maanantai 27. huhtikuuta 2026

Tiistain tukeva:Johnny Thunders and the Heartbreakersin kitaristi ja paljon muuta

22. huhtikuuta 1949 syntynyt ja 21. elokuuta 2020 edesmennyt Walter Lure oli yhdysvaltalainen rockkitaristi ja solisti, jonka tunnetuin yhtye oli The Heartbreakers. Lure syntyi Queensissä ja varttui Floral Parkissa Long Islandilla. Hän valmistui Fordhamin yliopistosta kemia pääaineenaan ja työskenteli New Yorkissa terveyspalvelujen edustajana soittaen samanaikaisesti useissa paikallisissa yhtyeissä. Johnny Thundersin Lure tapasi 1970-luvun alussa käydessään konserteissa Fillmore Eastissä ja myöhemmin hänestä tuli Thundersin luotsaaman yhtyeen New York Dollsin diggari. Dollsin lopettaessa toimintansa vuoden 1975 alussa Lure soitti glamrockyhtyeessä nimeltä Demons. Hän kävi koesoitossa Thundersille ja tuli hyväksytyksi tämän uuteen yhtyeeseen The Heartbreakersiin. Ensimmäisen keikkansa yhtye soitti heinäkuun neljäntenä CBGB:ssä samaisena vuonna. Omaelämäkerrassaan Lure on maininnut soittaneensa viimeisen keikansa The Demonsin kanssa samaisen päivän, eli heinäkuun neljännen 1975 aamuna noin parillekymmenelle ihmisille. The Heartbreakersin kanssa hänen ensimmäinen keikkansa oli samaisen päivän iltana useile sadoille kirkuville diggareille. The Heartbreakersistä muodostui suosittu New Yorkin alueella. Yhtyeen siirryttyä Lontooseen se julkaisi esikoisalbuminsa L.A.M.F. vuonna 1977. Vaikka mainittu pitkäsoitto kärsi huonosta miksauksesta, se edustaa tyylillisesti klassista varhaista punkrockia. Lure osallistui useiden albumien kappaleiden, kuten One Track Mind, Too Much Junkie Business, All by Myself ja Get Off the Phone kirjoitustyöhön. The Heartbreakers lopetti kuitenkin toimintansa pian albumin ilmestymisen jälkeen. Thunersista, Luresta, rumpali Jerry Nolanista ja basisti Billy Rathista koostunut The Heartbreakersin kokoonpano soitti reunion-keikkoja New Yorkissa koko 80-luvun ajan ja vuonna 1984 yhtye teki paluukiertueen Britanniassa ja Euroopassa. Lure jatkoi soittamista Thundersin kanssa tämän vuoteen 1991 ajoittuneen edesmenoon saakka. The Hearbreakersin lopetettua toimintansa Lyre säilyi musiikillisesti aktiivisena. Hän perusti yhtyeen The Waldos, jolta julkaistiin 90-luvun puolivälissä albumi Rent Party. The Waldos konsertoi New Yorkissa eri lineupeilla 1990- ja 200-luvuilla. Yhtyeen toinen albumi julkaistiin vuonna 2018. Vuonna 2016 Lure perusti The Planetsissa kitaroineen Binky Philipsin kanssa yhtyeen The Last Ditches, jossa olivat lisäksi mukana rumpali Bobby Rondinelli basisti Randy Pratt. Vuonna 2016 yhtyeeltä ilmestyi albumi Spilt Milk. Lure osallistui lisäksi Ramonesin albumien Subterranean Jungle ja Too Touch to Die levytykseen. Kun L.A.M.F. -albumin ilmestymisestä oli tullut kuluneeksi 40 vuotta, Lure kasasi yhtyeen, joka esitti albumin tuotantoa konseteissa vuosina 2016-2017. Hänen itsensä lisäksi yhtyeeseen kuuluivat Blondie-yhtyeen Clem Burke, Jesse Malin, Social Distortion -yhtyeen Mike Ness sekä Sex Pistolsin originaalibasisti Glenn Matlock. New Yorkissa soitettujen keikkojen lisäksi yhtye teki kiertueen länsirannikolla. New Yorkin keikat soitettiin Bowery Electric Manhattanilla 15.-16. marraskuuta 2016. Seuraavan vuoden joulukuussa Jungle Records julkaisi mainituilta keikoilta taltioidun albumin. Kitaroinnista ja vokalisoinnista vastanneen Luren lisäksi mainitulla levyllä olivat mukana kitaristi Wayne Kramer, basisti Tommy Stinson, rumpali Clem Burke ja erikoisvieraina solistit Jesse Malin ja Liza Colby sekä kitaristi Cheetah Chrome. Stinson oli ottanut Matlockin paikan juuri Bowery Electricissä vuonna 2016 soitetuissa konserteissa. Matlock oli sitä vastoin mukana New Yorkissa ja Kaliforniassa vuoden 2017 aikana soitetuilla keikoilla. Vuoteen 2019 ajoittui lyhyt kiertue Britanniassa kokoonpanolla, jonka muodostivat muilta osin kitaristi/solisti Mick Rossi, basisti Nigel Mead ja rumpali Mark Laff. Musiikkiuransa lisäksi Lure vaikutti finanssialalla vuoteen 2015 saakka. Alkuvuodesta 2020 hän julkaisi elämäkertateoksensa To Hell and Back:My Life in Johnny Thunder’s Heartbreakers, In the Words of the Last Man Standing. Lure menehtyi 21. elokuuta 2020 71 vuoden ikäisenä kahden eri syövän jälkeisiin komplikaatioihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti