sunnuntai 1. marraskuuta 2026

Maanantain mainio:Emerson Lake and Palmerin ensimmäinen livelevy

Emerson Lake and Palmer:Pictures at an Exhibition


Marraskuussa 1971 Island Recordsin julkaisemana ilmestynyt Pictures at an Exhibition on brittiläisen progressiivisen rockyhtyeen Emerson Lake and Palmerin livealbumi ja samalla kolmas levy. Sillä yhtye esittää sovituksensa Modest Mussorskyn samannimisestä sävellyksestä. Nauhoitus on tehty Newcastlen City Hallissa 26. maaliskuuta 1971. Keith Emerson oli todentanut kyseisen sävelteoksen orkesteriesityksen useita vuosia aikaisemmin ja halusi työstää siitä sovituksen. Greg Lake ja Carl Palmer hyväksyivät Emersonin idean. Brittilistalla Pictures at an Exhibition saavutti kolmannen sijan ja Billboardin listalla albumi nousi kymmeneenneksi. Vuonna 2001 Pictures at an Exhibitionista julkaistiin remasteroitu versio, joka sisälsi lisäksi kappaleesta nauhoitetun studioversion. Levyn avaava urkusoolo Promenade on soitettu Newcastle City Halliin vuonna 1928 sijoitetulla Harrison & Harrison pilliurulla. Sen sijaintipaikka oli lavan yläpuolella terassilla, jota käytettiin kuorojen esityksissä. Carl Palmerin rumpuosuus yhdisti kyseisen kappaleen lopun sitä seuranneeseen koko trion soittamaan instrumentaaliin The Gnome. Palmerin osuuden aikana Emerson riensi takaisin lavalle. Managentin kanssa ilmenneiden konfliktien vuoksi Pictures at an Exhibition julkaistiin vasta Emerson Lake and Palmerin toisen ja menestyksekkääksi osoittautuneen studioalbumin Tarkuksen jälkeen. Tuolloinkin se ilmestyi mid price-hintaisena albumina. Island Records pelkäsi nimittäin huonoja myyntilukuja ja olisi alun perin halunnut julkaista ELP:n konserttilevyn klassiseen musiikkiin erikoistuneen levy-yhtiön kautta. Yhdeksäs joulukuuta 1970 Lyceum Theatressa soitetusta Emerson Lake and Palmerin konsertista kuvattiin video, jota esitettiin elokuvateattereissa pienessä mittakaavassa vuonna 1973. Dolby Surround Soundin sisältänyt dvd-versio konsertista julkaistiin vuonna 2000. Pictures at an Exhibitionin kansi on William Neilin käsialaa. Siinä nähdyt maalaukset ovat myöhemmin olleet nähtävillä Lontoon Hammersmith Town Hallissa. Emerson Lake and Palmerin sovituksessa Pictures at an Exhibitionista kuullaan ainoastaan neljää Mussorskyn originaaliesityksen kymmenestä kappaleesta. Konsertissa teos esitettiin yhtenä jatkuvana kappaleena, jossa yhtyeen säveltämät osuudet täydensivät Mussorskyn originaaleja teemoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti