Torstain terävä:Small Facesin ainoa listaykkössingle

All Or Nothing on Steve Marriottin ja Ronnie Lanen yhtyeelleen Small Facesille kirjoittama kappale, joka julkaistiin singleformaatissa viides elokuuta 1966. Ainoana Small Facesin singleistä mainittu kappale nousi brittilistan kärkeen syyskuun puolivälissä samaisena vuonna. Alankomaissa All Or Nothing nousi kakkossijalle ja Irlannissa kolmanneksi. Kyseessä oli Small Facesin ainoa Irlannin tasavallassa listoille noussut pikkulevy, sillä sen edeltäjät; What'cha Gonna Do About It, Sha La La Lee ja Hey Girl olivat jääneet siellä vaille listamerkintää. Steven äidin Kay Marriottin mukaan All Or Nothing kertoo Steven erosta Sue Olliverista. Steven ensimmäinen vaimo Jenny Rulance kertoo Steven kirjoittaneen kappaleen Jennyn erosta Rod Stewartista. Steve Marriottin elämäkerran All Too Beautiful mukaan molemmat väittämät pitävät paikkansa. All Or Nothing nauhoitettiin Lontoossa Portland Placen IBC -studioilla. Small Facesin pitkäsoitoista kappale pääsi mukaan Deccan julkaisemalle kokoelma-albumille From the Beginning. Studioliveversio kappaleesta löytyy albumilta BBC Sessions ja Newcastlessa taltioitu livetulkinta Immediaten vuonna 1969 julkaisemalta tupla-albumilta The Autumn Stone. Marriottin menehdyttyä tulipalossa kotonaan 20. huhtikuuta 1991 All Or Nothing soitettiin myös hänen hautajaisissaan. Kappale pääsi mukaan Nigel Colen vuonna 2010 ohjaaman elokuvan Made in Dagenham soundtrackalbumille. All Or Nothing on myös vuonna 2012 valmistuneen BBC:n tv-sarjan The Syndicate tunnuskappale. Coverversiot All Or Nothingista ovat levyttäneet UFO vuoden 1976 albuminsa No Heavy Petting bonuskappaleeksi, punkyhtye X vuoden 1985 albumilleen Ain't Love Grand ja The Dogs D' Amour vuonna 1993 ilmestyneelle ep:lleen.

Keskiviikon klassikko:Brittiheavyn merkittävän edustajan legendaarisimman kauden viimeinen albumi

Iron Maiden:Seventh Son of a Seventh Son

11. huhtikuuta 1988 ilmestynyt Seventh Son of a Seventh Son on eräs Iron Maidenin diskografian suosituimmista albumeista. Monille se säilyy yhtyeen klassisimman kauden viimeisimpänä pitkäsoittona ja on samalla yhtyeen tuotannossa ensimmäinen albumi, joka sisältää progressiiviseen rockiin kallistuvia sovituksia ja hyödyntää instrumentaatiossaan kosketinsoittimia. Kyseessä on niin kutsuttu konseptialbumi, jonka lyriikat pohjautuvat onnistuneesti brittiläiseen folkloreen ja yliluonnolliseen mystiikkaan. Billboardin listalla albumi nousi top 20:een ja yhtyeen kotimaassa Britanniassa listakärkeen ensimmäisenä yhtyeen pitkäsoitoista sitten vuonna 1982 ilmestyneen Maidenin lopullisen läpimurtolevyn The Number of the Beastin. Seventh Son of a Seventh Sonilta poimittiin myös neljä saarivaltakunnassa kymmenen suosituimman joukkoon noussutta pikkulevyä. Musiikilisesti albumilla erityisen merkittäväksi nousee kitaristi Adrian Smithin osuus. Sillä hyödynnetään perinteisiä progressiivisesta rockista tutuksi tulleita sovitusratkaisuja ja solisti Bruce Dickinsonilta kuullaan useita onnistuneita vokaalikoukkuja. Jo vuonna 1986 ilmestyneellä Maidenin pitkäsoitolla Somewhere in Time oli hyödynnetty kitarasyntikoita ja Seventh Son of a Seventh Sonilla niistä oli siirrytty täysiin syntetisaattoreihin. Albumin nimen basisti Steve Harris keksi luettuaan Orson Scott Cardin samannimisen fantasiaromaanin. Avauskappale Moonchild käynnistyy akustisvoittoisesti esimerkiksi Jethro Tullin hengessä, mutta kehittyy nopeasti raskaammaksi ja dynaamisemmaksi. Jo kyseisen kappaleen tekstissä numero seitsemän on keskeinen. Infinite Dreamsin ensimmäisessä säkeistössä kuullaan Harrisin funk-vaikutteista bassottelua, mutta kappale kehittyy raskaammaksi lähestyessään loppunsa klimaksiaan ja viimeistä säkeistöään. Can I Play with Madness eroaa tietynlaisessa helppoudessaan tyystin albumin muusta biisimateriaalista. Kappale julkaistiin pitkäsoiton ensimmäisenä singlenä ja se saavutti brittilistalla parhaimmillaan kolmannen sijan. Vahva ja melodinen ja niin ikään singleformaatissa menestynyt The Evil That Men Do päättää Seventh Sonin ykköspuolen ja sisältää Adrian Smithin onnistuneen soolon. Kappaleen nimi on otettu Marc Antonyn Julius Caesarin salamurhaa seuranneesta puheesta. Nimikappale Seventh Son of a Seventh Son on kymmenminuuttinen progressiivinen teos ja sen pitkässä instrumentaaliosassa kuullaan Nicko McBrainin erinomaista hi-hat -työskentelyä ja kappale päättyy progessiiviseen jamitteluun esimerkiksi Genesiksen 15 vuotta aikaisemmin ilmestyneeltä klassikkoalbumilta Selling England by the Pound löytyvän kappaleen The Cinema Show hengessä. The Prophecy käynnistyy kevyellä kitaroinnilla ja sisältää pitkän syntikkaosuuden ja klassishenkisen lopukkeen. The Clairvoyant alkaa Harrisin raa'alla bassottelulla ja kyseinen viihdyttävä rockkappale oli ensimmäinen Seventh Sonille kirjoitetuista valmistunut. Nopeatempoinen Only The Good Die Young päättää albumin voimakkaimmin 80-lukuhenkisesti ollen samalla sen vähiten progeorientoitunut kappale. Biisi päättyy Moonchildin intron toistoon ja samalla numeron seitsemän teema korostuu uudelleen. Seventh Son of a Seventh Sonin ilmestymisen jälkeen Maiden soitti Monsters of Rockin pääesiintyjänä 100 000:lle diggarilleen.

Tiistain tukeva:Ian Broudien johtama englantilaisyhtye

The Lightning Seeds on kitaristi, solisti ja tuottaja Ian Broudien vuonna 1994 Liverpoolissa perustama brittiläinen yhtye. Hänen varhaisempaan työsarkaansa lukeutuneita yhtyeitä olivat Big In Japan ja Original Mirrors. Aluksi The Lightning Seeds oli ainoastaan studiotyöskentelyyn keskittynyt Broudien sooloprojekti, joka laajeni kiertuebändiksi vuonna 1994 ilmestyneen kolmannen albuminsa Jollification jälkeen. The Lightning Seeds saavutti menestystä koko 90-luvun ajan. David Baddielin ja Frank Skinnerin kanssa yhteistyössä tehty single Three Lions nousi listakärkeen jopa kolmesti; vuosina 1996, 1998 ja 2018. 70-luvun postpunkia edustaneen yhtyeen Big In Japan jälkeen Ian Broudie muodosti uuteen aaltoon kategorioitavissa olevan duon Care vokalisti Paul Simpsonin kanssa. 80-luvun loppuun mennessä Broudie oli tullut tunnetummaksi tuottajan tehtävistään esimerkiksi Echo & The Bunnymenin kanssa kuin muusikkona. Vuonna 1989 Broudie aloitti nauhoitukset itsenäisesti nimellä The Lighting Seeds. Nimi on johdos väärin kuullusta lyriikasta Princen vuoden 1985 satoa olevasta kappalesta Raspberry Beret. Vuonna 1989 ilmestyneellä The Lightning Seedsin esikoisalbumilla Cloudcuckooland Broudie vastasi kaikista instrumenteista, lauluosuuksista ja myös albumin tuotannosta. The Lightning Seedsin esikoissingle, psykedeliahenkinen Pure nousi Britanniassa top 20:een ja oli myös Billboardin listalla top 40:ssä. Puren tavoin sitä seurannut single All I Want nousi Modern Rock Tracks -listalla kymmenen suosituimman joukkoon. Vuonna 1996 The Banglesin Susanna Hoffs versioi kyseisen kappaleen toiselle sooloalbumilleen. The Lightning Seedsin ensimmäisen albumin jälkeen Broudie palasi tuottajaksi, mutta jatkoi biisinkirjoitusta jälleen vuonna 1991. The Lightning Seedsissä Simon Rogersista tuli Broudien yhteistyökumppani tuotannon, sovitusten ja instrumentaation osalta. Rogers oli vastannut ohjelmoinnista Lightning Seedsin ensimmäisellä albumilla ja studiotyöskentelyn osalta hän on säilynyt Broudien kumppanina koko yhtyeen toiminta-ajan. Vuonna 1992 ilmestynyt kakkosalbumi Sense sisältää muun muassa Broudien pojalleen kirjoittaman ja singlelistalla sijan 28. tavoittaneen kappaleen The Life of Riley. Sen instrumentaaliversiosta tuli myöhemmin BBC:n television Goal of the Month- kilpailun tunnuskappale. Sense-albumilla Broudie aloitti laulunkirjoittamisen aikaisemmin The Specials-yhtyeessä vaikuttaneen Terry Hallin kanssa. Broudie kiinnitti The Lightning Seedsin Epic Recordsille ja alkoi suunnitella yhtyeen kiertuetta. Yhtyeen kolmas albumi Jollification oli saatu valmiiksi vuoden 1993 lopussa. Sen työstämiseen osallistuivat lisäksi Terry Hall, Alison Moyet ja Ian McNabb. Albumin tiimoilta tehty promokiertue alkoi elokuussa 1994. The Lightning Seedsin kokoonpano vaihteli Broudien ollessa ainoa pysyvä jäsen. Toinen albumilta poimittu single Change nousi brittilistalla sijalle 13., ja kiertue hyötyi mainitun pikkulevyn menestyksestä. Kappale pääsi myös mukaan elokuvan Clueless soundtrackille. Jollificationista muodostui menestys kriitikoiden keskuudessa ja myös albumilta poimitut singlet Lucky You, Marvellous ja Perfect saavuttivat mainittavaa huomiota. Tuolloin Pete Townshendin omistamissa Eel Pie -studioissa nauhoitettiin kappaleita Lightning Seedsin seuraavaa albumia Dizzy Heights varten. Sitä edeltänyt single Ready Or Not saavutti brittilistalla sijan 20. Vuonna 1996 The Football Assosiation pyysi Broudieta kirjoittamaan Euro '96 jalkapalloturnaukseen. Broudie suostui sillä ehdolla, että levytykseen ottaisivat osaa komedian esittäjät Frank Skinner ja David Baddiel, jotka olivat olleet tv-ohjelma Fantasy Football Leaguen juontajina. Lopputuloksena oli brittilistan kärkeen noussut ja Saksassa sijan 16. tavoittanut kappale Three Lions. Vuonna 1997 The Ligtning Seeds soitti pääesiintyjänä Liverpool Anfield-stadionilla järjestetyssä Hillsborough Justice -konsertissa. Näihin aikoihin The Lightning Seeds saavutti kolme singlemenestystä, joista The Turtlesin ohjelmistosta poimittu ja top 20:een noussut You Showed Me pääsi mukaan The Austin  Powersin soundtrackille. Seuraavaksi ilmestyi yhtyeen Greatest hits-kokoelma Like You Do, jota seurasi kiertue Britanniassa. Vuonna 1998 Broudie työsti Three Lionsista päivitetyn version Ranskan FIFA maailman cupille. Three Lions '98 nousi brittilistan kärkeen ja teki historiaa olemalla ensimmäinen kappale, joka nousi kahdesti ykköseksi toisistaan eroavilla lyriikoilla. Vuonna 1998 The Lightning Seeds esiintyi sekä Glastonbury festivaalin että Britanniassa järjestetyn V-festivaalin päälavalla. Vuonna 1999 ilmestynyt ja tanssimusiikkiorientoitunut albumi Tilt sisälsi yhteistyötä Stephen Stonesin kanssa. BBC Radio Onen dj Chris Moyles kohotti albumin singlekappaleen Life's Too Short yhtyeen parhaiden töiden joukkoon. Singlelistalla se saavutti sijan 27. Kesäkuussa 2006 ilmestyi kokoelma The Very Best of Lightning Seeds, jota seurannut Three Lionsin uudelleenjulkaisu nousi brittilistalla vieläkin yhdeksänneksi. Vuonna 2009 Sony Musicin julkaisemana ilmestyi albumi Four Winds, mutta sen tiimoilta ei tehty kiertuetta. Vuonna 2014 Broudien musiikillista uraa ja hänen kirjoittamiaan kappaleita juhlistettiin Liverpoolin filharmonisessa hallissa. Filharmonisen orkesterin ja Broudien itsensä lisäksi konsertissa esiintyivät esimerkiksi Terry Hall ja Echo & The Bunnymenin Ian McCulloch. 22. elokuuta 2014 The Lighning Seeds esiintyi kuninkaallisen filharmonisen orkesterin kanssa Liverpoolin Sefton parkissa 30 000 kuulijalle. Kyseisessä konsertissa ei kuitenkaan ollut erikoisvieraita. Joulukuussa 2016 The Lightning Seeds soitti Madnessin brittikiertueen lämmittelijänä. 13. heinäkuuta 2018 Three Lions julkaistiin kolmannen kerran juhlistamaan brittijoukkueen menestystä kyseisen vuoden FIFA maailman cupissa.

Maanantain mainio:Madonnan ensimmäinen brittiykkössingle

Into the Groove on Madonnan vuonna 1985 ilmestynyttä elokuvaansa Desperately Seeking Susan varten levyttämä kappale. Yhdysvaltojen ulkopuolella kappale julkaistiin Madonnan vuoden 1984 kakkosalbumin Like A Virginin toisella painoksella. 23. heinäkuuta 1985 Sire Records julkaisi Into the Grooven albumin neljäntenä singlenä. Alun perin Madonna kirjoitti kappaleen ystäväänsä Mark Kaminsia varten, mutta päätti kuitenkin levyttää biisin itse. Into the Grooven instrumentaatiossa hyödynnetään syntetisaattoreita ja rumpukoneita. Kertosäkeessä Madonnan lauluääni on tuplattu ja bridgessä hän vokalisoi matalammassa reksterissä. Into the Groove saavutti musiikkikriitikoiden keskuudessa myönteisen vastaanoton ja kappale nousi listakärkeen Australiassa, Belgiassa, Irlannissa, Italiassa, Japanissa, Alankomaissa, Uudessa Seelannissa ja Espanjassa. Britanniassa Into the Groovesta tuli Madonnan ensimmäinen listaykköseksi noussut single kolmas elokuuta 1985. Yhdysvalloissa kappale oli saatavilla ainoastaan Angelin 12-tuumaisen version b-puolella ja näin ollen se ei voinut saavuttaa listasijoitusta Billboardilla. Into the Groovesta työstetty musiikkivideo koostuu Desperately Seeking Susan -elokuvasta napatuista clipeistä. Madonna on esittänyt kyseistä kappaletta suurella osalla konserttikiertueistaan. Viimeksi Into the Groove oli mukana Rebel Heart-kietueella vuosina 2015-2016. Kappaleesta on levytetty myös useita coverversioita, joista mainittakoon Dannii Minoguen näkemys. 80-luvun lopussa Billboard Magazine valitsi Into the Grooven vuosikymmenen tanssisingleksi. Vuonna 1987 Shep Bettibone miksasi kappaleen Madonnan remix-kokoelma-albumille You Can Dance. Kappaleen tekstin kohta "Only When I'm Dancing Can I Feel This Free" ilmaisee tanssilattian tuomaa vapautta ja "At Night I Lock the Door So No-One Else Can See" on lyriikan varsinainen koukku, joka on kohdistettu hieman ujommille tytöille. Madonnan vuoden 1985 Virgin Tourilla Into the Groove kuultiin kolmantena kappaleena. Vuoden 1987 Who's That Girl-maailmankiertueella kappale oli viimeisten joukossa ennen encoreita. Liveversiot Into the Groovesta on kuvattu Japanissa kesäkuussa ja Italiassa syyskuussa 1987. Kolme vuotta myöhemmin Blond Ambition -maailmankiertueella Into the Groove kuultiin jälleen ennen encoreita. Taltioidut liveversiot ovat Japanista huhtikuulta ja Ranskasta elokuulta 1990. Into the Groove oli jälleen mukana vuosien 2008-2009 Sticky & Sweet -kiertueella.

Sunnuntain extra:Elokuun alussa 1969 ilmestynyt Creedencen klassikkoalbumi

Creedence Clearwater Revival:Green River

Kolmas elokuuta 1969 Fantasy Recordsin julkaisemana ilmestynyt Green River on Creedence Clearwater Revivalin kolmas studioalbumi ja samalla yksi niistä kolmesta pitkäsoitosta, jotka yhtye ehti julkaista vuoden 1969 aikana. Yhtyeen kakkosalbumi Bayou Country oli ilmestynyt tammikuussa ja Green Riverin seuraaja Willy and the Poor Boys julkaistiin marraskuussa. Vuonna 2003 Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Green River saavutti sijan 95. Sen nimikappale, joka on John Fogertyn oma suosikki Creedencelle kirjoittamistaan kappaleista, sekä Bad Moon Rising lukeutuvat yhtyeen tunnetuimpien hittien joukkoon. Niistä molemmat nousivat singletilaston kakkossijalle. Diggareiden korkealle noteeraama Lodi saavutti sijan 52. ja rankka Commotion sijan 30. Bad Moon Rising yhdistää iloisen musiikillisen ilmaisunsa synkkään tekstiin. Kappaletta oli inspiroinut kohtaus vuonna 1941 valmistuneesta elokuvasta The Devil and Daniel Webster. Nimikappale Green River kertoo itse asiassa Kaliforniassa, lähellä Wintersiä sijainneesta Putah Creekistä. Commotionia on kuvattu metaforaksi siitä sosiaalisesta ja poliittisesta levottomuudesta, jota Yhdysvalloissa koettiin aikana, jolloin Fogerty kirjoitti mainitun kappaleen. Surullissävyinen Wrote a Song for Everyone ja revittelevä Tombstone Shadow lukeutuvat myös Green Riverin avaintuotantoon. Sinister Purpose rikastaa kokonaisuutta synkillä, jo edellisiltä albumeilta tutuiksi tulleilla gloomy-sävyillään. Näkemys Ray Charlesin Night Time is The Right Timesta jatkaa Creedencen R&B-covereiden sarjaa, jonka olivat aloittaneet Dale Hawkinsin Suzie Q yhtyeen debyytillä ja Little Richardin Good Golly Miss Molly Bayou Countrylla. Mainion bassolinjan sisältävä Cross-Tie Walker kertoo junaan hyppäävästä ja uuden elämän aloittavasta kaverista. Green Riverin nauhoitukset alkoivat maaliskuussa 1969  ja ne saatiin päätökseen samaisen  vuoden kesäkuussa. Varsinaisia äänityksiä olivat edeltäneet kolmen koeluontoisen instrumentaalikappaleen nauhoitukset Wally Heider -studioilla. Niistä Broken Spoke Shuffle ja Glory Be pääsivät mukaan vuonna 2008 ilmestyneelle Green Riverin remasteroidulle cd-versiolle. Green River saavutti myönteiset arvostelut ja esimerkiksi Rolling Stonen mukaan Creedence työsti vitaalisinta Amerikan rockia sitten The Bandin Music from the Big Pink -debyytin.

Lauantain pitkä:Keskeisesti trashmetallin kehitykseen vaikuttanut albumi

Metallica:Kill 'em All

25. heinäkuuta 1983 Megaforce Recordsin julkaisemana ilmestynyt Kill 'em All on Metallican esikoisalbumi. Kyseistä pitkäsoittoa on yleisesti pidetty käänteentekevänä trash metallin kehitykselle sen  yhdistäessä brittiheavyn riffejä hardcorepunkin tempoihin. Metallican esikoisalbumi erosi aikakautensa valtavirran rockista sekä musiikillisen ilmaisunsa että tekstiensä osalta. Ne inspiroivat useita muita yhtyeitä samantyyppiseen musiikilliseen ja tekstilliseen ilmaisuun. Kill 'em All nousi Billboardin listalla sijalle 155. Metallican kolmannen albumin Master of Puppets saavuttaman suosion vanavedessä. Elektran Metallican debyytistä vuonna 1988 julkaisema uusintapainos saavutti sijan 120. Kill 'em All on vastaanottanut myönteisiä arvosteluja sekä ilmestymisaikanaan että myöhemmin. Se on päässyt lisäksi mukaan muutamiin kaikkien aikojen paras levy-tyyppisiin äänestyksiin. Vuonna 1999 albumi saavutti kolminkertaisesti platinaa Yhdysvalloissa kolmen miljoonan kappaleen myynnillään. Singleformaatissa Kill 'em Allilta julkaistiin kappaleet Whiplash ja Jump in the Fire. Keikkailunsa Metallica aloitti Los Angelesin clubiskenessä. Yhtye nauhoitti useita demoja herättääkseen clubien omistajien kiinnostuksen. San Franciscoon siirtymisen jälkeen yhtyeen basistiksi vakiintui Cliff Burton. Megaforcen johtaja Jon Zazula vakuuttui Metallican demosta No Life 'til Leather ja kiinnitti yhtyeen. Esikoisalbuminsa yhtye nauhoitti toukokuussa 1983 tuottaja Paul Curcion kanssa Rochesterissa, New Yorkissa Music America -studioilla. Metallican debyytin originaalinimeksi kaavailtu Metal Up Your Ass oli albumin jakelijoiden mielestä liian provosoiva kaupallista menestystä ajatellen. Yhdysvalloissa Metallica kiersi kahden kuukauden ajan Kill 'em All for One -kiertueella, jonka se teki brittiläisen heavy metal -yhtyeen Ravenin kanssa. Metallican Venomin Euroopan-kiertuetta Seven Dates of Hell lämmitelleen rundin loppuessa vuonna 1984 Kill 'em All oli myynyt 60 000 kappaletta. Musiikkikirjoittaja Joel McIverin mukaan Burtonin ja James Hetfieldin osasuoritukset Kill 'em Allilla ovat lähellä virtuoositeettiä. Kapinallisen luonteensa ja katuolemuksensa vuoksi Metallicaa diggasivat aluksi ne, jotka eivät lukeutuneet hardrockin valtavirran yleisöön. Kill 'em Allin musiikillinen ilmaisu oli kaukana 80-luvun alkupuolella listoja hallinneista glam metal-yhtyeistä. Hit the Lights kehittyi Hetfieldin ja Hugh Tannerin Leather Charmille kirjoittamasta kappaleaihiosta. Hetfield oli tuonut sen rumpali Lars Ulrichille ja kaksikko kokeili erilaisia sovituksia. Kappaleessa kuullaan 160 iskua minuutissa ja sen teksteissä ylistetään heavy metallia itsessään. Kappale loppuu useisiin Kirk Hammettin pitkiin kitarasooloihin. The Four Horsemen perustuu Dave Mustainen varhaiselle Metallicalle kirjoittamaan kappaleeseen The Mechanix.  Hetfieldin käsialaa olevat tekstit kertovat Ilmestyskirjan neljästä ratsastajasta ja kappaleen bridge ja keskellä kuultava kitarasoolo ovat myös hänen käsialaansa. Motorbreathin Hetfield kirjoitti Leather Charmin aikaan ja kappale kertoo elämästä tien päällä. Ulrichin rummut ovat keskeisessä osassa jokaisessa kertosäkeessä Hammettin riffin myötäillessä kitarasooloja. Jump in the Fire julkaistiin singlenä Britanniassa helmikuussa 1984 promotoimaan Metallican yhteiskiertuetta Venomin kanssa. Singlen muina kappaleina julkaistiin Phantom Lord ja Seek & Destroy. (Anaesthesia) Pulling Teeth on Burtonin bassosoolo, jossa kuullaan hänen lisäkseen ainoastaan Ulrichia rumpuineen. Mainittu kappale oli kuulunut Burtonin keikkaohjelmistoon jo hänen kouluaikaisessa yhtyeessään The Agents of Misfortune. Kappaleessa Burtonin soolotyyli tulee selkeästi esiin ja siinä hyödynnetään muun muassa wah wah-pedaalia. Burton esitti Pulling Teethia bassosoolonaan ensimmäisellä keikalla, jonka Hetfield ja Ulrich häneltä todensivat. Wah wah-pedaalia hyödyntänyt Burton soitti tuonaikaisen yhtyeensä Trauman kanssa. Whiplash julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä kahdeksas elokuuta 1983. Rytmiikaltaan kappaleessa kuullaan lähes 200 iskua minuutissa. Mick Wall piti kyseistä kappaletta trashmetallin syntymänä. Dave Mustainen kirjoittaman Phantom Lordin riffi on tyylillisesti lähellä New wave of British Heavy Metallia. No Remorse alkaa keskitempoisena, mutta kiihdyttää tahtiaan vasta viidennellä minuutilla. Seek & Destroy oli saanut inspiraationsa Diamond Headin kappaleesta Dead Reckoning ja kyseessä oli ensimmäinen Kill 'em Allia varten nauhoitettu kappale. Tehokkaan kertosäkeensä ansiosta biisistä tuli keikkastandardi. Metal Militia lukeutuu albumin nopeimpiin kappaleisiin ja kuvaa heavy metallia elämäntapana. Mustaine vastasi kappaleen pääriffistä. Kill 'em Allia on pidetty eräänä kaikkien aikojen raskaimmista ja nopeimmista koskaan levytetyistä albumeista. Sen vaikutuksen ovat tunnustaneet esimerkiksi Slayerin kitaristi Kerry King, Anthraxin kitaristi Scott Ian ja Dream Theaterin rumpali Mike Portnoy. Rolling Stonen sadan 80-luvun parhaan albumin listalla Kill 'em All saavutti sijan 35. Keikkailun osalta kaksi kuukautta kestänyttä Kill 'em All for One-kiertuetta seurasi joulukuussa 1983 minikiertue keski-lännessä ja Yhdysvaltojen itäosissa. Helmikuussa 1984 Metallican Euroopan keikkojen alkajaisiksi yhtye lämmitteli Twisted Sisterin kanssa Venomin Seven Dates of Hell -kiertuetta. Sen sponsorina oli Metallican jakelijana Britanniassa ollut Music for Nations, joka julkaisi Jump in the Fire -ep:n kyseisessä tarkoituksessa. Yhdestoista helmikuuta 1984 Zwollessa Aardshok-festivaalilla Metallica soitti siltä erää suurimmalle 7000 hengen yleisölleen. Lisäksi kiertue vieraili esimerkiksi Italiassa, Saksassa, Ranskassa ja Belgiassa huipentuen kahteen loppuunmyytyyn Lontoon Marqueella soitettuun keikkaan. Kahdeksas kesäkuuta 2013 Metallica esiintyi Orion-festivaalilla fiktiivistä nimeä Dehaan käyttäen. Tuolloin yhtye soitti Kill 'em Allin ensi kertaa kokonaisuudessaan albumin 30-vuotista olemassaoloa kunnioittaakseen.

Perjantain pohjat:Bobbie Gentryn vuoden 1970 pitkäsoitto

Bobbie Gentry:Fancy

Kuudes huhtikuuta 1970 Capitol Recordsin julkaisemana ilmestynyt Fancy on Bobbie Gentryn kuudes studioalbumi. Britanniassa se julkaistiin nimellä I'll Never Fall in Love Again, erilaisella kansikuvalla ja Yhdysvaltain-painoksesta eroavalla kappalejärjestyksellä. Mukana oli myös kaksi ylimääräistä kappaletta; In the Ghetto ja Billy The Kid, joista jälkimmäinen ilmestyi myös Gentryn seuraavalla pitkäsoitolla, vuonna 1971 julkaistulla albumilla Patchwork. Vuonna 2007 australialainen levy-yhtiö Raven julkaisi Fancyn ensimmäistä kertaa cd-formaatissa seuraajansa Patchworkin kanssa. Samana vuonna albumi ilmestyi myös digitaalisesti. Billboard, Cashbox ja Record Mirror antoivat kaikki albumista varsin myönteiset arviot. Gentryn todettiin turhaan jääneen esikoishittinsä Ode to Billie Joen varjoon. Fancyn keskeisimpään tuotantoon kohotettuja kappaleita arvioissa olivat albumin singleformaatissa ilmestynyt nimiraita, Hot 100-listalle noussut He Made a Woman Out of Me, Britanniassa aina listakärkeen noussut näkemys I'll Never Fall in Love Againista sekä coverit Leon Russellin Delta Manista ja James Taylorin Something in the Way She Movesista, jonka innoittamana George Harrison kirjoitti Beatlesille tunnetuimman sävellyksensä Something. Billboardin countrylistalla Fancy-albumi saavutti sijan 37. ja oli sijalla 96. Billboardin albumilistalla. Kanadan RPM -albumilistalla Fancyn sijoitus oli 79. Albumin nimikappale ilmestyi singleformaatissa jo marraskuussa 1969. Billboardin Easy Listening-listalla sen sijoitus oli kahdeksas, countrylistalla 26. ja Hot 100 -listalla 31. RPM:n countrylistalla Fancy nousi kärkeen ollen samaisen listan Easy Listening-osastolla sijalla 20. ja singlelistalla sijalla 26. Helmikuussa 1970 Raindrops Keep Fallin' on My Head julkaistiin Britanniassa albumin ensimmäisenä singlenä ja maailmanlaajuisesti toisena. Britannian singlelistalla se saavutti juuri top 40:än. Maaliskuussa albumilta poimittiin sen kolmas single He Made of Woman Out of Me. Billboardilla sen sijoitus oli 71. ja Kanadassa 57. Huhtikuussa 1970 cover If You Gotta Make a Fool of Somebody julkaistiin Britanniassa toisena ja kaiken kaikkiaan albumin neljäntenä singlenä, mutta se jäi vaille listamerkintää, samoin kuin lokakuussa 1970 Britanniassa singlenä ilmestynyt albumin nimikappale.