The Rolling Stones:It's Only Rock N' Roll
18. lokakuuta 1974 Rolling Stones Recordsin julkaisemana ilmestynyt It's Only Rock N' Roll on Rolling Stonesin 14. Yhdysvalloissa ja 12. yhtyeen kotimaassa Britanniassa ilmestynyt studioalbumi. Kyseessä oli viimeinen yhtyeen pitkäsoitoista, jonka työstämiseen kitaristi Mick Taylor osallistui ja hänen paikkansa Stonesissa ottanut Ronnie Wood oli mukana työstämässä albumin nimikappaletta. Tyylillisesti It's Only Rock N' Roll yhdistää Stonesin musiikillista ydintä edustaviin bluesiin ja rock n' rolliin elementtejä funkista ja reggaesta. Yhdysvalloissa albumi nousi listakärkeen ja saavutti Britanniassa kakkossijan. Vaikka It's Only Rock N' Rollista ei muodostunut Stonesien edellisten pitkäsoittojen veroista kaupallista menestystä, siirtymäkauden albumina kyseessä on yhtyeen uralla merkittävä albumi. Yhtyeen pitkäaikainen tuottaja Jimmy Miller oli poistunut kuvasta ja Mick Jagger ja Keith Richards vastasivat albumin tuotannosta salanimeä The Glimmer Twins hyödyntäen. Mick Taylorin, rumpali Charlie Wattsin ja basisti Bill Wymanin musisointia kuultiin suurimmalla osalla albumin kappaleista. Kosketinsoittajat Ian Stewart, Nicky Hopkins ja Billy Preston vierailivat It's Only Rock N' Rollin nauhoituksissa. Ensi-esiintymisensä albumilla teki sittemmin pitkälle 80-luvulle Stonesin kanssa työskennellyt perkussionisti Ray Cooper. Albumin nimikappale on kotoisin eri nauhoituksista, kuin pitkäsoiton muu biisistö. Rytmiraidalla olivat mukana The Facesin kitaristi Ronnie Wood ja rumpali Kenney Jones, jotka jammailivat Jaggerin, David Bowien ja basisti Willie Weeksin kanssa. Jagger piti kappaleesta siinä määrin, että toi sen Richardsille, joka lisäsi biisiin päällekkäisäänityksiä kitaralla ja kappale julkaistiin sellaisenaan. 12. joulukuuta 1974 Mick Taylor ilmoitti lähtevänsä Stonesista. Seuraavana vuonna yhtye koesoitatti potentiaalisia kandidaatteja Taylorin tilalle nauhoittaessaan seuraavaa albumiaan Black and Blue. Heidän joukossaan olivat esimerkiksi Jeff Beck, Harvey Mandell sekä Rory Gallagher. Alun perin It's Only Rock N' Rollista kaavailtiin albumia, jonka toinen puoli olisi sisältänyt livemateriaalia Euroopan kiertueelta vuodelta 1973 ja toinen puoli covereita R&B-kappaleista. Jälkimmäisistä mukaan päätyi lopulta ainoastaan näkemys The Temptationsin originaalituotantoa edustavasta kappaleesta Ain't Too Proud to Beg, vaikka muihin nauhoitettuihin lainakappaleisiin lukeutuivat ainakin Dobie Grayn Drift Away ja Jimmy Reedin Shame Shame Shame. Jagger ja Richards olivat tuotteliaita ja lopulta albumi koostui muilta osin ainoastaan originaalisävellyksistä. Kappale Luxury osoitti kaksikon kiinnostusta reggaemusiikkia kohtaan. Till the Next Goodbye ja If You Really Want to Be My Friend edustivat Stonesien slovarituotantoa. Nimikappale julkaistiin singleformaatissa heinäkuussa 1974 ja se kohosi Britanniassa top teniin. Ain't Too Proud to Beg julkaistiin Yhdysvalloissa toisena singlenä ja siitä osoittautui top 20 -menestys. Albumin nimikappaleesta muodostui standardi yhtyeen ohjelmistoon. Ain't Too Proud to Begiä ja If You Can't Rock Metä on soitettu silloin tällöin Licks-kiertueella, mutta muilta osin It's Only Rock N' Rollin kappaleita ei ole ollut mukana Stonesien keikkasetissä vuoden 1977 jälkeen. Albumin nimikappaleen lisäksi Stones työsti lisäksi musiikkivideot Ain't Too Proud to Begistä ja Till the Next Goodbyestä. Vuonna 1994 Virgin Records julkaisi It's Only Rock N' Rollista remasteroidun uusintapainoksen. Albumin vuoden 2009 remasteroidusta uusintapainoksesta vastasi Universal Music. Vuoden 1994 remasteroitu versio julkaistiin Collector's Edition-cd:llä, joka muistutti albumin originaalia vinyyliversiota. Luxury-kappaleesta on olemassa myös puoli minuuttia yleistä versiota lyhyempi näkemys, joka julkaistiin It's Only Rock N' Rollin vuonna 1986 ilmestyneellä varhaisella cd-versiolla. Mainittu versio alkaa feidaantua aikaisemmin, eikä sisällä loppunsa kitarasooloa. It's Only Rock N' Roll vastaanotti ristiriitaisia arvioita. Jon Landau kuvasi sitä kaikkien aikojen tummimmaksi Stonesien albumeista. New Musical Express nimesi sen ilmestymisvuotensa toiseksi parhaaksi, mutta Lester Bangs lyttäsi albumin Village Voiceen laatimassaan arviossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti