Perjantain pohjat:Brittiläisen bluesrockin eliittiä

Kitaristivirtuoosi Alvin Leen (19. joulukuuta 1944-6. maaliskuuta 2013) luotsaama Ten Years After on brittiläisen 1960-luvun loppupuolen bluesboomin myötä esiin nousseista yhtyeistä merkittävimpiä. Vuosien 1968 ja 1973 välillä sen kahdeksan pitkäsoittoa sijoittui brittilistalla top 40:n joukkoon. Ten Years Afterin esiasteista mainittakoon vuonna 1962 perustettu The Jaybirds. Rumpali Ric Lee liittyi mukaan elokuussa 1965. Seuraavana vuonna The Jaybirds siirtyi Lontooseen säestämään lauluyhtye The Ivy Leagueta ja täydensi kokoonpanoaan kosketinsoittaja Chick Churchillilla. Käyttäen nimeä Blues Yard yhtye soitti yhden keikan Lontoon legendaarisella Marquee-clubilla. Yhtyeen nimeksi vaihtui Ten Years After ja se solmi sopimuksen pian Chrysalis Agencyn nimellä tunnetun ohjelmatoimiston kanssa. Tämä puolestaan takasi säännölliset esiintymiset Marquee-clubilla. Vindsor Jazz Festivaaleilla vuonna 1967 heitetyn keikan myötä Ten Years After solmi sopimuksen Decca-levy-yhtiön alamerkin Deramin kanssa. Yhtyeen nimetön esikoisalbumi ilmestyi samaisen vuoden lokakuussa. Spoonfulin ja Help Men kaltaisten bluesklassikoiden lisäksi se sisälsi myös useita omaa tuotantoa edustaneita kappaleita, joista mainittakoon Love Til I Die sekä Don’t Want You Woman. Seuraava julkaisu, Skandinavian ja Amerikan-kiertueiden jälkeen seuraavana vuonna ilmestynyt Undead oli livelevy, joka sisälsi muun muassa yhtyeen keskeisimpään tuotantoon lukeutuvan kappaleen I’m Going Home. Vuoden 1969 helmikuussa ilmestynyt seuraava studioalbumi Stonedhenge edusti psykedeelisempää tyyliä. Sen tunnetuinta antia edustaa Hear Me Calling, josta glamrockilla maineeseen noussut Slade teki coverin. Kappale oli myös Albert Järvisen aikaisen Hurriganesin keikkaohjelmistossa seuraavan vuosikymmenen alkupuolella. Samana vuonna julkaistu pitkäsoitto SHHHH lukeutuu Ten Years Afterin keskeisimpiin töihin ja edustaa yhtyeen bluesrocktyyliä ehkä kaikkein laadukkaimmillaan.  Kyseisen vuoden kesän keskeisistä festivaaliesiintymisistä mainittakoon Newport Jazz Festival ja Seatlle Pop Festival ennen 17. elokuuta soitettua konserttia Woodstockin mammuttifestivaaleilla, joilla Ten Years Afterin setti huipentui pitkään versioon I’m Going Homesta. Se oli mukana sekä festivaalista tehdyssä elokuvassa että sen soundtrackilla.

 Vuonna 1970 Ten Years After julkaisi menestyssinglen Love Like A Man, joka nousi kymmenenneksi brittilistalla. Se oli myös mukana samana vuonna ilmestyneellä, niin ikään yhtyeen huipputöihin lukeutuvalla pitkäsoitolla Cricklewood Green. Samaisen vuoden elokuussa Ten Years After esiintyi Isle of Wightin festivaaleilla, joilla olivat lisäksi mukana muun muassa lopullisen läpimurtonsa kyseisenä vuonna tehnyt Free sekä The Doors ja Jimi Hendrix, joille kyseessä oli viimeinen suuri festivaaliesiintyminen. Vuonna 1971 yhtye siirtyi Columbia Recordsille ja julkaisi ehkäpä viimeisen klassikkotasoisen albuminsa A Space in Time. Se sisälsi yhtyeen suurimman singlemenestyksen I’d Like to Change the World. Loppuvuodesta 1972 ilmestyi boogierockiin kallistunut pitkäsoitto Rock N’ Roll Music to the World ja seuraavana vuonna rockin historian viriileimpiin konserttitaltiointeihin lukeutuva tupla-albumi Recorded Live, eräs harvoista sataprosenttisista livelevyistä. Ten Years After hajosi vuonna 1974 Columbialle työstetyn viimeisen pitkäsoiton Positive Vibrationsin jälkeen.  Alvin Leen myöhäisempiä yhtyeitä olivat Ten Years Later sekä Alvin Lee Band. Vuonna 1983 Ten Years After heitti keikan Readingin festivaaleilla ja kyseinen esiintyminen julkaistiin myöhemmin myös levyformaatissa. Pitempi reunion oli vuorossa vuonna 1988. Ten Years After äänitti uudesta materiaalista koostuneen tasokkaan ja vuonna 1989 ilmestyneen pitkäsoiton About Time ja myös keikkaili sen tiimoilta. Vuonna 1994 yhtye esiintyi Eurowoodstock-festivaaleilla Budapestissa. Vuonna 2003 yhtyeen musiikillinen sielu Alvin Lee jätti Ten Years Afterin. Rutiininomaisen leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin menehtyneen Leen viimeiseksi sooloalbumiksi jäi syksyllä 2012 julkaistu Still on the Road to Freedom.