keskiviikko 3. elokuuta 2022

Torstain terävä:Keskeisen kotimaisen uuden aallon edustajan kakkosalbumi

 Woude:Kauniit päivät


Loppuvuodesta 1981 Johannan julkaisemana ilmestynyt Kauniit päivät on kotimaisen uuden aallon upeimpiin ilmentymiin lukeutuvan Woude-yhtyeen toinen ja samalla joutsenlauluksi jäänyt albumi. Mainittuun pitkäsoittoon ehdittäessä yhtyeen lineupissa oli ehtinyt tapahtua yksi miehistönvaihdos.Solisti/rytmikitaristi Ari "Woude" Voutilaisen, soolokitaristi Risto Schirayn ja basisti Jarmo "Häkä" Halttusen lisäksi Wouden originaalin kokoonpanoon kuuluneen rumpali Timo "Droppis" Wahlbergin paikan oli ottanut jo Hymy Taskinen &co-projektin singlellä Hei tyttö hei/Yöt kaduilla soittanut Kimmo Kosenius, joka oli ollut mukana myös Kauniita päiviä Wouden diskografiassa edeltäneellä singlellä Tytöt/Tänään on kun eilen. Lyriikoiltaan Kauniit päivät on edeltäjäänsä, alkuvuodesta 1981 ilmestynyttä pitkäsoittoa Keskellä aikaa synkempi kokonaisuus. Pitkäsoiton huippuhetkiin sen tummasävyisemmästä tuotannosta lukeutuvat albumin upea avausraita Läpi varjojen huoneen, En pääse pakoon, Juhlat on ohi, vaikuttava albumin päättävä nimiraita Kauniit päivät sekä kenties kaikkein kirkkaimpana timanttina albumin kakkospuolen starttibiisi, otsikkonsa veroinen Helminauha. Romanttisemmasta osastosta Kauniit päivät -albumilla on niin ikään tarjottavanaan useampi kultahippu. Tuhat yötä, Yön runoilija ja Marjaana edustavat kaikki varsin laadukasta biisimateriaalia. Hieman keskinkertaisempaan tuotantoon lukeutuvat ainoastaan kestoltaan vajaa kaksiminuuttinen ykköspuolen päätöskappale Kun valot sammuu, Aamulaulu sekä Sunnuntai-iltapäivä. Kauniita päiviä Wouden diskografiassa seurasi varsin onnistunut ja vuoden 1982 puolella ilmestynyt single Kuin lentohiekkaan/Kuka uskoo aurinkoon. Sen paraatipuoli lukeutuu aivan Wouden tuotannon terävimpään kärkeen ja b-puolen biisi on suomennos Velvet Undergroundin albumilta Loaded löytyvästä kappaleesta Who Loves the Sun. Kauniit päivät-pitkäsoiton vuonna 2009 ilmestynyt cd-versio sisältää runsaasti bonuskappaleita. Edellä mainittujen kahden singlen biisien lisäksi mukana ovat vuonna 1983 ilmestynyt single Aika hyvä ihmiseksi/Vuodet vierii ja kahta vuotta myöhemmin julkaistu Teksasin pojat/Tänä syyskuun yönä, Sunnuntaina sataa aina-kokoelmalevyllä alun perin ilmestynyt versio Kulkurista ja joutsenesta sekä kaksi ennenjulkaisematonta kappaletta; Väärät kortit ja Joutopojan laulu. Keskellä aikaa-esikoisalbumille sisältyy useita Wouden tuotannon klassikkokappaleita, mutta Kauniit päivät saattaa olla edeltäjäänsä tasavahvempi kokonaisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti