The Shangri-Las oli 1960-luvulla vaikuttanut yhdysvaltalainen tyttöyhtye, jonka useat singlet nousivat listoille vuosien 1964 ja 1966 välillä. Yhtyeen lyriikoiden aiheina olivat teinitragediat ja melodraamat. The Shangri-Lasin hiteistä tunnetuin on loppuvuodesta 1964 Billboardin listakärkeen kohonnut Leader of the Pack. Andrew Jackson High Schoolissa, Cambia Heighsissa vuonna 1963 perustetun yhtyeen lineup koostui kahdesta sisarusparista; leadvokalisti Mary ja Elisabeth "Betty" Weissistä sekä identtisistä sisaruksista Marguerite ja Mary Ann Ganserista. Kouluissa ja kykykilpailuissa esiintynyt yhtye herätti Artie Rippin huomion. Hän järjesti yhtyeen ensimmäisen levytyssopimuksen Kama Sutra- levy-yhtiön kanssa. Yhtyeen ensilevytys oli joulukuussa 1963 ilmestynyt Simon Says. Smash-yhtiöllä julkaistussa kappaleessa Betty Weiss lauloi leadia. Alkuvuodesta 1964 ilmestyneen toisen singlen Wishing Well/Hate to Say I Told You So julkaisijana oli pieni Spokane-yhtiö. Kun yhtye solmi levytyssopimuksen, sen nimeksi valikoitui The Shangri-Las Queensissä sijainneen ravintolan mukaan. Mary Weiss oli yhtyeen leadvokalisti, mutta Betty lauloi leadia Mayben lp-versiolla sekä kappaleissa Shout, Twist and Shout, Wishing Well sekä useilla singlejen b-puolilla sekä albumiraidoilla. Mary-Ann Ganser laulaa ensisijaisesti leadia kappaleessa I'm Blue, joka on cover The Ikettesin suurimmasta hitistä ja julkaistiin albumilla The Shangri-Las '65. Huhtikuussa 1964 The Shangri-Las solmi levytyssopimuksen Red Bird Recordsin kanssa. Kaikki yhtyeen jäsenistä olivat alaikäisiä, heistä vanhin, eli Betty 17-vuotias. George "Shadow" Mortonista tuli yhtyeen tuottaja ja The Shangri-Lasin ensimmäinen menestys oli kesähitti Remember (Walking in the Sand), joka nousi Yhdysvalloissa viidenneksi ja Britanniassa sijalle 14. Albumin demoversio oli kestoltaan lähes seitsemän minuuttia ja studiomuusikon ominaisuudessa sillä musisoi muun muassa nuori Billy Joel. Kappaleen julkaistu levytys oli ainoastaan hieman yli kaksiminuuttinen. Mortonin tuottamissa levytyksissä hyödynnettiin ääniefektejä ja voimakasta orkestraatiota. The Shangri-Lasin suurimmassa hitissä, Yhdysvalloissa listakärkeen ja Britanniassa yhdenneksitoista kohonneessa The Leader of the Packissa moottoripyörien ja rikkoutuvan lasin äänet osoittautuivat keskeisiksi. Britanniassa mainitusta kappaleesta vuosina 1972 ja 1976 ilmestyneet uudelleenjulkaisut nousivat nekin vielä top teniin; sijoille kolme ja seitsemän. Äkkimenestyksensä vuoksi The Shangri-Lasit joutuivat jättämään koulutyönsä; Mary kävi nuorille professionaaleille tarkoitetun koulunsa Manhattanilla loppuun. Vuoden 1964 loppuun mennessä The Shangri-Las oli esiintynyt The Beatlesin sekä The Driftersin ja James Brownin kaltaisten R&B-esiintyjien kanssa sekä tehnyt syksyllä kiertueen The Rolling Stonesin kanssa. Cashbox listasi The Shangri-Lasin parhaaksi uudeksi R&B-yhtyeeksi. Murray The K-show:issa yhtye esiintyi vuosien 1964 ja 1966 välillä. Maaliskuussa 1965 The Shangri-Las konsertoi Britanniassa esimerkiksi Wayne Fontana and the Mindbendersin, Herman's Hermitsin ja Del Shannonin kanssa. Ennen aikaisemmin mainittua syksyn 1964 ajoittunutta brittikiertuetta Betty Weiss jäi väliaikaisesti pois yhtyeen riveistä. Triokokoonpanolla The Shangri-Las teki lisäksi kiertueen Yhdysvalloissa ja esiintyi useissa tv:n musiikkiohjelmissa, kuten Hullabaloo ja Shindig! Bettyn ensimmäinen esiintyminen bändin riveissä tauon jälkeen oli kesäkuussa 1965 Hollywood A-Go Gossa. The Shangri-Lasista tuli uudelleen trio alkuvuodesta 1966, jolloin Marge jätti yhtyeen. The Shangri-Las teki kiertueita myös paikallisten yhtyeiden taustoittamana. Niihin lukeutuivat The Sonics sekä The Iguanas, jonka lineupiin kuului nuori Iggy Pop. Myöhäisemmän uransa aikana The Shangri-Las teki collegekeikkoja The Young Rascalsin, The Animalsin ja Vanilla Fudgen kanssa. Marge lähti alkuvuodesta 1967 ja tuolloin Mary Ann teki paluun The Shangri-Lasin riveihin. Yhtyeen Mercury Recordsille tekemät levytykset eivät enää menestyneet ja vuonna 1968 The Shangri-Las lopetti toimintansa. Kaikki yhtyeen jäsenet vetäytyivät musiikkibisneksestä. Mary Weiss muutti ensin Greenwich Villageen ja myöhemmin San Franciscoon. Hän on työskennellyt sihterinä, arkkitehtiteollisuudessa ja viimeksi huonekalukonsulttina New Yorkissa 2000-luvun alussa. Weissin järjestyksessään toinen aviomies on hänen managerinsa musiikkiteollisuudessa. Betty Weiss meni myös naimisiin ja on työskenellyt useissa tehtävissä. Hän asuu nykyisin Long Islandilla. Mary Ann Ganser kehitti itselleen alkoholi, ja huumeongelman. Hän menehtyi huumeiden yliannostukseen maaliskuun puolivälissä 1970 ainoastaan 22-vuotiaana. Marge Canser palasi kouluun, työskenteli yhdysvaltaisessa puhelinyhtiössä New Yorkissa ja menehtyi rintasyöpään 28. heinäkuuta 1996 48 vuoden ikäisenä. Sire Recordsin Seymour Stein otti Shangri-Lasin henkiin jääneisiin jäseniin yhteyttä Leader of the Packin vuoden 1976 menestyksekkään uudelleenjulkaisun jälkeen. Kesällä 1977 tuottaja Andy Paleyn kanssa työstettiin uusia nauhoituksia ja vaikka ne olivat onnistuneita, kaikkeen materiaaliin ei oltu tyytyväisiä ja uusi albumi jäi julkaisematta. Nauhojen omistajana on nykyisin Warner Music Group. Shangri-Las teki yhden reunion-keikan vuosikymmenen jälkeen CBGB:llä muun muassa Lenny Kayen kanssa, mutta lopetti toimintansa uudelleen. Originaalin lineupin viimeinen konsertti oli kolmas kesäkuuta 1989 East Rutherfordissa, New Jerseyssä. The Shangri-Lasilta saamansa vaikutteet ovat tunnustaneet esimerkiksi New York Dolls ja Blondie. Johnny Thunders versioi The Shangri-Lasin repertuuarista kappaleen Great Big Kiss ensimmäiselle sooloalbumilleen So Alone. The Go Go's on esittänyt Remember (Walking in the Sandia) konserteissaan ja Aerosmith on levyttänyt mainitusta kappaleesta coverin vuonna 1979 ilmestyneelle albumilleen Night in the Ruts.
maanantai 2. tammikuuta 2023
sunnuntai 1. tammikuuta 2023
Maanantain mainio:Eräs keskeisimmistä brittiläisistä naisartisteista
sunnuntai 18. joulukuuta 2022
Perjantain pohjat:Black Sabbathin 90-luvun avannut albumi
Black Sabbath:Tyr
20. elokuuta 1990 I.R.S. Recordsin julkaisemana ilmestynyt Tyr on brittiläisen heavy metal-yhtyeen Black Sabbathin 15. studioalbumi. Sen otsikko ja useat kappaleet viittaavat pohjoismaiseen mytologiaan. Niinpä monet ovat tulkinneet Tyrin konseptialbumiksi, seikka, jonka basisti Neil Murray vuonna 2005 kiisti. Albumi edustaa lähes dramaattista irtiottoa Black Sabbathin traditionaalisesta soundista. Kyseessä on eräs Sabbathin tuotannon raskaimmista albumeista, jolla Geoff Nicholsin koskettimet ovat keskeisessä asemassa. Lopputuloksena suuri osa musiikista on tummasävyisempää kuin useilla Sabbathin albumeilla ja tyylillisesti se muistuttaa edeltäjäänsä, vuonna 1989 ilmestynyttä pitkäsoittoa Headless Cross. Albumin kappaleista Feels Good to Me eroaa tyylillisesti muusta tuotannosta ja se otettiin mukaan ensisijaisesti singlejulkaisuaan varten. Geezer Butler, Ian Gillan ja Brian May vierailivat Tyr-kiertueen Euroopan osuudella. Butler ja May olivat mukana kahdeksas syyskuuta 1990 Lontoon Hammersmith Odeonissa soitetun konsertin encoreissa. Tyrin kappaleista Black Sabbathin keikkasettiin päätyi pidemmäksi aikaa ainoastaan albumin avauskappale Anno Mundi, joka on mukana myös Cross Purposes-dvd:llä. Tony Martin levytti kappaleen Jerusalem uudellen vuonna 1992 ilmestyneelle sooloalbumilleen Get Where I Belong. Tyr-albumin levyttänyt Black Sabbathin kokoonpano kokosi rivinsä vuonna 1995, jolloin se levytti Black Sabbathin 15:n studioalbumin Forbidden.
Sunnuntain extra:Donna Summerin vuoden 1983 ykköshitti
She Works Hard for the Money on yhdysvaltalaissolisti Donna Summerin kappale, joka julkaistiin artistin vuonna 1983 ilmestyneellä samannimisellä albumilla ja lisäksi singleformaatissa. Se on Michael Omartianin ja Summerin itsensä käsialaa ensiksi mainitun vastatessa tuotannosta. Mercury Recordsin julkaisemasta singlestä muodostui Summerille selkeä hitti. Kappale nousi kolmen viikon ajaksi Billboardin R&B-listan kärkeen. Kyseessä oli diskokuningattaren ensimmäinen listaykkönen sitten vuoden 1979. Billboardin Hot 100-listalla sekä Dance Club Play-listalla. She Works Hard for the Moneysta muodostui Billboardin vuoden 1983 15:ksi suurin hitti. Summer esitti biisin livenä vuoden 1984 Grammy Awardseissa. Summer sai idean kappaleen lyriikkaan Julio Inglesiaksen juhlien jatkoilla. Naistenhuoneessa Summer näki siivoojan, joka oli väsymyksissään nukahtanut. Summer kirjoitti linen She Works Hard for the Money nopeasti muistiin ja kappale valmistui samannimiselle albumille sen viimeisenä biisinä. Arviossaan Cash Box kehui kappaleen bassolinjaa ja Summerin laulusuoritusta. She Works Hard for the Moneysta työstetty ja Brian Grantin ohjaama musiikkivideo pääsi rotaatioon MTV:llä. Itse asiassa kappaleesta työstettiin kaksi videoversiota. Niistä toinen on single edit toisen säilyessä uskollisena kappaleen originaalin albumiversion pituudelle.
Lauantain pitkä:Suosittu brittiläinen heavypuurtajayhtye
Kun New Wave of British Heavy Metal -liike alkoi hiipua, vuonna 1983 ilmestyneestä albumista Power & The Glory muodostui tuohon mennessä Saxonin suurin menestys ja yhtye vahvisti asemansa johtavana metalliyhtyeenä Euroopassa Iron Maidenin ja Judas Priestin kanssa. Mainitun albumin tiimoilta tehty kiertue oli Euroopasta alkanut areenakiertue, ja siitä muodostui suuri menestys. Myös kiertueen Yhdysvaltain-osuus, jolla Accept soitti Saxonin lämmittelijänä, osoittautui menestyksekkääksi ja Saxon havaitsi olevansa suuri nimi myös Yhdysvalloissa. Power & The Glorya meni nimittäin pelkästään Los Angelesissa kaupaksi ensimmäisen viikon aikana 15 000 kappaletta. Valtavirran suosioon nouseva glam metal-skene esti kuitenkin Saxonin lopullisen läpimurron Yhdysvaltain-markkinoille. Albumin kansitaiteesta vastasi hollywoodilainen elokuvaohjaaja Ridley Scott. Loppuvuodesta 1983 Saxon jätti ranskalaisen Carrere-levy-yhtiön. Seuraavana vuonna yhtye solmi sopimuksen EMI Recordsin kanssa ja Crusaderista muodostui yhtyeen ensimmäinen mainitulle levy-yhtiölle työstämä albumi. Raskaudestaan huolimatta kriitikot kokivat albumin soundin aikaisempaa kaupallisemmaksi ja diggarit miettivät, mihin musiikilliseen suuntaan yhtye oli menossa. Kaupallisesta soundistaan huolimatta yhtyeen diggarit pitivät albumin nimikappaleesta. Albumi myi yli kaksi miljoonaa kappaletta ja vuonna 1984 tehty maailmankiertue World Crusader osoittautui menestyksekkääksi sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa Mötley Crüe ja Krokus soittivat lämmittelijöinä monissa konserteissa, sillä Saxonin kiertue kesti kokonaisen vuoden. Levy-yhtiöön liittyneet seikat estivät Saxonia osallistumasta vuoden 1984 Monsters of Rock -konserttiin Doningtonissa. Vuonna 1985 ilmestyneellä seuraavalla albumillaan Innocence Is No Excuse Saxon jatkoi kaupallisempaan suuntaan ja mainittu seikka ärsytti yhtyeen diggareita, sillä Saxonin aikanaan raaka soundi oli siloiteltu saavuttaakseen enemmän huomiota Yhdysvaltain-markkkinoilla. Albumin tiimoilta tehtiin loppuunmyyty maailmankiertue, mutta yhtyeen jäsenten välit alkoivat rakoilla ja alkuvuodesta 1986 basisti Steve Dawson sai lähteä yhtyeestä. Saxon nauhoitti kahdeksannen studioalbuminsa Rock the Nations ilman korvaavaa basistia. Byford nauhoitti basso-osuudet ja edeltäjäänsä paremmin listoilla menestynyttä albumia pidettiin menestyksenä. Yhtye palkkasi basisti Paul Johnsonin soittamaan albumin julkaisua seuranneelle areenakiertueelle Euroopassa. Kesällä 1986 Saxon konsertoi Readingin festivaalin pääesiintyjänä ja teki kiertueen Yhdysvalloissa. Vuonna 1987 yhtye piti taukoa 70-luvun puolivälissä alkaneesta jatkuvasta keikkailusta ja levytyksistä ja teki ainoastaan pienen kiertueen Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Mainitun vuoden alussa Nigel Clockler jätti yhtyeen ja hänen paikkansa otti Nigel Durham.
Listamenestyksen saavuttaminen Yhdysvalloissa oli yhtyeelle hankalaa eikä vuonna 1988 ilmestynyt albumi Destiny muuttanut mainittua seikkaa. EMI pudottikin Saxonin myöhemmin. Samana vuonna Nibbs Carter otti Paul Johnsonin paikan. Tuolloin ainoastaan 22-vuotiaan Carterin voi sanoa piristäneen yhtyettä. Vuonna 1989 ilmestyi edellisen vuoden areenakiertueelta Itä-Euroopassa taltioitu livelevy Rock N' Roll Gypsys. Tuohon mennessä areenakeikat Euroopassa ja Yhdysvalloissa olivat kuitenkin harvassa ja pitkien välimatkojen päässä ja levytyssopimusta vailla olevan Saxonin tulevaisuus vaikutti epävarmalta. Yhtye päätti lopulta tehdä kiertueen Euroopassa nimellä 10 Years of Denim and Leather, jolla se palautti suosiotaan. Vuonna 1990 Saxon solmi levytyssopimuksen Virgin Recordsin kanssa ja aloitti työstää seuraavaa albumiaan Solid Ball of Rock. Vuonna 1991 ilmestyneestä pitkäsoitosta muodostui menestys. Nibbs Carter osallistui kolmen kappaleen sävellystyöhön. Saxon jatkoi menestystään vuonna 1992 ilmestyneellä ja Biff Byfordin sekä Hewig Ursinin tuottamalla albumillaan Forever Free. Albumin brittipainos julkaistiin erilaisella kansikuvalla ja singleformaatissa ilmestyi Byfordin Yorkshiren kivihiilikaivoksilla työskennelleelle isälle omistettu kappale Iron Wheels. Vuoden 1994 aikana Saxon levytti albumin Dogs of War. Graham Oliver sai lähteä yhtyeestä heti, kun albumin nauhoitukset oli saatu valmiiksi. Hänen paikkansa ottanut Doug Scarratt oli rumpali Nigel Glocklerin pitkäaikainen ystävä. Saxon työsti musiikkivideon uutuusalbuminsa nimikappaleesta. Vuonna 1996 Saxon julkaisi uuden livealbumin The Eagle Has Landed Pt. II. Yhtye levytti myös kappaleen You've Got Another Thing Comin' Judas Priestille työstetylle tribuuttialbumille Legends of Metal.Vuonna 1997 Saxon julkaisi yhdessä Kalle Trappiin kanssa tuottamansa uuden albumin Unleash The Beast, jonka tiimoilta yhtye aloitti mainitun vuoden toukokuussa kiertueen Euroopassa. Unleash The Beast nousi sadan suosituimman albumin listalle Ruotsissa, Saksassa ja Sveitsissä. Marraskuussa Saxon soitti kaksi konserttia Brasiliassa ja vuosi päättyi yhtyeen osalta joulukeikkaan Belgiassa. Vuonna 1998 Saxon teki kiertueen Yhdysvalloissa ja soitti Brasilian Monsters of Rockissa. Pitkän konsertoinnin jälkeen rumpali Nigel Glockler piti taukoa toipuakseen kaulaan ja olkapäähän kohdistuneesta loukkaantumisesta. Hänen paikkansa yhtyeessä otti väliaikaisesti Fritz Frandow. Syyskuussa 1999 ilmestynyt uusi albumi Metalhed keräsi ylistystä Saksassa, missä Saxon aloitti säännölliset esiintymisensä Wacken Open Air -festivaalilla. Yhtye soitti myös ensimmäisen Britanniassa järjestetyn Bloodstock Festivaalin pääesiintyjänä. Vuonna 2001 Saxon soitti jälleen Wacken Open Airin pääesiintyjänä ja nauhoitti livedvd:n Saxon Chronicles. Vielä samana vuonna yhtyeeltä ilmestyi uusi albumi Killing Ground. Vuonna 2002 ilmestynyt kokoelma-albumi Heavy Metal Thunder sisälsi uudelleen nauhoitettuja versioita Saxonin parhaiten menestyneiden pitkäsoittojen kappaleista. Fritz Randow jätti yhtyeen vuonna 2004. Hänen paikkansa otti aikaisemmin Stratovariuksessa soittanut Jörg Michael. Samana vuonna ilmestyi yhtyeen 16. studioalbumi Lionheart, jonka otsikkoa oli inspiroinut Englannin kuningas Richard Lionheart. Kappale Beyond The Grave julkaistiin singlenä ja musiikkivideona. Albumi saavutti myönteisiä arvioita ja sen nimikappale säilyy diggareiden suosikeiden joukossa. Vuonna 2005 Nigel Glockler teki paluun yhtyeen riveihin ja seuraavana vuonna Saxonilta julkaistiin livealbumi The Eagle Has Landed Part 3. Mainittuna vuonna yhtyeen oli tarkoitus esiintyä Dubai Desert Rock Festivaalilla Megadethin kanssa. Juuri ennen sovittua keikkaa Dubain turismin ja kaupankäynnin osasto kielsi Saxonia esiintymästä. Syyksi on epäilty kappaleen Crusader historiallisia lyriikoita.
Vuonna 2007 Saxon oli Harvey Goldsmithin ohjelman Get Your Act Together yhden jakson aiheena. Ohjelmassaan Goldsmith halusi palauttaa yhtyeen suosion ja sementoida sen maineen. Hän järjesti kaksi uutta tuottajaa vastaamaan Saxonin uudesta singlestä If I Was You, joka nousi rocklistojen kärkeen yli kymmenessä maassa ja siitä muodostui yhtyeen suosituin pikkulevy yli 12 vuoteen. Ohjelman lopussa Saxon soitti puolilleen myydyssä Sheffield City Hallissa. Vuonna 2008 yhtye esiintyi Download Festivaalilla. Euroopassa viides maaliskuuta ja Yhdysvalloissa kolmas huhtikuuta 2007 ilmestynyt Saxonin uusi albumi The Inner Sanctum oli kriitikoiden mukaan yhtyeen paras työ vuosiin. Pitkäsoiton promoamista varten Saxon aloitti maailmankiertueen. Saxonin seuraava studioalbumi oli 12. tammikuuta 2009 ilmestynyt Into the Labyrinth vastaanotti myönteisiä arvioita ja jatkoi The Inner Sanctumin luomaa menestystä. Saxon soitti Wacken Open Air -festivaalin pääesiintyjänä Saksassa. Vuoden 2009 alkupuolella yhtye konsertoi Britanniassa Doron kanssa ja saman vuoden loppuun ajoittui uusi kiertue Britanniassa, jolla Saxon vuorotteli pääesiintyjänä Motörheadin kanssa. Mainitun vuoden elokuussa Saxon soitti Sonispheressa. Syyskuussa Saxon ilmoitti julkaisevansa Heavy Metal Thunder -The Movien, dokumentin, joka kertoi yhtyeen historian alusta alkaen. Yhtye esiintyi vuoden 2010 Download Festivaalilla, joka järjestettiin kesäkuun 11.:n ja 13.:n välillä. Saxon soitti Wheels of Steel -albumin kokonaisuudessaan, sillä sen julkaisusta oli ehtinyt kulua 30 vuotta. Saxonin 19. studioalbumi Call to Arms ilmestyi 3. kesäkuuta 2011. Pitkäsoitto debytoi kuudentena brittien rockalbumilistalla. Maailmankiertueellaan Saxon vieraili Yhdysvalloissa ja sen toinen osio kohdistui Britanniaan. Call to Arms -kiertueella pieni määrä yhtyeen diggareita pääsi kussakin keikkapaikassa seuraamaan yhtyeen soundcheckiä maksettuaan pienen summan. Kyseiset rahat menivät hyväntekeväisyyteen. Joulukuussa Byford liittyi Metallican seuraksi stagelle esittämään Motorcycle Manin yhtyeen 30-vuotisjuhlakonsertissa. 26. toukokuuta 2012 Saxon soitti Hammersmith Apollossa Judas Priestin erikoisvieraana. Saxon esiintyi vuoden 2012 Download Festivaalilla ja yhtyeen mainitussa yhteydessä soittama versio Wheels of Steelistä taltioitiin festivaalin kohokohtia esitelleeseen show:hun, joka näytettiin Sky Artsissa. 13. helmikuuta 2012 yhtye ilmoitti julkaisevansa cd ja dvd-paketin Heavy Metal Thunder -Live:Eagles Over Wacken, joka sisälsi yhtyeen vuosina 2004, 2007 ja 2009 mainitulla festivaalilla soittamat konsertit eri formaateissa. Maaliskuussa Saxon voitti Metal Hammerin vuoden 2012 Golden God -palkinnon parhaana brittiyhtyeenä. Lokakuussa yhtye ilmoitti seuraavan studioalbuminsa nimen olevan Sacrifice ja se julkaistiin 25. helmikuuta 2013. Heavy Metal Thunder-The Movie sai kansainvälisen julkaisunsa 11. joulukuuta 2012 ja se oli yhtyeen ensimmäinen blue ray -julkaisu. Vuonna 2013 ilmestyi myös uusi kokoelma-albumi Unplugged and Strung Up. Vuonna 2014 ilmestyi uusi livealbumi St. George's Day Sacrifice - Live in Manchester. Lokakuussa käynnistyi kiertue Warriors on the Road.
Marraskuussa 2014 antamassaan haastattelussa Bill Byford mainitsi Saxonin nauhoittavan uuden albuminsa tammi- ja maaliskuun 2015 välillä. Maaliskuun 2015 haastattelussa Byford kuvasi uutta albumia rock and rollin ja heavy metallin mikstruuraksi. Elokuun ensimmäisenä yhtye ilmoitti uuden albuminsa Battering Ram julkaisupäivän olevan 16. lokakuuta ja samassa yhteydessä ensiesityksensä sai uutuusalbumin nimikappaleesta työstetty musiikkivideo. 14. syyskuuta 2016 Bill Byford ilmoitti Facebookissa Saxonin työskentelevän uuden albuminsa parissa tuottaja Andy Sneapin kanssa. Lokakuussa yhtye mainitsi tekevänsä keväällä 2017 kiertueen Yhdysvalloissa UFO:n kanssa. Kesäkuun puolivälissä 2017 Bryford kertoi Saxonin uuden albumin nimen olevan Thunderbolt. Syksyllä Saxon ja UFO soittivat jälleen yhteiskeikkoja Yhdysvalloissa. Seitsemäs marraskuuta yhtye ilmoitti uuden albumin virallisen julkaisupäivän olevan toinen helmikuuta 2018. Sen tiimoilta Saxon konsertoi helmi-maaliskuussa Euroopassa ja Britanniassa Diamond Headin, Rock Goddessin ja Magnumin kanssa. Black Star Ridersin kanssa Saxon lämmitteli Judas Priestin Firepower -maailmankiertuetta maaliskuun puolivälistä toukokuun alkuun. Lokakuussa 2018 Sonic Perspectivesille antamassaan haastattelussa Bryford mainitsi Saxonin todennäköisesti nauhoittavan uuden albumin vuoden 2019 aikana. 19. maaliskuuta 2021 ilmestyi Saxonin tuotannon ensimmäinen covereista koostunut albumi Inspirations. Yhtyeen tuorein pitkäsoitto on neljäs helmikuuta 2022 ilmestynyt Carpe Diem, jonka tiimoilta Saxon teki Diamond Headin kanssa mainitun vuoden marraskuussa päättyneen Seize the Day -kiertueen. Maaliskuussa 2023 Paul Quinnin pesti yhtyeen kiertuekitaristina päättyi. Hänen paikkansa otti Diamond Headin Brian Tatler, josta on sittemmin tullut Saxonin pysyvä jäsen. 19. helmikuuta 2024 ilmestyi uusi albumi Hell, Fire And Damnation. Mainitun vuoden keväällä Saxon osallistui Metal Masters- kiertueelle Judas Priestin ja Uriah Heepin kanssa. Sitä seurasi kiertue Yhdysvalloissa Uriah Heepin kanssa.
Torstain terävä:Keskeisiä muusikoita lineupissaan sisältänyt lyhytikäinen brittiyhtye
Dantalia's Chariot oli brittiläinen, vuonna 1967 perustettu psykedeelistä rockia edustava yhtye. Sen johtohahmona oli kosketinsoittaja Zoot Money ja yhtyeen jäsenistöön kuului myös The Policen tuleva kitaristi Andy Summers. Yhtye muistetaan parhaiten singlekappaleestaan Mad Man Running through the Fields ja livekeikoistaan, joiden sisältöön kuului ensimmäisiä psykedeelisiä valoshow:ita. Dantalia's Chariot lopetti toimintansa huhtikuussa 1968 Summersin liittyessä Soft Machineen ja Moneyn Eric Burdon & The Animalsiin. Marraskuussa 1961 George Bruno "Zoot" Money perusti soulia, jazzia ja RB:tä tyylissään yhdistäneen Big Roll Bandin. Vaikka yhtyeestä muodostui keskeinen esiintyjä Lontoon clubiskenessä ja bändi julkaisi 1960-luvun puoliväliin mennessä kaksi albumia EMI:n Columbia-yhtiöllä, yhtye ei saavuttanut runsasta kaupallista menestystä. Kesällä 1967 Money jätti Big Roll Bandin ja perusti uuden yhtyeen, jonka kokoonpanon muodostivat muilta osin kitaristi Andy Summers, rumpali Colin Allen ja basisti Pat Donaldson. Uuden yhtyeen nimi oli johdettu teoksesta The Lesser Key of Salomon. Se soitti debyyttikeikkansa Windsor National Blues Festivaalilla elokuussa 1967. Samassa tilaisuudessa suoritti ensiesiintymisensä myös Peter Greenin Fleetwood Mac ja siellä soittivat myös Ten Years After, Arthur Brown ja The Nice. Dantalia's Chariot vakiinnutti nopeasti maineensa vahvana livebändinä ja yhtyeen San Franciscosta tuotua valoshowta pidettiin Lontoossa eräänä aikakautensa parhaista. Dentalia's Chariotin ensimmäisistä nauhoituksista EMI:n Columbia-yhtiöllä julkaistiin syyskuussa 1967 single Mad Man Running through the Fields, joka saavutti jo tuoreeltaan myönteisiä arvioita, mutta ei sijoitusta brittilistalla. Myöhemmin kappale on tunnustettu lukeutuvaksi tyylisuuntansa merkkiteoksiin. EMI ei pitänyt Moneyn psykedeelisvaikutteisesta suunnasta ja pudotti Dantalia's Chariotin. Seuraavaksi yhtye esiintyi Fred Marshallin ohjaamassa pienen budjetin elokuvassa Popdown, jossa esiintyi myös useita muita svengaavan Lontoon yhtyeitä, kuten Blossom Toes ja The Idle Race. Dantalia's Chariot solmi uuden sopimuksen CBS:n alamerkin Direction Recordsin kanssa ja aloitti työstää esikoisalbumiaan. Yhtiö ei kuitenkaan julkaissut Moneyn ja Summersin kirjoittamia uusia kappaleita, vaan pisti ulos aikaisemmin työstettyjä nauhoitteita nimellä Transition. Lisäksi mainittu albumi julkaistiin Zoot Moneyn nimellä Dantalia's Chariotin sijaan. Yhtye lopetti toimintansa huhtikuussa 1968. Money liittyi ensiksi Eric Burdon & The Animalsiin. Summersin myöhäisempiä yhtyeitä olivat Soft Machine, Eric Burdon & The Animals, The Kevin Ayers Band ja The Police. Collin Allen soitti sittemmin John Mayall's Bluesbreakesissä, Stone The Crowsissa ja Focuksessa ja Pat Donaldson teki musiikillista yhteistyötä esimerkiksi Sandy Dennyn kanssa. Eric Burdon & The Animals levytti Mad Man Running through the Fieldistä coverin joulukuussa 1968 ilmestyneelle ja samalla viimeiselle albumilleen Love Is. Money ja Summers kuuluivat kumpikin tuossa vaiheessa yhtyeen lineupiin. Vuonna 1996 levy-yhtiö Wooden Hill julkaisi albumin Chariot Rising. Se sisälsi kymmenen Dantalia's Chariotin vuonna 1967 nauhoittamaa kappaletta. Mad Man Running through the Fields on sittemmin päässyt mukaan useille kokoelma-albumeille, kuten Nuggets II. Record Collectorin laatimalla sadan parhaan psykedeelisen kappaleen listalla mainittu biisi on saavuttanut sijan 28.
Keskiviikon klassikko:Merkittävän voimapopin edustajan esikoisalbumi
Big Star:Number One Record
Memphisissä vaikuttaneen Ardent Recordsin julkaisemana vuonna 1972 ilmestynyt Number One Record on voimapopin todellisiin kulttiklassikkoyhtyeisiin lukeutuvan Big Starin esikoisalbumi. Monet kriitikot ylistivät albumia heti sen ilmestyttyä, mutta huonon jakelun vuoksi Big Starin debyytti myi ensi alkuun alle 10 000 kappaletta. Albumiin kohdistui joka tapauksessa kiinnostusta ja 70-luvun lopussa se julkaistiin Britanniassa uudelleen samalla tupla-albumilla Big Starin erinomaisen kakkospitkäsoiton Radio City kanssa. Vuonna 1992 Big Starin kaksi ensimmäistä albumia julkaistiin samalla cd:llä. Rolling Stonen vuonna 2020 laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Number One Record saavutti sijan 474. 500 parhaan kappaleen listalla pitkäsoiton kappaleista Thirteen saavutti sijan 406. Colin Larkinin teoksen All Time Top 1000 Albums kolmannessa painoksessa Number One Record saavutti sijan 188. Number One Record sisältää sekä yhtyeen varhaisten johtohahmojen, Alex Chiltonin ja Chris Bellin yhteissävellyksiä että kummankin yksin työstämiä kappaleita. Feel, My Life is Right ja Try Again olivat Bellin käsialaa ja The Ballad of El Goodo, In the Street ja akustiset balladit Thirteen ja Watch the Sunrise Chiltonin sävellyksiä. Number One Recordilla Big Starin perustajajäsenen Chris Bellin osuus niin biisintekijänä, kitaristina, solistina kuin tuottajana ovat varsin keskeisiä. Kyseessä on ainoa yhtyeen albumeista, jonka työstämiseen Bell osallistui. Kun ensisijaisesti John Fryn tuottama Number One Record ilmestyi elokuussa 1972, albumi saavutti puolen vuoden ajan varsin myönteisiä arvioita kriitikoiden taholta. Ainoa ongelma oli siinä, että albumin ilmestymisen aikaan Big Star oli tyylillisesti melko yksinäinen susi; vastaavanlaista kitaroiden dominoimaa, mutta silti melodista poppia edustivat samoihin aikoihin ainoastaan The Raspberries ja Badfinger.