24. huhtikuuta 1989 julkaistu Headless Cross on Black
Sabbatihn 14. studioalbumi. Kyseessä oli toinen yhtyeen pitkäsoitto, jonka
työstämiseen solisti Tony Martin osallistui ja ensimmäinen veteraanirumpali
Cozy Powellille. Tony Iomiin omaelämäkerran Through Heaven and Hell:My Life
with Black Sabbath mukaan Warner Bros oli pudottanut Black Sabbathin
palkkalistoiltaan 18 vuoden yhteistyön jälkeen ja yhteistyö Vertigo Recordsin
kanssa oli päättynyt jo aiemmin. Hieman tämän jälkeen Iommi tapasi I.R.S.
Recordsin Miles Copelandin, joka antoi Iommille rohkaisevaa palautetta, minkä
seurauksena Iommi solmi sopimuksen Copelandin yhtiön kanssa. Iommi otti yhteyttä
tunnettuun brittirumpaliin Cozy Powelliin, jonka varhaisempiin yhtyeisiin
olivat lukeutuneet esimerkiksi The Jeff Beck Group, Rainbow, MSG sekä Whitesnake.
Iommi ja Powell alkoivat työstää uusia kappaleita Iommin kotona ja solisti Tony
Martin liittyi mukaan harjoituksiin. Iommin originaalina ideana oli ollut ottaa
Ronnie James Dio uudelleen yhtyeen solistiksi. Iommi vastaanotti puhelun Gloria
Butlerilta, Geezer Butlerin vaimolta ja managerilta. Glorian mukaan Geezer
halusi liittyä uudelleen Sabbathin jäseneksi. Kyseinen reunion ei koskaan toteutunut,
sillä Geezer oli liittynyt Ozzy Osbournen yhtyeeseen pitkäsoittoa No Rest for
the Wicked promotoineelle kiertueelle. Samoihin aikoihin Powell tiesi Iommin
etsivän Sabbathille uutta solistia. Hän suostutteli Iommin pitämään Martinin
yhtyeessä. Iommi ja Powell päättivät vastata itse uuden pitkäsoiton
tuottamisesta. Basistina äänityksissä oli Laurence Cottle, mutta hänestä ei
milloinkaan tullut Sabbathin virallista jäsentä. Hän oli tosin mukana uuden
pitkäsoiton nimikappaleesta kuvatulla videolla, mutta ei esimerkiksi promokuvissa.
Pitkäsoiton tiimoilta tehdyn kiertueen lineupin basistin ominaisuudessa täydensi
Whitesnakesta ja Gary Mooren yhtyeestä ensisijaisesti tutuksi tullut Neil
Murray. Kappaleessa When Death Calls kitarasoolosta vastasi Queenin Brian
May.
Konseptuaalisesti kyseessä on ainoa Black Sabbathin pitkäsoitoista, jonka
teema kytkeytyy okkultistisiin aiheisiin. Pitkäsoiton kappaleista Call of the
Wild ja Devil & Daughter ovat ainoat, jotka eivät feidaannu Tony Martinin
laulusuorituksiin Nightwingin päättyessä yhtyeen musisointiin. Kyseisessä
kappaleessa hyödynnettiin Martinin mukaan demolaulua, sillä se kuulosti Iommin
mielestä paremmalta kuin myöhäisemmät äänitykset. Kansitekstien mukaan
kansikuvan suunnittelusta vastasi Kevin Wimlett. Kannen suunnittelusta vastasi
The Leisure Process Lontoon Little Portland Streetillä sijainneessa
toimistossaan. Pitkäsoiton brittipainoksen kansi oli mustavalkoinen ja
saksalaispainoksen värillinen. Kiertueen alkunauhana käytettiin pätkää Jerry
Golsmithin Oscarin voittaneesta soundtrackista The Omen. Sitä seurasi levyltä
soitettua The Gates of Helliä kunnes itse konsertti käynnistyi uuden albumin
nimikappaleella. Kyseistä alkunauhaa hyödynnettiin monilla muillakin Sabbathin
kiertueila ennen Reunion-konsertteja. Headless Cross säilyi keikaohjelmistossa
kaikilla Tony Martinin vokalisoimilla Sabbathin kiertueilla, mutta ainoa toinen
Headless Cross-kiertuetta myöhemmin
livenä soitettu kappale kyseiseltä albumilta on ollut When Death Calls. Mikhail
Korbatshevin avattua Venäjän länsimaisille artisteille Black Sabbath oli eräs
ensimmäisistä mainitussa maassa konsertoneista rockyhtyeistä. Black Sabbath
soitti 25 konserttia, joista 13 Moskovassa ja 12 Leningradissa. 19. marraskuuta
soitetut konsertit kuvattiin ammattimaisesti ja julkaistiin dvd-formaatissa
joissakin maissa vuonna 2008. Tony Martin on keikkaillut 2010-luvulla yhtyeessä
nimeltä Tony Martin’s Headless Cross. Sen kokoonpanossa on myös toinen Black
Sabbathissa vaikuttanut muusikko Geoff Nichols. Vaikka Headless Cross ei ollut erityinen myyntimenestys, albumi saavutti varsin positiivisen vastaanoton kriitikoiden
keskuudessa. Headless Cross saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan sijan
115. ja pysytteli listalla kahdeksan viikon ajan. Arvioiden mukaan kyseinen
pitkäsoitto edustaa Sabbathin laadukkainta tuotantoa Osbournen ja Dion ajan
ohella edeltäjänsä The Eternal Idolin tavoin. Headless Cross saavutti sijan 403.
Rock Hardin teoksessa The 500 Greatest Rock & Metal Albums of All Time.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti