Maanantain mainio:Ensimmäisen Motownin listaykkösen saavuttanut naisyhtye

 The Marvelettes oli yhdysvaltalainen tyttöyhtye, jonka suosio ajoittui 60-luvun alusta mainitun vuosikymmenen puoliväliin. The Marvelettesin muodostivat koulutoverit Gladys Horton, Katherine Anderson, Georgeanna Tillman, Juanita Cowart (nykyisin Cowart Motley) ja Georgia Dobbins. Viimeksi mainitun paikan yhtyeessä otti ennen levytyssopimuksen solmimista vuonna 2021 edesmennyt Wanda Young. The Marvelettesista muodostui Motown Recordsin toinen suosittu yhtye The Miraclesin jälkeen ja ensimmäinen huomattavaa suosiota saavuttanut naisyhtye. Alkuvuodesta 1961 ilmestyneestä Please Mr Postmanista muodostui Motownin ensimmäinen listakärkeen kohonnut single ja yleisesti eräs varhaisimmista tyttöyhtyeen levyttämistä paalupaikalle nousseista singleistä. The Marvelettes perustettiin vuonna 1960 ja aluksi yhtye konsertoi Inksterissa, Michiganissa. Seuraavana vuonna The Marvelettes solmi levytyssopimuksen Motownin Tamla-yhtiön kanssa. The Marvelettesin jäsenet osallistuivat itse jossakin määrin kappaleidensa kirjoitustyöhön. Lisäksi niistä vastasivat Smokey Robinsonin ja Marvin Gayen kaltaiset tuossa vaiheessa nousevat biisintekijät. Heistä viimeksi mainittu vaikutti rumpalina useilla The Marvelettesin varhaisilla levytyksillä. Varhaisessa vaiheessa saavuttamastaan menestyksestä huolimatta The Marvelettes jäi sittemmin suosiossa The Supremesin kaltaisten yhtyeiden varjoon. Vuonna 1966 The Marvelettes teki silti comebackin kappaleella Don't Mess with Bill ja saavutti myös useita muita hittejä. Motowin promosi The Marvelettesia huonosti ja yhtyeen jäsenet kamppalivat terveysongelmiensa kanssa. Cowart jätti yhtyeen ensimmäisenä vuonna 1963, ja häntä seurasivat Georeanna Tillman vuonna 1965 ja Gladys Horton vuonna 1967. The Marvelettes lopetti keikkailunsa vuonna 1969 ja lopetti toimintansa julkaistuaan seuraavana vuonna albumin The Return of the Marvelettes. Mainitulla pitkäsoitolla vanhasta lineupista oli mukana enää Wanda Rodgers. The Marvelettes on vastaanottanut monia kunniapalkintoja ja on päässyt mm. lauluyhtyeiden Hall of Fameen sekä vastaanottanut Rhythm and Blues Foundationin lahjoittaman pioneeripalkinnon. Vuonna 2005 yhtyeen singlet Please Mr Postman ja Don't Mess with Bill saavuttivat kultasinglet miljoonan kappaleen myynnillään. 17. elokuuta 2013 The Marvelettes pääsi Clevelandissa Rhythm and Blues Hall of Famen ensimmäiseen luokkaan.

Sunnuntain extra:Brittiheavyn klassikon vuoden 1988 ensimmäinen singlehitti

 Can I Play with Madness on ensimmäinen Iron Maidenin vuonna 1988 ilmestyneeltä albumilta Seventh Son of the Seventh Son singleformaatissa ilmestynyt kappale. Kaiken kaikkiaan kyseessä on Maidenin tuotannon 16. pikkulevy. Brittilistalla Can I Play with Madness saavutti parhaimmillaan kolmannen sijan. Kappale kertoo nuorukaisesta, joka tahtoo oppia tulevaisuuden profeeltalta kristallipallon avulla. Nuorukainen pelkää menettävänsä järkensä ja pyytää profeettaa auttamaan visioidensa ja painajaistensa käsittelyssä. Nuorukainen ei kuitenkaan ota vastaan profeetan neuvoja ja heidän välilleen muodostuu riita. Can I Play with Madnessin pohjana oli Maidenin kitaristin Adrian Smithin käsialaa oleva balladikappale On the Wings of the Eagles. Tintern Abbeyssa ja Chislehurts Cavesissa kuvatussa Can I Play with Madnessistä työstetyssä musiikkivideossa nähdään myös Monty Pytonin Graham Chapman. Kyseessä oli eräs hänen viimeisistä esiintymisistään ennen lokakuuhun 1989 ajoittunutta menehtymistään syöpään. Can I Play with Madness-singlen b-puolella julkaistiin Seventh Son of the Seventh Son-pitkäsoitolta löytymätön kappale Black Bart Blues.

Lauantain pitkä:Muun muassa runsaasti yhteistyötä Stevie Wonderin kanssa tehnyt soulvokalisti ja biisintekijä

 Kolmas elokuuta 1946 syntynyt ja kuudes heinäkuuta 2004 edesmennyt Syreeta Wright, joka levyttävänä artistina käytti nimeä Syreeta, oli yhdysvaltalainen laulaja/lauluntekijä. Hänen keskeisin tuotantonsa ajoittuu 70-luvun alusta seuraavan vuosikymmenen alkuun. Wrightin uran huippuhetkiin lukeutuivat musiikillinen yhteistyö hänen aviomiehensä Stevie Wonderin sekä artisti Billy Prestonin kanssa. Pittsburghissa, Pennsylvaniassa syntynyt Wright aloitti laulamisen  neljävuotiaana. Hän oli mukana useissa lauluyhtyeissä, kunnes aloitti työskentelyn Motown Recordsilla vastaanottoapulaisena. Vuoden sisällä hän työskenteli mainitussa levy-yhtiössä Mickey Stevensonin sihteerinä, aivan kuten Martha Reeves ennen häntä. Vuotta myöhemmin lauluntekijätiimiin Holland-Dozier-Holland kuulunut Edward Holland havaitsi Wrightin solistinkyvyt ja työsti hänellä demoja, joilla Wright esitti The Supremesin tuotantoa. Asfordin ja Simpsonin sekä Edwardin veljen Brian Hollandin kirjoittama I Can't Give Back The Song I Feel for You julkaistiin vuonna 1968 Wrightin ensimmäisenä singlenä b-puolellaan kappale Something on My Mind. Mainitun singlen tuottajana Hollandin veljesten kanssa oli Lamont Dozier. Diana Ross levytti sen paraatipuolesta oman versionsa vuonna 1971 ilmestyneelle albumilleen Surrender. Wrightia kuultiin taustavokalistina The Supremesin ja Martha and the Vandellasin levytyksillä. Vuonna 1968 Wright tapasi Stevie Wonderin, kaksikko alkoi seurustella seuraavana vuonna ja Wonderin rohkaisemana Wrightista tuli myös biisintekijä. Ensimmäinen Wonderin ja Wrightin yhteistyötä edustava kappale oli The Spinnersin levyttämä It's a Shame, joka saavutti Billboardin Hot 100-listalla sijan 14. Wrightia kuultiin taustavokalistina muun muassa Wonderin vuoden 1970 tuotantoon lukeutuvassa suuressa hitissä Signed, Sealed, Delivered (I'm Yours), joka edusti Wrightin ja Wonderin yhteistyötä. Kaksikko meni naimisiin Detroitissa syyskuussa 1970. Niin ikään Wonder-Wright-yhteistyötä edustanut If You Really Love Me saavutti vuonna 1971 Yhdysvalloissa kahdeksannen sijan. Wrightin ja Wonderin puolitoista vuotta kestänyt avioliitto päättyi vuonna 1972. Mainitun vuoden kesäkuussa ilmestynyt Wrightin esikoissooloalbumi Syreeta sisälsi muun muassa coverversiot Wonderin I Love Everything About Yousta, Smokey Robinsonin What Love Has Joined Togetherista ja The Beatlesin She's Leaving Homesta. Wright jatkoi Wonderin taustavokalistina ja myös biisintekijänä seuraavien 20 vuoden ajan. Kesäkuussa 1974 ilmestyneellä albumilla Stevie Wonder Presents Syreeta taustavokalistina kuultiin Minnie Rippertonia, jonka osuus oli erityisen keskeinen albumiraidalla Heavy Day. Singleformaatissa albumilta julkaistiin Britanniassa kappaleet I'm Goin' Left, Spinnin and Spinnin' sekä reggaevaikutteinen Your Kiss is Sweet, joka saavutti brittilistalla sijan 12. vuonna 1975. Pitkäsoitto sisälsi myös The Spinners-yhtyeeseen kuuluneen G. C. Cameronin kanssa levytetyn dueton. Ensisijaisesti Leon Waren tuottamaa Wrightin kolmatta albumia One to One työstettiin melko tarkalleen kahden vuoden ajan. Pitkäsoiton kappaleista Wonderin tuottama Harmour Love saavutti jonkinasteista menestystä oltuaan mukana vuonna 2005 valmistuneessa elokuvassa Junebug. Näihin aikoihin Wright oli mukana kahdella jazzsaksofonisti Gary Bartzin albumilla. Vuonna 1977 imestyi Wrightin ja G. C. Cameronin yhteinen albumi Rich Love, Poor Love. Vuonna 1979 Wright ja Billy Preston työstivät musiikin elokuvaan Fastbreak. Ensimmäisestä heidän yhteistyötään edustavasta kappaleesta With You I'm Born muodostui suuri hitti, joka nousi Billboardilla neljänneksi ja Britanniassa kakkossijalle. Wrightin ja Prestonin yhteistyö jatkui 80-luvun alkupuolelle ja vuonna 1981 heiltä ilmestyi yhteinen albumi Billy Preston & Syreeta. Wrightin yhteistyö Wonderin kanssa jatkui 90-luvun puolivälissä ilmestyneeseen albumiin Conversation Peace saakka. Motownille Wright levytti toisen nimeään kantavan albumin vuonna 1980 ja seuraavan vuoden loppupuolella ilmestyi funk/boogievaikutteinen pitkäsoitto Set My Love in Motion. Sen kappaleista Quick Slick saavutti R&B-listalla sijan 41. seuraavan vuoden alussa. Samoihin aikoihin Wright lauloi Melissa Sue Andersonin tähdittämän kanadalaisen kauhuelokuvan Happy Birthday to Me tunnuskappaleen. Vuonna 1983 Wrightilta ilmestyi Jermaine Jacksonin tuottama albumi Spell. Kahta vuotta myöhemmin hän teki yhteistyötä Smokey Robinsonin kanssa Berry Gordyn elokuvan The Last Dragon soundtrackillä. Motownin jätettyään hän levytti Motorcity Recordsille 90-luvun puoliväliin saakka ja asettui sen jälkeen lapsineen asumaan Los Angelesiin. Vuonna 1993 Wright osallistui Jesus Christ Superstariin kahden vuoden ajan Maria Magdaleenan roolissa. Originaalit näyttelijät Ted Neeley ja Carl Andersson olivat niin ikään mukana.  Vuonna 1997 Wright oli mukana brittiläisen soulvokalistin Omarin albumilla This Is Not a Love Song laulaen duettoa kappaleessa Lullaby. Wright menehtyi sydänkohtaukseen heinäkuussa 2007. Hän kärsi rinta- ja luusyövästä, joiden hoitoon hän oli vastaanottanut kemoterapiaa ja radiaatiota.

Perjantain pohjat:The Housemartinsin vuoden 1987 tuotantoa edustava balladikappale

 Build on Hullista kotoisin olleen brittiyhtyeen The Housemartinsin kappale, joka julkaistiin kolmantena singlenä yhtyeen toiselta ja samalla joutsenlauluksi jääneeltä, syyskuussa 1987 ilmestyneeltä albumilta People Who Grinned Themselves to Death samaisen vuoden marraskuussa.  Edeltäjiensä tavoin The Housemartinsin kevyempää tyyliä edustava Build saavutti brittien singlelistalla parhaimmillaan sijan 15. The Housemartinsin repertuaarissa Build on siinä mielessä harvinaislaatuinen biisi, että sen kertosäkeessä solistina kuullaan yhtyeen rumpalia Dave Hemingwayta. Varsinainen Housemartinsin leadvokalisti Paul Heaton on äänessä kappaleen säkeistöissä ja bridgessa. Buildista työstettiin myös musiikkivideo, joka saavutti kuitenkin selkeästi vähemmän näkyvyyttä kuin esimerkiksi The Housemartinsin suurista singlemenestyksistä Happy Hour ja Caravan of Love työstetyt musiikkivideot. Brasiliassa Buildista muodostui yllättäen hitti kappaleen päästessä ohjelmaan Bebe a Bordo päähenkilö Anan teemakappaleeksi.

Torstain terävä:Keskeisen kotimaisen uuden aallon edustajan kakkosalbumi

 Woude:Kauniit päivät

Loppuvuodesta 1981 Johannan julkaisemana ilmestynyt Kauniit päivät on kotimaisen uuden aallon upeimpiin ilmentymiin lukeutuvan Woude-yhtyeen toinen ja samalla joutsenlauluksi jäänyt albumi. Mainittuun pitkäsoittoon ehdittäessä yhtyeen lineupissa oli ehtinyt tapahtua yksi miehistönvaihdos.Solisti/rytmikitaristi Ari "Woude" Voutilaisen, soolokitaristi Risto Schirayn ja basisti Jarmo "Häkä" Halttusen lisäksi Wouden originaalin kokoonpanoon kuuluneen rumpali Timo "Droppis" Wahlbergin paikan oli ottanut jo Hymy Taskinen &co-projektin singlellä Hei tyttö hei/Yöt kaduilla soittanut Kimmo Kosenius, joka oli ollut mukana myös Kauniita päiviä Wouden diskografiassa edeltäneellä singlellä Tytöt/Tänään on kun eilen. Lyriikoiltaan Kauniit päivät on edeltäjäänsä, alkuvuodesta 1981 ilmestynyttä pitkäsoittoa Keskellä aikaa synkempi kokonaisuus. Pitkäsoiton huippuhetkiin sen tummasävyisemmästä tuotannosta lukeutuvat albumin upea avausraita Läpi varjojen huoneen, En pääse pakoon, Juhlat on ohi, vaikuttava albumin päättävä nimiraita Kauniit päivät sekä kenties kaikkein kirkkaimpana timanttina albumin kakkospuolen starttibiisi, otsikkonsa veroinen Helminauha. Romanttisemmasta osastosta Kauniit päivät -albumilla on niin ikään tarjottavanaan useampi kultahippu. Tuhat yötä, Yön runoilija ja Marjaana edustavat kaikki varsin laadukasta biisimateriaalia. Hieman keskinkertaisempaan tuotantoon lukeutuvat ainoastaan kestoltaan vajaa kaksiminuuttinen ykköspuolen päätöskappale Kun valot sammuu, Aamulaulu sekä Sunnuntai-iltapäivä. Kauniita päiviä Wouden diskografiassa seurasi varsin onnistunut ja vuoden 1982 puolella ilmestynyt single Kuin lentohiekkaan/Kuka uskoo aurinkoon. Sen paraatipuoli lukeutuu aivan Wouden tuotannon terävimpään kärkeen ja b-puolen biisi on suomennos Velvet Undergroundin albumilta Loaded löytyvästä kappaleesta Who Loves the Sun. Kauniit päivät-pitkäsoiton vuonna 2009 ilmestynyt cd-versio sisältää runsaasti bonuskappaleita. Edellä mainittujen kahden singlen biisien lisäksi mukana ovat vuonna 1983 ilmestynyt single Aika hyvä ihmiseksi/Vuodet vierii ja kahta vuotta myöhemmin julkaistu Teksasin pojat/Tänä syyskuun yönä, Sunnuntaina sataa aina-kokoelmalevyllä alun perin ilmestynyt versio Kulkurista ja joutsenesta sekä kaksi ennenjulkaisematonta kappaletta; Väärät kortit ja Joutopojan laulu. Keskellä aikaa-esikoisalbumille sisältyy useita Wouden tuotannon klassikkokappaleita, mutta Kauniit päivät saattaa olla edeltäjäänsä tasavahvempi kokonaisuus.

Keskiviikon klassikko:Jerry Garcia Bandin ainoa studioalbumi

 Jerry Garcia Band:Cats Under the Stars

Huhtikuussa 1978 Arista Recordsin julkaisemana ilmestynyt Cats Under the Stars on Grateful Deadin johtohahmon, kitaristi/solisti/biisintekijä Jerry Garcian johtaman pitkäaikaisen sivuprojektin Jerry Garcia Bandin ainoaksi jäänyt studioalbumi. Sitä vastoin livebändinä kyseessä oli pitkäaikainen yhtye, joka jatkoi toimintaansa aina Garcian edesmenoon, eli 90-luvun puoliväliin saakka. Myös Grateful Deadin jäsenistöön tuossa vaiheessa kuuluneet Keith ja Donna Godhaux olivat niin ikään mukana Jerry Garcia Bandin lineupissa. Cats Under the Stars oli ensimmäinen San Rafaelissa sijainneessa Grateful Deadin studiossa nauhoitettu albumi. Sillä rumpalina vaikuttanut Ronn Tutt piti mainitun paikan soundista ja niinpä siitä kehkeytyi äänitysstudio. Vaikka Cats Under the Stars jäi kaupallisesta aspektista tarkasteltuna Billboardin Hot 100-listan ulkopuolelle, (sen paras listasijoitus oli 114.) albumi säilytti asemansa Jerry Garcian omana suosikkina kaikesta hänen levyttämästään tuotannosta. Cats Under the Starsin kappaleista Grateful Dead soitti keikkakontekstissa ainoastaan biisiä Rubin and Cherise, joka sekin päätyi yhtyeen settiin vasta vuonna 1991. Cats Under the Stars saavutti myös myönteisiä arvioita ja monet ovat kohottaneet sen Garcian soolotöistä laadukkaimmaksi. Huhtikuussa 2004 ilmestyi boxi All Good Things:Jerry Garcia Studio Sessions, joka sisältää viisi hänen sooloalbumiaan.  Cats Under the Starsin perusalbumin kappaleiden lisäksi boxilla on mukana seitsemän bonusbiisiä, joista neljä on taltioitu marraskuushun 1976 ajoittuneissa treeneissä.

Tiistain tukeva:Tyylillisesti uusia ovia Rushin tuotannossa avannut pitkäsoitto

 Rush:Grace Under Pressure

12. huhtikuuta 1984 Anthem Recordsin julkaisemana ilmestynyt Grace Under Pressure on kadanalaisen rockyhtyeen Rushin kymmenes studioalbumi. Kun yhtyeen edellisen pitkäsoiton, vuonna 1982 ilmestyneen Signalsin tiimoilta tehty kiertue oli saatu päätökseen kesän 1983 alussa, uusien kappaleiden työstäminen mainitun albumin seuraajalle alkoi samaisen vuoden elokuussa. Grace Under Pressure tuli merkitsemään yhteistyön loppumista Rushin pitkäaikaisen tuottajan Terry Brownin kanssa. Mainitulla albumilla Rush siirtyi  vielä edeltäjäänsä voimakkaammin syntetisaattoreiden dominoimaan soundiin. Albumi päädyttiin lopulta nauhoittamaan Peter Hendersonin kanssa. Listasijoitusten osalta Grace Under Pressure nousi Kanadassa neljänneksi, Britanniassa viidenneksi ja Yhdysvalloissa kymmenenneksi. Biisien kirjoituksesta ja treenauksesta muodostui varsin tuottoisia, sillä yhtye antoi itselleen runsaasti aikaa ja studioaika oli lisäksi buukattu etukäteen. Torontolaisen sanomalehden The Globe and Mailin kirjoitukset inspiroivat Neil Peartin käsialaa olevia  lyriikoita tietyissä albumin kappaleissa; erityisesti raidoilla Distant Early Warning, Red Lenses ja Between the Wheels. Peartin mukaan ensimmäinen Grace Under Pressurelle kirjoitettu kappale oli Between the Wheels, jota seurasivat muutamaa päivää myöhemmin Kid Gloves ja Afterimage. Kolmessa viikossa yhtye oli työstänyt demonauhan, joka sisälsi edellä mainittujen kappaleiden lisäksi biisit Red Sector A ja Body Electric. Syyskuussa 1983 Rush soitti viisi konserttia Radio City Music Hallissa, jonka jälkeen treenit uutta albumia varten jatkuivat. Varsinaiset Le Studiossa, Morin Heightsissa, Quebecissä tapahtuneet nauhoitukset ajoittuivat marraskuun 1983 ja seuraavan vuoden maaliskuun välille. Kyseessä oli siihen mennessä pisin aika, jonka yhtye oli käyttänyt albuminsa nauhoituksiin. Grace Under Pressuren otsikko oli saanut inspiraationsa yhdysvaltalaiselta novellistilta Ernest Hemingwayltä. Musiikillisesti albumi merkitsi Rushille myös uutta aluevaltausta, sillä joissakin Grace Under Pressuren kappaleissa kuultiin elementtejä skasta ja reggaesta. Lisäksi pitkäsoitolta ei ollut löydettävissä ainuttakaan selkeää balladikappaletta. Grace Under Pressuren biiseistä Distant Early Warning, Afterimage, The Body Electric ja The Enemy Within yhtye työsti lisäksi musiikkivideot. Niistä viimeksi mainittu oli ensimmäinen kanadalaisen musiikkikanavan, elokuussa 1984 toimintansa aloittaneen Much Musicin esittämä musiikkivideo. Guitar World sijoitti Grace Under Pressuren vuoden 1984 50 ikonisen albumin listalleen.