Huikeaan menestykseen yltäneen A Whiter Shade of Pale –
singlensä jälkeen Procol Harum työsti debyyttialbuminsa nopeasti. Työtahdin
huomioiden kyseessä oli varsin onnistunut pelinavaus yhtyeen tuotannossa.
Vuonna 1968 ilmestynyt toinen pitkäsoitto Shine on Brightly oli kakkospuolensa
yli 17-minuuttisen, viidestä osasta koostuvan teoksen In Held Twas I ansiosta
suorastaan käänteentekevä. Kyseisen kappaleen ansiosta Procol Harumin voikin
todeta olleen tienraivaajana The Nicen kaltaisille progressiivisen rockin
edustajille. Pitkäsoiton kakkospuolella sitä edeltää vajaa kolme minuuttia
kestävä pianoballadi Magdalene (My Regal Zonophone) Shine on Brightlyn
ykköspuolella Procol Harum toi vielä esiin hienoisia bluesjuuriaan. Nimikappale
sekä Quite Rightly So ovat upean melodisia, jopa hittiainesta omanneita
raitoja. Skip Softly (My Boonbeams) hyödyntää jopa hienoisia
hardrockelementtejä ja ääneen siinä pääsee 70-luvulla merkittävän soolouran
luonut kitaristi Robin Trower. Wish Me Well edustaa Procolin bluesjuurista
ilmaisua liki pitäen upeimmillaan Rambling Onin tarjotessa melodista,
tyylitajuista ja popimpaa tyyliä voimakkaalla instrumentaaliosalla höystettynä. Albumin neljästä bonusraidasta Seems to Have the Blues (Most All the Time) on tyylillisesti nimensä veroinen, Monsieur Armand edustaa Procolin repertuaarissa selkeästi rokkaavampaa osastoa, Alpha muistuttaa myös yhtyeen rhythm and blues -menneisyydestä ja In the Wee Small Hours of Sixpence edustaa onnistunutta popsensibiliteettiä.
Monipuolisena kokonaisuutena Shine on Brightly on eräs Procol Harumin
varhaistuotanon huipputöistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti