The Alarm on Wylissä vuonna 1981 perustettu walesilainen rockyhtye. Se aloitti toimintansa punkrockyhtyeenä nimellä The Toilets solisti Mike Pitersin johdolla. Pian yhtyeen tyylisuunnaksi vaihtui areenarock ja musiikissaan se hyödynsi walesin kieltä ja kulttuuria. The Alarm soitti esimerkiksi U2:n ja Bob Dylanin lämmittelijänä ja yhtyeestä muodostui eräs 80-luvun suosituimmista uutta aaltoa edustaneista popyhtyeistä. The Alarmin suurin singlemenestys Sixty Eight Guns saavutti vuonna 1983 sijan 17. brittilistalla. The Alarmin vuonna 1984 ilmestynyt albumi Declaration sisälsi muun muassa mainitun kappaleen ja mainittu pitkäsoitto nousi brittien albumilistalla kuudenneksi. Vuonna 1977 perustetun punkrockyhtyeen The Toiletsin lineupin muodostivat Mike Peters (alias Eddie Bop), Glyn Crossley (alias Steve Shock), Richard "O'Malley" Jones (alias Bo Larks) ja Nigel Buckle (alias Des Troy) Vuonna 1978 yhtyeen nimeksi vaihtui Quasimodo ja se soitti nuotti nuotilta covereita The Whon Live at Leeds-albumilta kitaristi Dave Sharpin kanssa. Yhtyeen kokoonpanoon kuului lisäksi kosketinsoittaja Karl Wallinger. Myöhemmin yhtyeen nimeksi vaihtui Seventeen ja Mike Petersin ja Nickel Bucklen lisäksi siihen kuului Mike Pitersin lähinaapuri Eddie MacDonald. Seventeen aloitti toimintansa triona, mutta yhtyeen kokoonpanon täydensi pian Dave Sharpiksi nimensä muuttanut David Kitchingman. Tyylillisesti yhtye edusti modhenkistä voimapoppia ja maaliskuussa 1980 se julkaisi singlen Don't Let Go/Bank Holiday Weekend ja konsertoi mainittuna vuonna Stray Catsin lämmittelijänä. Viimeisen konserttinsa yhtye soitti tammikuussa 1981 Lontoon Half Moonissa nimellä Alarm Alarm, mutta kyseessä oli yhtyeen ainoa esiintyminen mainitulla nimellä. Pian yhtye aloitti toimintansa uudelleen ja tällä kertaa nimellä The Alarm ja Nigel Buckle muutti sukunimensä Twistiksi. Yhtye soitti ensimmäisen keikkansa Prestatynissä, Pohjois-Walesissa kuudes kesäkuuta 1981. Konsertin avauskappaleena soitettu Shout at the Devil julkaistiin myöhemmin albumilla Declaration. Syyskuussa 1981 The Alarm muutti Lontooseen. Yhtye nauhoitti yhden seiskatuumaisen singlen. Mainitussa kuussa sitä painettiin tuhat kappaletta ja singlen sähköisellä puolella oli Unsafe Building ja akustisella puolella Up for Murder. ZigZag-lehden Mick Mercer valitsi sen kuukauden singleksi. Joulukuussa 1981 The Alarm soitti keikan The Fallin kanssa ja The Soundsin journalisti huomioi yhtyeen. Hän saapui The Alarmin seuraavaan konserttiin, joka soitettiin Lontoon West-Endissä sijainneessa Upstairsissa, Ronnie's:issa. Konsertissa oli paikalla myös Wasted Talentin edustaja. Hän järjesti tapaamisen yhtyeen ja U2:n agentin Ian Wilsonin välille. Wilson järjesti The Alarmille toisen konsertin, vakuuttui ja ryhtyi pian tämän jälkeen yhtyeen manageriksi. 22. joulukuuta 1981 The Alarm soitti U2:n kanssa Lyceum Ballroomissa. Vuonna 1982 yhtye alkoi nauhoittaa demoja levy-yhtiöitä varten, mutta vähäisellä menestyksellä. Tässä vaiheessa The Alarmin kokoonpanoon kuului kolme akustista kitaristia. I.R.S. Records tarjosi lopulta yhtyeelle levytyssopimusta. Yhtyeen jäsenten täytyi tässä vaiheessa päättää roolinsa sen kokoonpanossa ja Petersistä tuli solisti, Sharpista kitaristi ja Macdonaldista basisti. Lokakuussa 1982 ilmestyneen singlen Marching On myötä yhtyeen edustama soundi alkoi käydä selväksi. The Alarm aloitti konserttinsa yleensä akustisesti päättäen ne sähköisesti. Tiivis keikkailu Lontoossa teki yhtyettä tunnetuksi ja joulukuussa 1982 se soitti neljä konserttia U2:n lämmittelijänä. Niissä Bono saapui ensi kertaa stagelle The Alarmin kanssa. Huhtikuussa 1983 yhtye nauhoitti Batterseassa kappaleen The Stand, joka julkaistiin Britanniassa singleformaatissa. Kappaleen lyriikat olivat saaneet inspiraationsa Stephen Kingin samannimisestä novellista. Britannian ulkopuolella The Stand julkaistiin yhtenä kappaleena viidestä biisistä koostuneella ep:llä The Alarm. Se julkaistiin kesäkuussa 1983, eli samaan aikaan, kun The Alarm aloitti ensimmäisen kiertueensa Yhdysvalloissa. The Standin nauhoitussessiot olivat olleet onnistuneet ja I.R.S. halusi yhtyeeltä kokonaisen albumin. Tuottaja Mick Glossopin kanssa toisissa nauhoituksissa syntyi seuraava julkaistu singlebiisi Blaze of Glory. Kesäkuussa 1983 alkaneella ensimmäisellä Yhdysvaltain-kiertueellaan The Alarm lämmitteli U2:n War-kiertuetta. 18 konsertista koostunut kiertue oli keskeinen The Alarmille Yhdysvalloissa luotavan suosion kannalta. I.R.S. julkaisi The Standin siellä singlenä ja tv:n puolella The Alarm esiintyi Cutting Edgessä ja American Bandstandissa. Kiertueen jälkeen The Alarm palasi Britanniaan ja aloitti työskentelynsä uuden albuminsa tiimoilta tuottaja Alan Shacklockin kanssa. Blaze of Glorysta ja Sixty Eight Gunsista nauhoitettiin uudet versiot ja jälkimmäisestä kappaleesta työstettiin lisäksi musiikkivideo. The Alarm palasi Yhdysvaltoihin ja soitti siellä ensimmäisen kiertueensa pääesiintyjänä lämmittellen lisäksi The Pretendersiä. Sixty Eight Guns julkaistiin singlenä 12. syyskuuta 1983 ja se saavutti sijan 50. Samalla viikolla yhtye esitti kappaleen BBC:n Top of the Popsissa. Britanniassa Sixty Eight Guns kohosi sijalle 17., mikä on yhtyeen paras sijoitus singlelistalla. The Alarm oli nauhoittanut uutta albumiaan heinäkuusta 1983 ja Top of the Pops-esiintymisen aikaan pohjat suurimpaan osaan kappaleista olivat valmiina. Loppuvuodesta 1983 The Alarm teki kiertueet Yhdysvalloissa ja Britanniassa, viimeksi mainitussa pääesiintyjänä ja jatkoi niiden jälkeen uuden albuminsa nauhoituksia. Kuudes marraskuuta 1983 yhtye teki akustisia nauhoituksia BBC:lle. Ensiesityksensä saivat kolme uutta kappaletta; Walk Forever by My Side, One Step Closer to Home ja Walk Forever My Side. Seuraavana päivänä yhtye palasi studioon viimeistelemään albuminsa, joka oli saanut nimekseen Declaration. Joulukuussa The Alarm palasi Yhdysvaltoihin kolmannelle pääesiintyjänä soittamalleen kiertueelle. 17. joulukuuta yhtye palasi Britanniaan ja soitti ydinvoimaa vastustaneessa hyväntekeväisyyskonsertissa Lontoon Apollo Theatressa. Yhtyeen ollessa Yhdysvalloissa Alan Shacklock ja ääni-insinööri Chris Porter olivat saaneet albumin miksaukset valmiiksi. Joulun tienoilla The Alarm soitti sarjan keikkoja The Policen lämmittelijänä. Declaration-albumi saatiin valmiiksi tammikuun viidentenä ja I.R.S. Records julkaisi sen 14. helmikuuta 1984. Viikkoa myöhemmin pitkäsoitto saavutti brittilistalla kuudennen sijan. Marraskuussa 1984 The Alarm demotti yhdeksän uutta kappaletta, joiden joukossa oli Absolute Reality. Uutta tuotantoa soitettiin yhdysvaltalaistuottaja Jimmy Iovinelle. Tämä sopi palaavansa Britanniaan tammikuussa 1985 aloittaakseen työskentelyn Declarationin seuraajan parissa. Tässä vaiheessa Peters teki joitakin soolokeikkoja esiintyen esimerkiksi Greenbelt Festivaalilla Northamptonshiressa esittäen sekä Alarmin tuotantoa että omia levyttämättömiä kappaleitaan. Studiosessiot buukattiin tammikuuksi 1985 ja brittikiertueen oli tarkoitus alkaa toukokuussa samanaikaisesti albumin julkaisun kanssa. Henkilökohtaisiin syihinsä vedoten Iovine ei lopulta koskaan saapunut Britanniaan työskentelemään The Alarmin kanssa. Alan Shacklock ei ollut tavoitettavissa, joten yhtyeen manageri Ian Wilson sai I.R.S.:n julkaisemaan singlenä Shacklockin tuottaman Absolute Realityn, jolla promottiin toukokuussa alkanutta brittikiertuetta. 18. helmikuuta 1985 julkaistu Absolute Reality nousi seuraavalla viikolla Britanniassa top 40:ään. Esiinnyttyään eurooppalaisilla festivaaleilla The Alarm alkoi työstää toista pitkäsoittoaan Strenght uuden tuottajansa Mike Howlettin kanssa. Yhtye teki yhteistyötä MTV:n, I.R.S.:n ja UCLA:n Campus Eventsin kanssa. 12. huhtikuuta 1986 yhtye soitti erään ensimmäisistä livesatelliittikonserteista. 12. heinäkuuta 1986 The Alarm oli mukana Queenin Live at Wembley '86-konsertissa. Ensimmäinen lokakuuta 1986 ilmestynyt Strenght oli edeltäjänsä tavoin menestys Britanniassa. Yhdysvalloissa The Alarm nousi mainitulla albumilla ensi kertaa top 40:ään ja Britanniassa single Spirit of '76 kohosi niin ikään 40:än suosituimman joukkoon. Strenghtin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen The Alarm piti taukoa, mutta palasi vuonna 1987 albumilla In the Eye of the Hurricane, jonka tiimoilta yhtye soitti Bob Dylanin lämmittelijänä. Mainitulta albumilta poimittu single Rain in the Summertime oli Britanniassa The Alarmin toiseksi suurin singlemenestys. Vuonna 1988 ilmestyi ep Electric Folklore Live, joka oli nimensä mukaisesti livetaltiointi.13. maaliskuuta 1988 The Alarm esiintyi San Franciscon Fillmoressa The 77s:in ja House of Freaksin kanssa. Vuonna 1989 ilmestyneellä albumillaan Change yhtye teki kunniaa kotiseudulleen Walesille ja albumista julkaistiin myös walesinkielinen versio Newid. Tony Viscontin tuottamalta albumilta poimittu Sold Me Down by the River oli The Alarmin suurin hitti Yhdysvalloissa. Parhaiten se menestyi Modern Rock-listalla ja nousi myös Billboard Hot 100-listalla 50 suosituimman joukkoon ainoan kerran The Alarmin historiassa. Albumin kappaleista Devolution Working Man Blues ja Love Don't Come Easy saavuttivat radiosoittoa. Vuonna 1991 ilmestynyt Raw menestyi edeltäjiensä veroisesti ainoastaan Walesissa ja se jäikin The Alarmin viimeiseksi albumiksi. Sen ilmestymisen jälkeen Peters ilmoitti Brixton Academyssa soitetussa konsertissa jättävänsä yhtyeen. Hänen ilmoituksensa tuli shokkina sekä yhtyetovereille että yleisölle. Peters allekirjoitti laillisen oikeuden yhteen neljäsosaan The Alarmin nimestä. Petersin lisäksi myös Sharp aloitti soolouransa. The Alarmin lopetettua toimintansa Peters muodosti yhtyeen The Poets of Justice, jossa hänen vaimonsa Jules Peters oli kosketinsoittajana. Soolona hän julkaisi useita albumeita ja singlejä. Vuonna 2000 The Alarmilta ilmestyi yhtyeen kaiken levytetyn tuotannon sisältävä kokoelma-albumi. Sen kansitekstejä olivat olleet työstämässä kaikki yhtyeen jäsenet. Kyseessä oli ensimmäinen projekti, johon kaikki The Alarmin jäsenet olivat osallistuneet Petersin yhtyeestä lähtemisen jälkeen. Tehtyään kiertueen boxin julkaisun tiimoilta Peters käytti The Alarmin nimeä, vaikka taustamuusikot olivat hänen 1990-luvun lopun taustayhtyeestään. Heihin lukeutuivat Steve Grantley (Stiff Little Fingers), Craig Adams ( The Sisters of Mercy, The Mission ja The Cult) ja James Stevenson (Chelsea ja Gene Loves Jezebel). The Alarmin nimeä seurannut MM++ ilmaisi roomalaisin numeroin albumin ilmestymisvuoden. Viime vuosikymmenen aikana Peters on tarvittaessa ottanut Adamsin, Stevensonin tai Gramleyn tilalle toisia muusikoita, kun heillä on ollut muita projekteja. Helmikuussa 2004 Petersin Alarm MM++:n uusi lineup julkaisi briteissä singlen 45 RPM fiktiivisellä nimellä The Poppy Fields. Peters sai kappaleesta myönteistä palautetta. Hän halusi etäännyttää sen vanhasta yhtyeestään ja niinpä kappaleen musiikkivideolla nähdään nuori yhtye The Wayriders. The Poppy Fieldsin nimellä julkaistu 45RPM nousi Britanniasa top 30:een ennen kuin selvisi, mikä yhtye kappaleen tosi asiassa esitti. Single raivasi tietä pitkäsoitolle In the Poppy Fields. Vuonna 2005 The Alarm esiintyi kertaluontoisesti VH1:n ohjelmassa Bands Reunited. Mainitusta jaksosta julkaistiin laajennettu cd/dvd-versio, jota yhtye promosi konsertoimalla Lontoossa. Vuonna 2006 ilmestyi Alarm MM++:n uuden version toinen albumi Under Attack, jolta poimittu single Superchannel nousi Britanniassa top 30:een. Kolmas albumi Guerilla Tactis ilmestyi vuonna 2008. Mainitun vuoden huhtikuussa Sharp muodosti yhtyeestä oman versionsa AOR-Spirit of Alarm, jonka settilistat vastasivat The Alarmin 80-luvun lopussa Yhdysvalloissa soittamia konsertteja. Vuonna 2009 ilmestynyt 21 on best of-tyyppinen kokoelma The Alarmin 2000-luvun tuotannosta. Se sisältää remixejä ja vaihtoehtoisia ottoja 21 kappaleesta 45 RPM mukaan lukien. Huhtikuussa 2010 ilmestyi uusi studioalbumi Direct Action ja vuonna 2011 ilmestynyt The Sound and Fury sisälsi 12 uutta versiota The Alarmin ja Mike Petersin tuotantoa olevista kappaleista. Vuonna 2013 ilmestynyt Vinyl sisälsi uusia, soundtrack-albumia varten kirjoitettuja kappaleita, joista vastasivat The Alarm ja Mike Peters. Lisäksi albumilla vierailivat elokuvan pääosan esittäjät Phil Daniels ja Keith Allen. Sara Sugarmanin kirjoittama ja ohjaama elokuva pohjautuu väljästi The Poppy Fieldsiin ja singlen 45 RPM julkaisuun liittyviin tositapahtumiin. The Alarm teki soundtrackalbumin tiimoilta kiertueen ja myös elokuvaa esitettiin valikoiduissa paikoissa maalis-huhtikuussa 2013. Vuonna 2014 Peters alkoi työstää The Alarmin vanhoista täyspitkistä albumeista uusia versioita. Ensiksi ilmestyi Declaration (30:th Anniversary), jota seurasi jo vuoden 2014 aikana ilmestynyt, singlejen b-puolista koostunut Peace Train. Kappaleet eivät olleet pelkkiä uudelleen-nauhoituksia, eikä niiden tarkoituksena ollut korvata orginaaleja kappaleita. Tarkoitus oli tarjota tuoreita ottoja klassikoista soitettuina 30 vuoden kokemuksen linssin läpi. Joissakin kappaleista on päivitetyt lyriikat ja toisissa editoituja säkeistöjä, tai lyriikat ovat kappaleiden demoversioista ajalta ennen niiden nauhoittamista albumeita tai singlejä varten. Mainittua prosessia Peters jatkoi Strenghtin 30-vuotisjuhlaversiolla ja vuonna 2015 ilmestyneellä albumilla Majority. Heinäkuussa 2018 Grooves Records julkaisi yhtyeeltä uuden albumin Equals, jonka sisarteos Sigma ilmestyi vuotta myöhemmin. Petersin vaimo Jules vaikuttaa yhtyeessä kosketinsoittajana ja James Stevenson on ottanut yhtyeessä multi-instrumentalistin roolin soittaen kitaraa, bassoa, bassopedaaleja ja Gordon-Smith Guitarsin hänelle valmistamaa basso/kuusikielistä kaksoiskaulakitaraa. Vuonna 2021 yhtye kirjoitti ja nauhoitti 50 päivässä pandemiaa heijastelleen albumin War, joka on jossakin määrin tulkittavissa vuonna 1991 ilmestyneen albumin Raw sisarteoksena. Historioitsija Martin Johnesin mukaan The Alarm on osa Walesin tämänhetkistä historiaa. Yhtye heijasti kulttuurisia trendejä Walesissa ja The Alarmista puhutaan Johnesin vuonna 2012 ilmestyneessä teoksessa Wales Since 1939. AllMusicin Steve Huey on maininnut, että vaikka brittiläinen musiikkilehdistö ei aina ole suhtautunut The Alarmiin suopeasti, yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa kappaletta ja brittilistalla 16 sen singleä on noussut 50 suosituimman joukkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti