Maanantain mainio:Brittirockin klassikon uraa luotaava boxi
Free:Songs of Yesterday
Vuonna 2000 ilmestynyt ja
viidestä cd:stä koostuva boxi Songs of Yesterday on kattavin yksittäinen
tapa tutustua brittiläisen bluesrockin eliitttiin lukeutuvan
Free-yhtyeen tuotantoon. Sen kolme ensimmäistä levyä sisältävät
erinomaisella soundilla remasteroituja versioita ja vaihtoehtoisia
ottoja yhtyeen kappaleista. Lisäksi mukana on Freen pitkäsoitoilta
löytymättömiä ja myös aikaisemmin julkaisemattomia kappaleita. Songs of Yesterdayn neljäs levy sisältää vaihtoehtoisia ottoja
ja myös ennenjulkaisemattomia kappaleita Freen livelevyltä. Viimeinen
levy tekee katsauksen yhtyeen jäsenten soolouriin. Mukana on erinomaisen
informatiiviset kansitiedot, jotka sisältävät yhtyeen historiikin
lisäksi esimerkiksi listasijoituksia. Erinomaisuudestaan huolimatta Free
ei koskaan saavuttanut solistinsa Paul Rodgersin ja rumpalinsa Simon
Kirken myöhäisemmän yhtyeen Bad Companyn veroista menestystä. Vuonna
1976 edesmennyt kitaristi Paul Kossoff ja vuonna 2015 kuollut
basisti/kosketinsoittaja Andy Fraser olivat erinomaisia muusikoita ja
Freen tuotannon kulmakivistä mainittakoon yksittäisten kappaleiden osalta pikaisesti Wishing Well, Be My Friend, All
Right Now, Fire and Water ja Mr Big. Yhtyeen viimeinen albumi Heartbreaker työstettiin
kokoonpanolla, jossa Andy Fraser ei ollut enää mukana. Songs of
Yesterday-boxin neljäs levy sisältää vuonna 1970 taltioitua
livemateriaalia Sunderlandista ja Croydonista. Kyseiset konsertit
vangitsevat Freen livebändinä liki pitäen tiukimmillaan. Songs of
Yesterday on ehdoton julkaisu yhtyeen tosidiggareille. Monista Freen
tuotanon keskeisistä kappaleista sillä on tarjottavanaan vaihtoehtoisia
versioita. Viides cd dokumentoi Freen jäsenten musiikillisia vaiheita
ensisijaisesti vuodelta 1971, jolloin yhtye oli väliaikaisesti
lopettanut toimintansa. Paul Rodgers perusti Peace-yhtyeen, Andy Fraser
Tobyn ja Paul Kossoff ja Simon Kirke jatkoivat musiikin tekemistä
yhdessä kosketinsoittaja John "Rabbit" Bundrickin ja japanilaisen basistin Tetsu
Yamauchin kanssa. Mainittu kaksikko oli myös mukana Freessä yhtyeen
loppuvaiheessa. Songs of Yesterday-boxi on definitiivinen matka Freen
kiehtovaan uraan ja sen mukana seuraava monikymmensivuinen kansivihko on pätevästi työstetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti