18. toukokuuta 1954 syntynyt, paremmin taiteilijanimellään Wreckless
Eric tunnettu Eric Goulden on brittiläinen rockia ja uutta aaltoa
edustava laulaja/lauluntekijä, jonka suurin hitti on Stiff Recordsin
vuonna 1977 julkaisema single (I'd Go the) Whole Wide World. Yli kaksi
vuosikymmentä julkaisunsa jälkeen kyseinen kappale pääsi musiikkilehti
Mojon laatimalle kaikkien aikojen parhaiden punkrocksinglejen listalle.
Lisäksi samainen single sijoittui top 40-listalle vuosien 1975-2000
parhaiden vaihtoehtorockkapppaleiden listalla. Wreckless Eric syntyi
Newhavenissa, eteläisessä Sussexissa. Äitinsä puolelta hän on
näyttelijätär Gemma Artertonin serkku. Hänet muistetaan Stiff Recordsin
varhaisesta, 70-luvun loppupuolella vaikuttaneesta artistikatraasta,
johon lukeutuivat lisäksi esimerkiksi Elvis Costello ja Ian Dury.
Wreckless Ericin debyyttilevytys oli juuri Whole Wide World. Se
julkaistiin ensiksi Stiffin samplerilla A Bunch of Stiff Records
huhtikuussa 1977. Singleversio kappaleesta ilmestyi samaisen vuoden
elokuussa. Kappaleen tuottajana ja basistina esittäytyi Nick Lowe ja
rumpuosuuksista vastasi Steve Goulding. Seuraavassa kuussa Wreckless
Eric esitti kyseisen kappaleen neljän muun biisin kera ensimmäisessä
John Peelille nauhoittamassaan BBC Radio Onen sessiossa. Peelin nk.
vuoden 1977 kadonneella listalla Whole Wide World saavutti sijan 47. The
Soundsin kriitikoiden singlelistalla kappale sijoittui kahdeksanneksi
ja saavutti kunniamaininnan New Musical Expressin kriitikoiden listalla.
Vuosien vieriessä kappaleen maine on kasvanut ja sen ovat versioineet
esimerkiksi Lightning Seeds sekä Nuori poika- nimisen version biisistä
jo tuoreeltaan levyttänyt Eppu Normaali. Wreckless Ericin nimeä kantanut
debyyttialbumi nousi top 50:een brittilistalla. Artistin
kakkospitkäsoitto oli niin ikään Stiff Recordsin julkaisema The
Wonderful World of Wreckless Eric.
Eric pettyi Stiff Recordsin
bisnesideoihin ja promootioon. Häntä painostettiin työskentelemään
biisintekijätiimien ja palkattujen taustayhtyeiden kanssa. Vuonna 1980
pian pitkäsoiton Big Smash! julkaisun jälkeen Eric jätti Stiffin ja
ryhtyi äänittämään musiikkia kotistudiossaan. Vaikka Eric jättikin
valtavirran musiikkibisneksen ja poistui julkisuuden valokeilasta, hän
on jatkanut musiikin kirjoittamista ja esiintymisiä pienissä clubeissa.
80, 90- ja 2000-luvuilla hän on julkaissut pitkäsoittoja useiden
itsenäisten levy-yhtiöiden kautta. Ericin Stiffin jälkeisiä yhtyeitä ja
projekteja ovat olleet esimerkiksi The Captains of Industry, The Len
Bright Combo ja The Hitsville House Band. Vuonna 1997 hän julkaisi
ristimänimeään Eric Goulden käyttäen pitkäsoiton Karaoke. 80-luvun
puolivälissä ilmestyi The Captains of Industryn kanssa levytetty albumi A
Roomful of Monkeys. Vuonna 1986 seurasi pari kotitekoista garagealbumia
The Len Bright Combon kanssa. Eric piti yhteyttä Ian Dury & The
Blockheadsin kanssa ja Blockheadsin jäsenistöstä Norman Watt-Roy ja Mick
Gallagher kuuluivat myös The Captains of Industryyn. Vuonna 1989 Eric
solmi omissa nimissään sopimuksen New Rose Recordsin kanssa. Hän
julkaisi kotiäänitteisen albumin Le Beat Club Electrique, jonka
työstämisessä olivat olleet mukana basisti Andre Barreau ja rumpali
Catfish Bruton. Samana vuonna hän muutti Ranskaan ja asui maaseudun
rauhassa noin kymmenen vuoden ajan. Eric kiersi Itä-Eurooppaa
Peugeotissaan sekä sooloartistina että yhtyeensä kanssa. Vuonna 1990 oli
vuorossa toinen Le Beat Group Electriquen pitkäsoitto nimeltään At the
Shop. Se oli taltioitu livenä pariisilaisessa levykaupassa New Rosessa.
Yhtyeen muodostivat nyt Eduardo Leal De La Gala ja Fabrice Bertran ja
kolmikko totteli täst edes nimeä The Hitsville House Band.
Eric palasi
Englantiin vuonna 1998 ja kirjoitti elämäkertansa The Dysfunctional
Success- The Wreckless Eric Manual. Se kertoi hänen elämästään
Britanniassa punkrockvuosina ja musiikkiteollisuudesta. Elämäkerta
päättyy Ericin muuttoon Ranskaan. Elämäkerralle lienee odotettavissa
jatko-osa. Vuonna 2001 Eric oli mukana Ian Durylle tehdyllä
tribuuttilevyllä Brand New Boots and Panties, jolla hän esitti kappaleen
Clevor Trever. Vuonna 2004 Eric julkaisi kotiäänitteisen ja itse
tuottamansa pitkäsoiton Bungalow Hi. Loppuvuodesta 2005 Eric konsertoi
Englannissa ja Dublinissa lämmitellen niin ikään Stiffin artisteihin
kuulunutta punkyhtye The Damnedia. Vuonna 2008 vuorossa oli albumi
Wreckless Eric & Amy Rigby. Akustisia kitaroita, melodisia
bassokulkuja ja vintagekoskettimia tarjoilleen pitkäsoiton tiimoilta
tehtiin myös kiertue. Ericin ja Rigbyn asuttua muutamia vuosia Ranskassa
pari muutti Yhdysvaltoihin vuonna 2011. Vuonna 2012 kaksikko levytti
version Bread-yhtyeen kappaleesta Guitar Man radioasema WFMU:n hyväksi
työstetylle albumille Super Hits of the Seventies. Joulukuussa 2013 Fire
Records julkaisi uudestaan molemmat The Len Bright Combon pitkäsoitot
ja yhtye teki vielä yhden paluukonsertin Lontoon Lexingtonilla. Vuonna
2014 vuorossa olivat uudelleenjulkaisut vuoden 1991 sooloalbumista The
Donovan of Trash, Le Beat Club Electriquen debyyttilevystä ja Hitsville
House Bandin kanssa vuonna 1996 julkaistusta pitkäsoitosta 12 O' Clock
Stereo.
Joulukuussa 2016 Wreckess Eric konsertoi täydelle salille House of Bluesissa Bostonissa. Huhtikuussa 2018 artistilta ilmestyi uutta tuotantoa sisältänyt albumi Construction Time & Demolition. Pitkäsoiton julkaisua seurasi konsertointia Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti