The Clash:London Calling
14. joulukuuta 1979 ilmestynyt tupla-albumi London Calling oli se levyjulkaisu, jolla The Clash viimeistään lunasti paikkansa brittiläisistä punkyhtyeistä monipuolisimpana. Tuplakko käynnistyy solisti/kitaristi Joe Strummerin ja kitaristi/solisti Mick Jonesin käsialaa olevalla albumin nimikappaleella, josta muodostui ilmestymisaikanaan sen suosituin. Brand New Cadillac on päivitetty näkemys Vince Taylorin 50-luvun rockkappaleesta. The Irish Horns värittää tupla-albumin ensimmäistä kokeellisempaa raitaa Jimmy Jazz. Hateful on kiinnostava, kysymys-vastaus-lauluosuuksia hyödyntävä rockapala. Rudie Can't Fail on melko puhdas puhuttelevan tekstin sisältävä rock/reggaekappale, joka päättää tuplan ensimmäisen levypuoliskon. Kakkospuolen aloittaa bassovoittoinen ja melodinen uutta aaltoa edustava Spanish Bombs, joka on eräs koko albumin laadukkaimmista yksittäisistä kappaleista. Funkhenkisessä The Right Profilessa keskeisessä osassa on niin Paul Simonon nelikielisineen kuin The Irish Hornskin. Strummerin kirjoittama, mutta tavanomaisesta poiketen Jonesin leadvokalisoima Lost in the Supermarket sisältää lyriikoidensa osalta todellisuuspohjaa. Clampdownin esiasteena oli instrumentaalikappale nimeltä Working and Waiting, mutta Strummer laati kappaleeseen status quota kritisoivan tekstin. Reggaeraita Guns of Brixton on basisti Paul Simononin käsialaa ja hän on kappaleessa myös leadvokalistina. London Callingin kakkoslevyn käynnistävä Wrong 'em Boyo sisältää myös pätkän Lloyd Pricen klassikkokappaletta Stagger Lee. Death Or Glory tekee paluun vahvaan rocktyyliin koko yhtye suoriutuessa kappaleesta ja sen kekseliäästä sovituksesta erinomaisesti. Instrumentaatioltaan basson dominoima Koka Kola on kaikista tuplan kappaleista lähimpänä perinteistä punkrockia. Jonesin Card Cheat sisältää instrumentaatiossaan runsaasti pianoa ja tekee tyylillisesti kunniaa Phil Spectorin Wall of Soundille. Viimeisen levypuoliskon aloittava Lover's Rock on tyylillisesti lähimpänä ilmestymisaikansa popkappaletta, tosin biisin pitkä outro vie kappaletta toiseen suuntaan. Four Horsemen on melodisuudestaan huolimatta edeltäjäänsä suoraviivaisempi raita ja Jonesin käsialaa oleva I'm Not Down yhdistää rockilmaisuun vaikutteita funkista ja jopa discomusiikista Kappaleen introssa tehdään tyylitajuisesti kunniaa The Kinksin kirkkaimpiin klassikkokappaleisiin lukeutuvalle Waterloo Sunsetille. Cover Danny Ray&The Revolutionariesin Revolution Rockista on viihdyttävä yhtyejamittelu, jonka lauluosuuksissa Strummer on vedossa. Viime hetkellä mukaan päätynyt ja Jonesin käsialaa oleva ja myös hänen vokalisoimansa Train in Vain ei ehtinyt mukaan albumin kansitietojen biisilistaukseen. Melodinen ja funkhenkinen kappale julkaistiin singleformaatissa ja siitä muodostui lopulta tuplan nimibiisiä suositumpi. London Calling oli alun perin huomattavasti suositumpi The Clashin kotimaassa Britanniassa, missä se nousi albumilistan top teniin. Albumi myi kuitenkin lopulta Yhdysvalloissa platinalevyyn oikeuttavan määrän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti