/solisti Jimmy Dewar ja kosketinsoittaja John McGinnis. Albumin avaa verevä ja McGinnisin käsialaa oleva bluesrockkappale Sad Mary, jossa viimeksi mainitun kosketinsoitintaituriointi on keskeisessä asemassa. Harveyn ja Dewarin työstämä Friend on tyylitajuinen balladi, joka käy ensisijaisesti vokalisti Maggie Bellin ja kitaristi Leslie Harveyn taidonnäytteestä. McGinnisin käsialaa oleva ja pitkäsoiton ykköspuolen päättävä Love 74 on sielukas, mutta hienoiseen ylikestoon syyllistyvä rockpala. Colin Allenin ja Harveyn yhteistyötä edustava ja albumin kakkospuolen käynnistävä Mad Dogs and Englishmen edustaa pitkäsoiton suoraviivaisempaa rockilmaisua ja vain hieman yli kolmen ja puolen minuutin kestossaan kyseessä on albumin lyhin kappale. McGinnisin Things Are Getting Better kallistuu slovariosastolle, ja  tarjoaa vakuuttavaa vokalisointia ja kitarataiturointia. Pitkäsoiton nimiraita Ode to John Law on Allenin ja Harveyn käsialaa ja albumin kappaleista se sijoittuu tyylillisesti kaikkein lähimmäksi progressiivista rockia. Ode to John Lawn päättää pitkäsoiton ainoa coverkappale, onnistunut näkemys Percy Mayfieldin kappaleesta Danger Zone, josta Stone the Crowsilta on löydettävissä myös Beat Clubissa, Saksassa taltioitu livetulkinta. Vuonna 1971 ilmestynyt Stone the Crowsin kolmas albumi Teenage Licks on monien mielestä yhtyeen levytysuran huipentuma. Mainittuun pitkäsoittoon ehdittäessä Ronnie Leahy ja Steve Thompson olivat ottaneet McGinnisin ja Dewarin paikat yhtyeen line-upissa.

Lauantain pitkä:Sladen ensimmäinen listaykkössingle

Coz I Luv You on brittiläisen rockyhtyeen Sladen Britanniassa lokakuussa 1971 ja Yhdysvalloissa samaisen vuoden joulukuussa singleformaatissa julkaisema kappale. Lukuisten tulevien Sladen hittien tavoin mainittu biisi oli solisti/rytmikitaristi Noddy Holderin ja basisti/kosketinsoittaja/ viulisti Jimmy Lean käsialaa ja sen tuotannosta vastasi yhtyeen manageri Chas Chandler. Coz I Luv Yousta muodostui Sladen ensimmäinen Britanniassa listakärkeen kohonnut single, joka pysytteli listalla 15 viikon ajan. Vuonna 1972 Sladelta julkaistiin Britannian ulkopuolella Coz I Luv You-niminen kokoelma-albumi ja mainittu kappale sisältyy myös seuraavana vuonna ilmestyneelle kokoelmalevylle Sladest. Kaupallista läpimurtoa Sladelle oli tullut merkitsemään yhtyeen toukokuussa 1971 julkaisema näkemys Bobby Marchanin kappaleesta Get Down and Get with It, joka saavutti brittilistalla sijan 16. Slade oli alkanut saavuttaa mainetta tiukkana live-esiintyjänä ja mainitusta biisistä muodostuikin eräs yhtyeen konserttien kohokohdista. Get Down and Get with Itin jatkoksi lokakuussa 1971 julkaistu Coz I Luv You nousi brittilistan kärkeen ja kappaleesta muodostui menestys myös useissa muissa Euroopan maissa. Lean sähköinen viulu on keskeisessä osassa Coz I Luv Youn instrumentaatiossa. Lea oli saanut idean kappaleeseen kuultuaan John Drummer Blues Bandin kappaleen Nine by Nine. Puolessa tunnissa syntyneestä Coz I Luv Yousta muodostui Holderin ja Lean varsin runsaaksi muodostuneen biisintekokumppanuuden alku. Seuraavana päivänä Slade soitti Coz I Luv Youn akustisesti Chas Chandlerille, joka uskoi yhtyeen työstäneen ensimmäisen hittikappaleensa. Coz I Luv You nauhoitettiin Olympic-studioilla Barnesissa kahdessa päivässä. Vaikka Chandler piti kappaleesta, yhtyeen omasta mielestä se kuulosti turhan popvaikutteiselta ja niinpä Coz l Luv You:hun päädyttiin lisäämään jalkojen tömistystä ja käsien taputusta. Yhtyeen mielestä kappaleen originaalinimi Because I Love You ei sopinut sen imagoon ja soundiin. Niinpä Holder ehdotti, että kappaleen nimessä heijastettaisiin yhtyeen Black County-murretta. Coz I Luv You aloitti Sladen tavaramerkiksi muodostuneen väärinkirjoittamisen tyylin. Polydor Records julkaisi Coz I Luv Youn seiskatuumaisena singlenä Britannian lisäksi Irlannissa, ympäri Eurooppaa, Skandinaviassa, Jugoslaviassa, Israelissa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Australiassa, Uudessa Seelannissa, Argentiinassa, Brasiliasssa ja Japanissa. Yhdysvalloissa singlen julkaisijana oli Cotilion. Myös Coz I Luv Youn b-puolella julkaistu kappale My Life is Natural pääsi mukaan vuonna 1972 ilmestyneelle Sladen kokoelma-albumille Coz I Luv You sekä vuonna 2007 julkaistulle kokoelmalle B-Sides. Saksassa Coz I Luv You julkaistiin uudelleen singleformaatissa vuosina 1977 ja 1987. Vuonna 1983 kappale sai uudelleenjulkaisunsa Belgiassa. Vuonna 1993 Coz I Luv You julkaistiin jälleen Saksassa, mutta tällä kertaa cd-formaatissa. Kappale pääsi lisäksi mukaan vuonna 1998 valmistuneeseen elokuvaan Velvet Goalmine ja vuonna 2004 ilmestyneeseen, espanjalaista terroristiryhmää ETA:a käsitelleeseen poliittiseen trilleriin El Lobo, joka tunnetaan myös nimellä The Wolf. Coz I Luv Yousta ei työstetty musiikkivideota, mutta Slade esitti kyseisen kappaleen Top of the Popsin lisäksi esimerkiksi belgialaisessa tv-showssa Popshop ja Saksassa Beat Clubissa. Coz I Luv Youn ilmestyttyä Record Mirror ja New Musical Express kirjoittivat kappaleesta myönteiset arviot. Jälkimmäisen mukaan kappale miellyttäisi sekä valtavirran popyleisöä että raskaamman musiikin diggareita.

Perjantain pohjat:Popedan onnistunut 90-luvun avaus

Popeda:Kans'an Popeda

Maaliskuussa 1990 Pokon julkaisemana ilmestynyt Kans'an Popeda on Popedan kymmenes studioalbumi. Kyseessä on vuosien 1986 ja 1990 välillä yhtyeessä vaikuttaneen ja aikaisemmin muun muassa Ramblersista muistetun kitaristi Timo "Törrö" Tapanisen aikaisen Popedan kolmesta studioalbumista  onnistunein pitkäsoitto, joka päihittää selkeästi  edeltäjänsä, vuosina 1987 ja 1988 ilmestyneet albumit Ei oo valoo ja Hallelujaa. Vaikka nimensä osalta veikeästi Guns N' Rosesiin viittaava Kans'an Popeda ei sisältänyt ainuttakaan suurta hittikappaletta, kyseessä on Popedan mittakaavassa monipuolinen albumi. Sen avausraita Jäin täryjyrän alle Pispalassa edustaa Mansen rokkikoneen tuotannossa popvaikutteisempaa tuotantoa. Albumin kappaleista pisimpään keikkasetissä pysyivät perinteisempää rockrymistelyä edustavat Himo Mäkinen ja Kauheeta ja kamalaa. Nysse tulee lukeutuu pitkäsoiton hauskimpaan antiin ja slovarimmasta tuotannosta Kans'an Popedalla on tarjottavanaan pari todellista huippuhetkeä. Enkeliblues on palannut välillä keikkasettiin vielä vuosien jälkeen, mutta pitkäsoiton unohdetun klassikon titteliä saa kantaa sen ykköspuolen päättävä balladikaunokki Mustajärvellä 12. 7. 1989. Taustavokalisteina Kans'an Popedalla vierailivat Puntti Valtonen, Horsepowerin Juha Junttu, Frogley, Jari Yliaho sekä myös albumin tuotannosta vastannut Mika Sundqvist. Vaikka Kans'an Popedan seuraaja, vuonna 1992 ilmestynyt ja Kersantti Karoliina ja Repe ja Lissu -hiteillään ryyditetty albumi Svoboda myi platinalevyksi, lukeutuu Kans'an Popeda yhtyeen tuotannossa vähemmälle huomiolle jääneiden albumien kärkikastiin.

Torstain terävä:Keskeisen yhdysvaltalaisyhtyeen esikoishitti

Dream On on Aerosmithin vuonna 1973 ilmestyneeltä esikoisalbumilta poimittu voimaballadi, joka ilmestyi singleformaatissa kesäkuussa 1973 b-puolellaan niin ikään Aerosmithin debyyttipitkäsoitolta löytyvä Somebody. Solisti Steven Tylerin kirjoittamasta Dream Onista muodostui Aerosmithin ensimmäinen suuri hitti ja sittemmin kappale on saavuttanut runsasta radiosoittoa classic rock -tyyppisillä kanavilla. Billboardin singlelistalla Dream Onin sijoitus oli 59., mutta Aerosmithin kotikaupungissa Bostonissa kappaleesta kehkeyhtyi huomattavasti suurempi menestys. Dream Onin originaali singleversio oli kolmen minuutin ja 25:n sekunnin kestossaan minuutin kappaleen albumiversiota lyhyempi. Loppuvuodesta 1975 Dream Onin albumiversio julkaistiin singleformaatissa. 14. helmikuuta 1976 kappale nousi top 40:ään ja kymmenes huhtikuuta se saavutti parhaimman listasijoituksensa, joka oli kuudes. Columbia Records lähetti kappaleesta top 40-radioasemille sekä lyhyemmän singleversion että albumiversion ja monille radion kuuntelijoille Aerosmithin ensimmäisestä top ten -menestyksestä tutummaksi muodostui sen lyhennetty singleversio. Dream On soitettiin keikkakontekstissa ensiksi Connecticutissa, Mansfieldin Shaboo Innissä. Steven Tyler on maininnut Dream Onin olevan Aerosmithin esikoisalbumin kappaleista ainoa, jossa hän lauloi todellisella äänellään. Alkuvaiheessa Tyler oli epävarma lauluäänestään ja hän vokalisoi matalammassa rekisterissä esimerkiksi James Brownin tyyliin. Dream Onin Tyler sävelsi Steinway-pystypianolla 17-18-vuotiaana noin neljä vuotta ennen Aerosmithin uran todellista käynnistymistä.Tuolloin Tyler ei voinut kuvitellakaan, että hänen varhaisesta sävellyksestään kehittyisi oikea kappale. Dream Onin teemana on unelmointi siihen saakka, että unelma toteutuu.

Keskiviikon klassikko:Erään rockin keskeisimmän pioneerin esikoishitti

That'll Be the Day on Buddy Hollyn ja Jerry Allisonin kirjoittama kappale, jonka Buddy Holly and The Three Tunes levytti ensiksi vuonna 1956. Seuraavana vuonna Holly levytti kappaleen uudestaan uuden yhtyeensä The Cricketsin kanssa. Kyseinen vuoden 1957 levytys saavutti laajalle levinnyttä suosiota. Hollyn tuottaja Norman Petty on kreditoitu yhdeksi kappaleen kirjoittajista, vaikka hän ei osallistunut sävellystyöhön. That'll Be the Daystä on levytetty lukuisia coverversioita. Se on esimerkiksi ensimmäinen kappale, jonka skiffle-yhtye The Quarrymen, josta kehittyi The Beatles, nauhoitti koelevylleen. That'll Be the Daystä vuonna 1957 työstetty levytys saavutti vuonna 1969 kultalevyn yli miljoonan kappaleen myynnillään. Grammy Hall of Fameen kappale pääsi vuonna 1998 ja vuonna 2005 That'll Be the Day pääsi kansalliseen ääniterekisteriin. eli sellaisten ääninauhoitteiden joukkoon, jotka ovat kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti tärkeitä ja/tai informoivat tai heijastavat elämää Yhdysvalloissa. Kesäkuussa 1956 Holly, Allison ja Sony Curtis menivät katsomaan lännenelokuvaa The Searchers, jossa John Wayne toisteli lausetta "That'll Be the Day", joka inspiroi nuoria muusikoita. Buddy Holly and The Three Tunes levytti kappaleen ensiksi Decca Recordsille Bradley's Barnella, Nashvillessa 22. heinäkuuta 1956. Decca oli tyytymätön Hollyn kahteen edelliseen singleen, eikä näin ollen julkaissut kappaleita kyseisestä nauhoitussessiosta. Kun The Cricketsin levyttämästä uudesta versiosta tuli hitti, Decca julkaisi That'll Be the Dayn originaaliversion singlenä toinen syyskuuta 1957 b-puolellaan Rock Around with Ollie Vee. Kyseessä oli myös vuonna 1958 ilmestyneen albumin That'll Be the Day nimikappale. Vaikka Buddy Hollysta oli tullut suosittu, That'll Be The Dayn originaaliversio ei noussut listoille. Hollyn Deccan kanssa tekemä sopimus esti häntä viiden vuoden ajan levyttämästä uudelleen mitään Nashvillessa vuonna 1956 nauhoitetuista kappaleista. Niinpä tuottaja Norman Petty julkaisi Brunswick Recordsille levytetyn That'll Be The Dayn uuden version kreditoituna The Crickets-yhtyeelle. Brunswick oli Deccan alamerkki. Decca solmi Hollyn kanssa sopimuksen myös toiselle alamerkilleen Coral Recordsille. The Cricketsin levytykset oli tarkoitus julkaista Brunswickilla ja Hollyn soololevytykset Coralilla. That'll Be The Dayn uusi versio nauhoitettiin 25. helmikuuta 1957 Norman Petty -studioilla Clovisissa, New Mexicossa ja Brunswick julkaisi sen 27. toukokuuta samaisena vuonna. Kyseinen versio on mukana The Cricketsin 27. marraskuuta 1957 ilmestyneellä esikoisalbumilla The Chirping Crickets. Se on kohotettu rockklassikoksi ja saavutti sijan 39. Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan kappaleen listalla. Se nousi myös Billboardin Best Sellers in Stores -listan kärkeen vuonna 1957 ja oli parhaimmillaan Billboardin R&B-listalla kakkosena. Marraskuussa 1957 That'll Be The Day nousi brittien singlelistan kärkeen ja piti sijoituksensa kolmen viikon ajan. 20. joulukuuta 1969 Coralin That'll Be The Day-singlestä julkaisema uusintapainos saavutti kultalevyn. Vielä 20. syyskuuta 1986 That'll Be The Day nousi viikon ajaksi brittilistalla sijalle 85. Vuonna 1976 Linda Ronstadt levytti That'll Be The Daystä version Grammyn voittaneelle ja platinaa myyneelle albumilleen Hasten Down the Wind. Mainittu albumi oli Peter Asherin tuottama ja sen julkaisijana oli Asylum Records. Sekä Billboardin Hot 100 -listalla että Cashboxissa Ronstadtin versio saavutti yhdennentoista sijan. Billboardin Country -singlejen listalla version sijoitus oli 27. Kanadassa Ronstadtin versio nousi listakakkoseksi ja siitä muodostui vuoden 1976 35:ksi suurin hitti. Yhdysvalloissa ja Kanadassa Ronstadtin versio nousi myös Adult Contemporary -listoille. Se pääsi myös mukaan artistin vuonna 1976 ilmestyneelle ensimmäiselle Greatest Hits -kokoelma-albumille sekä vuonna 2011 julkaistulle tribuuttilevylle Listen to Me:Buddy Holly. Muista That'll Be The Daystä levytetyistä coverversioista mainittakoon pikaisesti Paul ja Barry Ryanin vuonna 1967 ilmestyneellä esikoisalbumilla Two of a Kind julkaistu näkemys, Flaming Grooviesin vuonna 1972 nauhoittama ja Teenage Head-albumin cd-version yhdeksi bonusraidaksi päätynyt näkemys ja Foghatin vuoden 1974 albumilla Energized julkaistu versio. Kotimaassa Muska versioi That'll Be the Dayn vuonna 1977 ilmestyneen toisen albuminsa Tää se päivä on nimiraidaksi. Mainitusta versiosta tamperelainen tyttöyhtye Ilona levytti coverin vuonna 1988 ilmestyneelle toiselle albumilleen Ähäkutti.