Black Crowes:Amorica
Vaikka retrorockin erinomaisen edustajan Black Crowesin kolmas pitkäsoitto Amorica ei ollut kaupallisesti yhtä suuri menestys kuin sen kaksi edeltäjää; Shake Your Money Maker ja Southern Harmony and The Musical Companion, kyseessä on varsin onnistunut albumikokonaisuus, joka rikastaa rockelementtejään blues- ja funkvaikutteilla. Marraskuun ensimmäisenä 1994 ilmestyneellä albumilla kuusimiehisen yhtyeen jokainen jäsen sai riittävästi tilaa, joskin kitaristit Rich Robinson ja Mark Ford ovat kokonaisuudessa voimakkaimmin esillä. Solisti Chris Robinson kirjoitti albumille introspektiivisiä tekstejä. Rumpali Steve Gormanin käynnistämä Amorican avausraita Gone on raaka kitarajamittelu ja sitä seuraava Conspiracy hienoisesti viimeistellymmän kuuloinen, Robinsonin ja Fordin kitarasovituksen hallitsema raita, joka soitantonsa voimassa sysää hienoisesti syrjään tekstin pelkoa värittävää tunnelmaa. High Head Blues on albumin ensimmäinen todella tarttuva ja nopeatempoinen rockrypistys, joka muistuttaa tyylillisesti esimerkiksi Eric Burdonia ja Waria. Perkussioista kappaleessa vastaa Eric Bobo ja sille ovat tunnusomaisia pitkät säkeistöt ennen biisin loppuun sijoitettua rockpaahtoa. Ensimmäinen albumin balladeista on Cursed Diamond. Kappaleessa kuullaan varsin rikasta instrumentaatiota, joka vain lisääntyy loppua kohden. Nonfiction on countryhenkinen raita, joka sisältää akustia ja slidektaroita sekä Eddie Harschin erinomaista kosketinsoitintyöskentelyä. Kappaleen She Gave Good Sunflower Harsch käynnistää 70-lukuhenkisellä sähköpianolla, josta siirrytään rock- ja soulvaikutteiseen, melko stardardiin Black Crowes-tyyliin. Loppuosa kappaleesta edustaa suhteellisen pelkistettyä wah wah-kitaroilla rikastettua jamittelua. Sorrettua lyriikkaa tarjoileva Ballad in Urgency on Amoricalla aivan oma lukunsa. Musiikillisesti se sisältää piano-osuuden sekä Johnny Coltin varsin onnistunutta bassottelua. Pitkäsoiton loppuosan huippuhetki lienee Gormanin erinomaisen rumputyöskentelyn, slidekitaroiden ja tuplaleadvokaaleiden kuorruttama Wiser Time. Kappaleen loppuosa tarjoaa bluesahtavaa akustista kitarointia, sähköpianoa, yksittäistä sähkökitaraa ja lopulta tuplakitarointia. Downtown Money Wasterilla on tarjottavanaan ragtime-pianoa ja akustisesti soitettua slidea Chris Robinsonin vokalisoidessa Delta blues-henkisesti. Päätöskappale Descending on pitkäkestoinen balladi, jolla on jälleen tarjottavanaan erinomaista slidekitaratyöskentelyä. Kappaleen väliosaa hallitsee Coltin bassoriffi ja se päättyy pianosooloon. Amorican originaali kansikuva oli Hustler-lehden vuoden 1976 numerosta. Albumin myöhäisempiä painoksia varten otettiin käyttöön siistimpi kansikuva. Amorica saavutti lopulta kultalevyn puolen miljoonan kappaleen myynnillään ja sen ilmestymistä seuraavana vuonna Black Crowes teki menestyksekkään kiertueen. Vuonna 1996 ilmestynyt ja niin ikään varsin onnistunut albumi Three Snakes and One Charm oli Black Crowesin viimeinen kyseisellä kokoonpanolla työstämä pitkäsoitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti