Hanging on the Telephone on Jack Leen kirjoittama kappale, jonka ensimmäisestä levytysversiosta vastasi hänen lyhytikäinen länsirannikon voimapopyhtyeeksi luokiteltavissa oleva The Nerves. Kahta vuotta myöhemmin kappaleen levytti ja julkaisi yhdysvaltalainen, uutta aaltoa edustava yhtye Blondie. Mainittu bändi oli plokannut kyseisen kappaleen Jeffrey Lee Pierceltä vastaanottamaltaan kokoelmakasetilta. Blondien levytys mainitusta kappaleesta ilmestyi yhtyeen kolmannella, vuonna 1978 ilmestyneellä ja lopulliseksi läpimurroksi osoittautuneella albumilla Parallel Lines. Mainitulle pitkäsoitolle Blondie levytti myös toisen Leen käsialaa olevan kappaleen Will Anything Happen. Singleformaatissa Hanging on the Telephone nousi Britanniassa viidenneksi ja on yleisesti tunnustettu lukeutuvaksi Blondien levytystuotannon parhaiden kappaleiden joukkoon. Top 20-hitti Hanging on the Telephonesta muodostui Irlannissa, Belgiassa ja Alankomaissa. The Independent nimesi Hanging on the Telephonen Blondien tuotannon kolmanneksi parhaaksi ja The Guardian neljänneksi parhaaksi kappaleeksi. Ultimate Classic Rockin listauksessa kappale oli Blondien seitsemänneksi paras ja myös The Telegraph ja uDiscover Music ovat listanneet Hanging on the Telephonen Blondien tuotannon parhaiden kappaleiden joukkoon. Kappaleen alussa kuultava puhelimen soittoääni oli tuottaja Mike Chapmanin idea.
keskiviikko 4. tammikuuta 2023
Lauantain pitkä:Haastattelussa Pool
90-luvun puolivälissä perustettu Pool oli eräs 90- ja 2000-lukujen vaihteen keskeisimmistä joensuulaisyhtyeistä. Pool soittaa tällä erää viimeisen keikkansa vanhan Kerubin viikonlopussa tammikuun puolivälissä ja kitaristi Toni Kortelainen saapui Johnnyn kadulle haastatteluun muistelemaan menneitä.
Kuinka Pool sai alkunsa kesällä 1995? Alkuvaiheiden keskeiset musiikilliset vaikuttajat? Vaikka diggasitte 90-luvun brittipoppia, etenkin Oasista, alkuvaiheessa keikkasetissä coverina oli Beatlesin Ticket to Ride. Kenen idea oli ottaa se keikkaohjelmistoon?
"Pool sai alkunsa Joensuun Siiantiellä, jossa minä, Asko ja ekana rumpalina soittanut Juha asuimme. Minä soittelin jo muissa bändeissä, Juha Äänensärkijä-yhtyeessä punkkia ja Askokin jotain. Pool oli meidän ensimmäinen yhteinen bändi, vaikka oltiin Askon kanssa tunnettu alle kouluikäisistä saakka. Brittipop, ja etenkin Oasis, tuli tuolloin 90-luvun puolivälissä kovaa, ja iski meihin kaikkiin, vei mukanaan. Askon kanssa ostelimme kaikki mahdolliset brittipop-levyt, kuuntelimme niitä kimpassa ja aloimme haaveilla oman bändin perustamisesta. Kolmestaan aloiteltiin ja taisipa Marttilan Heikkikin käydä joissain treeneissä kitarassa. Olisiko jopa ollut ensimmäisellä keikallakin palloilukeitaalla. Hannu tuli sitten mukaan hieman myöhemmin.
Se kaikista tärkein musiikillinen vaikuttaja oli meille ihan alkuun edellä mainitsemani Oasis, ja sen kautta tuli sitten lukematon määrä muita brittipop-bändejä. Minulla tärkeimmät vaikuttajat Oasiksen ohella ovat olleet Kent, Radiohead ja Suede. Ja jos Askolta kysytään, nousee Oasiksen rinnalle Weezer ja Nirvana, Hannulla puolestaan Pearl Jam. Mutta toki näitä on paljon muitakin.
Ei kyllä muisteta Beatlesin Ticket to Ridesta muuta kuin että biisiä tosiaan soitettiin joillakin keikoilla. Treenasimme itse asiassa useampaakin Beatles-biisiä, tuo jotenkin vaan tuntui sopivalla tavalla rokkaavan. Näin jälkikäteen voisi varmaan jo vitsailla, että vaikka Beatles oli jo tuolloin maailman isoin bändi, niin me tutuistuimme siihen ihan kunnolla vasta kun Noel Gallagher kertoi Beatlesien olevan maailman paras bändi. Minä en omista kuin pari Beatles-kokoelmaa. Hannu sitä oli ehkä eniten meistä näin jälkikäteen kuunnellut. Tai sitten ei."
Levytyssopimuksen solmiminen Kennelchordin kanssa? Popchrome-ep:n nauhoituksista?
"Alkutaipale oli aluksi kuten kaikilla aloittelevilla bändeillä tuolloin. Soiteltiin treenikämpällä, tehtiin demoja, istuskeltiin Kerubissa ja käytiin keikoilla lähinnä Joensuun ja Pohjois-Karjalan nuokkareilla, bänditapahtumissa ja lopulta ravintoloissa. Jotain kautta toinen demomme ajautui erinäisiin paikkoihin ja esimerkiksi Maria Veitola soitti sitä Radio Cityssä. Vuosi lienee ollut '96. Samoihin aikoihin myös pienemmistä levy-yhtiöistä alkoi olla orastavaa kiinnostusta ja saimme kutsun Helsinkiin Semifinaliin keikalle. Samoihin aikoihin silloiset paikalliset musadiggarit, Suomalaisen Kimmo ja Riionheimon Tomi tulivat Kerubin keikalla juttelemaan, olivat miettineet perustavansa levy-yhtiön ja kyselivät olisimmeko kiinnostuneita julkaisemaan levyä. Se oli toki nuorille jannuille iso juttu, päästiin tekemään oikeaa julkaisua. Eka Popchrome-ep tehtiin Joensuussa Perkkiön Kimmon studiossa, kuten sitä edeltänyt demokin."
Taustaa Widescreen- minicd:n kappaleille, etenkin Ki:lle ja I Stare Againille? Kuinka musiikillinen muutos entistä kitaravetoisempaan ja raskaampaan suuntaan tapahtui?
"Kitaravetoisiahan biisit on olleet alusta alkaen. Ehkä Ki on eniten linjassaan sitä seuraavien julkaisujen kanssa. Pääsimme julkaisemaan suht alusta asti biisejämme, ja toki bändikin kasvoi ajan ja biisien mittaan musiikillisesti. Aloimme löytää omaa ääniämme. Ki oli muistaakseni viimeisiä Widescreenille valmistuneita biisejä ja se tuli mukaan ikään kuin ohituskaistalta. I stare againiin halusimme mukaan jousia. Olin muuttanut noin vuosi aiemmin Helsinkiin ja asuin solukämpässäni yhdessä nuoren viulistin Antti Tikkasen kanssa. Sitä kautta päädyimme pyytämään Antin soittamaan levylle ja myös muutamalle keikalle. Antista onkin sittemmin tullut aivan huippuluokan viulisti."
Yhteiskiertue Pansiesin kanssa syksyllä 1998? Keikkapaikat ja -muistoja?
"Tämmönen kiertue tosiaan tehtiin. Olimme tutustuneet Pansieksen kanssa. Muistelen, että silloinen keikkamyyjämme Peijun Toni alkoi myydä myös Pansieksen keikkoja, josta syntyi tämä kimppakiertue. Keikkapaikoista ei kyllä ole muistikuvia. Olisiko kiertue ylettynyt Helsingistä Rovaniemelle ja Joensuusta Tampereelle. Tämän myötä Pansieksen laulaja Miia otti meistä myös promokuvia, joita on käytetty esimerkiksi Once Again St -tuplan kansissa."
Esiintyminen Europe by Music-festivaalilla Saksassa tammikuussa 1999?
"Tämä keikka oli osa jotain Joensuun kaupungin yhteistyötä Saksan suuntaan. Festivaaleille tuli edustusta ympäri Euroopaa. Ei siis varsinaisesti mikään Poolin Euroopan valloitus. Päästiin iloksemme edustamaan kaupunkiamme ulkomailla."
Vuoden 1999 syksyyn ajoittunut rumpalin vaihdos?
"Rumpalin vaihdos tuli kesken Once Againstin studiosessioiden. Oli siellä varmaan muutakin bändin sisällä tunnelmaa hiertävää, mutta nuo sessiot meni mönkään soitollisesti, ei tullut julkaisukelpoista materiaalia, joka oli sitten se piste iin päälle, ja syy soittajan vaihdokseen. Oltiin varmaan enemmän tai vähemmän katkeamispisteessä tässä vaiheessa. Uskon, että joku jäsen olisi varmasti vaihtunut tai bändi hajonnut mikäli näin ei olisi käynyt."
Vuonna 2000 ilmestyneillä minicd:illä Once ja Agains st. musiikillinen ilmaisunne meni vielä aavistuksen aikaisempaa raskaampaan suuntaan. Taustaa kappaleelle Ghosts?
"Kuten myös Widescreenin kohdalla, tässäkin kasvettiin bändinä ja kuunneltiin myös paljon muuta musiikkia kuin brittipoppia ja vaikutteet siirtyivät myös omaan musiikkiin. Mielestäni tämä kokonaisuus jatkaa luontevasti siitä mihin Widescreenin biiseillä Ki ja Stare Again jäimme. Ehkä se soundimaailmaltaan on tosiaan raskaampi. Ghosts on kyllä yksi omia suosikkejani Poolin tuotannossa. Jos en väärin muista, niin taitaa olla Hannu sen pitkälti pianolla säveltänyt."
Viimeinen miehistölisäys lineupiinne kitaristi Ari Koskisen myötä ja sinkun When Nothing Can Be Saved/Make Me Mad levytyksestä?
"En oikein edes muista mistä Ari tuli, mutta sen muistan, että henki miehellä oli meidän kanssa samanlainen, jotenkin automaattisesti mies myös tuli osaksi bändiä. Lisäksi Arilla oli musiikillisesti annettavaa, ehkä sitä kaipasimmekin. Jotain uutta, näin jälkeenpäin kun miettii. Joku, joka katsoi hommaa ikäänkuin boksin ulkopuolelta. When Nothing Can Be Saved oli Arin ja Hannun yhdessä tekemä biisi, ja tuo single julkaistiin silloin isohkon Poko Recordsin kautta. Sen äänitti ja tuotti Hiili Hiilesmaa Helsingissä. Oltiin kuitenkin samaan aikaan myös niin pirun laiskoja, ei saatu tehtyä levy-yhtiölle demoja uusista biiseistä, saati sitten tehtyä uusia biisien raakileita valmiiksi, tähän bändikin sitten hiipui. "
Mitä vanhojen diggareiden on lupa odottaa Poolin tältä erää viimeiseltä keikalta? Kuullaanko setissä tuotantoa kaikilta levyiltänne?
"Keikalla kuullaan läpileikkeus ja aikajana Widescreenistä alkaen. Pakko näin itsekin omahyväisesti todeta, että kun biisejä on nyt soiteltu, niin on ne ihan pirun hyviä biisejä. Uskalletaan sanoa, että ne on tyyliltään kovinkin aikaa kestäviä."
Perjantain pohjat:Keskeisen brittibluesin edustajan esikoisalbumi
Ten Years After:Ten Years After
Syyskuussa 1967 Deccan studioilla Lontoossa nauhoitettu ja 27. lokakuuta samaisena vuonna ilmestynyt Ten Years After on samannimisen brittiläisen bluesrockyhtyeen esikoisalbumi. Kyseessä on eräs ensimmäisistä brittimuusikoiden julkaisemista bluesi edustavista pitkäsoitoista. Vaikka Ten Years Afterin debyytillä on mukana myös yhtyeen originaalia tuotantoa, sitä on suhteellisesti vähemmän kuin Ten Years Afterin myöhäisemmillä albumeilla, jotka koostuivat ensisijaisesti yhtyeen johtohahmon kitaristi/solisti Alvin Leen sävellyksistä. Albumin yhdeksästä kappaleesta neljä (Adventures of a Young Organ, Feel it for Me, Love Until I Die ja Don't Want You Woman) edustaa silti Ten Years Afterin omaa tuotantoa. Covereista tunnetuimmat ovat Sonny Boy Williamsonin Help Me ja Howlin Wolfin Spoonful, joista jälkimmäisen brittiläinen supertrio Cream versioi sekä vuonna 1966 ilmestyneelle esikoisalbumilleen Fresh Cream että liveversiona tupla-albumilleen Wheels of Fire kahta vuotta myöhemmin. Vuonna 2002 Ten Years Afterin esikoisalbumista julkaistiin kuusi bonusbiisiä sisältänyt versio. Niistä Portable People ja The Sounds ovat monosingleversioita. Niiden tavoin muista bonuskappaleista myös Rock Your Mama, Spider in My Web ja Hold Me Tight edustavat Alvin Leen sävellyksiä. Niinpä bonuksista ainoa cover on lähes kahdeksanminuuttinen (At the) Woodchopper's Ball.
Torstain terävä:Canned Heatin originaalikitaristi ja muutakin
25. joulukuuta 1944 syntynyt ja 20. lokakuuta 1997 edesmennyt Henry Charles Vestine oli yhdysvaltalainen kitaristi, joka muistetaan ensisijaisesti jäsenyydestään Canned Heat-yhtyeessä. Mainitun yhtyeen riveissä hän vaikutti sen perustamisesta, eli vuodesta 1966 heinäkuuhun 1969. Vestine palasi yhtyeeseen ajoittain ja oli mukana myös sen joillakin myöhäisemmillä kiertueilla ja levytyksillä. Rolling Stonen vuonna 2003 laatimalla sadan kaikkien aikojen parhaan kitaristin listalla Vestine saavutti sijan 77. Takoma Parkissa, Marylandissa syntynyt Vestine oli perheensä ainoa lapsi. Hänestä tuli isänsä tavoin todellinen musiikkidiggari, jonka kokoelma käsitti kymmeniä tuhansia levyjä bluesia, hillbillyä, countrya ja Cajun-musiikkia. Isänsä kanssa hän pääsi kuuntelemaan useita blueskonsertteja ja vaikutti myöhemmin osaltaan keskeisesti Skip Jamesin ja muiden Delta-muusikoiden uudelleenlöytämiseen. Kitaransoittoa hän opetteli 50-luvun puolivälissä ystävänsä John Faheyn kanssa. Cajun-kitaristi Jerry McGheelta Vestine oppi kolmisormitekniikkansa. Hänen suosikkikitaristeihinsa lukeutuivat T-Bone Walker, Johnny "Guitar" Watson, Sonny Sharrock, Freddie King, Roy Buchanan ja Albert Collins. Canned Heatin jäsenenä Vestinelle tarjoutui mahdollisuus soittaa jo 50-lopusta saakka ihailemansa John Lee Hookerin kanssa. 1960-luvun ensimmäisellä puoliskolla Vestine soitti useissa yhtyeissä. Lokakuun lopussa 1965 Frank Zappa kutsui hänet Mothers of Invention-yhtyeensä ensimmäiseen lineupiin. Vestine vaikutti yhtyeessä ainoastaan kuukausia ja ei ollut enää mukana sen esikoisalbumin levytyksissä. Vuonna 2004 ilmestynyt albumi Joe's Corsage sisältää Vestinen aikaisia demoja marraskuulta 1965. John Fahey vaikutti keskeisesti Canned Heatin muotoutumiseen. Hän esitteli Al Wilsonin Henrylle ja Richard sekä Bob Hitelle. Bob Hite ja Al Wilson kasasivat Canned Heatin lineupilla, jossa Kenny Edwards vaikutti toisena kitaristina, mutta Verlainea pyydetiin liittymään mukaan. Ensimmäisen keskeisen keikkansa Canned Heat soitti vuoden 1967 Montereyn popfestivaaleilla. Yhtyeen soittaessa kahta vuotta myöhemmin Woostockissa Vestine missasi keikan, sillä hän oli parhaimmillaan tekemässä nauhoituksia avant garde jazzia edustaneen Albert Aylerin kanssa. Mainituista nauhoituksista Impulse-yhtiö julkaisi kaksi albumia. Vestinen avioliiton päätyttyä vuonna 1983 hän muutti Oregoniin ja sitten Corvallisiin. Portlandissa Vestine teki nauhoituksia Terry Robbin kanssa. Hän soitti Pete Carnes Blues Bandissa ja muutti sen lopetettua toimintansa Eugeneen 80-luvun puolivälissä. Paikallistasolla Vestine soitti useissa blues- ja bluesrockyhtyeissä, kuten James T. and the Tough. Mainitun yhtyeen jäsenistöstä James Thornbury siirtyi uudelleen muodostettuun Canned Heatiin. Sen riveissä Vestine konsertoi Australiassa ja Euroopassa. Viimeksi mainitussa maanosassa Canned Heat on ollut suositumpi kuin Yhdysvalloissa. Eugeneen palattuaan Vestine soitti bluesrockveteraanien, eli The Vipersin kanssa. Mainitun yhtyeen lisäksi hän on tehnyt levytyksiä Skip Jones and The Rent Party Bandin ja Terry Robbin kanssa. Evan Johnsin kanssa Vestine nauhoitti Austinissa albumin Guitar Ganster. Vestine menehtyi 20. lokakuuta 1997 juuri, kun Canned Heat oli päättänyt Euroopan-kiertueensa. Hänen tuhkansa on siroteltu Eugenen, Oregonin ulkopuolella sijaitsevalle Oak Hill Cemeterylle.
tiistai 3. tammikuuta 2023
Keskiviikon klassikko:Eräs lauluntekijöiden surullisen hahmon ritareista
maanantai 2. tammikuuta 2023
Tiistain tukeva:Eräs 1960-luvun keskeisimmistä tyttöyhtyeistä
The Shangri-Las oli 1960-luvulla vaikuttanut yhdysvaltalainen tyttöyhtye, jonka useat singlet nousivat listoille vuosien 1964 ja 1966 välillä. Yhtyeen lyriikoiden aiheina olivat teinitragediat ja melodraamat. The Shangri-Lasin hiteistä tunnetuin on loppuvuodesta 1964 Billboardin listakärkeen kohonnut Leader of the Pack. Andrew Jackson High Schoolissa, Cambia Heighsissa vuonna 1963 perustetun yhtyeen lineup koostui kahdesta sisarusparista; leadvokalisti Mary ja Elisabeth "Betty" Weissistä sekä identtisistä sisaruksista Marguerite ja Mary Ann Ganserista. Kouluissa ja kykykilpailuissa esiintynyt yhtye herätti Artie Rippin huomion. Hän järjesti yhtyeen ensimmäisen levytyssopimuksen Kama Sutra- levy-yhtiön kanssa. Yhtyeen ensilevytys oli joulukuussa 1963 ilmestynyt Simon Says. Smash-yhtiöllä julkaistussa kappaleessa Betty Weiss lauloi leadia. Alkuvuodesta 1964 ilmestyneen toisen singlen Wishing Well/Hate to Say I Told You So julkaisijana oli pieni Spokane-yhtiö. Kun yhtye solmi levytyssopimuksen, sen nimeksi valikoitui The Shangri-Las Queensissä sijainneen ravintolan mukaan. Mary Weiss oli yhtyeen leadvokalisti, mutta Betty lauloi leadia Mayben lp-versiolla sekä kappaleissa Shout, Twist and Shout, Wishing Well sekä useilla singlejen b-puolilla sekä albumiraidoilla. Mary-Ann Ganser laulaa ensisijaisesti leadia kappaleessa I'm Blue, joka on cover The Ikettesin suurimmasta hitistä ja julkaistiin albumilla The Shangri-Las '65. Huhtikuussa 1964 The Shangri-Las solmi levytyssopimuksen Red Bird Recordsin kanssa. Kaikki yhtyeen jäsenistä olivat alaikäisiä, heistä vanhin, eli Betty 17-vuotias. George "Shadow" Mortonista tuli yhtyeen tuottaja ja The Shangri-Lasin ensimmäinen menestys oli kesähitti Remember (Walking in the Sand), joka nousi Yhdysvalloissa viidenneksi ja Britanniassa sijalle 14. Albumin demoversio oli kestoltaan lähes seitsemän minuuttia ja studiomuusikon ominaisuudessa sillä musisoi muun muassa nuori Billy Joel. Kappaleen julkaistu levytys oli ainoastaan hieman yli kaksiminuuttinen. Mortonin tuottamissa levytyksissä hyödynnettiin ääniefektejä ja voimakasta orkestraatiota. The Shangri-Lasin suurimmassa hitissä, Yhdysvalloissa listakärkeen ja Britanniassa yhdenneksitoista kohonneessa The Leader of the Packissa moottoripyörien ja rikkoutuvan lasin äänet osoittautuivat keskeisiksi. Britanniassa mainitusta kappaleesta vuosina 1972 ja 1976 ilmestyneet uudelleenjulkaisut nousivat nekin vielä top teniin; sijoille kolme ja seitsemän. Äkkimenestyksensä vuoksi The Shangri-Lasit joutuivat jättämään koulutyönsä; Mary kävi nuorille professionaaleille tarkoitetun koulunsa Manhattanilla loppuun. Vuoden 1964 loppuun mennessä The Shangri-Las oli esiintynyt The Beatlesin sekä The Driftersin ja James Brownin kaltaisten R&B-esiintyjien kanssa sekä tehnyt syksyllä kiertueen The Rolling Stonesin kanssa. Cashbox listasi The Shangri-Lasin parhaaksi uudeksi R&B-yhtyeeksi. Murray The K-show:issa yhtye esiintyi vuosien 1964 ja 1966 välillä. Maaliskuussa 1965 The Shangri-Las konsertoi Britanniassa esimerkiksi Wayne Fontana and the Mindbendersin, Herman's Hermitsin ja Del Shannonin kanssa. Ennen aikaisemmin mainittua syksyn 1964 ajoittunutta brittikiertuetta Betty Weiss jäi väliaikaisesti pois yhtyeen riveistä. Triokokoonpanolla The Shangri-Las teki lisäksi kiertueen Yhdysvalloissa ja esiintyi useissa tv:n musiikkiohjelmissa, kuten Hullabaloo ja Shindig! Bettyn ensimmäinen esiintyminen bändin riveissä tauon jälkeen oli kesäkuussa 1965 Hollywood A-Go Gossa. The Shangri-Lasista tuli uudelleen trio alkuvuodesta 1966, jolloin Marge jätti yhtyeen. The Shangri-Las teki kiertueita myös paikallisten yhtyeiden taustoittamana. Niihin lukeutuivat The Sonics sekä The Iguanas, jonka lineupiin kuului nuori Iggy Pop. Myöhäisemmän uransa aikana The Shangri-Las teki collegekeikkoja The Young Rascalsin, The Animalsin ja Vanilla Fudgen kanssa. Marge lähti alkuvuodesta 1967 ja tuolloin Mary Ann teki paluun The Shangri-Lasin riveihin. Yhtyeen Mercury Recordsille tekemät levytykset eivät enää menestyneet ja vuonna 1968 The Shangri-Las lopetti toimintansa. Kaikki yhtyeen jäsenet vetäytyivät musiikkibisneksestä. Mary Weiss muutti ensin Greenwich Villageen ja myöhemmin San Franciscoon. Hän on työskennellyt sihterinä, arkkitehtiteollisuudessa ja viimeksi huonekalukonsulttina New Yorkissa 2000-luvun alussa. Weissin järjestyksessään toinen aviomies on hänen managerinsa musiikkiteollisuudessa. Betty Weiss meni myös naimisiin ja on työskenellyt useissa tehtävissä. Hän asuu nykyisin Long Islandilla. Mary Ann Ganser kehitti itselleen alkoholi, ja huumeongelman. Hän menehtyi huumeiden yliannostukseen maaliskuun puolivälissä 1970 ainoastaan 22-vuotiaana. Marge Canser palasi kouluun, työskenteli yhdysvaltaisessa puhelinyhtiössä New Yorkissa ja menehtyi rintasyöpään 28. heinäkuuta 1996 48 vuoden ikäisenä. Sire Recordsin Seymour Stein otti Shangri-Lasin henkiin jääneisiin jäseniin yhteyttä Leader of the Packin vuoden 1976 menestyksekkään uudelleenjulkaisun jälkeen. Kesällä 1977 tuottaja Andy Paleyn kanssa työstettiin uusia nauhoituksia ja vaikka ne olivat onnistuneita, kaikkeen materiaaliin ei oltu tyytyväisiä ja uusi albumi jäi julkaisematta. Nauhojen omistajana on nykyisin Warner Music Group. Shangri-Las teki yhden reunion-keikan vuosikymmenen jälkeen CBGB:llä muun muassa Lenny Kayen kanssa, mutta lopetti toimintansa uudelleen. Originaalin lineupin viimeinen konsertti oli kolmas kesäkuuta 1989 East Rutherfordissa, New Jerseyssä. The Shangri-Lasilta saamansa vaikutteet ovat tunnustaneet esimerkiksi New York Dolls ja Blondie. Johnny Thunders versioi The Shangri-Lasin repertuuarista kappaleen Great Big Kiss ensimmäiselle sooloalbumilleen So Alone. The Go Go's on esittänyt Remember (Walking in the Sandia) konserteissaan ja Aerosmith on levyttänyt mainitusta kappaleesta coverin vuonna 1979 ilmestyneelle albumilleen Night in the Ruts.