Let's Get It Up on australialaisen hardrockyhtyeen Ac/Dc:n levyttämä ja sen jäsenten, kitaristien Angus ja Malcolm Youngin sekä solisti Brian Johnsonin käsialaa oleva kappale, joka julkaistiin yhtyeen loppuvuodesta 1981 ilmestyneellä albumilla For Those About to Rock (We Salute You) ja myöhemmin lisäksi ensimmäisenä albumilta poimittuna singlenä alkuvuodesta 1982. Yhdysvaltain-painoksessa sinkun b-puolena oli Snowballed ja Britanniassa ilmestyneessä versiossa Landoverissa, Marylandissa joulukuussa 1981 taltioitu liveversio Back in Black-pitkäsoiton nimikappaleesta. 12-tuumaisella singlellä toisena livebiisinä oli samaisessa paikassa samaan aikaan taltioitu Bon Scottin aikaista tuotantoa edustava T.N.T. 12-tuumaisella singlellä oli edellä mainittujen livebiisien ja Snowballedin lisäksi mukana studioversiot Bon Scottin aikaista tuotantoa vuonna 1979 ilmestyneeltä Highway to Hell -albumilta edustavista kappaleista Love Hungry Man ja Night Prowler sekä Back in Blackilta löytyvästä Shoot to Thrillistä. Arvioidessaan For Those About to Rock - pitkäsoitosta laatimassaan arviossa Kurt Loder mainitsi Let's Get It Upin kitarasoolosta kuultavissa olevista Angus Youngin bluesjuurista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti