Keskiviikon klassikko:Eräs heavy metallin kiistattomista merkkialbumeista

Metallica:Master of Puppets

Elektra Recordsin julkaisemana kolmas maaliskuuta 1986 ilmestynyt Master of Puppets on Metallican kolmas studioalbumi. Tuottaja Flemming Rasmussenin kanssa Sweet Silence-studioilla äänitetty pitkäsoitto oli Metallican ensimmäinen albumijulkaisu suurelle levy-yhtiölle. Master of Puppets jäi viimeiseksi pitkäsoitoksi Metallican basistille Cliff Burtonille, joka menehtyi bussionnettomuudessa Ruotsissa albumin tiimoilta tehdyn kiertueen aikana. Billboardin albumilistalla parhaimmillaan sijan 29. saavuttanut Master of Puppets on ensimmäinen platinaa myynyt trash metallia edustava albumi. Vuoteen 2003 mennessä pitkäsoitto oli myynyt yli kuusi miljoonaa kappaletta ja saavuttanut näin ollen kuusinkertaisesti platinaa. Myös Britanniassa Master of Puppets myi kultalevyksi. Kriitikoiden keskuudessa myönteisen vastaanoton saavuttanut albumi on menestynyt myös erilaisilla kaikkien aikojen paras levy-tyyppisillä listoilla. Master of Puppetsin sisältämä virtuoosimainen soitanto ja vihaiset poliittiset tekstit keräsivät kehuja myös metalliskenen ulkopuolelta. Sitä pidetään paitsi Metallican kyseisen aikakauden parhaana, myös eräänä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista heavy metal -albumeista. Master of Puppetsin kappaleista on tehty myös tribuuttialbumeita ja coverversioista vastaavat heavyn useiden alakategorioiden edustajat. Vuonna 2015 Master of Puppets valittiin ensimmäisenä metallialbumina Yhdysvaltojen kongressin kirjastoon kulttuurisesti, historiallisesti tai eettisesti merkittävänä albumina. Sen kansi on yhtyeen yhdessä Peter Menchin kanssa suunnittelema ja Don Brautigamin maalaama. Metallica ei julkaissut Master of Puppetsilta singleä tai videota, mutta sitä vastoin promosi albumia viisi kuukautta kestäneellä kiertueella Yhdysvalloissa. Yhtye soitti tuolloin Ozzy Osbournen lämmittelijänä. Kiertueen Euroopan osuus peruttiin Cliff Burtonin menehdyttyä syyskuussa 1986 ja yhtye palasi kotimaahansa koesoitattamaan uusia basistikokelaita. Master of Puppetsin 20-vuotista olemassaoloa yhtye kunnioitti soittamalla albumin kokonaisuudessaan Escape from the Studio 06-kiertueellaan. Marraskuussa 2017 Master of Puppetsista julkaistiin remasteroitu versio.

Tiistain tukeva:Brittiheavyn klassikon 90-luvun avaus

Iron Maiden:No Prayer for the Dying

Lokakuun alussa 1990 ilmestynyt No Prayer for the Dying on Iron Maidenin kahdeksas studioalbumi. Se merkitsi yhtyeen ensimmäistä miehistönvaihdosta sitten vuoden 1982. Kitaristi Adrian Smith nimittäin jätti yhtyeen albumin esituotantovaihessa tyytymättömänä siihen musiikilliseen suuntaan, johon yhtye oli siirtymässä. No Prayer for the Dyingin kappaleista hän osallistui ainoastaan yhden, eli Hooks in Youn sävellystyöhön. Smithin paikan ottanut Janick Gears oli soittanut aikaisemmin Bruce Dickinsonin soolodebyytillä Tattooed Millionaire ja työskennellyt lisäksi esimerkiksi Ian Gillanin, Marillion-vokalisti Fishin ja brittiheavyn uutta aaltoa edustaneen Wild Spiritin kanssa. Vaikka No Prayer for the Dying saavutti kriitikoiden taholta ristiriitaisen vastaanoton, albumi nousi brittilistalla kakkossijalle ja sisälsi muun muassa Maidenin ainoan kotimaassaan listakärkeen nousseen singlen Bring Your Daughter...to the Slaughter. Musiikillisesti albumi edusti paluuta suoraviivaisempaan musiikilliseen ilmaisuun progevaikutteita hyödyntäneiden kahden edeltäjäalbuminsa, vuoden 1986 Somewhere in Timen ja kahta vuotta myöhemmin ilmestyneen Seventh Son of the Seventh Sonin vastapainoksi. No Prayer for the Dyingilla myös Bruce Dickinsonin laulutyyli muuttui aikaisempaa raaemmaksi. Albumi nauhoitettiin Essexissä hyödyntämällä Rolling Stonesin Mobile studiota. Kyseessä oli näin ollen Maidenin ensimmäinen kotimaassaan äänittämä albumi sitten vuonna 1982 ilmestyneen Number of the Beastin. Kirjallisten ja historiallisten teemojen vastapainoksi No Prayer for the Dyingin lyriikoissa hyödynnettiin poliittisia ja jopa uskonnollisia aineksia, jälkimmäisiä erityisesti albumin ensimmäisellä singlejulkaisulla Holy Smoke. Sosiaalista tiedostavuutta tuodaan esiin erityisesti raidalla Public Enema Number One. No Prayer for the Dying on Maidenin albumeista ainoa, jonka kaikkien kappaleiden kesto jää alle kuuteen minuuttiin. Yhtyeen jätettyä Capitol Recordsin kyseessä oli ensimmäinen Maidenin albumeista, jonka julkaisijana Yhdysvalloissa oli Epic Records. Muualla maailmassa julkaisijana oli edelleen EMI. Vaikka No Prayer for the Dying menestyi hyvin monissa muissa maissa, se jäi viimeiseksi kultalevyn saavuttaneeksi Maidenin albumiksi Yhdysvalloissa. Ykköshitin Bring Your Daughter...to the Slaughter Dickinson oli aikaisemmin levyttänyt sooloyhtyeensä kanssa A Nightmare on Elm Street 5:The Dream Child -elokuvan soundtrackille. Yhtyeen basistin ja perustajajäsenen Steve Harrisin mukaan se sopi erinomaisesti Maidenille, joten kappale levytettiin uudestaan. Dickinsonin lähdettyä väliaikaisesti Maidenista vuonna 1993 No Prayerin kappaleet tippuivat Maidenin settilistasta lähes täysin. Bring Your Daughter...oli sentään mukana kesän 2003 kiertueella. Pitkäsoiton tiimoilta tehty kiertue totteli nimeä No Prayer on the Road.

Maanantain mainio:Toinen glamrockin klassikon legendaarisista kitaristeista

New Yorkissa viides elokuuta 1955 syntynyt Eddie "Fingers" Ojeda identifioituu ensisijaisesti yhdeksi glammetalyhtye Twisted Sisterin kitaristeista. Hänen uransa muusikkona alkoi 70-luvun alussa pari singleä julkaisseessa yhtyeessä SPX. Twisted Sisteriin Ojeda liittyi 70-luvun puolivälissä ja oli ensiksi mukana yhtyeen kokoonpanossa koko sen aktiivikauden ajan. Vuonna 1989 Ojeda perusti viisi albumia julkaisseen yhtyeen Scarecrow. Vuonna 2005 ilmestyi Ojedan sooloalbumi Axes to Axes. Sen työstämiseen osalistuivat esimerkiksi Twisted Sisterin solisti Dee Snider, kaikkien aikojen heavylaulajiin lukeutuva Ronnie James Dio sekä useiden keskeisten heavy- ja hardrockartistien, kuten Ozzy Osbournen ja Whitesnaken kanssa soittanut basisti Rudy Sarzo. Vuonna 2006 rocksarjakuvalehdelle C. C. Bananalle antamassaan haastattelussa Ojeda mainitsi, että vaikka Twisted Sister lopettaisi toimintansa, yhtyeen olisi mahdollista jatkaa vaihtoehtoisella nimellään Bent Brother. Monien 80-luvun suosittujen heavy- ja hardrockkitaristien tavoin Ojeda oli mukana Ronnie James Dion organisoimalla Hear N' Aid-ryhmän hyväntekeväisyyssinglellä Stars, joka auttoi Afrikan nälkäänäkeviä Band Aidin Do They Know It's Christmasin ja USA for African We Are the Worldin tavoin. Twisted Sisterin vuonna 2006 ilmestyneellä albumilla A Twisted Christmas Ojedaa kuultiin kitarointinsa lisäksi vokalisoimassa espanjaksi ja soittamassa rumpuja. Loppuvuodesta 2007 Ojeda osallistui Steve Steinmanin kanssa Vampires of Rock-kiertueelle. Rumpali A J Peron edesmenon jälkeen Ojeda osallistui Twisted Sisterin vuoteen 2016 ajoittuneelle jäähyväiskiertueelle. Hän on tullut tunnetuksi häränsilmä-logoisesta kitarastaan. Haastattelussa hän on maininnut sen olleen osa Twisted Sister-logon originaalia designia. Kyseisen kitaran ensimmäinen versio oli 80-luvulla Charvelin lanseeraama. Eddien kitaran nykyisestä versiosta vastaa Wayne Guitars, joka on Charvelin perustajan Wayne Charvelin uusi yhtiö. Zakk Wylden on arveltu napanneen kitaransa designin Ojedalta. Wylden mukaan hänen kitaransa grafiikka oli painossa tapahtunut virhe; sen oli alun perin tarkoitus olla Alfred Hitchcockin elokuvaa  Vertigo muistuttava spiraali. Toukokuussa 2019 antamansa haastattelun mukaan Eddie Ojeda oli aikeissa asettua uudelleen asumaan Nashvilleen.

Sunnuntain extra:Glammetallin keskeinen vaikuttaja-albumi

Ratt:Out of the Cellar

27. maaliskuuta 1984 Atlantic Recordsin julkaisemana ilmestynyt Out of the Cellar on glammetalyhtye Rattin esikoisalbumi. Siitä muodostui välittömästi menestys. Out of the Cellarin singlekappaleet saivat osakseen runsasta radiosoittoa ja niistä työstetyt musiikkivideot olivat rotaatiossa MTV:llä. Erityisesti kyseiseltä pitkäsoitolta debyyttisinglenä julkaistua Round and Roundia voi osaltaan pitää jopa vuosikymmenensä tukkametallia määritelleenä kappaleena.  Out of the Cellar saavutti kolminkertaisesti platinaa ja sen myötä Ratt nousi Los Angelesin glammetalskenen huipulle. Yhtyeen myöhemmin julkaisemat albumit eivät laadukkuudestaan huolimatta ole saavuttaneet sen esikoisen veroista suosiota. Albumin tuottaneen Beau Hillin elokuvaan Hair I Go Again antaman haastattelun mukaan Out of the Cellarin tuottajaksi kaavailtiin alun perin Tom Allomia. Round and Roundin lisäksi Rattin debyytti sisältää myös monia muita yhtyeen ydintuotantoon lukeutuvia kappaleita, kuten Wanted Man, Lack of Communication sekä uudelleen levytetty näkemys kappaleesta Back for More, joka julkaistiin alun perin Rattin nimikkoep:llä. Kappaleen In Your Direction solisti Stephen Pearcy oli kirjoittanut aikana, jolloin yhtyeen nimi oli vielä Mickey Ratt. Kappaleet I'm Insane ja Scene of the Crime kitaristi Robin Crosby oli osaltaan kirjoittanut ja esittänyt Rattia edeltäneessä yhtyeessään Mac Meda, jonka jäsenistöön kuului lisäksi muun muassa tuleva Riverdogs-yhtyeen solisti Rob Lamothe. Vuonna 2008 Out of the Cellarin kappaleista Round and Round ja I'm Insane pääsivät mukaan elokuvadraamaan The Wrestler. Out of the Cellarin kannessa nähty malli Tawny Kitaen tuli tutuksi myös Whitesnaken 80-luvulla työstämistä musiikkivideoista. Vuonna 2002 edesmenneen Ratt-kitaristi Robbin Crosbyn tuonaikaisena tyttöystävänä Kitaen nähtiin myös Back for More-kappaleen musiikkivideolla.

Lauantain pitkä:Amerikkalainen nuorena menehtynyt kitarismin klassikko

Ensimmäinen elokuuta 1951 syntynyt ja neljäs joulukuuta 1976 menehtynyt Thomas Richard, eli Tommy Bolin oli amerikkalaiskitaristi, jonka yhtyeitä olivat Zephyr vuodesta 1969 vuoteen 1971, James Gang vuosina 1973–1974 ja Deep Purple vuosina 1975–1976. Lisäksi Bolin ehti luoda merkittävän soolouran. Sioux Cityssä, Iowassa syntynyt Bolin aloitti soittamisen yhtyeissä ympäri kaupunkia teini-ikäisenä. Niistä mainittakoon A Patch of Blue. Myöhäisteininä Bolin muutti Boulderiin, Coloradoon. Hän oli soittanut yhtyeessä nimeltä American Standard ennen liittymistään Ethereal Zephyriin. Kyseinen yhtye oli ottanut nimensä Denverin ja Chicagon välillä liikennöineen junan mukaan. Levy-yhtiöiden kiinnostuttua yhtyeestä se lyhensi nimensä muotoon Zephyr. Yhtyeen kokoonpanoon kuuluivat Bolin kitarassa, David Givens bassossa ja jälkimmäisen vaimo Candy Givens vokalistina. Zephyr alkoi saavuttaa suurempia yleisömääriä ja esiintyi jopa Led Zeppelinin lämmittelijänä. Zephyrin kakkosalbumilla Going to Colorado rumpalina vaikuttanut Bobby Berge esiintyi tekijätiedoissa myös Bolinin myöhäisemmissä musiikillisissa projekteissa. Vuonna 1972 ollessaan 20-vuotias Bolin perusti jazzia, rockia ja bluesia yhdistäneen yhtyeen Energy. Yhtyeeltä ei julkaistu tallenteita Bolinin elinaikana, mutta postuumisti on ilmestynyt useitakin äänitteitä. Bolin oli myös mukana Billy Cobhamin albumilla Spectrum, jonka muita muusikoita olivat basisti Leland Sklar ja Mahavishnu Orchestrasta tutut rumpali Gobham sekä urkuja ja syntetisaattoria soittanut Jan Hammer. Vuonna 1973 Bolin korvasi Domenic Troianon James Gangin riveissä. Troianoa yhtyeen kitaristina oli edeltänyt Joe Walsch. James Gangin riveissä Bolin oli mukana kahdella yhtyeen pitkäsoitolla; vuonna 1974 ilmestyneellä albumilla Bang! ja seuraavana vuonna julkaistulla pitkäsoitolla Miami. Miamin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen Bolin halusi pois James Gangistä.

Hän teki sessioäänityksiä useiden rockyhtyeiden ja myös jazzartistien kanssa. Jälkimmäisiin lukeutui esimerkiksi Alphonso Mouzonin albumi Mind Transplant, jota pidetään eräänä kaikkien aikojen parhaista fuusiolevytyksistä. Bolan keikkaili myös Carmine Appicen ja The Good Ratsin kanssa. Bolin solmi sopimuksen Nemperor Recordsin kanssa sooloalbumiaan varten. Beach Boysit rohkaisivat häntä vastaamaan levyllään myös leadvokaaleista. Pitkäsoitolla vaikuttaneista sessiomuusikoista mainittakoon Jan Hammer, Phil Collins sekä Glen Hughes. Kyseisen albumin levytyksen aikaan Bolinia pyydettiin Deep Purplesta eronneen Ritchie Blackmoren tilalle. Vuoden 1975 alkajaisiksi Bolin vaikutti studiokitaristina kanadalaisyhtye Moxyn esikoisalbumilla. Myöhemmin samaisena vuotena Nemperor Recordsilla julkaistiin Bolinin soolodebyytti Teaser. Ritchie Blackmoren lähdettyä Deep Purplesta yhtye piti palaverin, missä se päätti, lopettaako toimintansa vai yrittääkö löytää korvaaja Blackmorelle. Yhtye päätyi jälkimmäiseen vaihtoehtoon.  David Coverdale oli kuunnellut Billy Cobhamin albumia Spectrum ja hän halusi Bolinin mukaan yhtyeeseen. Bolin saapui koesoittotilaisuuteen, kytki päälle neljä Marshallin kaappia ja jamitteli yhtyeen kanssa neljän tunnin ajan. Bolin sai paikan Purplen riveissä. Yhtye siirtyi Munichiin, Saksaan levyttämään pitkäsoittoa Come Taste The Band. Bolin oli mukana kirjoittamassa seitsemää pitkäsoiton yhdeksästä kappaleesta. Yksi niistä oli George Gershvinille omistettu instrumentaaliraita Owed to G. Come Taste the Band julkaistiin loppuvuodesta 1975 ja albumin julkaisua seurasivat kiertueet Australiassa, Yhdysvalloissa ja Japanissa. Deep Purplen lopetettua toimintansa maaliskuussa 1976 Bolin jatkoi konsertointia sooloyhtyeensä kanssa. Siinä vaikuttaneista muusikoista mainittakoon pikaisesti etenkin Vanilla Fudgesta tuttu kosketinsoittaja Mark Stein sekä Tommyn pikkuveli Johnnie Bolin.

Kesäkuuhun 1976 mennessä CBS Records oli sainannut Tommy Bolinin ja hän aloitti toisen ja samalla viimeiseksi jääneen pitkäsoittonsa Private Eyes äänitykset. Pitkäsoiton tiimoilta tehty kiertue jäi niin ikään Bolinin viimeiseksi. Hän toimi lämmittelijänä Jeff Beckille ja Peter Framptonille. Viimeisen konserttinsa Beckin lämmittelijänä Bolin soitti  Miamissa kolmas joulukuuta 1976. Beckistä ja Bolinista backstagella otettu viimeinen yhteiskuva julkaistiin Rolling Stonessa. Vain tunteja myöhemmin Bolin menehtyi heroiinin ja muiden substanssien yliannostukseen.  Hänet haudattiin Sioux Cityn Calvaryn hautuumaalle. Vuonna 1999 Bolinin ystävä ja yhtyetoveri Glenn Hughes järjesti hänelle tribuuttikiertueen muutamassa Teksasin kaupungissa. Black Oak Arkansas-yhtyeessä vaikuttanut Tommyn pikkuveli Johnie oli rumpalina ja kitaristeina konserteissa, joissa työn alla oli koko joukko Bolinin kappaleita, vaikuttivat Cedar Rapidsista, Iowasta kotoisin olleet Rocky Athas ja Craig Erickson. Vuonna 2008 julkaistiin Greg Praton käsialaa ollut teos Touched by Magic:The Tommy Bolin Story. Se sisälsi tuoreet haastattelut Bolinin yhtyetovereilta, perheenjäseniltä ja ystäviltä, ja kyseiset haastattelut kattoivatkin koko Bolinin elämäntarinan. Samana vuonna ilmestyi Martin Popoffin käsialaa ollut teos Gettin’ Tighter Deep Purple ’68-’76. Bolin pääsi kyseisen kirjan kansikuvaan. Vuonna 2010 Bolinille työstettiin 17 ennenjulkaisemattomasta kappaleesta koostuva tribuuttialbumi Mister Bolin’s Late Night Revival. Sen kaikki kappaleet olivat Bolinin tuotantoa. Greg Hampton tuotti Gov’t  Mule – yhtyeen johtohahmo Warren Haynesin kanssa kahta vuotta myöhemmin toisen tribuuttialbumin Tommy Bolin & Friends:Great Gypsy Soul. Sen työstämiseen osallistuivat esimerkiksi Brad Whitford, Peter Frampton ja Steve Morse.

Perjantain pohjat:Kanadalaisen rockin klassikon kosketinsoitintaituri

Toinen elokuuta 1937 syntynyt ja 21. tammikuuta 2025 edesmennyt Eric Garth Hudson oli kanadalainen multi-instrumentalisti. Ensisijaisesti hän identifioituu rockin kiistattomiin klassikoihin lukeutuvan The Band-yhtyeen urkuriksi, kosketinsoittajaksi ja saksofonistiksi. Hudsonia voi pitää yhtyeen ainutlaatuisen soundin pääarkkitehtinä. Keyboard-lehti on nimennyt Hudsonin rockin maailman parhaaksi urkuriksi Lowrey-urkujen mestarina tunnettu Hudson oli myös varsin ahkerasti hyödynnetty studiomuusikko. Hän on työskennellyt kymmenien artistien kanssa ja esimerkiksi Elton John on nimennyt Hudsonin varhaiseksi vaikuttajakseen. The Bandin aktiivikauden ja reunionien jälkeen Hudson julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa The Sea to the North syyskuun 11:ntenä 2001. 13. heinäkuuta 2002 Canada South Blues Society palkitsi Hudsonin palkinnolla elämäntyöstään. Samaisena vuonna Hudson perusti yhtyeen Burrito Deluxe Flying Burrito Brothersin pedal steel-kitaristi Sneaky Pete Kleinowin kanssa. Solistiksi/kitaristiksi tuli Carlton Moody The Moody Bluesista, basistiksi Amazing Rhythm Acesin Jeff "Stick" Davis ja rumpaliksi Rick Lonow. Yhtye levytti albumit Georgia Peach ja The Whole Enchilada, kunnes Kleinowin täytyi vuonna 2004 jättää yhtye terveyssyistä. Vuonna 2005 Hudson perusti oman 12-henkisen yhtyeensä Best!, jonka solistina vaikutti hänen vaimonsa Maud. Samaisena vuonna Garth ja Maud Hudson julkaisivat kaksistaan piano- ja laulualbumin Live at the Wolf, joka oli taltioitu Lontoon Ontariossa. 20. marraskuuta kyseisenä vuonna. Hudson vastaanotti Hamiltonin parhaan instrumentalistin musiikkipalkinnon. Hän oli varsin kysytty studiomuusikko, ja hän on levyttänyt esimerkiksi The Lemonheadsin kanssa. Hudson osallistui Stanley Kayesin kirjoittaman  ja Brad Maysin ohjaaman Dragon Slayersin Broadway-version työstämiseen New Yorkin Union Square Theatressa vuonna 1986. Kyseinen produktio esitettiin uudella castilla Los Angelesissa vuonna 1990. Vuonna 2006 Hudson esiintyi esimerkiksi Ronnie Hawkinsin, John Hiattin ja The North Missisippi All Starsin kanssa. Osa kyseisistä esiintymisistä myös taltioitiin. Hudsonin taidot pianistina ovat keskeisessä osassa Daniel Lanoisin vuonna 2007 ilmestyneessä dvd-dokumentissa Here Is What Is. 16. marraskuuta 2010 Hudson julkaisi albumin Garth Hudson Presents:A Canadian Celebration of the Band. Se sisältää versioita alun perin The Bandin levytysrepertuaariin kuuluneista kappaleista. Hudson soittaa jokaisella albumin raidalla ja kyseisellä levyllä vierailevat esimerkiksi Neil Young ja Cowboy Junkies. Hudsonin viimeinen julkinen esiintyminen tapahtui 16. huhtikuuta 2023 Kingstonissa New Yorkissa, jolloin hän esitti Duke Ellingtonin kappaleen Sophisticated Lady.

Torstain terävä:Keskeisen uuden aallon edustajan esikoisalbumi

Rachel Sweet:Fool Around

Uuden aallon artisteihin luokiteltavissa oleva Rachel Sweet lauloi mainosmusiikkia jo kuusivuotiaana. 12-vuotiaana hänen esittämänsä tyylisuunta oli country, mutta se vaihtui uudeksi aalloksi 70-luvun loppupuolella. Rachel solmi sopimuksen Stiff Recordsin kanssa ja hänen esikoisalbuminsa Fool Around ilmestyi lokakuussa 1978. Suurin osa albumin kappaleista on Liam Sternbergin käsialaa ja taustamuusikkoina kuullaan monia keskeisiä uuden aallon ja pubrockin edustajia, kuten kitaristi Brinsley Schwartzia. Albumin hitti oli cover Isaac Hayesin ja David Porterin käsialaa olevasta raikkaasta ja alun perin Carla Thomasin levyttämästä popkappaleesta B-A-B-Y.  Laadullisesti varsin lähelle sitä albumin popeimmasta osastosta yltää myös Stay Awhile. Sensibiliteettiä on annosteltu erityisesti Wildwood Salonin kaltaisille, jopa jousia hyödyntäville albumin kappaleille. Cuckoo Clock on  lapsenomaisessa melodiassaan suorastaan riemastuttava esitys Pin a Medal to Maryn edustaessa tyylitajuisesti rokkaavampaa ilmaisua.  Girl with a Synthesizer kiristää tempoa entisestään ja Rachel Sweetin debyytin päättää Elvis Costellon käsialaa oleva tyylikäs popkapale Stranger in the House. Sweetin debyytti oli arvostelumenestys, mutta kaupallisesti se ei menestynyt erityisen hyvin. Vielä tylymmän vastaanoton sai laadukkuudestaan huolimatta artistin kakkosalbumi, vuonna 1980 ilmestynyt Protect the Innocent. Vuonna 1981 Sweetin levy-yhtiöksi vaihtui Columbia Records ja hän julkaisi kolmannen pitkäsoittonsa And Then He Kissed Me. Siltä hitiksi nousi Rex Smithin kanssa levytetty näkemys Love Affair-yhtyeen 60-luvun lopun menestyssinglestä Everlansting Love. Vuonna 1982 ilmestyi Sweetin viimeinen albumi Blame It on Love, joka sisälsi singlemenestyksen Voo Doo. Myöhemmin Sweet on levyttänyt monia kappaleita John Watersin musikaaliin Cry-Baby. Lisäksi Sweet on toiminut kirjoittajana, näyttelijänä ja tuottajana. Vuonna 1992 Rhino Records julkaisi Rachel Sweetiltä Best of-kokoelman, joka sisältää mm. hänen esikoisalbuminsa kokonaisuudessaan.