maanantai 6. tammikuuta 2025

Tiistain tukeva:Country Joe McDonaldin soolouran käynnistänyt albumi

 Country Joe McDonald:Thinking of Woody Guthrie


Joulukuussa 1969 Vanguard Recordsin julkaisemana ilmestynyt Thinking of Woody Guthrie on psykedeelistä rockia edustaneen Country Joe & The Fish- yhtyeen johtohahmon Country Joe McDonaldin ensimmäinen sooloalbumi. Folkia ja countrya sisältäneen ja ensisijaisesti Woody Guthrien tuotannosta koostuneen albumin julkaiseminen merkitsi Country Joe McDonaldille uutta musiikillista lähestymistapaa. Pitkäsoitto oli samalla tribuutti kaksi vuotta aikaisemmin edesmenneelle Guthrielle. Kaikki Country Joe McDonaldin soolodebyytilllä ilmestyneet kappaleet olivat joko alun perin Woody Guthrien sävellyksiä tai ainakin hänen levyttämiään. Guthrie oli ollut McDonaldille keskeinen esikuva hänen lapsuusajastaan lähtien. Tuolloin Country Joe ol vanhempiensa soittamana kuullut Guthrien esikoisalbumin Dust Bowl Ballads. Vaikka McDonald on julkaissut soolourallaan useita albumeita, Thinking of Woody Guthrie on tekijälle itselleen hänen soolotöistään keskeisin. Sooloartistina McDonald oli solminut levytyssopimuksen Vanguard Recordsin kanssa ja hän meni Nashvilleen nauhoittamaan esikoissooloalbumiaan Sam Chartersin kanssa pieneen studioon, joka tunnettiin nimellä Bradley's Barn. Country Joe and the Fish oli tuossa vaiheessa vielä toiminnassa, mutta yhtye tuli lopettamaan toimintansa pian sen jälkeen, kun sen viides albumi CJ Fish oli ilmestynyt huhtikuussa 1970. McDonaldin esikoissooloalbumilla häntä säestivät arvostetut countrymuusikot, kuten Grady Martin. Pitkäsoiton kappaleisiin sisältyi myös Guthrien tuotannon tunnetuimpia, kuten Tom Joad ja This Land is Your Land. Vaikka studiomuusikot eivät tunteneet kaikkia pitkäsoiton kappaleita entuudestaan, he oppivat ne varsin nopeasti. Kymmenen biisin nauhoittamiseen kului ainoastaan yksi vuorokausi. Koska studioaikaa jäi vielä käyttämättä, lisäksi ehdittiin nauhoittaa countrystandardeja McDonaldin seuraavaa albumia Tonight I'm Singing Just for You varten. Kappaleiden oli tarkoitettu säilyttävän Guthrien levytysten hengen ja niinpä ne oli ainoastaan säädetty täydentämään McDonaldin omaa tyyliä. Songs of Woody Guthriesta tuoreeltaan laadituista arvioista Rolling Stonessa vuonna 1970 ilmestynyt oli suhteellisen myönteinen. Erityisesti kehuttiin albumin rehellisyyttä ja McDonaldin monipuolisuutta solistina. Hänen vokalisoinnissaan tyylillisesti vaihtelevissa kappaleissa oli helppoutta ja juuri sopiva määrä paloa. Osaltaan soolodebyyttinsä ansiosta McDonald osallistui 1970-luvun puolivälissä Guthrien uraa Hollyood Bowlissa juhlistaneeseen tilaisuuteen. Guthrien tuotannosta hän esitti tuossa vaiheessa julkaisemattoman kappaleen Woman at Home. Country Joe McDonald on työstänyt myöhemminkin Thinking of Woody Guthrie-albumista alkaneita tribuuttejaan kyseiselle artistille. Billy Braggin mukaan kukaan sukupolvensa artisteista ei ole jatkanut Woody Guthrien tehtävää Country Joe McDonaldin veroisesti. Vanguard Recordsin jakelema Thinking of Woody Guthrie -albumin ensimmäinen cd-versio ilmestyi toukokuun puolivälissä 1989.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti