sunnuntai 15. lokakuuta 2023

Maanantain mainio:Bob Weirin käsialaa oleva Grateful Deadin ydintuotantoon lukeutuva kappale

 One More Saturday Night on Bob Weirin käsialaa oleva ja hänen yhtyeensä Grateful Deadin levyttämä kappale. Mainitun biisin ensimmäinen levytysversio ilmestyi tosin Weirin vuonna 1972 julkaistulla esikoissooloalbumilla Ace. Grateful Deadin keikkasetissä kappale debytoi lokakuussa 1971 ja sittemmin se on päässyt mukaan useille Grateful Deadin konserttitaltioinneille. Weir on kreditoitu One More Saturday Nightin tekijäksi, vaikka on löydettävissä todistusaineistoa siitä, että hän kirjoitti mainitun kappaleen Robert Hunterin kanssa. Weir olisi halunnut versionsa nimeksi US Blues, mutta Hunter ei suostunut tähän, vaan kirjoitti samannimisen kappaleen Grateful Deadin vuonna 1974 ilmestyneelle albumille From the Mars Hotel. Vaikka Ace-albumilla ilmestynyt One More Saturday Nightin studioversio on kreditoitu Weirin nimiin, muita Grateful Deadin jäseniä kuultiin taustayhtyeenä sekä kyseisessä biisissä että yleisesti koko albumilla. Grateful Deadin versio kappaleesta ilmestyi livetriplalla Europe '72 ja kappale kuultiin odotustenmukaisesti usein yhtyeen launtai-illoiksi osuneissa konserteissa. Kyseessä oli iskevä rocknumero Grateful Deadin haasteellisemman tuotannon välissä. Kappale on päätynyt myös useiden Grateful Deadia seuranneiden yhtyeiden, kuten  The Other Onesin, Phil Lesh & Friendsin, The Deadin, Furthur, RatDog, Dead & Companyn sekä Weirin useiden sooloprojektien ohjelmistoon. Yhdysvaltalainen poliittinen kommentaattori ja Grateful Dead-diggari Al Franken, joka soitti yhtyeen musiikkia radioshowssaan, nimesi vuonna 1986 valmistuneen komediaelokuvansa One More Saturday Nightiksi. Ace-albumilla julkaistu versio ilmestyi lisäksi singleformaatissa The Grateful Dead with Bobby Acelle kreditoituna. Se promosi yhtyeen vuoteen 1972 ajoittunutta Euroopan-kiertuetta, mutta ei saavuttanut listasijoitusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti