torstai 29. elokuuta 2024

Perjantain pohjat:Rushin suosiota kasvattanut viides ja vuonna 1977 ilmestynyt albumi

 Rush:A Farewell to Kings


29. elokuuta 1977 Anthem Recordsin julkaisemana ilmestynyt A Farewell to Kings on kanadalaisen rockyhtyeen Rushin viides studioalbumi. Bändin kotimaassa mainitun pitkäsoiton paras listasijoitus oli yhdentenätoista. Maailmanlaajuisesti albumi tuli merkitsemään yhtyeen suosion laajenemista ja se nousikin 40 suosituimman joukkoon sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa. Jo Rushin edellinen pitkäsoitto 2112 oli ollut paitsi arvio, myös kaupallinen menestys ja saatuaan päätökseen mainitun albumin tiimoilta tekemänsä, myös Euroopassa vierailleen kiertueen Rush päätti nauhoittaa seuraavan pitkäsoittonsa Kanadan ulkopuolella. Yhtyeen valinta kohdistui Walesissa sijainneisiin Rockfield-studioihin. A Farewell to Kingsillä hyödynnettiin aikaisempaa runsaammin syntetisaattoreita ja Rushin  kaikki jäsenet soittivat mainitulla  albumilla useita instrumentteja. A Farewell to Kings sisältää sekä pitkiä teoksia että lyhyitä biisejä. Ensiksi mainittuihin lukeutuu Xanadu ja jälkimmäisiin myös singleformaatissa ilmestynyt ja brittilistalla sijan 36. tavoittanut Closer to the Heart, joista molemmista muodostui keikkasuosikkeja yhtyeen ohjelmistoon. A Farewell to Kingsin tiimoilta Rush teki siihen mennessä laajimman kiertueensa Yhdysvalloissa ja Euroopassa soittaen yli 140 konserttia. Albumi vastaanotti suurimmaksi osaksi myönteisiä arvioita ja vuonna 2017 A Farewell to Kingistä julkaistiin remasteroitu ja perusalbumin lisäksi bonuskappaleita sisältävä cd-versio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti