sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Maanantain mainio:1960-luvun puolivälissä aktiivikauttaan viettänyt ja paluun tehnyt yhdysvaltalaisyhtye

 The Cyrckle oli 1960-luvun puoliväliin saakka aktiivisesti vaikuttanut yhdysvaltalainen rockyhtye, joka saavutti top 40:ään kohonneet singlet Red Rubber Ball ja Turn-Down Day. Yhtyeen perustivat kitaristi/solistit Don Dannemann ja Tom Dawes, joista viimeksi mainittu soitti lisäksi bassoa sekä originaalirumpali Jim Maiella. Kolmikko tapasi opiskellessaan Lafayette Collegessa Eastonissa, Pennsylvaniassa. Yhtyeen kokoonpanon täydensivät kosketinsoittaja Earle Pickens ja rumpaliksi vaihtunut Marty Fried. Yhtyeen originaalinimi oli The Rhondells, mutta sittemmin sen managerina vaikutti ensisijaisesti Beatles-konneksiostaan tunnettu Brian Epstein. Epstein kuuli yhtyeestä bisneskumppaninsa Nathan Weissin kautta. Tämä oli kuullut yhtyettä Atlantic Cityssä, New Jerseyssä syyskuussa 1965. Epsteinista tuli yhtyeen manageri ja hän nimesi yhtyeen Eastonissa sijainneen keskusaukion mukaan. Yhtyeen tuottajana vaikutti John Simon. Kesän 1966 aikana The Cyrckle soitti lämmittelijänä Beatlesin Yhdysvaltain-kiertueella 14 konsertissa. 28. elokuuta mainittuna vuonna Dodger Stadiumilla esiintyivät lisäksi Bobby Hebb, The Ronettes ja The Remains. Ennen Beatles-kiertuetta The Cyrcklellä oli kiinnitys Downtown Discothequessa New Yorkissa. Yhtye soitti Beatlesin lämmittelijänä myös yhtyeen viimeisessä livekonsertissa Candlestick Parkissa 29. elokuuta. The Cyrckle tunnetaan parhaiten vuoden 1966 tuotantoa edustavasta kappaleestaan Red Rubber Ball. Mainittu biisi nousi Billboardin listalla kakkossijalle, saavutti kultalevyn yli miljoonan kappaleen myynnillään ja Columbia Recordsin julkaiseman kappaleen kirjoitustyöstä vastasivat Simon and Garfunkelin Paul Simon ja The Seekersin Bruce Woodley. Myöhemmin vuoden 1966 aikana ilmestynyt single Turn-Down Day saavutti sijan 16. Esikoisalbumia Red Rubber Ball seurasi loppuvuodesta 1966 nauhoitettu toinen pitkäsoitto Neon sekä vuonna 1967 taltioitu elokuvasoundtrack The Minx, joka julkaistiin tosin vasta vuonna 1970. The Cyrcle julkaisi vielä useita singlejä ja lopetti toimintansa kesän 1968 aikana. Dannemanista ja Dawesista tuli mainosten ammattikirjoittajia. Dawes vastasi Foghatin vuosina 1973 ja 1974 ilmestyneiden pitkäsoittojen Rock & Roll ja Energized tuotannosta. Albumeista jälkimmäiselle hän oli lisäksi mukana kirjoittamassa raitaa Wild Cherry. Marty Fried valmistui Wayne Staten yliopistosta, Detroitista vuonna 1972. Monien vivahteikkaiden vaiheiden jälkeen The Cyrcklen reunion konkretisoitui vuonna 2016. Originaalijäsenistä mukana olivat Danneman ja Losekamp. Lineupin täydensivät  Pat McLoughlin, vuonna 2019 edesmennyt Mike Rousculp, Don White, Scott Langley ja vuosien 2019-2021 aikana Mike Shoaf. The Ohio Expressin perustajajäsen Dean Kastran liittyi yhtyeeseen kesäkuussa 2021. Syyskuun ensimmäisenä samaisena vuonna Marty Fried menehtyi syöpään 77  vuoden ikäisenä. Marraskuussa 2016 yhtye nauhoitti livelevyn Full Cyrckle. Helmikuussa 2017 The Cyrckle konsertoi Columbuksessa, Ohiossa livenä ensi kertaa  viiteen vuosikymmeneneen. Tiiviimpi keikkailu alkoi lokakuun puolivälissä Lakewoodista, New Jerseystä. The Cyrckle soitti usein muiden 1960-luvulla uransa aloittaneiden classic rock-yhtyeiden kanssa. Vuonna 2024 Big Stir julkaisi yhtyeeltä albumin Revival, joka sisältää muun muassa kappaleen We Were There.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti