Tiistain tukeva:Kouvolan kovien 20 vuotta

Kevättalvella 1985 ilmestynyt Peer Güntin esikoisalbumi saa kantaa ensimmäisen kotimaisen rähinälevyn kunniakasta titteliä. Pitkäsoiton kappaleet olivat olleet olemassa jo pidemmän aikaa ja niinpä esikoista voi pitää suunnilleen yhtyeen siihenastisen tuotannon Best of -kokoelmana. Bändin ideologian tiivistävä I Don't Wanna Be A Rock N' Roll Star, junalauluista ensimmäinen ja kenties kaikkein onnistunein, eli Train Train ja bluesahtava helmi Street 69 edustavat vahvan kokonaisuuden kaikkein terävintä kärkeä. 80-luvulla Günt starttasi keikkansa usein rivakalla Don't Wait for Us-biisillä ja Hard through the Night oli settilistassa vielä 2000-luvun puolellakin. Rockin SM-kisavoittonsa jälkeen Günt oli viimein tilanteessa, jossa keikkaa oli suunnilleen niin paljon, kuin sitä pystyi tekemään. Mainittu tilanne aiheutti yhtyeessä myös hienoista kriisiä. Kun vuoden 1985 loppupuolella saatiin julkaistuksi viiden kappaleen minilp Through the Wall tilanne helpottui, kun keikkasettiin saatiin uusia kappaleita. Upeasta slovarista Losin' My Mind ja ärhäkistä She Was Here for Rock N' Rollista ja Red Chevystä muodostui Güntin settien vakiotuotantoa. She Was Here for Rock N' Rollista yhtye työsti myös musiikkivideon. Lopullinen läpimurtolevy Nikille, Twist Twistille ja Tsöötzille oli kesän korvalla 1986 ilmestynyt toinen täyspitkä albumi Backseat. Sen kymmenestä kappaleesta suurin osa syntyi kahden viikon aikana intensiivisessä sävellyssessiossa Tsöötzin mutsin ompelimossa Nikin rakennellessa erilaisia riffejä Twist Twistin ja Tsöötzin laittaessa kompit pyörimään. Liqueur and Drugsin varhainen versio oli julkaistu jo vuonna 1980 Animal Lover-singlen b-puolella ja Ya Walk Alone kuulunut keikkasettiin jo SM-kisavoiton aikoihin. Backseatin kirkkaimmat klassikot ovat toki raivoisa, myös videoversioksi päätynyt albumin nimikappale ja Bad Boys Are Here, mutta vuosikymmenten aikana keikkasetissä ovat pyörineet enemmän tai vähemmän ahkerasti myös Let Her In, Hole in the Door, I Take Your Money and Honey ja Down by the Shadow. Tarkalleen vuosi edeltäjänsä jälkeen ilmestynyt kolmas Günt- albumi Good Girls Don't... saavutti edeltäjänsä tavoin kultalevyn. Kyseessä oli edeltäjiään suoraviivaisempi pitkäsoitto, jonka hittejä olivat singlekappale Bartender ja balladikaunokki Years on the Road, joka edustaa alun perin jo vuosikertaa 1982 ja oli tuolloin nimeltään I Started Again. Molemmat kappaleet ovat itseoikeutetusti lukeutunet Güntin keikkojen vakiotuotantoon. Myös albumin nimikappale ja Let The Boys Run the Business ovat kuuluneet settilistaan vielä vuosien jälkeenkin. Syksyllä 1987 ilmestyi kuudesta kappaleesta koostunut minilp Bartender, jonka parasta antia edustavat Helsingin Tavastialla taltioidut neljä livebiisiä. Jouluksi 1988 ilmestynyt neljäs pitkäsoitto Fire Wire tarjosi onnistuneesti edeltäjiään hienostuneempaa soundia. Singleformaatissa julkaistu, livevideon ryydittämä Wake Me Up ja rullaavan riffin omaava Moses on the Mountain olivat levyn ilmestymisaikaan albumin suurimpia keikkasuosikkeja, myöhemmin turnauskestävyytensä on osoittanut esimerkiksi T-Bone Steak and a Bottle of Beer. Maininnan ansaitsee ehdottomasti myös bluesahtava kultahippu Handfull of Sand. Keväällä 1990 ilmestyi  Güntin seuraava pitkäsoitto Don't Mess with the Countryboys. Videobiisiksi albumilta valkkautunut You Let a Good Man Go jatkoi bluesahtavissa tunnelmissa ja levyn huippuhetkiin lukeutuivat lisäksi etenkin maailmanloppua käsittelevä avausraita When Hell Breaks Loose ja Nikin kekseliäs albumin päättävä instrumentaalikappale E4. Coverina mukaan päätynyt I Take What I Want versioitiin irlantilaiskitaristi Rory Gallagherin levyttämän näkemyksen innoittamana. Don't Mess with the Countryboysia oli edeltänyt alkuvuoteen 1990 ajoittunut clubirundi, jonka Günt toteutti ainoastaan kolmanneksella tavanomaisesta kalustostaan. Ohjelmistossa oli tuolloin runsaasti coverbiisejä esimerkiksi ZZ-Topin, Ted Nugentin ja Aerosmithin kaltaisilta nimiltä. Countryboysin jälkeen  Güntin seuraavaa pitkäsoittoa Smalltown Maniacs saatiin odottaa neljä vuotta. Vaikka kyseessä on kenties hienoinen välityö, on myös siltä poimittavissa huippuhetkensä, joihin lukeutuvat etenkin Shotgun Wedding, nimikappale Smalltown Maniacs, veikeä akustisvoittoinen Not This Time sekä videobiisiksi valikoitunut Woodpeckers on the Run. Syksyllä 2019 Svart Records julkaisi Smalltown Maniacsin ensi kertaa vinyylinä. 2000-luvun alussa Günt aktivoitui keikkojen osalta täysipainoisesti ja keväällä 2005 ilmestynyt pitkäsoitto No Piercing, No Tattoo jäi Nikki-Kettula-Erkinharju- lineupin joutsenlauluksi. Fire Wireen verratun albumin parhaimmistoa edustivat singlekappaleet Motorcycle Woman ja Scarecrow Shoes, avausraita Comin' Back to You sekä ainoastaan Backdoor Men-singlen kakkosbiisinä julkaistu Flyin' Man. Vuonna 2005 Güntiltä julkaistiin tuplakokoelma Bad Boys Are Here, joka sisältää myös vuosien 1979-1981 välillä julkaistujen singlejen paraatipuolet. PG:n kokoelma-albumeista ensimmäinen on vuonna 1989 ilmestynyt Years on the Road ja vuonna 1997 julkaistiin varsin onnistunut, 20 kappaleesta koostuva ja suosituksi osoittautunut  Golden Greats.