David Bowie:David Live
29. lokakuuta 1974 RCA Recordsin julkaisemana ilmestynyt David Live on David Bowien ensimmäinen livealbumi ja lisäksi kyseessä on tupla, jonka nauhoitukset ovat samaisen vuoden heinäkuulta Diamond Dogs-kiertueeseen lukeutuneesta konsertista Tower Theaterissa Pennsylvaniassa. Kyseessä oli Bowien tuohon mennessä kunnianhimoisin kiertue. Suurta taustayhtyettä johti Michael Kamen ja kiertueesta työstettiin Alan Yentobin ohjaama ja vuonna 1975 valmistunut dokumenttielokuva Cracked Actor. Vielä vuosina 2017 ja 2020 mainitulta kiertueelta julkaistiin arkistomateriaalina livealbumit Cracked Actor Live Los Angeles '74 ja I'm Only Dancing (Soul Tour 74). David Liven aikaan Bowien ura on siirtymävaiheessa Ziggy Stardustin glamrockvaiheesta kohti Young Americansin soulvaikutteisempaa tuotantoa. David Liven kanteen artistista on jo valikoitunut Philadelphia soul -henkinen kuva, mutta nauhoitukset ovat kesältä 1974, jolloin Bowie edusti musiikillisesti vielä selkeämmin glamrockia. David Livestä muodostui kaupallisesta aspektista tarkasteltuna menestys. Britanniassa tuplakko oli parhaimmillaan toisena, Kanadassa viidentenä ja Billboardin listalla kahdeksantena. Eddie Floyd -cover Knock on Wood julkaistiin singleformaatissa ja se saavutti Britanniassa kymmenennen sijan. David Livestä vuonna 2005 ilmestynyt uusintapainos sisälsi viimein originaalien konserttien täydellisen biisilistan ja Tony Viscontin työstämän uuden miksauksen. Vinyyliversioon verrattuna mukana on todellisessa esitysjärjestyksessä lisäksi kaksi bonuskappaletta, eli Panic in Detroit ja Space Oddity, joista ensiksi mainittu julkaistiin niin ikään Knock on Wood -singlen b-puolella. Vuonna 2016 albumin kaksi versiota pääsi mukaan boxille Who Can I Be Now (1974-1976). Niistä ensimmäinen sisälsi originaalin miksauksen ja kaikki alkuperäisellä versiolla mukana olleet kappaleet ja toinen vuoden 2005 version uuden remasteroinnin kera. Viimeksi mainittu julkaistiin erikseen sekä cd, että vinyyliformaatissa vuonna 2017.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti