maanantai 2. marraskuuta 2026

Torstain terävä:The Pretendersin alkuvuodesta 1981 ilmestynyt singlehitti

Message of Love on Chrissie Hynden kirjoittama ja hänen johtamansa The Pretenders-yhtyeen esittämä kappale. Se ilmestyi ensiksi singleformaatissa, seuraavaksi ep:llä Extended Play ja lopulta The Pretendersin toisella pitkäsoitolla The Pretenders II. Message of Love sävellettiin pitkälti studiossa, kappaleesta muodostui radiohitti ja singlenä se saavutti brittilistalla parhaimmillaan yhdennentoista sijan. Journalistit ovat sittemmin kohottaneet Message of Loven The Pretendersin kakkosalbumin huippuhetkeksi. Kappale oli eräs ensimmäisistä, joka sävellettiin The Pretendersin esikoisalbumin ilmestymisen jälkeen ja sen nauhoitukset tapahtuivat Pariisissa. Chrissie Hynde sai luottamusta kappaleen saavuttamasta radiomenestyksestä, johon yhtyeen tuotannosta olivat samoihin yltäneet Talk of the Town ja I Go to Sleep. Message of Love ilmestyi ensiksi singlenä helmikuussa 1981, Extended Play-ep:llä seuraavassa kuussa ja The Pretendersin kakkosalbumilla loppuvuodesta 1981. Brittilistalla saavuttamansa menestyksen lisäksi Message of Love nousi Billboardin Mainstream Rock-listalla viidenneksi. AllMusicin Stewart Mason ylisti etenkin basisti Pete Fardonin ja rumpali Martin Chambersin suorituksia mainitussa kappaleessa. Ultimate Classic Rockiin kirjoittaneen Bryan Wawzenekin mukaan kyseessä on Chambersin kolmanneksi paras kappale The Pretendersin repertuaarista ja kyseisessä biisissä hän voisi vallan hyvin soittaa lead-instrumenttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti