Tubeway Army oli Lontoosta käsin vaikuttanut ja solistinsa Gary Numanin johtama, uutta aaltoa edustanut yhtye. Punkrockin keskeisenä vuonna 1977 perustettu yhtye ryhtyi hyödyntämään tyylissään elektronista soundia. Kesän 1979 aikana sekä Tubeway Armyn single Are Friends Electric? että pitkäsoitto Replicas nousivat molemmat brittilistan kärkeen. Tubeway Army oli ensimmäinen yhtye, joka sai listakärkeen syntetisaattorin dominoimaa soundia sisältäneet levytykset. Mainitun albumin ilmestymisen jälkeen Numan lopetti käyttämästä Tubeway Army-nimeä ja ryhtyi julkaisemaan musiikkia omalla nimellään; olihan hän yhtyeen ainoa biisintekijä, tuottaja ja keulahahmo. Tubeway Armyn muut muusikot jatkoivat kuitenkin hänen taustayhtyeessään. 18-vuotias Gary Webb oli johtanut vuonna 1976 Lontoosta käsin operoinutta yhtyettä Mean Street. Sen tuotantoa edustava kappale Buch of Stiffs oli ilmestynyt kokoelma-albumilla Live at Vortex sekä Vortex-singlen b-puolella. Jätettyään kyseisen yhtyeen Webb suoritti koesoiton soolokitaristina yhtyeelle The Lasers ja tapasi tässä yhteydessä basisti Paul Gardinerin. The Lasersista muodostui pian Tubeway Army ja yhtye aloitti toden teolla toimintansa Webbin enon Jess Lidyardin täydennettyä rumpalina sen kokoonpanon. Webbin uudeksi nimeksi tuli Valerian, Gardinerista tuli Scarlett ja Lidyardista Rael.Webb oli yhtyeen ainoa biisintekijä. Yhtye aloitti keikkailunsa Lontoon punkskenessä. Se työsti demonauhoituksia, jotka ilmestyivät myöhemmin nimellä The Plan. Tubeway Army solmi levytyssopimuksen itsenäisen Beggars Banquetin kanssa. Vuoden 1978 alkupuolella yhtye julkaisi kaksi raskaan kitaroinnin sävyttämää ja punkrocktyylistä singleä; That's Too Bad/Oh! Didn't I Say ja Bombers/Blue Eyes/OD Receiver. Mainitut singlet eivät saavuttaneet listasijoituksia. Näihin aikoihin yhtyeen rumpalistossa tapahtui miehistönvaihdoksia ja kokoonpanoa täydennettiin toisella kitaristilla. Musiikillisiin erimielisyyksiin vedoten Webb ja Gardiner jatkoivat musiikin työstämistä kahdestaan, sillä he halusivat lopettaa punkrockin soiton. Tähän mennessä Tubeway Army oli päättänyt lopettaa keikkailunsa Lontoon ajoittan väkivaltaisessa punkskenessä. Viimeisen keikkansa yhtye soitti heinäkuussa 1978 toisen bändin ollessa The Skids. Keikka jouduttiin keskeyttämään väkivaltaisuuksien vuoksi. Numan päätti, että täst edes Tubeway Army olisi ainoastaan studiobändi. Ainoa tiedossa oleva Tubeway Armyn livenauhoitus on Lontoosta helmikuulta 1978 ja se ilmesty bootleg-nauhoituksena 80-luvun alussa. Pian tämän jälkeen Tubeway Army nauhoitti nimeään kantaneen esikoisalbuminsa originaalilla kokoonpanollaan. Webb ryhtyi käyttämään taiteilijanimeä Gary Numan, jonka hän oli löytänyt keltaisilta sivuilta. Vaikka kitara, basso ja rummut olivat Tubeway Armyn esikoisalbumilla keskeisessä osassa, Numan hyödynsi sillä jo studiosta löytämäänsä Moog-syntetisaattoria. Lyriikoiden osalta Tubeway Armyn esikoisalbumia inspiroivat Numanin ihailemien J. G. Ballardin ja Philip K. Dickin teokset. Marraskuussa 1978 ilmestynyt albumi julkaistiin Tubeway Armyn nimellä, vaikka Numan olisi toivonut sen ilmestyvän omissa nimissään. Tubeway Armyn esikoisalbumista otettiin 5000 kappaleen painos. Se ei noussut listoille, eikä pitkäsoitolta poimittu singlejä. Numan vei yhtyeen pian uudelleen studioon nauhoittamaan kakkosalbumiaan Replicas. Alkuvuodesta 1979 yhtye teki nauhoituksia John Peelin ohjelmaa varten. Replicas oli Tubeway Armyn esikoisalbumia syntetisaattori- ja science fiction -orientoituneempi. Ensimmäinen albumilta poimittu single, hidastempoinen ja syntetisaattorivetoinen Down in the Park ei noussut listoille. Silti kappaleesta muodostui myöhemmin kulttisuosikki ja siitä ovat levyttäneet coverversionsa esimerkiksi Marilyn Manson ja Foo Fighters. Seuraavasta albumilta poimitusta singlestä Are Friends Electric? muodostui sitä vastoin varsin menestyksekäs. Se kohosi brittilistan kärkeen, piti sijoituksensa kuukauden ajan ja muodostui Britanniassa vuoden 1979 neljänneksi myydyimmäksi singleksi. Tubeway Army ei edelleenkään soittanut livekeikkoja, mutta yhtye esiintyi vuoden 1979 aikana sekä BBC:n Old Grey Whistle Testissä että Top of the Popsissa. Numanin lisäksi mainittuihin esiintymisiin osallistuivat Ultravoxin kosketinsoittaja Billy Currie, Chris Payne, Paul Gardiner sekä rumpali Cedric Sharpley, kaikki mustiin pukeutuneina. Tubeway Armyn suosion huippuaikaan kesäkuussa 1979 John Peel-nauhoitukset kreditoitiin Gary Numanin nimiin Tubeway Armyn sijaan. Numan siirtyi työstämään sooloalbumeita ja teki myös kiertueitä silti edelleen samojen taustamuusikoiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti