tiistai 28. huhtikuuta 2026

Tiistain tukeva:1960-luvun puolivälin suosittu espanjalainen beatyhtye

Los Bravos oli vuonna 1965 perustettu espanjalainen ja Madridissa tukikohtaansa pitänyt beatyhtye. Parhaiten se tunnetaan debyyttisinglestään Black is Black, joka nousi heinäkuussa 1966 Britanniassa kakkossijalle ja Yhdysvalloissakin neljänneksi. Kyseessä oli espanjalaisen yhtyeen korkein listasijoitus Yhdysvalloissa. Yhtyeen kokoonpano oli yhdistelmä madridilaisesta bändistä Los Sonor ja Mallorcalta kotoisin olleesta The Runawaysistä. Los Bravosin solisti Mike Kogel on tosin kotoisin Saksasta. Kanadassa Black is Black nousi listakärkeen ja maailmanlaajuisesti singleä on myyty yli miljoona kappaletta. Black is Blackin kirjoitustyöstä vastasivat Michelle Grainger, Tony Hayes ja Steve Wadey Hoo St. Werburghissa, lähellä Rochesteria, Kentissä, Englannissa sijainneessa studiossaan, jota käytettiin demojen työstämiseen. Coverinsa Black is Blackista levyttivät Johnny Halliday sekä ranskalaisyhtye Belle Epoque, jonka discoversio nousi vuonna 1977 brittilistalla kakkossijalle. Lokakuussa 1966 Los Bravosin seuraava single I Don't Care saavutti brittilistalla sijan 16. Vuonna 1967 yhtye osallistui San Remon musiikkifestivaaleille, mutta ei päässyt loppukilpailuun kappaleellaan Une Come noi. Los Bravos oli kahden espanjalaisen komediaelokuvan aiheena.  Vuonna 1967 ilmestyi Los chicos con las chicas (The Boys With the Girls), joka oli Javier Aguirren ohjaama ja vuonna 1968 ¡Dame un poco de amooor...! (Give Me a Little Looove!), jonka ohjauksesta vastasivat José María Forqué ja Francisco Macián. Ensiksi mainitun soundtrackiltä löytyvä Los Bravosin kappale Going Nowhere oli saavuttanut Kanadassa sijan 55. Rhino Records julkaisi mainitun kappaleen uudelleen sarjassaan Nuggets II:Original Artyfacts from the British Empire and Beyond 1964-1969. Heinäkuussa 1968 Los Bravosin tuotannosta kappale Bring A Little Lovin' saavutti Saksassa sijan 22. Los Bravosin perustajajäseniin lukeutunut Manuel Fernández teki itsemurhan 20. toukokuuta 1968 ainoastaan 23-vuotiaana, kun hänen morsiamensa Lottie Ray oli menehtynyt auto-onnettomuudessa. Samaisena vuonna Kogel jätti yhtyeen ja alkoi luoda soolouraa nimellä Mike Kennedy. Hänen paikkansa solistina otti ensiksi Bob Wright ja sitten Anthony (Tony) Anderson, joka ennen Los Bravos-pestiään vaikutti veljensä Jon Andersonin kanssa yhtyeessä The Warriors. Kogel teki paluun Los Bravosin riveihin vuosina 1975 ja 1976. Vuonna 2004 yhtye teki paluun lineupilla, jossa olivat mukana Pablo Sanllehí, Miguel Vicens Danus ja Mike Kogel/Kennedy. Vuonna 2015 Mike Kennedy ja Miguel Vicens Danus elvyttivät Los Bravosin nimen ja levyttivät Black is Blackista uuden studioversion. Se julkaistiin iTunesissa ja kappaleesta työstettiin lisäksi musiikkivideo. Vuonna 2019  Miguel Vicens Danus ja Pablo Sanllehi esittelivät Bruce Gamen Los Bravosin uutena solistina. Yhtyeen tarkoituksena oli nauhoittaa uusi studioalbumi. Vuonna 2020 yhtye julkaisi kaksi uutta ja seuraavana vuonna neljä uutta singleä iTunesissa ja Spotifyssa Los Bravosin nimellä. Mainittuihin biiseihin lukeutuivat Gotta Be Strong ja Chariot. Miguel Vicens menehtyi keuhkokuumeeseen 12. helmikuuta 2022 Palmassa 78 vuoden ikäisenä. 20. maaliskuuta 2019 Los Bravosin kappale Bring a Little Lovin' oli mukana Quentin Tarantinon kirjoittaman ja ohjaaman elokuvan Once Upon a Time in Hollywood soundtackillä ja ensimmäisellä trailerilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti