Procol Harum oli vuonna 1967 toimintansa aloittanut brittiläinen rockyhtye, jonka tunnetuin levytys on samaisena vuonna ilmestynyt esikoissingle A Whiter Shade of Pale. Se on eräs harvoista yli kymmenen miljoonaa kappaletta myyneistä singleistä. Vaikka Procolin musiikki on tullut tunnetuksi barokkisista ja klassisista vaikutteistaan, on sitä kutsuttu myös psykedeeliseksi rockiksi ja proto-progeksi, jota on höystetty elementeillä bluesista, rhythm and bluesista sekä soulista. Vuonna 2018 Whiter Shade of Pale pääsi Rock and Roll Hall of Fameen uusien singlejen kategoriassa. Procol Harumin esiaste oli Essexissä vaikuttanut, Gary Brookerin ja Robin Trowerin johtama yhtye The Paramounts, johon kuuluivat lisäksi Chris Copping ja B. J. Wilson. The Paramountisin vuonna 1964 levyttämä cover Jerry Leiberin ja Mike Stollerin Poison Ivysta oli Britanniassa kohtuullinen menestys, sillä se saavutti listasijoituksen 35. Jatkoa ei kuitenkaan seurannut ja vuoteen 1966 mennessä Paramounts oli lopettanut toimintansa. Britanniassa yhtyeen levyjen julkaisijana oli EMI. Ennen Procol Harumin toiminnan alkamista yhtye vaikutti hetken aikaa nimellä The Pinewoods. Gary Brooker ja kumppanit hylkäsivät viime hetkellä Island Recordsin Chris Blackwelliltä saapuneen tarjouksen. Paramountsin toiminnan loputtua Gary Brooker oli aikeissa keskittyä ainoastaan biisinkirjoittamiseen. Hänen vanha ystävänsä Guy Stevens esitteli Brookerin tekstintekijä Keith Reidille. Kaksikko kirjoitti yhdessä kappaleita usean kuukauden ajan, mutta koska niille ei löytynyt kiinnostunutta esittäjää, kyseistä materiaalia varten päätettiin kasata yhtye.Huhtikuussa 1967 Brooker alkoi työskennellä laulaja/lauluntekijänä ja perusti Procol Harumin Reidin, Hammond-urkuri Morgan Fisherin, kitaristi Ray Roerin ja basisti Morgan Knightsin kanssa. Lounais-Lontoossa sijainneilla Olympic-studioilla sessiorumpali Bill Eydenin, tuottaja Denny Cornellin ja ääni-insinööri Keith Grantin kanssa yhtye nauhoitti A Whiter Shade of Palen, joka julkaistiin 12. toukokuuta 1967. Fisherin Hammond-uruillaan soittama kappaleen välimelodia oli napattu Johan Sebastian Bachilta. Brookerin vokalisoima ja Reidin tekstittämä kappale nousi listakärkeen Britanniassa ja Kanadassa. Heinäkuun lopussa ilmestymisvuonnaan Whiter Shade of Pale nousi myös Yhdysvalloissa viidenneksi. Myös Australiassa kappale oli listakärjessä useita viikkoja ja Melbournessa ennätyksellisten kahden kuukauden ajan. Procolin kokoonpanon täydensi rumpali Bobby Harrison ja yhtyeen livedebyytti oli esiintyminen The Jimi Hendrix Experiencen lämmittelijänä vuonna 1967. Yhtyeen toisen singlen Homburg aikoihin rumpaliksi ja kitaristiksi olivat vaihtuneet Paramountsista tutut B. J. Wilson ja Robin Trower. Harrison ja Royer olivat siirtyneet perustamaan yhtyettä Freedom. Homburg nousi Britanniassa kuudenneksi, Kanadassa viidenneksitoista ja Yhdysvalloissa sijalle 34. Procolin nimetön esikoisalbumi nauhoitettiin kahden singlen välillä. Yhdysvalloissa se julkaistiin syyskuun alussa, mutta yhtyeen kotimaassa Britanniassa vasta joulukuussa 1967. Vuonna 1968 ilmestynyt Procol Harumin toinen albumi Shine on Brightly sisälsi edeltäjäänsä runsaammin vaikutteita progressiivisesta rockista. Yhdysvalloissa se nousi sijalle 24., mutta jäi yhtyeen kotimaassa Britanniassa vaille listasijoitusta. Seuraavien vuosien aikana Procol Harum konsertoikin ensisijaisesti Yhdysvalloissa. Vuonna 1969 ilmestynyt kolmas pitkäsoitto A Salty Dog oli varsin suosittu bändin diggareiden keskuudessa ja se oli Procolin ensimmäinen Britanniassa toden teolla menestynyt albumi. Mainittu pitkäsoitto on kohotettu rockin klassikkolevyjen joukkoon Beatlesin, The Moody Bluesin ja Pink Floydin parhaiden töiden rinnalle. Yhdysvalloissa albumin nimikappale oli varsin suosittu FM-tyyppisillä radiokanavilla. A Salty Dogin tuotannosta vastannut Fisher lähti ensimmäisenä yhtyeen riveistä. Niin ikään Paramountsin jäsenistöön kuulunut Chris Copping liittyi Procoliin urkuriksi ja basistiksi vuoden 1970 aikana. Samaisena vuonna Procol Harum esiintyi Isle of Wightin rockfestivaaleilla. Seuraavana yhtyeestä lähti pian vuonna 1971 ilmestyneen albumin Broken Barricades julkaisun jälkeen oman voimatrionsa perustanut Robin Trower. Hänen paikkansa otti Dave Ball. Loppuvuodesta 1972 vuoteen 1977 saakka yhtyeen kitaristina vaikutti Mick Grabham. 70-luvun alkuvuosina Procol palasi listoille usein sinfoniaorkesterin säestämänä. Vuonna 1972 ilmestynyt Procol Harum Live:In Concert with Edmonton Symphony Orchestra nousi Yhdysvalloissa viidenneksi ja saavutti kultalevyn. Britanniassa sen sijoitus oli 48. Sinfoniaorkesterin taustoittama liveversio Conquistadorista nousi Kanadassa seitsemänneksi, Yhdysvalloissa sijalle 16. ja yhtyeen kotimaassa sijalle 22. Sitä seurannut ja vuonna 1973 ilmestynyt albumi Grand Hotel saavutti Billboardilla sijan 21. ja myi Britanniassa hopealevyksi. Yhtyeen jäsenistössä seurasi lisää miehistönvaihdoksia ja vuonna 1975 ilmestynyt Pandora's Box oli Procolin viimeinen top 20-hitti. Samana vuonna ilmestyneellä albumilla Procol's Ninth yhtye teki vaihteeksi yhteistyötä Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kanssa. Yhtye hajosi vuonna 1977 ilmestyneen albuminsa Something Magic jälkeen, mutta teki vielä yhden esiintymisen Brit Awardseissa viisi kuukautta myöhemmin, kun Whiter Shade of Pale valittiin kaikkien aikojen parhhasi brittisingleksi Queenin Bohemian Rhapsodyn kanssa. Vuonna 1991 Procol teki paluun lineupilla Brooker, Fisher, Trower ja Reid (Wilson oli menehtynyt edellisenä vuonna) ja julkaisi kohtuullisesti menestyneen albumin The Prodigal Stranger. Brooker ja Fisher konsertoivat albumin tiimoilta Yhdysvalloissa ja muuallakin 90-luvun alkuvuosina, mutta Trower ei ottanut osaa keikkailuun. Elokuussa 1995 Procol soitti Cropredy Music Festivaalilla Fairport Conventionin vieraina. Heinäkuussa 1997 yhtyeen diggarit muistivat Whiter Shade of Palen 30-vuotista olemassaoloa ja saivat yhtyeen soittamaan keikan Redhillissä, Surreyssa. Syyskuussa 1999 Procol esiiintyi ulkoilmakonsertissa Guildfordissa The New London Sinfonian kanssa. Vuodesta 2001 lähtien Brookerista, Fisheristä, kitaristi Geoff Whitehornista, basisti Matt Peggistä ja rumpali Mark Brzezickistä koostunut Procolin kokoonpano teki useita kiertueita Euroopassa, mutta myös Japanissa ja Yhdysvalloissa. Vuonna 2001 Kööpenhaminassa soitettu konsertti julkaistiin seuraavana vuonna dvd:nä. Vuonna 2003 Procolilta ilmestyi uusi albumi The Well's on Fire ja yhtye konsertoi Progman Cometh-festivaalilla Seattlessa. 12. joulukuuta 2003 Lontoossa soitettu konsertti julkaistiin seuraavana vuonna dvd-formaatissa nimellä Live at the Union Chapel. Fisher jätti Procol Harumin vuonna 2004. Seuraavana vuonna Procol konsertoi säästeliäästi Josh Phillipsin ottaessa Fisherin paikan Hammond-urkurina. Brooker oli tässä vaiheessa yhtyeen ainoa originaalijäsen. Kesäkuussa 2006 Procol Harum esiintyi Isle of Wightin festivaaleilla. Elokuuhun ajoittui kaksi ulkoilmakonserttia Tanskan radion orkesterin kanssa Ledreborgin linnassa. Jouluaamuna 2008 konsertista lähetettiin Tanskan radiossa tunnin mittainen kooste. Koko konsertti ilmestyi dvd:nä 11. toukokuuta 2009. Lisänä oli kuusi biisiä Procolin vuoden 1974 Tanskan televisiolle soittamasta konsertista. Loppuvuoteen 2006 ajoittui konsertteja Sveitsissä, Norjassa ja Tanskassa lineupilla, jossa rumpalina kuultiin Geoff Dunia. Brzezickin toinen yhtye Casbah Club oli nimittäin kiertueella The Whon lämmittelijänä. Dunn osallistui lopulta Procolin vuoden 2007 Euroopan-kiertueeseen. Italiassa soitetuista konserteista julkaistiin livelevy One Eye to the Future:Live in Italy 2007. Kesäkuun lopussa Procol esiintyi Ruotsissa sinfoniaorkesterin kanssa. 20.-21. heinäkuuta 2007 muistettiin Whiter Shade of Palen 40-vuotista olemassaoloa Procolin kahdella konsertilla St John Smith's Squaressa, Lontoossa. Ensimmäisenä iltana ohjelmistossa oli Procolin kappaleita yhtyeen varhaistuotannosta ja lisäksi livedebyyttinsä saivat biisit Sister Mary ja Missing Persons. Seuraavana iltana Gary Brooker and Guests esitti joukon harvinaisia kappaleita, joita ei joko ollut levytetty, soitettu aikaisemmin keikalla tai niiden sovitukset erosivat keskeisesti levytetyistä versioista. Lokakuussa 2009 Procol soitti neljä konserttia; Hagenissa Saksassa, Dremmenissä, Norjassa, Moskovassa ja Pietarissa. Syksyllä 2009 ilmestyi neljän cd:n retrospektiivinen paketti All This and More ja lisäksi Salvo julkaisi remasteroidut ja bonuskappaleita sisältävät versiot kaikista Procolin albumeista. Kesäkuussa 2010 Procol soitti sarjan konsertteja Yhdysvalloissa ja Kanadassa suurimmaksi osaksi Jethro Tullin lämmittelijänä. 22. heinäkuuta bändi esiintyi Äänekoskella Keitelejazzissa, missä Brooker oli loukkaantunut edellisessä, vuoteen 2009 ajoittuneessa konsertissa. A Whiter Shade of Palesta kuultiin harvinainen, kolmesta säkeistöstä koostunut versio, johon sisältyi Geoff Whitehornin kitarasoolo. Kahta vuorokautta myöhemmin Procol soitti ilmaiskonsertin Palace of the Provincessa, Bergamossa Italiassa. Elokuussa 2010 oli vuorossa esiintyminen Bad Krozingenissa Saksassa ja Rock Legends-tapahtumassa Dolina Charlotty Amphitheaterissa Puolassa. Leamington Spassa Halloweenina soitettu konsertti oli Procolin ensimmäinen esiintyminen Britanniassa kolmeen vuoteen. Marraskuussa yhtye soitti Yhdysvalloissa muun muassa Edmonton sinfoniaorkesterin kanssa. 18. marraskuuta Procol esiintyi Tallinnassa ja neljäs joulukuuta Yhdysvalloissa Wilmingtonissa, Delawaressa sinfoniaorkesterin kanssa. Tammikuuhun 2011 ajoittui kahdeksan uuden vuoden konserttia Kööpenhaminassa ja muissa tanskalaisissa kaupungeissa Tanskan radion orkesterin kanssa. 25. kesäkuuta 2012 Procol esiintyi jälleen Tanskassa Kløften Festivaalilla. Mainittua konserttia seurasi 27 esiintymistä Yhdysvalloissa Yesin lämmittelijänä. Vuonna 2012 japanilainen artisti Yumi Matsutoya saapui Lontooseen ja nauhoitti Procolin kanssa uuden, kolmisäkeistöisen ja Geoff Whitehornin kitarasoololla ryyditetyn version Whiter Shade of Palesta. Joulukuussa seurasi yhteisiä konsertteja monissa japanilaisissa kaupungeissa ja niistä yksi televisioitiin maaliskuun lopussa 2013. Vuonna 2012 Henry Scott-Irvine julkaisi Procol Harumista biografian Ghosts of Whiter Shade of Pale. Maalis-huhtikuussa 2013 Procol soitti viisi konserttia orkesterin kanssa Tanskassa ja kaksi Wuppertalissa Saksassa. Lokakuussa vuorossa oli neljä bändin itsekseen soittamaa konserttia Ruotsissa ja Suomessa. Vuonna 2014 Procol Harum konsertoi jälleen Ranskassa, Sveitsissä, Saksassa, Kanadassa (Ottawassa orkesterin kanssa)ja Yhdysvaltojen itäosissa. Kesäkuussa yhtye soitti viisi kappaletta Ewhurstissa, Surreyssa Kenney Jonesin organisoimassa hyväntekeväisyystapahtumassa, johon ottivat lisäksi osaa esimerkiksi The Who ja Judie Tzuke. Tuplacd Inside&Outside sisälsi biisejä yhtyeen Chrysalikselle tekemistä levytyksistä ja livecd versioita uusista biiseistä ja neljältä Zonophonen julkaisemalta albumilta. 24. marraskuuta Procol esiintyi Dominion Theatressa Lontoossa BBC Concert Orchestran ja Crouch End Festival Choruksen kanssa. Konsertti taltioitiin ja lähetettiin 28. marraskuuta BBC Radio 2:n ohjelmassa Friday Night is Music Night. Yhtyeen 13. albumi Novum ilmestyi 21. huhtikuuta 2017 ja bändi promosi uutuuttaan 36 konsertilla Britanniassa ja muualla Euroopassa. Konserteista keskeisin oli orkesterin kanssa Royal Festival Hallissa Lontoossa. Vuonna 2018 yhtye konsertoi Euroopassa ja keikkoihin sisältyi mm. esiintyminen orkesterin kanssa London Palladiumissa yhdeksäs lokakuuta. Vuosi 2019 käynnistyi Justin Haywardin isännöimällä Caribian-risteilyllä useiden keskeisten rockmuusikoiden kanssa. Samaiseen ajoittui myös kiertue Yhdysvalloissa. Gary Brooker menehtyi 19. helmikuuta 2022 76 vuoden ikäisenä. Procol Harumin virallisella kotisivulla häntä kuvailtiin kirkkaasti loistavaksi valoksi musiikkiteollisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti