torstai 23. lokakuuta 2025

Lauantain pitkä:Merkittävä northern soulin edustaja

 19. lokakuuta 1945 syntynyt Gloria Richetta Jones on yhdysvaltalainen solisti ja biisintekijä, joka saavutti ensiksi menestystä Britanniassa, missä häntä kutsutiin Northern Soulin kuningattareksi. Hän levytti vuoden 1965 hitin Tainted Love ja on työskennellyt useiden musiikkigenrejen parissa Motownin lauluntekijänä, solistina ja taustavokalistina sekä esiintynyt musikaaleissa, kuten Hairissa. 1970-luvulla Jones vaikutti kosketinsoittajana ja solistina Marc Bolanin johtamassa glamrockyhtyeessä T. Rexissä. Parilla oli myös poika. Cincinnatissa, Ohiossa syntynyt Jones muutti Los Angelesiin seitsemän vuoden ikäisenä. 14-vuotiaana hän perusti Frankie Kahrlin ja Billy Prestonin kanssa menestyksekkään gospelyhtyeen COGIC Singers, jonka jäsenenä hän levytti albumin It's a Blessing. Vaikka Jones oli mainitun yhtyeen jäsen noin neljän vuoden ajan, hän löysi itsensä pian Los Angelesin popskenestä. Vuonna 1964 Jones tuli lauluntekijä Edd Cobbin löytämäksi. Hänen ensimmäinen hittinsä oli Cobbin Greengrass Productionsin julkaisema ja tämän kirjoittama ja tuottama Heartbeat Pts 1 & 2. Jones konsertoi Yhdysvalloissa ja esiintyi useissa tv-ohjelmissa, joiden materiaalia on edelleen tallessa. Heartbeatistä ovat sittemmin levyttäneet coverversionsa esimerkiksi Dusty Springfield ja Spencer Davis. Tuohon mennessä Davis oli tehnyt useita levytyksiä Capitol/ EMI:n alamerkille Uptown Recordsille. Niiden joukossa oli Cobbin käsialaa ollut Tainted Love. Vuonna 1966 Uptown julkaisi Jonesilta albumin Come Go with Me. Hän opiskeli pianoa ja suoritti klassisen musiikin tutkintonsa Bachin töistä. Vuonna 1968 Jones liittyi Othello-näytelmän rock-ja soulversioon nimeltä Catch My Soul, jonka artistikaartiin lukeutuivat lisäksi Jerry Lee Lewis, The Blossoms ja Dr. John. Samaisena vuonna Jones esiintyi Mark Taper Forumilla Los Angelesissa näytelmässä Revolution. Mainitun vuoden talvena Jones liittyi Hairin Los Angelesin versioon. Lopulta Jones tapasi Pam Sawyerin, joka pyysi häntä biisinkirjoittajaksi Motown Recordsille. Jones ja Sawyer kuuluivat molemmat Motownin biisinkirjoittajien toiseen aaltoon ja he kirjoittivat kapaleita Gladys Knight & The Pipsille, Commodoresille, The Four Topsille sekä Jackson Fivelle. Joidenkin kappaleiden kirjoitustyöhön hän osallistui salanimellä LaVerne Ware. Vuonna 1970 Jonesia kuultiin taustavokalistina Ry Cooderin nimettömällä esikoisalbumilla. Tunnetuin hänen kirjoittamistaan kappaleista on Gladys Knight and the Pipsin If I Were Your Woman, joka oli Grammy-ehdokkaana vuonna 1971. Jones jätti Motown Recordsin loppuvuodesta 1973 julkaistuaan sitä ennen toisen sooloalbuminsa Share My Love. Jones tapasi Marc Bolanin ensiksi vuonna 1969 esiintyessään Los Angelesissa Hairissa. Seuraavan kerran kaksikko tapasi Speakeasyssa Lontoossa vuonna 1972. Samaisena vuonna Warner Brosin Bob Regehr pyysi Jonesia taustavokalistiksi T. Rexin konserttiin Winterlandissa, San Franciscossa. Bolanin ja Jonesin välille muodostui suhde ja heidän poikansa Rolan Bolan syntyi 26. syyskuuta 1975. Jones vaikutti taustavokalistina ja klavinetistina T. Rexissä vuosien 1973 ja 1977 välillä. Hänen versionsa Otis Reddingin Sittin' on the Dock of the Baystä ilmestyi T. Rexin albumin Bolan's Zip Gun bonuskappaleena. Jonesin vuonna 1976 ilmestynyt albumi Vixen oli Bolanin tuottama ja sisälsi myös useita hänen kirjoittamiaan kappaleita. Vuonna 1977 Jones teki yhteistyötä yhtyeen Gonzalez kanssa tuottaen useita biisejä ja vaikuttaen lisäksi säveltäjänä mainitun yhtyeen diskohitissä Haven't Stopped Dancing Yet. Gonzalecin kanssa Jones konsertoi Britanniassa Bob Marleyn kiertueen kakkosbändinä ja lisäksi Osibisan kanssa. Jones oli ajajana Bolanin kuolemaan johtaneessa auto-onnettomuudessa 16. syyskuuta 1977. Hän palasi Los Angelesiin ja julkaisi vuonna 1978 Bolanille omistetun albumin Windstorm. Single Bring on the Love menestyi R&B-listalla. Vuonna 1982 Jonesilta ilmestyi Edd Cobbin tuottama albumi Reunited ja kahta vuotta myöhemmin hän oli muun muassa Billy Prestonin kanssa mukana Cogic Singersin paluualbumilla The Cogic's. Vuonna 2010 Jones perusti poikansa Rolanin kanssa Makeniin, Sierra Leoneen Marc Bolan School of Music & Filmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti