Lauantain pitkä:Eräs kaikkien aikojen arvostetuimmista rockalbumeista

Bruce Springsteen:Born to Run

 25. elokuuta 1975 ilmestynyt Born to Run on amerikkalaisen laulaja/lauluntekijä Bruce Springsteenin kolmas studioalbumi. Se tuli merkitsemään artistin lopullista läpimurtoa valtavirran suosioon nousemalla kolmanneksi Billboardin listalla. Kaiken kaikkiaan pitkäsoittoa on myyty Yhdysvalloissa yli kuusi miljoonaa kappaletta. Singleformaatissa pitkäsoitolta julkaistiin nimikappale sekä Tenth Avenue Freeze-Out, joista etenkin ensin mainittu helpotti Springsteenin nousua valtavirran suosioon. Myös kappaleista Thunder Road ja Jungleland muodostui suosikkeja albumiorientoituneilla rockradiokanavilla ja myös eräitä Springsteenin konserttien kohokohdista. Columbia Recordsin julkaisemana 25. elokuuta 1975 ilmestynyt Born to Run oli arvostelumenestys välittömästi ilmestyessään ja se on yleisesti kohotettu kaikkien aikojen parhaiden albumien joukkoon. Marraskuun puolivälissä 2005 kyseisestä pitkäsoitosta julkaistiin remasteroitu 30-vuotisjuhlapainos, jonka kylkiäisenä oli kaksi dvd:tä. Niistä toinen sisälsi konserttielokuvan ja toinen albumin työstämisestä kasatun dokumentin. Vuonna 2014 Born to Run ilmestyi uudelleen remasteroituna osana The Album Collection Vol 1 1973–1984 boxia. Se sisältää remasteroituina versioina Springsteenin seitsemän ensimmäistä albumia. Myöhemmin Born to Runista ilmestyi vielä remasteroitu versio yksittäisenä cd:nä. Springsteen alkoi työstää Born To Runia toukokuussa 1974. Albumin kappaleet on pyritty tekemään tunnistettaviksi laajemmalle yleisönosalle ja toisin kuin kahdella varhaisemmalla Springsteenin pitkäsoitolla Greetings from Asbury Park N J ja The Wild, The Innocent and The E-Street Shuffle, Born to Runilla tehdään ainoastaan muutama viittaus Springsteenin kotikaupunkiin New Jerseyhin. Albumin tekstit osoittivat yleisesti kypsyneisyyttä sitä edeltäviin albumeihin verrattuna.

Kaiken kaikkiaan Born To Run – albumin levytys kesti yli 14 kuukautta, ja kyseisestä ajasta puoli vuotta käytettiin itse nimiraitaan. Kaikki albumin kappaleet oli sävelletty pianolla kitaran sijaan ja lisäksi albumi tuli tunnetuksi Phil Spectoria muistuttaneesta wall of sound – soundistaan sovitustensa ja tuotantonsa osalta. Kummankin levypuoliskon avauskappaleet, Thunder Road ja Born to Run olivat oodeja pakenemiselle, kun taas päätösraidat Backstreets ja Jungleland surumielisiä kuvauksia häviämisestä ja petoksesta. Ilmestymisviikollaan Born to Run saavutti Billboardin listalla 84. sijan. Seuraavalla viikolla se teki huiman nousun top teniin kahdeksanneksi, vietti seuraavat kaksi viikkoa neljäntenä ja 18. lokakuuta kyseisenä vuotena Born to Run saavutti korkeimman listasijoituksena nousemalla kolmanneksi. Albumi palasi listoille loppuvuodesta 1980 tupla-albumi The  Riverin ilmestyttyä ja Born in the USA:n jättimenestyksen siivittämänä yhdeksän vuotta vanhempi albumi vietti listoilla suurimman osan vuodesta 1985. Vuonna 1986 Born to Run saavutti kolminkertaista platinaa. Kyseinen vuosi oli ensimmäinen, jolloin ennen vuotta 1976 julkaistulle albumeille myönnettiin platina- ja moninkertaisia platinalevyjä. Born to Run on menestynyt erinomaisesti erilaisissa kaikkien aikojen paras levy-tyyppisissä äänestyksissä. Esimerkiksi vuonna 2003 Rolling Stonen 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Born to Run saavutti 18. sijan. Jo kahta vuotta aikaisemmin VH1 oli nimennyt Born to Runin kaikkien aikojen 27 parhaaksi albumiksi. Born to Runin kappaleita oli mukana Springsteenin keikkasetissä jo kesäkuussa 1974 ja seuraavaan vuoteen mennessä kaikki albumin kappaleet olivat jo mukana. Meeting Across the Riveria ajoittain lukuun ottamatta Born to Runin raidat ovat olleet oma keskeinen osansa Springsteenin konsertteja aina 2000-luvun loppuun saakka. Kokonaisuudessaan artisti esitti kyseisen albumin 20. kesäkuuta 2013 Ricoh Areenalla Englannin Coventryssa. Kyseinen konsertti oli omistettu edellisenä päivänä edesmenneelle näyttelijälle James Gandolfinille.

Perjantain pohjat:Mark III:n viimeinen pitkäsoitto

Deep Purple:Stormbringer

Marraskuussa 1974 ilmestynyt Stormbringer jäi Deep Purplen Mark III – kokoonpanon (Blackmore, Lord, Paice, Coverdale ja Hughes) viimeiseksi albumiksi. Se sisälsi edeltäjäänsä Burnia selkeästi runsaammin vaikutteita soulista ja funkista. Pitkäsoiton kannessa on Lucille Handbergin ottama valokuva tornadosta, joka havaittiin lähellä Minnesotaa Jasperin kaupungissa. Kyseisestä kuvasta on muodostunut klassikko ja se on päässyt lisäksi muun muassa Miles Davisin vuoden 1979 klassikkoalbumi Bitches Brewn kanteen. Pitkäsoiton nimi Stormbringer esiintyi useissa Michael Moorcockin novelleissa. Vaikka albumi ei kenties kokonaisuutena yltänyt Purplen diskografiassa  useankaan edeltäjänsä tasolle, oli myös sillä kiistattomat huippuhetkensä, joihin lukeutuivat etenkin varhaisen goottirockin klassikkoihin lukeutuva nimikappale, raaka Lady Double Dealer, niin ikään rypistysosastoa tyylitajuisesti edustanut High Ball Shooter, balladikaunokki Soldier of Fortune, upean melodian kannattelema Hold On sekä tavanomaisesta poiketen täysin Glen Hughesin vokalisoima, niin ikään iisimpää osastoa edustanut Holy Man. Love Don’t Mean a Thing rakentuu Blackmoren kekseliään pelkistetyn riffin ympärille ja hienoisia progevivahteita hyödyntävä The Gypsy tarjoaa jälleen Blackmorelta silkan killeririffin sekä upeaa soolotyöskentelyä. Helmikuussa 2009 albumista julkaistiin 35-vuotisjuhlapainos. Sen ykköscd sisälsi remasteroidun albumin ja uusia remiksejä. Toinen levy on dvd, joka sisältää neliraitaisen miksauksen 5.1 audiona, joka julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1974 niin kutsuttuna quad reel – nauhana. Vaikkei siis aivan yhtyeen ydintuotantoon lukeudukaan, sijoittuu Stormbringer silti monen kovan luokan Purple-diggarin listalla melkoisen korkealle.

Torstain terävä:Joan Jett & The Blackheartsin nimensä veroinen pitkäsoitto

Joan Jett & The Blackhearts:Good Music

 Yhdeksäs joulukuuta 1986 ilmestynyt Good Music on Joan Jett & The Blackheartsin viides studioalbumi. Sen työnimenä oli Contact pitkäsoiton upeasti rullaavan päätöskappaleen mukaan ja tästä juontavat juurensa myös albumin kannen vastausarkkityyppiset valokuvat. Albuminimeen Good Music päädyttiin vasta viime hetkellä. Pitkäsoiton nauhoitussessioissa äänitettiin myös kappale Fantasy, joka julkaistiin kuitenkin ainoastaan singleformaatissa pitkäsoiton nimikappaleen b-puolella. Lisäksi se pääsi mukaan Jettin harvinaisemmasta tuotannosta koostuvalle kokoelma-albumille Flashback. Good Musicin kappaleista iskevimpään antiin lukeutuva This Means War julkaistiin samoihin aikoihin myös Jettin esikoiselokuvan Light of Day soundtrackalbumilla. Nimikappaleesta Good Music kuvattiin myös video, jossa Joan nähdään New Yorkissa muun muassa heittämässä huonoa musiikkia sisältäviä kasetteja ulos ikkunasta. Video huipentuu osuuteen, jossa Joania ja The Blackheartsia kuvataan esiintymässä CBGB:ssä. Laadukkuudestaan huolimatta video ei saavuttanut kovin runsaasti näkyvyyttä MTV:llä. Pitkäsoiton covereita edustavat näkemykset The Modern Loversin Roadrunnerista, tyylitajuinen luenta The Jimi Hendrix Experiencen upeasta albumiraidasta You Got Me Floatin’ Axis:Bold as Love -pitkäsoitolta sekä The Beach Boysin silkalla Chuck Berry – kaavalla etenevästä Fun Fun Funista. Lainakappaleista ensin mainitun Jett versioi myös vuonna 1990 pelkästään covereista koostuneelle albumilleen The Hit List. If Ya Want Luv yhdistää nyanssikkaat, jopa hienoisia psykedeliasävyjä sisältävät säkeistöt suorempaan kertosäkeeseen. Black Leather edustaa ilmestymisaikanaan modernimpaa musiikillista ilmaisua, Outlaw on upeassa melodisuudessaan jopa hittiainesta omaava ja Just Lust slovarihenkisyydestään huolimatta varsin veikeä. Good Music sisältää nimensä veroista musiikkia vielä 30 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Monien Jett – entusiastien mielestä kyseessä on esimerkiksi edeltäjäänsä, vuonna 1984 ilmestynyttä Glorious Results of Misspent Youthia onnistuneempi albumikokonaisuus.

Keskiviikon klassikko:Eräs kaikkien aikojen postuumeista rockalbumeista

Jimi Hendrix:The Cry of Love


The Cry of Love on amerikkalaiskitaristi Jimi Hendrixin ensimmäinen kuoleman jälkeen julkaistu pitkäsoitto. Vuonna 1971 Track Recordsin julkaisemana ilmestynyt albumi sisältää kappaleita, joiden parissa Hendrix oli työskennellyt pitkäsoittoa varten ennen kuolemaansa. Kaikki kappaleet olivat Hendrixin itsensä käsialaa ja niiden joukossa on hänen viimeisiksi jääneisiin studiotöihinsä lukeutuneita raitoja. Levyn kappaleiden miksauksesta ja valinnoista vastasivat äänitysinsinööri Eddie Kramer ja rumpali Mitch Mitchell, joista viimeksi mainittu oli mukana Hendrixin yhtyeessä loppuun saakka ja kyseisillä äänityksillä hänen soittoaan kuullaan esimerkiksi basisti Billy Coxin ja perkussionisti Juma Sultanin kanssa. The Cry of Love oli ensimmäinen postuumi julkaisu Hendrixin pitkässä ketjussa. Kun albumi julkaistiin vuonna 1971, siitä muodostui listamenestys sekä Yhdysvalloissa että Britanniassa, ja lopulta vuonna 1998 albumi oli myynyt platinalevyyn oikeuttavan määrän. The Cry of Love saavutti myönteiset arvostelut ja kriitikot pitivät sitä vaikuttavana kunnianosoituksena Hendrixille. Useat albumin kappaleista pääsivät myös mukaan esimerkiksi vuonna 1997 ilmestyneelle pitkäsoitolle First Rays of the New Rising Sun, joka tähtäsi mahdollisimman lähelle sitä albumia, jonka parissa Hendrix oli työskennellyt. Hendrixin juuri ennen kuolemaansa työstäneitä kappaleita sisältäneen The Cry of Loven oli pyrkimys esitellä Hendrixin suunnittelema ensimmäinen studioalbumi The Jimi Hendrix Experiencen hajoamisen jälkeen. Albumi koostuu ensisijaisesti Hendrixin vuonna 1970 New Yorkin Electric Lady – studioilla Mitch Mitchellin ja Billy Coxin kanssa äänittämistä kappaleista. Pitkäsoiton kymmenestä kappaleesta noin puolet oli jo lähes valmiita ja Hendrix oli ehtinyt vastata myös niiden miksaamisesta. Miksauksia ja päälleäänitettyjä osuuksia lisättiin kuitenkin Hendrixin kuoleman jälkeen.

Albumin kansitiedoissa Hendrix kreditoidaan tuottajaksi Mitchellin ja Kramerin kanssa ja myös manageri Michael Jefferylla oli osuutensa tuottamistyössä. Vuonna 1997 ilmestynyt First Rays of the New Rising Sun sisälsi kaikki The Cry of Lovella julkaistut kappaleet ja myös seitsemän muuta raitaa. Kyseessä oli Kramerin mitä kunnianhimoisin yritys täydentää Hendrixin viimeinen studioalbumi. Track Recordsin maaliskuussa 1971 julkaisema The Cry of Love nousi Britanniassa toiseksi ja Yhdysvalloissa kolmanneksi. Viimeksi mainitussa albumi oli myynyt puoli miljoonaa kappaletta huhtikuuhun mennessä. The Cry of Lovea pidettiin yleisesti erinomaisena testamenttina Hendrixin uralle. Tyylillisesti kyseessä oli monipuolinen albumi, joka sisälsi Angelin ja Night Bird Flyingin kaltaisia balladinomaisia kappaleita, Ezy Ryderin ja Astro Manin edustamaa riffittelystä inspiraationsa ammentanutta rockia sekä My Friendin ja Belly Button Windown kaltaisia inspiroituneita iskuja. Kappaleista jälkimmäinen oli Hendrixin viimeinen äänitys. Vuonna 2014 VH1 nimesi The Cry of Loven kaikkien aikojen parhaaksi kuoleman jälkeen julkaistuksi rockalbumiksi. Samaisena vuonna Experience Hendrix julkaisi The Cry of Loven uudestaan sekä vinyyli, että cd-formaatissa.

Tiistain tukeva:Extremen merkittävä konseptialbumi

Extreme:III Sides to Every Story

 22. syyskuuta 1992 A&M:n julkaisemana ilmestynyt III Sides to Every Story on bostonilaisen funkmetalyhtye Extremen kolmas studioalbumi. Sitä edeltänyt pitkäsoitto Pornograffiti oli ollut suuri menestys Get the Funk Out ja More Than Words – hitteineen. III Sides to Every Story oli viimeinen Extremen albumeista, jolla kuultiin yhtyeen originaalia lineupia, jonka muodostivat solisti Gary Cherone, kitaristi Nuno Bettencourt, basisti Pat Badger ja rumpali Paul Geary. Heistä viimeksi mainitun korvasi melko pian albumin julkaisun jälkeen Mike Mangini. III Sides to Every Story on rakennettu konseptialbumin muotoon kolmessa jaksossa, joita kutsutaan puoliksi. Kyse on saman tarinan eri puolista, jotka on jaettu albumin ja kasettiformaatin kesken. Kyseiset puolet on mainittu albumin kappaleessa Cupid’s Dead jokaisen tarinan kolmena erilaisena puolena. Puolet ovat nimeltään Yours, Mine ja The Truth ja jokainen niistä sisältää muista erottuvan musiikillisen tyylin ja lyyrisen kuvaston. Yours-osio koostuu kitarapainotteisista hardrockkappaleista, jollaisista Extreme oli tullut tunnetuksi varhaisemmalla tuotannollaan. Cupid’s Deadin kaltaiset kappaleet edustavat yhtyeen funkmetal-tyyliä tyypillisimmillään. Kyseisen puoliskon kappaleet Warheads, Rest in Peace, Politicalamity ja Colour Me Blind käsittelevät teksteissään poliittisia aiheita. Kyseisen puoliskon päättää Martin Luther King Juniorille omistettu Peacemaker Die, joka sisältää myös Kingin kuuluisan puheen I Have a Dream. Mine-osio sisältää sitä vastoin itsehavainnoivia tekstejä ja siirtyy musiikillisesti kitarapainotteisuudesta hyödyntämään kokeellisia sovituksia. Bettencourt soittaa osalla kappaleista koskettimia kitaran sijaan. Kyseisen puolen avauskappale Seven Sundays on hidas, kosketinsoitinpainotteinen valssi, jossa ei kuulla lainkaan kitaroita. Tragic Comic on lähes akustinen rakkaustarinan kertova kappale.

Our Father – kappaleessa lauletaan poissa olevasta isästä lapsen perspektiivistä. Monet ovat tulkinneet laulun isän Jumalaksi. Stop the Wordillä aletaan käsitellä jo eksistentiaalisia kysymyksiä. Kyseinen teema johtaa uskontoon God isn’t Dead – kappaleessa ja Don’t Leave Me Alone on tulkittavissa suorastaan dramaattisena vetoomuksena. Kappaleista viimeksi mainittu jäi tilanpuutteen vuoksi pois albumin cd-versiolta. The Truth koostuu kolmiosaisesta opuksesta nimeltä Everything Under the Sun. Se nojaa sekä muodoltaan että musiikilliselta tyyliltään progressiiviseen rockiin ja osiossa on hyödynnetty 70-henkistä orkesteria. Tekstien osalta henkistä teemaa kehitellään eteenpäin ja kristillinen kuvasto on vahvasti esillä. Lopullista totuutta ei kuitenkaan tuoda julki vaan Truth-puolen viimeinen osa jättää kuuntelijalle kysymyksen Who Cares? Suurin osa III Sides to Every Storysta äänitettiin New River – studioilla Floridassa ja orkesteriosuudet Abbey Roadin studioilla Lontoossa. Albumin kappaleista Cupid’s Deadissa on viittaus Beatlesin A Day in the Lifeen ja God Isn’t Deadissa Eleanor Rigbyyn. Tragic Comicin videossa Pat Badger käytti myös Paul McCartneylle tunnusomaista Hoffnerin bassoa. Vaikka III Sides to Every Story saavutti myönteisen vastaanoton kriitikoiden ja diggareiden taholta, albumia myytiin ainoastaan 700 000 kappaletta siinä, missä sen edeltäjä oli myynyt tuplaplatinaa. Rest in Piece nousi sentään Album Rock Tracks – listan kärkeen. Toki on muistettava, että albumin julkaisun aikoihin grunge alkoi ohittaa suosiossa myös Extremen edustamaa hardrocktyyliä.

Maanantain mainio:Lita Fordin 80-luvun lopun menestysalbumi

Lita Ford:Lita

Helmikuussa 1988 ilmestynyt Lita on amerikkalaisen kitaristin ja solistin Lita Fordin kolmas sooloalbumi. Kyseessä oli artistin ensimmäinen RCA Recordsin julkaisema ja manageri Sharon Osbournen valvonnassa työstetty pitkäsoitto. Suositun amerikkalaissolistin Pat Benatarin rytmiryhmänä tunnetuksi tulleet Don Nossov ja Myron Grombacher osallistuivat kyseisen albumin levytykseen ja myös sitä promotoineelle kiertueelle. Lita-pitkäsoitto saavutti sijan 29. Billboardin listalla ja siltä poimittiin kaksi singlemenestystä; Close My Eyes Forever ja Kiss Me Deadly. Niistä ensin mainittu, balladimaisempi kappale oli duetto Ozzy Osbournen kanssa ja jälkimmäinen melkoinen kertosäekilleri. Kyseiset pikkulevyt nousivat sijoille kahdeksan ja kaksitoista. VH1 nimesi Kiss Me Deadlyn kaikkien aikojen 76. parhaaksi hardrockkappaleeksi. Avausraidasta Back to the Cave lähtien tarjolla on perinnetietoista, melodista ja tyylitajuisen hittihakuista hardrockia. Blueberry tarjoaa hevahtavampaa ilmaisua ja siinä Lita pääsee myös kitaran varteen kelpo tavalla. Falling in and Out of Love on suhteellisen iskevällä kertosäkeellä ryyditetty keskitempoinen rockpala, joka sisältää jälleen myös ripauksen Litan kitarataiturointia. Fatal Passion on vaihteeksi tukevan kitaraosaston lisäksi myös urkusoololla väritetty rivakampi rockpala, jonka Lita tulkitsee nimensä veroisella intensiteetillä. Vastaavasti Broken Dreams edustaa slovarimpaa tuotantoa jo teemansa vuoksi. Myös Under the Gun tarjoaa astetta sofistikoituneempaa hardrokkausta. Kokonaisuutena Lita Fordin lähes nimikkoalbumistä käyvä pitkäsoitto on kestänyt ajan hammasta melkoisen mainiosti.

Sunnuntain extra:The Ramonesin perustaja ja keskeisin biisintekijä

18. syyskuuta 1951 syntynyt ja viides kesäkuuta 2002 menehtynyt Douglas Glenn Golvin, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Dee Dee Ramone, oli saksalais-amerikkalainen muusikko, biisintekijä ja solisti, joka identifioituu ensisijaisesti amerikkalaisen punkrockyhtye The Ramonesin perustajajäseneksi, biisintekijäksi, basistiksi ja ajoittaiseksi solistiksi. Vaikka lähes kaikki Ramonesin kappaleista oli kreditoitu koko yhtyeen nimiin, voi Dee Deetä pitää yhtyeensä keskeisimpänä biisintekijänä ja tekstittäjänä. Ramonesin klassikkokappaleista esimerkiksi Commando, Rockaway Beach ja Poison Heart ovat täysin Dee Deen käsialaa. Dee Dee oli myös yhtyeensä originaali leadvokalisti. Alkuvaiheessa hänelle tuotti vaikeuksia soittaa bassoa ja laulaa samanaikaisesti. Niinpä Ramonesin originaalirumpalina aloittanut Joey Ramone siirtyi mikkiständin taakse. Dee Dee toimi tosin ajoittain yhtyeen solistina vielä myöhemminkin. Hän oli The Ramonesin basisti ja biisintekijä vuodesta 1974 vuoteen 1989, jolloin hän siirtyi lyhytkestoiseksi jääneelle uralle hip hop-musiikin parissa nimellä Dee Dee King. Hän palasi kuitenkin pikaisesti punkjuurilleen ja levytti kolme uudesta materiaalista koostunutta sooloalbumia. The Ramones levytti myöhemmin uudestaan useita kyseisillä pitkäsoitoilla julkaistuja kappaleita. Dee Dee konsertoi ympäri maailmaa pienissä clubeissa esittäen ohjelmistoa, joka koostui hänen omista kappaleistaan, Ramonesin biiseistä sekä suosikkicovereistaan. Hän jatkoi myös biisintekijänä Ramonesille aina vuoteen 1996, jolloin yhtye jäi tauolle, saakka. Dee Dee taisteli huume- ja erityisesti heroiinippuvuuden kanssa suuren osan elämästään. Hän oli aloittanut huumeidenkäytön teini-ikäisenä ja jatkoi käyttöä suuren osan aikuiselämästään. 1990-luvun alussa Dee Dee puhdistautui, mutta jatkoi heroiinin käyttöään jälleen myöhemmin. Hän menehtyikin heroiinin yliannostukseen viides kesäkuuta 2002. Dee Deen Ramonesin jälkeisistä projekteista menestynein oli Dee Dee Ramone Inter-Celestial Light Commune, joka julkaisi yhden pitkäsoiton I Hate Freaks Like You sekä ep:n Chinese Bitch. 14 kappaleesta koostuneen pitkäsoiton raidoista kahdella solistina kuultiin Nina Hagenia.