19. joulukuuta 1944 syntynyt ja kuudes maaliskuuta 2013 edesmennyt Graham Anthony Barnes tunnetaan paremmin nimellä Alvin Lee ja hänet muistetaan ensisijaisesti brittiläisen bluesrockyhtye Ten Years Afterin kitaristi/laulajana. Lee oli syntynyt Nottinghamissa ja hän aloitti kitaransoiton kolmetoistavuotiaana. Yhdessä basisti Leon Lyonsin kanssa Lee muodosti Ten Years Afterin idun jo vuonna 1960. Leen vanhempien huomattavalla jazz- ja blueslevyjen kokoelmalla oli vaikutuksensa nuoreen Alviniin, mutta hänen tärkeimmäksi kiinnostuksen kohteekseen muodostui silti rock ja Chuck Berryn sekä Scotty Mooren kaltaiset kitaristit. Lee alkoi soittaa ammattimaisesti vuonna 1962 The Jaybirds-nimisessä yhtyeessä. Se saavutti suosiota paikallistasolla, mutta etsi laajempaa diggarikuntaa ja ryhtyi kyseisenä vuotena esiintymään Hampurin kuuluisalla Star-clubilla. Yhtye alkoi saavuttaa kannatusta Leen siirryttyä soolokitaristin pestin lisäksi myös laulusolistiksi. Vuonna 1966 yhtye muutti Lontooseen. Sen nimeksi vaihtui ensin Jaybird. Yhden Marqueen keikan yhtye heitti nimellä Blues Yard, kunnes nimeksi vakiintui Ten Years After. Kansainvälistä menestystä saavutettiin vähitellen. Ten Years After sai pysyvän kiinnityksen Marquee Clubille ja vuonna 1967 Windsonrin Jazz & Blues Festivalilla heitetyn keikan ansiosta yhtye solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa. Yhtyeen debyyttialbumi saavutti radiosoittoa San Franciscon underground radioasemilla ja kuuntelijoiden joukossa oli konserttipromoottori Bill Graham, joka kutsui Ten Years Afterin ensimmäiselle Amerikan-kiertueelleen vuonna 1968. Seuraavan seitsemän vuoden aikana Ten Years After konsertoikin Yhdysvalloissa todella ahkerasti. Leen ja Ten Years Afterin esiintyminen Woodstockin mammuttifestivaaleilla ja myös Woodstock-elokuvassa mukana ollut ikimuistoinen näkemys kappaleesta I'm Going Home tekivät Leestä lännen nopeimman kitaristin ja pian Ten Years After konsertoi stadiumeilla ja areenoilla ympäri maailmaa.
Maailmanlaajuisesta suosiosta huolimatta Leen kerrotaan olleen pahoillaan siitä, että hän oli menettänyt vapauden ja sen henkisen omistautumisen, jota oli kokenut varhaisemman yleisönsä kanssa. Ten Years After oli saavuttanut menetystä ja vuoteen 1973 mennessä yhtye oli julkaissut kymmenen pitkäsoittoa. Lee koki yhtyeen tyylin silti rajoittavaksi. Siirtyminen Columbia Recordsille oli tuottanut A Space in Time -albumilta poimitun singlehitin I'd Love to Change the World, mutta Leen sydäntä lähempänä oli bluesrock kuin pop, johon levy-yhtiö yhtyettä ohjasi. Lee jätti yhtyeen toisen Columbia-albumin jälkeen. Mylon LeFevren kanssa hän julkaisi kehutun albumin On the Road to Freedom, joka lukeutuu arvostettuihin varhaisiin countryrockalbumeihin. Levyllä vierailivat muun muassa Stevie Winwood, Ronnie Wood, Mick Fleetwood ja George Harrison. Vuonna 1973 Lee osallistui myös Jerry Lee Lewisin tupla-albumin The Session levyttämiseen. Sillä vierailivat hänen lisäkseen myös muun muassa Rory Gallagher ja Peter Frampton. Seuraavana vuonna Lee perusti yhtyeen Alvin Lee & Company. Sen Lontoon Rainbowssa soittama konsertti julkaistiin tupla-albumina nimellä In Flight. Useampi yhtyeen jäsenistä oli mukana myös Leen seuraavilla pitkäsoitoilla Pump Iron! ja Let It Rock. Vuonna 1975 Lee oli muutamalla raidalla mukana Bo Diddleyn juhlalevyllä 20:th Anniversary of Rock N' Roll, jolla kuultiin myös useita muita vierailijoita. Leen 70-luvun päätti yhtye Ten Years Later rumpali Tom Comptonin ja basisti Mick Hawksworthin kanssa. Ten Years Later julkaisi kyseisen vuosikymmenen viimeisinä vuosina albumit Rocket Fuel ja Ride On. Seuraavalla vuosikymmenellä Leen musiikillinen ilmaisu muuttui, mistä osoituksena olivat kaksi albumia Rare Birdin Steve Gouldin kanssa. Lee myös liittyi Bluesbreakersista ja Stonesista tutuksi tulleen kitaristi Mick Taylorin kiertuebändiin. Kaiken kaikkiaan Lee ehti julkaista yli kaksikymmentä albumia, joista mainittakoon vielä vuonna 1985 ilmestynyt Detroit Diesel sekä vuonna 1989 julkaistu Ten Years Afterin paluulevy About Time. 90-luvulla ilmestyneillä pitkäsoitoilla Zoom ja Nineteen Ninety Four vieraili George Harrison. Leen Scotty Mooren ja D J Fontanan kanssa levyttämä In Tennessee julkaistiin 2004. Leen joutsenlauluksi jäänyt albumi Still on the Road to Freedom ilmestyi syyskuussa 2012. Hän menehtyi Espanjassa rutiinileikkausta seuranneisiin komplikaatioihin 68-vuotiaana. Yhtyetoverit osoittivat suruvalittelunsa ja Leo Lyons mainitsi Leen olleen hänelle lähes yhtä läheinen kuin veli. Billboard nimesi Leen tuotannon keskeisiksi merkkipaaluiksi Woodstockissa soitetun I'm Going Home-version sekä vuoden 1971 Ten Years After -hitin I'd Like to Change the World.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti