9. maaliskuuta 1945 syntynyt Robin Trower on englantilainen
kitaristi/laulaja, joka saavutti 60-luvulla menestystä Procol Harum
-yhtyeen jäsenenä ja myöhemmin oman voimatrionsa johtohahmona. Hän
syntyi Catfordissa, Kaakkois-Lontoossa ja varttui Essexissä. Vuonna 1962
Trower perusti yhtyeen, josta oli muodostuva The Paramounts, ja johon
liittyi Westcliff High Schoolissa opiskellut Gary Brooker. The
Paramounts hajosi vuonna 1966 ja Brooker perusti trion nimeltä The Jam,
jota ei pidä sekoittaman Paul Wellerin johtamaan, erityisesti 80-luvun
alussa menestyneeseen ja niin ikään kolmimiehiseen yhtyeeseen. Trower
liittyi Procol Harumiin huimasti menestyneen debyyttisingle A Whiter
Shade of Palen jälkeen. Hän viihtyi yhtyeessä vuoteen 1971 ja soitti sen
viidellä ensimmäisellä pitkäsoitolla. Ennen oman nimettömän yhtyeensä
perustamista Trower vaikutti solisti Frankie Millerin, basisti Jimmy
Dewarin ja aikaisemmin Jethro Tullissa rumpaloineen Colin Bunkerin
kanssa yhtyeessä Jude. Kokoonpano oli lyhytikäinen, eikä se tehnyt
levytyksiä. Robin Trower Band muotoutui vuonna 1973. Muun muassa Stone
the Crowsista aikaisemmin muistettu Dewar jatkoi siinä basistina ja myös
solistina. Rumpaliksi tuli Reg Isidore, jonka myöhemmin korvasi Bill
Lordan. Robin Trower Bandin kolme ensimmäistä albumia tuotti hänen
kanssaan Procol Harumissa soittanut urkuri Morgan Fischer. Niistä
tunnetuin lienee vuonna 1974 ilmestynyt Bridge of Spies. Eroista
huolimatta Trowerin varhaisissa voimatriolla toteutetuissa töissä
havaittiin vaikutteita Jimi Hendrixiltä. Trower on itse toiminut
inspiraation lähteenä useille merkittäville kitaristeille ja esimerkiksi
Robert Fripp on ottanut häneltä kitaratunteja. 80-luvun alussa Trower
lyöttäytyi yhteen erityisesti Creamin basistina tunnetun Jack Brucen ja
varhaisempien rumpaleidensa Lordanin ja Isidoren kanssa. Tuloksena oli
kaksi albumia, BLT ja Truce. Ensin mainitulla rumpalina toimi Lordan,
jälkimmäisellä Isidore. Kyseisten pitkäsoittojen jälkeen vuorossa oli
niin ikään Jimmy Dewarin vokalisoima, vuonna 1983 ilmestynyt albumi Back
It Up. Sen jälkeen Trowerin yhteistyö Chrysalis Recordsin kanssa
päättyi.
Vuonna 1991 Trower oli mukana Stingin ja The Policen managerin
Miles Copelandin järjestämällä Night of the Guitars II-kiertueella
Euroopassa. Sen muista esiintyjistä mainittakoon Ronnie Montrose ja
Focus-yhtyeen Jan Akkerman. 13 pitkäsoittoa myöhemmin Trowerin vuoden
2003 albumilla Living Out of Time olivat mukana basisti Dave Bronze,
myös Ronnie Montrosen Gamma-yhtyeestä tutuksi tullut solisti Davey
Pattison ja rumpali Pete Thompson. Kyseessä oli sama miehitys, joka
soitti 80-luvun puolivälissä ilmestyneillä albumeilla Passion ja Take
What You Need. Samojen muusikoiden kanssa Trower soitti
60-vuotissyntymäpäiväkonserttinsa Bonnissa, Saksassa. Paikallinen
televisiokanava WDR nauhoitti sen ja myöhemmin konsertti julkaistiin
sekä dvd, että cd-formaatissa nimellä Living Out of Time:Live. Kesä ja
syksy 2006 Trowerilta kului kiertueella Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Seuraavana vuonna vuorossa oli kolmas Jack Brucen kanssa levytetty
pitkäsoitto Seven Moons, jolla rumpalin vakanssista huolehti Gary
Husband. Vuoden 2008 kiertueella, joka alkoi tammikuussa Flordasta,
Trowerin, Pattisonin ja Thompsonin seurana musisoi Gamman basisti Glenn
Letsch. Royal Oakissa, Michiganissä maaliskuun lopussa pidetty konsertti
julkaistiin tupla-albumina nimeltä RT @RO 08. Trower on levyttänyt
aktiivisesti aivan viime vuosiin saakka, viimeisimmät pitkäsoitot ovat vuonna 2015 ilmestynyt
Something's About to Change, seuraavana vuonna julkaistu Where You Are Going To, vuonna 2017 ilmestynyt Time and Emotion, vuonna 2019 julkaistu Coming Closer to the Day ja vuonna 2020 ilmestynyt United State of Mind. Vuonna 2016 Trower teki myös menestyksekkään kiertueen Yhdysvalloissa ja vuonna 2019 hän solmi levytyssopimuksen Mascot Label Groupin kanssa.18. helmikuuta 2022 Trower ilmoitti uudesta albumistaan No More Worlds to Conqüer ja julkaisi sen nimikappaleen. Itse pitkäsoitto ilmestyi 29. huhtikuuta 2022.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti