sunnuntai 5. tammikuuta 2025

Maanantain mainio:Merkittävän laulajattaren ainoa top ten-hitti

 Just One Look on yhdysvaltalaisten R&B-solistien Doris Troyn ja Gregory Carrollin yhteistyötä edustava kappale. Doris Troyn mainitusta biisistä vuonna 1963 levyttämästä versiosta muodostui hitti. The Hollies, Anne Murray, Linda Ronstadt ja Ian Matthews saavuttivat kukin niin ikään menestystä Just One Lookista työstämillään levytyksillä. Kappaleesta on tehty myös useita muita coverversioita. On olemassa erilaisia yksityiskohtia sisältäviä tarinoita siitä, kuinka Doris Troyn levytys Just One Lookista päätyi Atlantic Recordsin julkaisemaksi. Teoksen Billboard Book of One-Hit Wonders mukaan James Brown näki Troyn esiintyvän tuonaikaisella taiteilijanimellään Doris Payne eräässä yökerhossa ja hän esitteli tämän Atlanticille. Tuoreemman ja yksityiskohtaisemman, teoksessa Soulful Divas ilmestyneen tarinan mukaan Payne levytti kappaleesta studiodemon ja vei sen ensiksi Sue Recordsiin. Mainitusta levy-yhtiöstä ei kuitenkaan saapunut vastausta. Niinpä Payne tarjosi kappaletta Atlanticin Jerry Wexlerille, joka vakuuttuikin biisistä siinä määrin, että julkaisi kyseisen demoversion sellaisenaan. Muusikkoina kappaleessa vaikuttivat pianisti Ernie Hayes, kitaristi Wally Richardson, basisti Bob Bushnell ja rumpali Bernard Purdie. Just One Lookin julkaisun yhteydessä Payne käytti ensimmäistä kertaa taiteilijanimeään Doris Troy Doris Paynen säilyessä edelleen hänen pseudonyminään. Just One Lookin kirjoituskrediiteissä hänen nimekseen on merkitty Doris Payne. Vuonna 1963 julkaistusta Just One Lookista muodostui Troyn ainoa Billboard Hot 100 -listalle kohonnut single. Sen paras sijoitus oli kymmenentenä ja listaviikkoja kappaleelle kertyi 14. Billboardin R&B-listalla Just One Look oli parhaimmillaan kolmantena, Uudessa Seelannissa Lever Hit Paradella kahdeksantena ja Kanadassa CHUM Hit Paraden kärjessä kolmen viikon ajan. Myös Cash Boxilla Troyn levytys oli parhaimmillaan yhdeksäntenä. Vuoden 1963 lopussa tehdyissä listauksissa Doris Troyn Just One Look oli Billboardin R&B-listan yhdenneksitoista suosituin single.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti