sunnuntai 28. elokuuta 2022

Maanantain mainio: 60-luvun puolivälin suositun brittiyhtyeen kolmas studioalbumi

 The Searchers:It's the Searchers


22. toukokuuta 1964 Pyen julkaisemana ilmestynyt It's the Searchers on brittiläisen rockyhtyeen The Searchersin kolmas studioalbumi. Yhtyeen suurista hiteistä se sisältää kappaleet Needles and Pins ja Don't Throw Your Love Away. Covertuotantoon mainitulla pitkäsoitolla lukeutuvat Betty Everettin It's in Her Kiss, Carl Perkinsin Glad All Over, Don Gibsonin Sea of Heartbreak, The Driftersin I Count the Tears sekä Tommy Tuckerin High-Heel Sneakers. It's the Searchers saavutti brittien albumilistalla parhaimmillaan neljännen sijan ja se jäi The  Searchersin levytystuotannossa viimeiseksi albumiksi, jonka työstämisessä originaali basisti ja solisti Tony Jackson oli mukana. Listaviikkoja albumille kertyi kaikkiaan 17 ja mikäli Saksassa julkaistu livealbumi Sweets for My Sweet lasketaan mukaan, kyseessä oli vuoden sisällä The Searchersin neljäs albumijulkaisu. Albumin originaalinimi oli It's Fab It's Gear It's the Searches ja albumin varhaisiin painoksiin painettiinkin sen pitkä otsikko ennen lyhentämistä.  It's the Searchersin nauhoitusten aikaan rumpali Chris Curtisista oli muodostunut The Searchersin johtohahmo. Hän on myöhemmin maininnut, ettei koskaan erityisemmin pitänyt Tony Jacksonista ja It's the Searchersin nauhoitusten aikaan Jackson oli menettänyt asemansa yhtyeen leadvokalistina Mike Pinderille. Albumin kappaleista Jacksonia kuultiin vokalistina ainoastaan kappaleessa Sho' Know A Lot About Love ja siinäkin hän jakoi lauluosuudet Mike Pinderin kanssa. Kun It's the Searchersistä julkaistiin uusintapainos vuonna 1968, albumin kansikuvassa nähtiin jo Jacksonin paikan ottanut Frank Allen, vaikka hän ei vielä soittanut mainitulla pitkäsoitolla. Albumin nauhoituksissa työstettiin myös kaksi tuossa vaiheessa julkaisematonta kappaletta. Niistä toinen on versio italialaista alkuperää olevasta kappaleesta I Who Have Nothing, jota Ben E King oli esittänyt Yhdysvalloissa. Toinen tuoreeltaan julkaisematon kappale oli versio bluesartisti Jimmy Reedin käsialaa olevasta biisistä Shame Shame Shame. Mainitut kappaleet julkaistiin vuonna 1992 The Searchersin kolmen cd:n boxilla 30:th Anniversary Collection 1962-1992.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti