Tiistain tukeva:Useilla Steppenwolfin keskeisillä albumeilla soittanut basisti

 28. syyskuuta 1943 syntynyt Klaus Karl Kassbaum on Saksassa syntynyt kanadalainen basisti, biisintekijä solisti ja yhtyeenjohtaja, joka tunnetaan parhaiten jäsenyydestään Steppenwolf-yhtyeessä.  Plönissä, Schleswig-Holsteinissa, Saksassa syntyneen Kassbaumin perhe muutti Kanadaan toisen maailmansodan jälkeen ja heistä tuli Kanadan kansalaisia. Klausin sisko Maren liittyi Royal Conservatory of Musiciin pianistiksi. Basistina Kassbaum vaikutti ensiksi yhtyeissä The Epics ja Shirley Matthes and the Big Town Boys. Kassbaumin seuraavassa yhtyeessä The Mynah Birdsissa solisteina vaikuttivat Neil Young, Rick James ja Jimmy Livingston. Vuonna 1965 Kassbaum otti basistina Jack Palmerin paikan yhtyeessä Jack London and the Sparrows ja soitti suurimmalla osalla mainitun yhtyeen ainoan ja samaisena vuonna ilmestyneen albumin kappaleista. Tässä vaiheessa hän ryhtyi käyttämään taiteilijanimeä Nick St. Nicholas. Jack Londonin lähdettyä yhtyeen nimeksi vaihtui Sparrow ja Nicholas järjesti sen uudeksi solistiksi John Kayn. New Yorkissa Nicholas järjesti yhtyeelle levytyssopimuksen Columbia Recordsin kanssa ja seuraavaksi Sparrow suuntasi Kaliforniaan. San Franciscossa Matrix-clubissa 14. toukokuuta 1967 kaksi Sparrown soittamaa konserttia taltioitiin ja Dunhill Records julkaisi niistä kasatun albumin Early Steppenwolf. Mainitulla pitkäsoitolla kappaleesta Pusher kuullaan 20-minuuttinen versio. Vuoden 1967 aikana St. Nicholas liittyi myös Los Angelesista käsin vaikuttaneeseen yhtyeeseen Hardtimes, joka vaihtoi sittemmin nimekseen Trust in Men Everywhere. Capitol jätti kuitenkin julkaisematta yhtyeen albumin. Vuoden 1968 alussa musiikkituottaja/sovittaja Gabriel Mekler vaihtoi Sparrown nimeksi Steppenwolfin luettuaan Herman Hessen samannimisen teoksen. Steppenwolf työsti ensiksi laadukkaat pitkäsoitot Steppenwolf ja The Second, joilla St. Nicholas ei vielä ollut mukana. John Kay, rumpali Gerry Edmonton ja kosketinsoittaja Goldy McJohn tulivat tsekkaamaan Trust in Men Everywheren konsertin Whiskey A Go Gossa Sunset Stripillä  ja pyysivät sen jälkeen häntä liittymään uudelleen Steppenwolfiin. Early Steppenwolfin lisäksi St. Nicholas on mukana yhtyeen albumeilla At Your Birthday Party, Monster ja Steppenwolf Live. Steppenwolfin riveissä hän esiintyi myös useissa tv:n musiikkohjelmissa, kuten Ed Sullivan Show, The Smoothers Brothers, American Bandstand ja Beat Club. Lisäksi Steppenwolf on mukana VH1:n työstämässä sarjassa Behind the Music. Vuonna 1971 Trust in Men Everywheren managerina toiminut Jeff Greenberg kertoi St. Nicholsille Steppenwolfin treenaavaan uuden basistin George Biondon kanssa. Seuraavaksi St. Nichols otti Dickie Petersonin paikan Blue Cheer-yhtyeessä, jossa hän vaikutti kitaristi Ruben De Fuettesin ja rumpali Terry Raen kanssa. Kyseinen lineup sekä konsertoi, että teki nauhoituksia, mutta ne näkivät päivävalon vasta vuonna 1996, jolloin ilmestyi albumi Live & Unreleased '68/'74. Kun Kayn ja Edmontonin johtama versio Steppenwolfista lopetti toimintansa vuonna 1976 St. Nichols muodosti oman lineupinsa yhtyeestä McJohnin ja kitaristi Kent Henryn kanssa. Rumpaleina kyseisessä Steppenwolfin inkarnaatiossa vaikuttivat esimerkiksi Steve Riley ja Frankie Banalli.  Se toimi vuoteen 1980 saakka, jolloin Kay ryhtyi lineupin tiimoilta laillisiin toimenpiteisiin. Vuoden 1980 jälkeen St. Nichols perusti yhtyeen Starwolf kosketinsoittaja Steve Stewartin ja rumpali Dean Woytcken kanssa. Stewartin paikan otti 80-luvun lopussa Randy Carr. Kitaristi Dave Olsenin täydennettyä yhtyeen lineupin sen nimeksi vaihtui Lone Wolf. Vuonna 1988 kakkoskitaristiksi tuli Kurt Riffey ja Chris Sweeneystä tuli yhtyeen rumpali. Vuosien 1988-89 aikana yhtye toimi nimellä The Wolf lineupilla, jossa Ronnie Carson oli ottanut Sweeneyn paikan ja Olsen lähtenyt. 90-luvun alussa St. Nichols perusti uuden Lone Wolfin Griffeyn, solisti Richard Wardin ja rumpali  Daryl Johnsonin kanssa. Ensisijaisesti clubeissa soittanut yhtye jatkoi toimintaansa vuoteen 1997. Samaisena vuonna St. Nicholls perusti Michael Monarchin ja Griffeyn kanssa hardrockin superyhtyeen World Classic Rockers. Steppenwolfin lisäksi sen lineupiin on kuulunut jäsenistöä esimerkiksi Santanasta, Totosta, Journeysta, Lynyrd Skynyrdistä, Bostonista, Kansasista ja The Eaglesista.

Maanantain mainio:Jonna Tervomaan pitkä ja vakuuttava Kerubin-keikka

Jonna Tervomaan alkusyksyyn ajoittuneen kiertueen päätöskeikan estradina sai kunnian olla Kerubin sali. Kolme tuoretta tuotantoa edustavaa kappaletta; Fuji, Auringon eteen ja Strippaa mulle taas käynnistivät setin lupaavasti. Seuraavaksi kuultiin kaksi poimintaa Tervomaan 20 vuotta sitten ilmestyneeltä neljänneltä pitkäsoitolta Halo. Kuuleeko kukaan-biisi edusti niistä voimakkaampaa ja Toisen kanssa seesteisempää tuotantoa. Tuoreen, toistaiseksi levyformaatissa julkaisemattoman Superauringon biisistöön palattiin kahdella laadukkaalla kappalevalinnalla; Mä en löydä mun huoneeseen ja Punainen vaate, joista ensiksi mainitussa lienee aineksia tulevaksi Tervomaa-klassikoksi. Setin terävintä kärkeä itselleni tarjosi iäkkäämmistä helmistä Tänään lähdetään, Se ei kuulu mulle, Myöhemmin ja Kylmä joki koostunut osuus. Niistä viimeksi mainittu oli intensiteetissään kenties keikan huippuhetki. Päästä yli ja Aika kultainen pitivät laadukasta tasoa yllä ja Samaan valoon oli hauska välipala ennen aina puhuttelevaa coveria Rakkauden haudalla. Sun tytär, Vaikuttavat aineet ja aivan erityisen upea Värit palaa lukeutuvat kaikki tuoreen levyn tuotantoon. Kahden varhaisen klassikon, eli Tervomaan aikuisiän esikoishitin Suljettu sydän ja kakkosalbumin Neljä seinää huippuhetkiin lukeutuvan Yhtä en saa-biisin välissä WOWOWWOW edusti uutuusalbumia moderneimmillaan.Aion jättää sut tänään päätti varsinaisen setin ja encoreissa kuultiin aluksi hieman iäkkäämpi Minä toivon ja viimeisenä vakuuttava uutuus Kaaoksen hallintaa. Ammattitaitoisen taustayhtyeeen muodostavat kitaristi Jussi Jaakonaho, kosketinsoittaja Juha Kuoppala, basisti Jonne von Hertzen ja rumpali/perkussionisti Juho Viljanen. Lähes kahden tunnin maratonkeikka piti otteessaan sekä kappalemateriaalinsa, että Tervomaan lavapresencen ansiosta. Parempi loppu-albumilta settiin olisi toivonut sisältyvän jotakin; ainakin Läpikulkumatkalla. Yleisöä olisi suonut olleen paikalla vielä runsaammin, mutta ne, jotka olivat tulleet tsekkaamaan keikan, olivat sitäkin valveutuneempia. 

 

Jonna Tervomaa Kerubissa 28. syyskuuta 2024.

Sunnuntain extra:Grand Funk Railroadin tuotannon toinen kokoelma-albumi

 Grand Funk Railroad:Grand Funk Hits

Vuonna 1976 ilmestynyt Grand Funk Hits on kotimaassaan huippusuositun yhdysvaltalaisen hardrockyhtyeen Grand Funk Railroadin järjestyksessään toinen kokoelma-albumi, joka sisältää mainitun yhtyeen tuotantoa vuosien 1972 ja 1976 väliltä, eli ajalta, jolloin GFR  oli lopettanut yhteistyönsä manageri Terry Knightin kanssa. Vuonna 1972 Grand Funk Railroadin solisti/kitaristi Mark Farnerista, rumpali/solisti Don Breweristä ja basisti Mel Shacterista muodostunutta peruskokoonpanoa oli täydentänyt kosketinsoittaja Craig Frost. Samalla yhtyeen tyyli oli muuttunut varhaisempaa kevyemmäksi ja lisäksi jossakin määrin kaupallisemmaksi. Grand Funk Hits koostuu kymmenestä kappaleesta, joista Gerry Goffinin ja Carole Kingin käsialaa oleva ja alun perin Little Evan levyttämä  The Loco-Motion sekä Soul Brothers Sixin Some Kind of Wonderful edustavat covertuotantoa. Kirkkaimpiin kultahippuihin lukeutuvat Mark Farnerin käsialaa olevat sielukkaasti rullaava Rock and Roll Soul vuoden 1972 albumita Phoenix ja Bad Time vuoden 1974 tuotantoa edustavalta pitkäsoitolta All Girls in the World Beware! sekä Don Brewerin sävellystuotantoa edustava vuoden 1973 albumin We're an American Band nimikappale.Billboardin listalla Grand Funk Hits joutui tyytymään sijaan 126. Vuonna 1972 Grand Funk Railroadilta oli julkaistu yhtyeen varhaisemmasta, eli vuosien 1969-1971 välillä ilmestyneestä  tuotannosta koostuva tupla-albumi Mark, Don & Mel.

Lauantain pitkä:Haastattelussa Jaakko Metsäpelto

 Kuopiolaisen hardrockyhtyeen Block Busterin lopetettua toimintansa rumpali Jaakko Metsäpelto on jatkanut aktiivisesti musiikin parissa ja saapui kertomaan kuulumisiaan Johnnyn kadulle.

Mitä musiikillisia projekteja sinulla on ensiksi ollut Block Busterin lopetettua toimintansa?

"Pääosa musiikillisesta toiminnasta Block Busterin jälkeen on keskittynyt sävellysprojekteihin omalla nimelläni. Yhtyeen vielä ollessa toiminnassa aloin bändivelvoitteiden ohella perehtymään äänitysohjelmiin ja syntetisaattoreihin, jonka myötä kiinnostuin elokuva-soundtrackien inspiroiman musiikin tekemisestä. Kun bändi lopetti (tai jäi määrittelemättömälle tauolle), tuntui luontevalta jatkaa sillä tiellä. Omien julkaisujeni ja sävellystöiden ohella julkaisimme myös veljeni Aarnin kanssa EP:n Modest Youth -nimikkeen alla." 

Olet työstänyt musiikkia lyhytelokuviin ja tv-sarjoihin?

"Kyllä. Sävellysurani alkoi hyvin pienestä brittiläisestä lyhytelokuvasta vuonna 2021 ja sittemmin olen päässyt säveltämään musiikkia useisiin lyhytelokuviin, Suomen YK:n videotuotantoon, MTV:n dokumenttisarjaan ja nyt viimeisimpänä YLE:n levittämään lyhytleffaan, jonka julkaisuaikataulusta minulla ei vielä ole tarkempaa tietoa. Hommat ovat joka tapauksessa edenneet kolmessa vuodessa varsin mukavasti."

 Juuri ilmestynyt sooloalbumisi Floating Ice Dampens Waves?"

"Albumi sisältää instrumentaalimusiikkia kahdeksan biisin verran ja sen inspiraationa toimi hyvin vahvasti veden liikehdintä erilaisissa vesistöissä. Varsin kokeellista elektroakustista kamaa. Tunnelma albumilla on pääosin aika synkkä ja tekstuurit paikoitellen hyvinkin intensiivisiä, mutta löytyy sieltä myös hieman kepeämpiäkin hetkiä. Haastoin itseäni kieltämällä kaikenlaisten sample-kirjastojen käytön albumin tuotannossa kokonaan, joten kaikki soundit on väsätty alusta asti itse tavalla tai toisella. "

Olet maininnut jatkuvasta kiinnostuksestasi äänen luonteeseen ja sen kyvystä vaikuttaa tunteisiimme. Mitä tavanomaisesta poikkeavia instrumentteja ja digitaalisia tekniikoita esikoisalbumisi työstämisessä on hyödynnetty?

"Ehkä keskeisin albumilla käytetty tekniikka (ja ylipäänsä yksi suosikkitekniikoistani) on niin sanottujen kenttä-äänitysten manipulointi. Homma menee yleensä jotenkin niin, että äänitän esimerkiksi jotain kaupungin normaalia hälinää tai mitä vain, jonka jälkeen siirrän äänitteet tietokoneelleni ja poimin sieltä mielenkiintoisimmat talteen. Tämän "seulan" läpäisseitä äänityksiä alan sitten ajamaan erilaisten digitaalisten efektien läpi. Riittävän pitkän prosessointiketjun jälkeen alkuperäistä äänilähdettä voi olla jo täysin mahdoton tunnistaa, mutta mielenkiintoisimpiin lopputuloksiin pääsee monesti juurikin sillä mystisellä alueella, jossa akustinen ja näennäisen arkinen ääni kohtaa digitaalisen prosessoinnin. "

Keitä esikoissoolosi työstämiseen on itsesi lisäksi osallistunut?

"Varsinaisen sävellystyön tein kokonaan itse, mutta yhtenä albumin "äänilähteistä" (yllämainittuun prosessiin viitaten) toimi Aarnin kanssa pitämäni äänityssessiot meidän bändin vanhalla treenikämpällä. Aarni loi improvisoiden kitarallaan erilaisia droneja ja koitettiin saada koko huone rätisemään ja paukkumaan.
Kansitaiteeksi päätyi vaimoni tekemä maalaus, joka sopi albumin teemaan täydellisesti. Masteroinnista vastasi Iiro Inkilä. "

Esikoisalbumisi koostuu kahdeksasta kappaleesta. Olisiko sen musiikkia mahdollisuus kuulla vielä jossakin vaiheessa keikkakontekstissa?

"Tällä hetkellä keikkoja ei ole suunnitteilla."

Marraskuun ajan Kuopion Taidemuseossa on esillä tekemäsi monikanavainen ääni-installaatio?

"Pitää paikkansa. Installaatio on osa Kuopio250-juhlavuoden ohjelmistoa ja se on koostettu Kuopion kaupunkialueen ja metsien äänistä. Teoksen ideana on pohtia, miltä Kuopio saattaisi kuulostaa esimerkiksi vieraan planeetan sivilisaation perspektiivistä. Paikoitellen jännittäviäkin äänimaisemia luvassa! "

Mitä musiikkia olet itse diggaillut viime aikoina? Vieläkö  old school rockista on löydettävissä  kiinnostavaa tsekattavaa?

"Viime aikoina olen kuunnellut musiikkia aika vähän. Kuuntelemani musiikki on painottunut aika pitkälti ambientiin tai sitten satunnaisesti myös jonnekin darkwave-osastoon. Artisteista mainittakoon Tim Hecker, Alessandro Cortini ja Drab Majesty. Perinteinen rokki tulee kuitenkin myös aina olemaan lähellä sydäntäni, vaikka rock-skeneä en tällä hetkellä kovin aktiivisesti seuraakkaan. Ei ole varmaan viikkoakaan, kun pistin viimeksi AC/DC:n Poweragen soimaan ja sehän toimi yhtä hyvin, kuin aina ennenkin. "

Voisiko Block Buster soittaa erikoistilanteessa vielä jonkin keikan tai mahdollisesti jopa jatkaa toimintaansa? 

"Tähän en uskalla vastata muuta, kuin että ainakaan yksittäiset keikat eivät ole välttämättä mikään täysi mahdottomuus! Ollaan kaikkien bändin tyyppien kanssa edelleen hyvin tiiviisti tekemisissä."

Perjantain pohjat:Eräs Gerry and the Pacemakersin klassikkokappaleista

 Ferry Cross the Mersey on Gerry Marsdenin kirjoittama ja ensiksi hänen yhtyeensä Gerry and the Pacemakersin levytysohjelmistoon lukeutunut kappale, joka julkaistiin Britanniassa joulukuussa 1964 ja Yhdysvalloissa seuraavan vuoden puolella. Kappaleesta muodostui menestys Atlantin molemmin puolin. Gerry and the Pacemakersin kotimaassa Britanniassa se oli parhaimmillaan kahdeksantena ja Yhdysvalloissa kahta sijaa ylempänä. Chicagossa Ferry Cross the Mersey nousi WLS-AM-listalla kärkisijalle. Kappale pääsi mukaan samannimiseen elokuvaan ja myös sen soundtrack-albumille. 90-luvun puolivälissä valmistui Ferry Cross the Mersey-niminen musiikkiteatteriproduktio, joka kuvasi Gerry and the Pacemakersin johtohahmon Gerry Marsdenin Merseybeat-aikoja. Sen ensi-ilta oli Liverpoolissa ja produktiota esitettiin Britannian lisäksi Australiassa ja Kanadassa. Toukokuussa 1989 Ferry Cross the Merseystä työstettiin hyväntekeväisyysversio Hillsboroughtissa tapahtuneen onnettomuuden uhreille. Mainitussa levytyksessä olivat Gerry Marsdenin lisäksi mukana The Christians, Paul McCartney ja Holy Johnson ja se oli ykkösenä Britanniassa kolmen ja Irlannissa kahden viikon ajan.

Torstain terävä:Led Zeppelinin Houses of the Holyn päätöskappale

 The Ocean on Led Zeppelinin levytystuotantoon lukeutuva kappale, joka päättää yhtyeen 28. maaliskuuta 1973 ilmestyneen, järjestyksessään viidennen albumin Houses of the Holy. Led Zeppelin-elämäkerturi Dave Lewisin mukaan kappaleen otsikko viittaa solisti Robert Plantin auditoriumeissa havaitsemiin päiden muodostamiin meriin. The Ocean sisältää harvinaisen tahtilajin. Kappaleen alkajaisiksi rumpali John Bonham toteaa:"We've done four already and now we're steady. Kommentissaan hän viittaa neljään edelliseen The Oceanista työstettyyn ottoon  Houses of the Holy-albumille päätyneen ollessa todennäköisesti viides. Kappale päätyy doo-wopia sisältävään, 50-luvun rockista elementtejä ammentaneeseen osuuteen, jolla ei ole suhdetta kappaleen varhaisempaan osaan. The Oceanin lyriikan viimeinen rivi The girl who won my heart viittaa Robert Plantin 21. marraskuuta 1968 syntyneeseen tyttäreen Carmeniin. The Oceanin levytysvaiheessa hän oli kolmevuotias. Keikkakontekstissa Plant päivitti kappaleen tekstin aina vastaamaan Carmenin ikää kyseisellä hetkellä. Led Zeppelin DVD:llä The Oceanista on tarjolla Madison Square Gardenissa taltioitu versio. Siinä Plant lauloi kolmannen säkeistön toisena ja toisen säkeistön kappaleen lopuksi. The Ocean debytoi Led Zeppelinin keikkaohjelmistossa vuonna 1972 Yhdysvaltoihin suuntautuneella konserttikiertueella ja oli mukana seuraavan vuoden jenkkiturneella, mutta putosi bändin keikkasetistä sen jälkeen. Kristofer Lenz laati Houses of the Holysta Consequence of Soundiin retrospektiivisen arvion. Siinä hän ylistää The Oceania aliarvostetuksi helmeksi. Tuoreeltaan Houses of the Holy arvioitiin esimerkiksi Rolling Stonessa, johon albumista arvion laatinut Gordon Fletzer suhtautui The Oceaniin varauksellisemmin.

Keskiviikon klassikko:Whitesnaken vuoden 1987 suurhitti

 Is This Love on brittiläisen hardrockyhtyeen Whitesnaken tuotantoa edustava kappale, joka julkaistiin toisena singlenä bändin albumilta 1987. Brittilistalla kappale saavutti yhdeksännen sijan ja oli Billboardilla parhaimmillaan toisena. Kyseessä oli toisin sanoen Whitesnaken toiseksi suurin hitti Yhdysvalloissa listakärkeen kohonneen Here I Go Againin jälkeen. Vuonna 1994 Is This Love julkaistiin singleformaatissa toistamiseen promoamaan Whitesnaken mainittuna vuonna ilmestynyttä Greatest Hits-kokoelma-albumia. Vielä mainitullakin kerralla kappale saavutti brittilistalla sijan 25. Is This Love on ollut tiiviisti mukana Whitesnaken keikkaseteissä vuodesta 1987 eteenpäin ja kappale on päässyt lisäksi useammille yhtyeen livealbumeille, joista mainittakoon Live: In the Shadow of the Blues (2006) ja Live at Donington 1990 (2011). John Sykesin kappaleesta työstämä versio on löydettävissä vuonna 2004 ilmestyneeltä albumilta Bad Boy Live. Classic Rock-lehden vuonna 2015 laatimalla 40 parhaan voimaballadin listalla Is This Love saavutti seitsemännen sijan. David Coverdalen ja kitaristi John Sykesin Etelä-Ranskassa 1987-albumin kirjoitusten alkuvaiheessa työstämää Is This Lovea kaavailtiin ensiksi Tina Turnerin levytysohjelmistoon-seikka, jonka David Coverdale vahvisti albumin 20-vuotisjuhlapainoksen kansiteksteissä. Geffen Recordsin David Geffenin kuultua asiasta hän halusi Whitesnaken ehdottomasti pitävän kappaleen itsellään. Is This Lovesta työstetyssä musiikkivideossa nähtiin Coverdalen lisäksi hänen tuonaikainen tyttöystävänsä, näyttelijätär Marty Calner. Video saavutti voimakasta rotaatiota MTV:llä. Billboardin Mainstream Rock-listalla Is This Love saavutti sijan 13. ja Adult Contemporary Chart-listalla sijan 38. Britanniassa EMI.n jullkaiseman singlen kakkosbiiseinä olivat Standing in the Shadow ja myös Peter Greenin aikaisen Fleetwood Macin levyttämä, Little Willie Johnin sävellystuotantoa edustava Need Your Love So Bad. Yhdysvalloissa Geffenin julkaiseman singlen kakkosbiisinä oli Bad Boys. Sekä Standing in the Shadow että Bad Boys edustivat vuonna 1987 nauhoitettuja uusioversioita Whitesnaken varhaisempaan tuotantoon lukeutuvista biiseistä.