Chicago:ChicagoAt Carnegie Hall
25. lokakuuta 1971 Columbian julkaisemana ilmestynyt Chicago at Carnegie Hall, joka tunnetaan myös nimellä Chicago IV, on yhdysvaltalaisen rockyhtyeen Chicagon ensimmäinen livealbumi. Itse asiassa kyseessä on neljästä albumista koostuva boxi, jota oli lisäksi saatavilla kahtena erillisenä tupla-albumina. Chicagon ensimmäisestä kymmenestä albumista ainoana Chicago at the Carnegie Hallia ei ole julkaistu nelikanavaisena versiona. Albumin paras sijoitus Billboardin listalla oli kolmantena. Kultalevyksi albumi myi ainoastaan kaksi viikkoa ilmestymisensä jälkeen ja platinaa se saavutti vuonna 1986. Ollessaan kiertueella albuminsa Chicago III tiimoilta yhtye esiintyi Carnegie Hallissa viikon ajan huhtikuussa 1971 ja nauhoitti kaikki tuolloin soittamansa konsertit. Lopputuloksena oli neljästä albumista koostuva boxi, joka julkaistiin Chicagon neljäntenä albumina. Yhtyeen perustajajäsen Walter Parazaider kertoi kirjoittaja William James Ruhlmannille Chicagon olleen ensimmäinen rockyhtye, joka myi Carnegie Hallin täyteen viikon ajan ja siinä oli riittävä syy nauhoittaa kaikki konsertit. Neljän albumin julkaiseminen koettiin levy-yhtiön taholta riskiksi. Boxi menestyi silti hyvin Yhdysvalloissa, mutta ei saavuttanut listasijoitusta Britanniassa. Kriitikot kokivat boxin kokonaiskeston liian pitkäksi. Chicagon jäsenistä Parazaider ja Robert Lamm pitivät boxista, toisin kuin Peter Cetera ja James Pankow, jotka eivät olleet tyytyväisiä lopputulokseen. Lee Loughnane löysi albumista sekä myönteisiä että negatiivisia piirteitä, mutta hänen mielestään se olisi pitänyt jättää julkaisematta. Carnegie Hallin myyntiennätyksestä ja konserteista julkaistuista neljästä albumista Billboard joka tapauksessa palkitsi Chicagon vuonna 1972 suunnannäyttäjän palkinnolla. William James Ruhlmannin mukaan Chicago At the Carnegie Hall säilyi parhaiten menestyneenä rockin liveboksina aina siihen saakka, kun Bruce Springsteen ja E Street Bandilta ilmestyi 1980-luvun puolivälissä Live/1975-85. Vuonna 2005 Rhino Records julkaisi Chicago At the Carnegie Hallista kolmesta cd:stä koostuvan remasteroidun version. Bonuslevy sisälsi vaihtoehtoiset versiot kahdeksasta kappaleesta sekä biisejä, joita ei ollut sisältynyt levyn originaaliin vuoden 1971 julkaisuun. Lisäksi mukana ovat uudellen lähes kaikki originaalit posterit ja muu kansitaide. Viides huhtikuuta 2021 Chicagon ensimmäisestä konsertista Carnegie Hallissa oli kulunut 50 vuotta ja sen kunniaksi Rhino Records julkaisi 16 cd.n boxin Live at the Carnegie Hall Complete, joka sisältää kokonaisuudessaan kaikki Chicagon mainitussa keikkapaikassa huhtikuun viidennen ja kymmenennen 1971 välillä soittamat konsertit sekä kaksi matineaesiintymistä. Tuotannosta vastasivat insinööri Tim Jessup ja yhtyeen jäsen Lee Loughnane. Originaalin boxin kylkiäisenä oli muun muassa kaksi jättiposteria yhtyeestä ja 20-sivuinen pokkari, joka sisälsi mm yhtyeen tuohonastisen kiertueaikataulun ensimmäisestä kiertueesta vuoden 1971 Yhdysvaltain-kiertueeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti