sunnuntai 19. lokakuuta 2025

Maanantain mainio:Bob Weirin toinen sooloalbumi

 Bob Weir:Heaven Help the Fool


13. tammikuuta 1978 Arista Recordsin julkaisemana ilmestynyt Heaven Help the Fool on Grateful Deadin rytmikitaristi/solisti Bob Weirin toinen sooloalbumi. Mainittu pitkäsoitto nauhoitettiin kesän 1977 aikana Grateful Deadin pitäessä taukoa keikkailustaan ja rumpali Mickey Hartin toipuessa saamistaan vammoista. Weir palasi studioon tuottaja Keith Olsenin kanssa. Tämä oli tehnyt aikaisemmin yhteistyötä Grateful Deadin kanssa yhtyeen vuonna 1977 ilmestyneellä progevaikutteisella albumilla Terrapin Station. Heaven Help the Fool -pitkäsoiton työstämiseen osallistui useita keskeisiä studiomuusikoita, kuten Waddy Wachtel sekä Toto-yhtyeen jäseniin lukeutuneet David Paich ja Mike Porcaro. Albumin kappaleista ainoastaan Salt Lake City sekä nimibiisi pääsivät mukaan Grateful Deadin keikkaohjelmistoon. Niistä ensiksi mainittu soitettiin kyseisessä kaupungissa 21. helmikuuta 1995 ja jälkimmäinen pääsi Grateful Deadin akustisiin setteihin vuonna 1980. Sitä vastoin muiden yhtyeidensä, kuten RatDogin ja Bobby Weir & Wolf Brosin kanssa Weir on esittänyt keikkakontekstissa useita Heaven Help the Foolin kappaleista. Singleformaatissa ilmestynyt Bombs Away saavutti Billboardin listalla sijan 70. ja itse pitkäsoitto pääsi yhtä sijaa korkeammalle. Se oli vastaavasti yhden sijan vähemmän, kuin Weirin vuonna 1972 ilmestyneen debyyttisooloalbumin Ace sijoitus. Bombs Away on Weirin soolotuotannon ainoa Billboardin listalle kohonnut kappale. Heaven Help the Fool vastaanotti suhteellisen myönteisiä arvioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti