Marjo Leinonen ja Tommi E Virtanen:Punaisia päin (Johnny Kniga)
Maamme keskeisimmän blueslaulajattaren, myös useilla muilla roots-musiikin osa-alueilla ansiokkaasti kunnostautuneen Marjo Leinosen elämäkertateos on lähemmäs 300 sivun mittainen vaikuttava lukukokemus. Kajaanissa vietettyjen lapsuusaikojen seikkaperäisen kuvauksensa jälkeen teos siirtyy Leinosen kouluaikaan. Hänen keskeisiin intreisseihinsä lukeutuivat maalaaminen, piirtäminen, tanssikoreografiat ja näytteleminen. Töidensä tiimoilta Leinonen ehti asua jo nuorena New Yorkissa ja Lontoossa. Ensimmäistä todellista musiikillista räjähdystä hänelle tuli merkitsemään rockabillyä uudistanut yhdysvaltalaistrio Stray Cats. Kajaanin Record Centeristä alkoi juurevaan musiikkiin tutustuminen laajalta skaalalta Gene Vincentistä ja Eddie Cochranista Chuck Berryn kautta Albert Collinsiin, Rory Gallagheriin ja Frank Marinoon. Janis Joplinin tuotanto Pearl-albumista alkaen tuli Leinoselle tutuksi hänen muutettuaan Helsinkiin. Tuossa vaiheessa Leinosen levy- ja kasettikokoelma saivat täydennystä bluesin klassikoista tyyliin Muddy Waters, Elmore James ja Etta James. Ensimmäiset Leinosen työstämät kappaleet Treat Right Your Heart, sittemmin Ballsin levytyksenä Levyraadin voittanut Raven ja Funny Woman edustivat yhteistyötä Petri Anttosen kanssa. Rane Raitsikan kanssa Leinonen treffasi Startti-pubissa ja ensimmäiset treenit Ballsin solistina ajoittuivat marraskuulle 1988. Leinosen ensimmäisiin Ballsin kanssa vokalisoimiin kappaleisiin lukeutuivat hienoisesti yllättäen southern rockin klassikkoyhtyeen Lynyrd Skynyrdin Simple Man sekä Gimme Back My Bullets. Seuraavana vuonna ilmestyi Ballsin nimeä kantanut minilp ja vuonna 1990 yhtyeen esikoispitkäsoitto, Jani Viitasen äänittämä Drunkfish, joka sisälsi muun muassa Ballsin ainoaksi selkeämmäksi hitiksi muodostuneen kappaleen Crazy Rhythm. Tuossa vaiheessa Ballsista oli muodostunut jo todella runsaasti keikkaillut ja rajusti elänyt rockyhtye. Ulkomaiden osalta yhtye kävi vuonna 1991 heittämässä rundin Torontossa. Pääsin todentamaan Ballsin ensiksi keikalla vuoden 1992 Ilosaarirockissa, missä bändi avasi sunnuntai-iltapäivän kakkoslavalla. Marjon lavapresence jätti lähtemättömän vaikutuksen ja coverpainotteisesta setistä jäivät mieleen Presleyn Stuck on You, myös Stray Catsin esikoisalbumilta löytyvä Wild Saxophone sekä Otis Reddingin Hard to Handle, joka oli tuossa vaiheessa ajankohtainen Black Crowesin levyttämän coverin ansiosta. Jimi Seroa Ballsin basistina tuurasi tuolloin kotimaisen rockin todellisiin pitkän matkan tekijöihin lukeutuva Maria Hänninen. Yhtyeen seuraavaa albumia, Pave Maijasen tuottamaa ja runsaasti kitaristi Pera Huuskosen sävellyksiä sisältänyttä albumia Balls Change When Balls Want to Change saatiin odotella vuoteen 1993. Vuonna 1995 ilmestynyt ja Jukka Orman tuottama Ballsin seuraava albumi Jungle in a Barrel hyödynsi varsin erikoisia äänityksellisiä ratkaisuja, mutta on silti kappalemateriaaliltaan eräs yhtyeen laadukkaimmista. Ballsin edustaman juurevan hippirockin momentum alkoi tuossa vaiheessa formaattiradioiden aikakaudella kuitenkin ikävä kyllä olla ohi. Leinonen rauhoitti tuossa vaiheessa elämäänsä ja muutti rumpali Sande Vettenrannan kanssa Porvooseen. Ballsin paluu tapahtui vuonna 2001 Mitja Tuuralan tuottamalla albumilla Skinny Dipping. Marjon ja Sanden lisäksi lineupissa olivat Ballsin originaaleista kitaristeista mukana perustajajäsen Tipi Järvinen sekä Petri Peevo, mutta basistiksi oli Rane Raitsikan ja Jimi Seron jälkeen vaihtunut Jari Paulamäki. Skinny Dipping oli onnistunut albumi, jonka tunnetuimmaksi poiminnaksi osoittautui tosin sen ainoa coverbiisi, näkemys The Temptationsin I Can't Get Next to Yousta. 2000-luvun alussa tarjoutui tilaisuus tsekata Balls keikalla kahdesti Kuopion Henry's Pubissa ja etenkin heinäkuuhun 2002 ajoittunut keikka jäi mieleen varsin onnistuneena. Stand by Me-musikaalissa Leinonen pääsi esittämään Jerry Leiberin ja Mike Stollerin biisiaarteistoa, kuten The Coasters-yhtyeen tuotantoa. Hänen Ballsin jälkeisistä yhtyeistään Viranomaiset julkaisi albumin Uusi päivä vuonna 2005 ja keikkojensa osalta yhtye esiintyi esimerkiksi Keitele Jazzissa Leinosen keskeisiin diggauskohteisiin lukeutuvan skotlantilaislaulajatar Maggie Bellin, jonka Leinonen myös tapasi, kanssa. Viranomaisten toinen albumi Vanha schäferi ilmestyi vuonna 2020. Balls teki pienen paluun vielä vuosien 2009-2010 aikana lähes alkuperäisellä kokoonpanollaan. Keikoista keskeisin oli Järvenpään Puistobluesissa 2010, missä Balls soitti yhtenä ZZ-Topin lämppäreistä. Perustajajäsen Tipi Järvinen oli nimittäin menehtynyt joulukuun alussa 2007. Rane Raitsikka oli tuolloin jo palannut Suomeen ja Marjosta, Sandesta, Peevosta, Pera Huuskosesta, Ranesta ja Jimi Serosta koostunut lineup heitti ikimuistoisen keikan myös Iisalmen Sandels Rockissa kesällä 2009. Biisivalinnat olivat yhtyeen nimikkominilp:ltä ja Drunkfishiltä encorena soitettua Temptationsin I Can't Get Nex to Youta lukuun ottamatta. Leinosen muista Ballsin jälkeisistä yhtyeistä Huff n' Puffin ainoa, mutta sitäkin laadukkaampi albumi oli vuorossa vuonna 2012 ja musiikillista yhteistyötä esimerkiksi Jukka Orman kanssa edustanut Big Feet & La La julkaisi albuminsa Pet Me! vuonna 2018. Imatran Big Band-festivaaleilla 2013 Huff n' Puff esiintyi ennen Johnny Winterin viimeiseksi jäänyttä Suomen-keikkaa. Leinonen oli todentanut Winterin keikalla Helsingin Kulttuuritalolla jo 1986, mutta ennen Huff n' Puff-vetoaan hän ehti myös tavata Winterin ja sai bluesin klassikolta ikimuistoista palautetta vokalisoinnistaan. Leinosen tuorein levyttävä yhtye Marjo Leinonen &Bublicans julkaisi debyyttinsä Holy Roller keväällä 2023. Siloittelemattomuudessaan ja aidossa kiinnostavuudessaan Marjo Leinosen elämäkerta on eräs parhaista koskaan ilmestyneistä kotimaisista rockbiografioista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti