Perjantain pohjat:Brittiläisen hardrockin klassikon popvaikutteisempaa tuotantoa

Uriah Heep:Innocent Victim

Marraskuussa 1977 Britanniassa Bronze Recordsin ja Yhdysvalloissa Warner Brosin julkaisemana ilmestynyt ja uuden solistin John Lawtonin vokalisointia ensimmäisenä Heep-albumina sisältänyt Innocent Victim on Uriah Heepin yhdestoista studioalbumi. Sen edeltäjä, sinänsä varsin laadukas Firefly oli edustanut yhtyeen repertuaarissa perinteisempää tyyliä, mutta Innocent Victimillä Heep liikkui hienoisesti kokeilevampaan suuntaan. Pitkäsoitto on onnistunut yhdistelmä popvaikutteisempia kappaleita ja tiukkoja rockraitoja. Pyrkimyksenä on näin ollen hyvinkin saattanut olla murtautuminen Yhdysvaltain markkinoille. Erityisen onnistuneita ovat albumin ärhäkimmät rocksivallukset. Free n' Easy sisältää todella raa'an riffin kappaleen ollessa yleistunnelmaltaan boogierockhenkinen ja Roller on tyylitajuinen ja keskitempoinen rockpala, joka yhdistää funkvaikutteiset säkeistönsä nopeampaan, basson hallitsemaan kertosäkeeseen. Kokeellisemmista kappaleista  mainiosti  toimivat kosketinsoitin- ja vokaaliosuuksissaan rikkaan ilmapiirin luova Illusion sekä progressiivisen melodian reggarytmeihin yhdistävä The Dance. Akustisessa tyylissään ja harmonioissaan singlehitti Free Me ei ollut tyylillisesti erityisen kaukana The Eaglesistä. Pophenkisemmistä raidoista Keep on Ridin' ja Flyin' High edustavat hienoisessa yliyrittämisessään hienoista täytemateriaalia. Innocent Victimillä on silti tarjottavanaan siinä määrin runsaasti laadukasta tuotantoa, että Heepin diggareille albumi edustaa yhtyeen repertuaarissa vähintään hyvää keskitasoa. Vaikka pitkäsoitto ei noussut lainkaan listoille yhtyeen kotimaassa, eikä Yhdysvalloissa, se myi pelkästään Saksassa yli miljoona kappaletta ja saavutti Uudessa Seelannissa albumilistalla 19:n sijan. Singlenä pitkäsoitolta poimittu Free Me nousi Uudessa Seelannissa listakärkeen ja myös Etelä-Afrikassa se saavutti kolmannen sijan. Albumin kansitaidetta edustavan käärmeen silmät ovat tosi asiassa yhtyeen rumpalin Lee Kerslaken. Castle Communications julkaisi Innocent Victimistä vuonna 1997 remasteroidun ja kaksi bonuskappaletta sisältävän version. Vuonna 2004 albumista ilmestyi neljä bonuskappaletta sisältävä remasteroitu versio. Extrojen joukossa oli kaksi vuonna 1979 taltioitua livebiisiä, mutta niiden versiot olivat vaihtoehtoisia tuplalivealbumilla Live in Europe 1979 julkaistuihin Free Me ja Free n' Easy - versiointeihin verrattuna.

Torstain terävä:Brittiheavyn klassikon rumpali ja muutakin

Viides kesäkuuta 1952 syntynyt Michael Henry, eli Nicko McBrain on englantilaisrumpali, joka on tullut ensisijaisesti tunnetuksi jäsenyydestään brittiheavyn ikoneihin lukeutuvassa Iron Maidenissa vuodesta 1982 eteenpäin. Hän on soittanut pienissä clubeissa 14-vuotiaasta asti. Jätettyään koulun McBrain maksoi laskunsa tekemällä studiotöitä. Seuraavaksi hän soitti yhtyeessä Street Walkers, Pat Traversin kanssa sekä ranskalaisessa poliittissävytteisessä rockytyeessä Trust. Iron Maideniin McBrain liittyi ennen yhtyeen neljännen albumin, vuonna 1983 ilmestyneen pitkäsoiton Piece of Mind levyttämistä ja hän on ollut mukana 14 yhtyeen studioalbumilla. McBrain on Maidenin historian kolmanneksi pisimpään yhtyeessä vaikuttanut jäsen. Hackneyssä, Lontoossa syntynyt McBrain kiinnostui rummuista nähtyään Joe Morellon esiintyvän The Dave Brubeck Quartetin kanssa televisiossa. Vaikka kattilat ja muut keittiövälineet olivat soineet McBrainin käsittelyssä jo nuorella iällä, hän muistaa vastaanottaneensa ensimmäisen rumpusettinsä vasta yhdentoista, tai kahdentoista vuoden ikäisenä. Kouluyhtyeissä McBrain aloitti soittamalla britti-invaasion perusjuttuja ja säännöllinen musisointi häissä ja pubeissa alkoi neljäntoista vanhana. McBrain valmistui Southgaten teknisestä koulusta ja maksoi vuokransa tekemällä studiotöitä. Hänen ensimmäinen ammattiyhtyeensä oli The 18:th Fairfield Walk, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Peyton Bond. Otis Reddingiä, The Beatlesiä ja The Whota coveroinutta yhtyettä McBrainin soittajanuralla seurasi Wells Street Blues Band, jonka nimeksi vuonna 1969 vaihtui The Axe. Vaikka mainittu yhtye soitti omaa tuotantoaan, se lopetti toimintansa solistin ja kitaristin erimielisyyksien vuoksi. Vuonna 1971 McBrain alkoi soittaa solisti/kosketinsoittaja Billy Dayn ja kitaristi Michael "Mickey" Lesleyn kanssa. 70-luvun puolivälissä McBrainin yhtyeeksi vaihtui Streetwalkers, jonka jälkeen hän soitti Pat Traversin, solisti Jenny Darrenin ja McKittyn kanssa. Seuraavaksi vuorossa oli ranskalaisyhtye Trust. Sen riveissä soittaessaan McBrain tapasi Iron Maidenin ensi kertaa yhtyeiden yhteisellä, vuoteen 1981 ajoittuneella kiertueella. Seuraavana vuonna Maidenin jäsenet pyysivät McBrainia yhtyeeseensä rumpaliksi Clive Burrin tilalle. Ensi-esiintymisensä Maidenissa McBrain teki Saksan televisiossa Eddien valepuvussa. McBrainin voi todeta täydentäneen Maidenin legendaarisimman kokoonpanon. 80-luvulla yhtye työsti useita tuotantonsa keskeisiä, kulta- ja jopa platinamyyntiin yltäneitä albumeita. Vaikka Maiden koki 90-luvulla miehistönvaihdoksia, McBrain pysyi kaiken aikaa mukana yhtyeen kokoonpanossa. Bruce Dickinsonin ja Adrian Smithin tehtyä paluun Maideniin vuonna 1999 yhtyeen suosio kasvoi vähintään entisiin mittoihinsa. Vaikka McBrain vastaa Maidenin kappaleiden rumpuosuuksien kirjoittamisesta, ainoan kirjoituskrediittinsä Maidenissa hän on vastaanottanut vuonna 2003 julkaistun albumin Dance of Death kappaleessa New Frontier, joka tekstissään vastustaa ihmiskloonausta. Singlejen b-puolilla julkaistujen kappaleiden osalta McBrain on ollut kirjoittamassa kahta. Vuonna 1984 ilmestynyt Mission from Arry julkaistiin 2 Minutes to Midnightin kakkospuolella ja vuonna 1992 julkaistu Nodding Donkey Blues oli Be Quick or Be Dead-pikkulevyn b-puoli.  Vuonna 2020 McBrain pääsi Modern Drummer Hall of Fameen.

Keskiviikon klassikko:Naisrockin pioneerin hieman kevyempää soundia edustava albumi

Suzi Quatro:If You Knew Suzi

Loppuvuodesta 1978 ilmestynyt If You Knew Suzi on naisrockin kiistattomiin pioneereihin lukeutuvan Suzi Quatron kuudes studioalbumi, joka sisältää balladituotantonsa osalta muutamia Quatron keskeisimpiä menestyssinglejä. Chris Normanin kanssa levytetty Stumblin' In on Suzin suurin hittisingle Yhdysvalloissa. Se saavutti neljännen sijan sekä Billboardin listalla että Adult Contemporary-listalla. Itse If You Knew Suzi - pitkäsoitto nousi albumilistalla parhaimmillaan sijalle 37. ja oli samalla Suzin suurin menestys Yhdysvalloissa. Myös If You Can't Give Me Love ja Don't Change My Luck olivat hittinikkareiden Nicky Chinnin ja Mike Chapmanin käsialaa. Kaksikon työstämistä kappaleista If You Knew Suzin rivakinta antia edustaa The Race Is On. Pitkäsoiton tunnetuinta coverosastoa tarjoavat  Rick Derringerin Rock N' Roll Hootchie Koosta ja The Kinksin varhaistuotannon keskeisimpiin singlehitteihin lukeutuvasta Tired of Waiting for Yousta työstetyt onnistuneet näkemykset. Tyylitajuisen kitaravetoinen, mutta silti myös seesteisempiä osuuksia sisältävä Breakdown on Tom Pettyn käsialaa. Quatron ja Len Tuckeyn yhteistyötä edustavista kappaleista Suicide on melodinen ja teemansa vuoksi tummasävyinen raita, Non Citizen edustaa rokimpaa ilmaisua iskevällä melodialla ryyditettynä ja keskitempoinen päätösraita Wiser Than You kallistuu tyylitajuisesti balladituotantoon. If You Knew Suzin äänitykset tapahtuivat Saksassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Pitkäsoiton monilla kansainvälisillä versioilla kappaleen Stumblin' In korvasi kaksikon Vanda ja Young käsialaa oleva Evie, jonka The Easybeatsin johtohahmo Stevie Wright oli levyttänyt neljä vuotta Suzia aikaisemmin.

Tiistain tukeva:Amerikkalaisen punkrockin varhainen klassikkoyhtye

The Dead Boys oli amerikkalanen, Clevelandista, Ohiosta kotoisin ollut punkrockyhtye. Se lukeutui varhaisten punkyhtyeiden ensimmäiseen aaltoon ollen samalla eräs tyylisuuntansa raaimmista ja jopa väkivaltaisimmista yhtyeistä. The Dead Boysin aktiivikausi sijoittui vuosiin 1976-1979. Yhtyeen reunion oli vuorossa vuonna 1986 ja paluukeikkoja ajoittui vielä vuosiin 2005-2006, tosin ilman yhtyeen legendaarista johtohahmoa Stiv Batorsia. The Dead Boys muotoutui yhtyeen Rocket from the Tombs raunioille ja toimi aluksi nimellä Frankenstein. Yhtyeen jäsenten muutettua New Yorkiin heinäkuussa 1976 nimi The Dead Boys otettiin käyttöön RFTT:n kappaleen Down in Flames innoittamana. Jotkut tahot pitävät Dead Boysia jopa Yhdysvaltojen hardcorepunk-skenen edelläkävijänä. Yhtye muutti New Yorkiin Ramones-solisti Joey Ramonen innoittamana ja The Dead Boysin rajut live-esiintymiset alkoivat herättää huomiota. Erityisesti Batorsin lavaesiintymisellä on ollut vaikutuksensa myös valtavirran rockin kehitykseen. The Dead Boys esiintyi säännöllisesti rockclubi CBGB:ssä ja vuonna 1977 yhtye julkaisi Genya Ravanin tuottaman esikoisalbuminsa Young, Loud and Snotty. Yhtyeen kappaleista Sonic Reducer on saavuttanut todellisen punkanthemin statuksen. Sire Records, joka julkaisi yhtyeen kakkospitkäsoiton We Have Come for Your Children, painosti yhtyettä muuttamaan soundiaan ja imagoaan enemmän Yhdysvaltojen valtavirtaa miellyttäväksi. Amerikassa punkia ei vielä ollut omaksuttu vastaavalla tasolla, kuin Britanniassa ja vuonna 1979 The Dead Boys tuli tiensä päähän. Useita yhtyeen kyseisen vuoden live-esiintymisiä oli mukana elokuvassa D.O.A. Muutamia kuukausia hajoamisen jälkeen yhtyeen täytyy palata yhteen livelevyn äänittämistä varten. Kyseinen albumi oli julkaistava sopimuksellisista syistä. Kostona levy-yhtiölle Bators lauloi mikin ohi ja kyseinen äänitys oli käyttökelvoton. Kun Bomp! Records lopulta julkaisi kyseisen albumin, Bators oli nauhoittanut vokaaliosuutensa uudelleen studiossa. Vuonna 1978 Johnny Blitz joutui tappeluun Manhattanin Second Avenuella. Hänen toipuessaan sairaalassa The Dead Boys soitti hänelle hyväntekeväisyyskonsertin, jossa Blitzia rummuissa tuurasi John Belushi. Bators julkaisi Line Recordsilla sooloalbuminsa Disconnected. Seuraavaksi hän muodosti superyhtye Lords of the New Churchin The Damnedin Brian Jamesin ja Sham 69:n Dave Tregunnan kanssa. IRS Recordsin kautta yhtye julkaisi useita pitkäsoittoja ja saavutti singlehitin kosketinsoitinvetoisella kappaleella Open Your Eyes. 80-luvulla The Dead Boys palasi useiden keikkojen myötä. Vuonna 1989 yhtye julkaisi debyyttilevynsä uudelleen nimellä Younger, Loudier and Snottier. Se oli masteroitu raakamiksauksia sisältäneeltä kasettinauhalta nuoren Bob Clearmountainin toimiessa studioassistenttina. Kesäkuussa 1990 Bators törmäsi taksin kanssa ja menehtyi saamiinsa vammoihin. Syyskuussa 2004 yhtyeen jäljelle jääneet jäsenet soittivat yhden konsertin Clevelandissa. Seuraavana vuonna vuorossa oli CBGB:lle soitettu hyväntekeväisyyskonsertti ja toinen reunionkeikka ajoittui Halloweeniin. Huhtikuussa 2017 Chrome ja Blitz soittivat Kanadassa kuusi keikkaa tribuuttina Young, Loud and Snotty- debyytin 40 vuotta aikaisemmin tapahtuneen julkaisun kunniaksi. Kahdeksas syyskuuta samaisena vuonna ilmestyi Still Snotty:Young Loud and Snotty at 40, joka on uudelleen äänitetty versio yhtyeen esikoisalbumista kokonaisuudessaan ja samalla ensimmäinen Dead Boysin julkaisema albumi 39 vuoteen. 29. syyskuuta 2017 ilmestyi vielä valokuvakirja Dead Boys 1977:The Lost Photographs of Dave Treat. Vuonna 2013 elokuvateattereihin oli saapunut amerikkalainen elokuva CBGB . Siinä Batorsin roolissa nähtiin Justin Bartha, joka tunnetaan parhaiten rooleistaan The Hangover -elokuvissa ja National Treasure -elokuvissa. The Dead Boysin soolokitaristia Cheetah Chromea esitti ensisijaisesti Harry Potter -elokuvista tuttu Ron Weasley.

Maanantain mainio:Stonesien vuoden 1978 merkkialbumi

Rolling Stones:Some Girls

Yhdeksäs kesäkuuta 1978 ilmestynyt Some Girls on  Rolling Stonesin 14. Britanniassa julkaistu studioalbumi. Se nousi Billboardin listakärkeen ja saavutti myös kriitikoiden varauksettoman suosion. Monien mielestä kyseessä oli Stonesien laadukkain pitkäsoitto sitten vuonna 1972 ilmestyneen tupla-albumin Exile on Main Street. Some Girls oli yhtyeen ensimmäinen albumi, jonka työstämiseen kitaristi Ronnie Wood osallistui täysivaltaisena jäsenenä. Hän soitti albumilla runsaasti slidekitaraa. Myös Mick Jagger oli opetellut kitaransoiton edellisellä vuosikymmenellä ja hän vastasi kolmannesta kitarasta useilla albumin kappaleilla, kuten raidalla Respectable. Juuri Jaggerin osuuden vuoksi pianisti Ian Stewart ei harvinaislaatuisesti osallistunut Some Girlsin levytykseen. Stonesin peruskokoonpanon lisäksi albumilla kuultiin sitä vastoin kosketinsoittajana ensisijaisesti Small Facesistä ja The Facesistä muistettua Ian McLagania. Freen ja Bad Companyn rumpalina tunnetuksi tullut Simon Kirke soitti perkussioita, Mel Collins saksofonia ja Sugar Blue huuliharppua. Pariisissa tapahtuneissa Some Girlsin äänityksissä nauhalle tarttui lähes 50 kappaletta, joita julkaistiin Some Girlsin lisäksi sen seuraaja-albumeilla Emotional Rescue ja Tattoo You.  Some Girlsin julkaisua edelsi toukokuussa 1978 discovaikutteinen single Miss You, joka nousi Billboardin listakärkeen ja oli yhtyeen kotimaassa kolmantena. Myös pitkäsoitto oli Yhdysvalloissa ykkössijalla ja Britanniassa kakkosena. Toisena singlenä ilmestynyt upea balladi Beast of Burden nousi Billboardin listalla parhaimmillaan kahdeksanneksi. Kolmantena pikkulevynä pitkäsoitolta julkaistiin Britanniassa Respectable ja Yhdysvalloissa Shattered. Molemmista tuli top 40-menestyksiä. Stones teki albumia promotoidakseen kesällä 1978 kiertueen Yhdysvalloissa. Sen aikana yhtye soitti myös pienemmissä keikkapaikoissa ja joskus pseudonyymiä käyttäen. Vuonna 2003 Rolling Stonen laatimalla 500 kaikkien aikojen parhaan albumin listalla Some Girls saavutti sijan 269. Vuonna 2009 Universal Music julkaisi albumista remasteroidun version. Kahta vuotta myöhemmin ilmestyi kahdesta cd:stä koostuva Deluxe Edition-versio, jonka jälkimmäinen cd sisälsi 12 ennen julkaisematonta raitaa, joista kymmenen oli varsinaisista Some Girls -albumin nauhoitussessioista.

Sunnuntain extra:Pelle Miljoona United iskussa Kuopiossa

Pelle Miljoona United heitti Kuopion Ottopoika-ravintolassa varsin tiukan keikan, joka oli lisäksi yhtyeen debyyttiesiintyminen kyseisessä paikassa. Settilistaa oli hienoisesti uudistettu reilun puolen vuoden takaisesta edellisestä todentamastani trion keikasta  Kuopion Rauhalahdessa. Starttibiisinä tasan kymmeneltä jyrähti Juokse villi lapsi. Musta kulta ja Viha! edustivat setin laadukasta tuoreempaa tuotantoa ja niiden välissä Tumppi esitti yhden ikiklassikoistaan, joka oli Hair-musikaalista napattu Lanka palaa. Niin ikään 70-luvun lopun biisiaarteistoon lukeutuvat, totutun vakuuttavasti esitetty Pelko ja viha -albumin nimikappale ja Gabriel sisällytettiin  tällä kertaa jo setin  alkupuolelle. Tumppi tulkitsi Problemsin tuotannon kirkkaimpiin helmiin lukeutuvan Maanantaina ja sen jatkoksi tuoreemman melodisen kaunokin Tää on tunne Unitedin ohjelmistosta. Myös Ajan halki kesäyön edusti onnistuneesti setin seesteisempää tuotantoa. Keikan yllätysveto oli punkahtava cover Guantanamerasta ja sitä seurasi pitkästä aikaa eräs 1980-yhtyeen tuotannon ydinklassikoista, eli Viimeinen syksy-albumin avausraita Nuoret sankarit. Keikan loppuosa tarjosi takuuvarman ja myös ilmeisen hittikimaran sekä Pelleltä että Tumpilta. Pellen tapauksessa biisivalinnat kohdistuivat Moottoritien setin päättäneeseen nimiraitaan ja hieman aiemmin versioituun Olen kaunis-ralliin ja Tumpin kohdalla Viimeisen syksyn kakkospuolen avaavaan jättihittiin ja Problemsin vuonna 1980 menestyksekkäästi versioimaan Katupoikien lauluun. Encoreissa tarjollla oli todellista herkkua Pelle Miljoona & 1980- yhtyeen räjähtävän singlebiisin Mulla menee lujaa ja Problemsin harvinaisemman Ei mulla elämää varten oo kaavaa -klassikon mainioiden versiointien ansiosta. Keikan  itseoikeutettu päätös Hyvää yötä maailma nosti kylmät väreet. The Renegadesia muistuttaviin asuihin pukeutuneet Pelle, Tumppi ja totutun upeasti kitaroiva Mela olivat mainiossa iskussa ja myös yleisöä saapui paikalle miellyttävän runsaslukuisesti juuri ennen keikan alkua. Erityiskiitokset kiinnostavasti uudistetusta settilistasta.

Pelle Miljoona United Kuopion Ottopojassa 1. kesäkuuta 2018.

Lauantain pitkä:Haastattelussa Triton In Void

Triton-yhtye perustettiin Varkaudessa jo vuonna 1989. Yhtyeen tyylilaji on moderni melodinen hardrock, jossa on mukana elementtejä 70- ja 80-luvuilta. Yhtyeen kappaleet pohjautuvat kitara- ja kosketinsoitinriffeihin. Tritonin toiminnassa oli välillä lähes kymmenen vuotta hiljaiseloa. Useita yhtyeen 80- ja 90-luvuilla kirjoittamia kappaleita ei äänitetty lainkaan. Vuonna 2016 yhtyeen kosketinsoittaja Jarkko Immonen päätti tehdä uusia äänityksiä. Koska kaikki Tritonin jäsenet eivät osallistuneet niihin, yhtye käytti Tritonin sijasta nimeä Triton In Void. Kyseisenä vuonna julkaistiin kappaleet Wings of Sadness, Remember Yesterday, The Dawn, Darkest Hours, Shine ja Queen of Dreams. Immosen lisäksi Tritonin kokoonpanon muodostavat solisti Jarkko Kolehmainen, kitaristi Jarno Hämäläinen, basisti Arto Hämäläinen ja rumpali Timo Hyttinen. Toukokuussa 2017 yhtye julkaisi singlet Midnight Dancer, See You Soon ja Tears of September. Triton in Voidin kaksi uusinta kappaletta ovat Sleep My Little One ja I'm Alive. Niistä ensin mainittu äänitettiin kuluvan vuoden helmikuussa ja jälkimmäinen toukokuussa.

Haastattelukysymyksiin yhtyeestä vastasivat Jarkko Immonen ja Timo Hyttinen.

Lyhyt katsaus Tritonin alkuaikoihin vuonna 1989. Kuinka yhtyeenne jäsenet löysivät toisensa ja musiikillinen linja keskeisine vaikuttajineen muotoutui?

"Bändin tarina alkoi kehittyä Varkaudessa vuoden 1988 puolella, jolloin kosketinsoittaja Jarkko Immonen ja laulaja Jarkko Kolehmainen musisoivat kimpassa omalla tahollaan. Lisäksi jo aiemmin vuonna 1986 Hämäläisen veljekset Jarno (kitara) ja Arto (basso) olivat muuttaneet Oulunsalosta Varkauteen sekä Timo Hyttinen (rummut) viritteli myös Varkaudessa omia bändikuvioitaan. Kuinka sattuikaan koko poppoo tapasi sattumalta läheisellä nuorisotalolla, josta muodostui ensin kaksi välivaiheen bändiä popimpi sekä kevyempi Crystal Mind ja lähinnä Black Sabbath- covereita soittanut Xavious- kokoonpano. Huomioitavaa oli vielä, että kummassakin kokoonpanossa oli tuolloin naisvokalistit. Näistä bändeistä sitten muovautui alkuvuodesta 1989 Tritonia edeltävä Blackout- kokoonpano, jossa siis vaikuttivat jo alkuperäiset jäsenet. Blackout nimi päätettiin sitten vaihtaa melko pikaisesti Tritoniksi."
"Bändin musiikillinen linja muotoutui hyvin pitkälti jäsenien mieltymysten ja silloin vielä suosiossa olleen heavy/hard rockin pohjalta. Esikuvina mainittakoon Kiss, Europe, Rainbow, Iron Maiden jne.  Periaatteena oli kuitenkin, että linja on melodista hardrockia, mutta rankempaakaan riffittelyä ei säästelty. Useammat laulut rakentuivat tanakasti Jarno Hämäläisen kitarariffien ja Jarkko Immosen synakuvioiden pohjalle, joiden päälle yleensä Jarkko Kolehmainen tai Immonen rakensi laulujen melodiat."

Mitkä ovat tekstienne ydinteemoja?

"Tritonin teksteissä on näkyvästi teemana useimmiten usko parempaan tulevaisuuteen. Tärkeänä pointtina on ollut aina se että biiseissä säilyy aiheen mukainen teema, mutta se kirjoitetaan niin väljästi että eri ihmiset voivat tehdä lyriikoista vapaasti omat tulkintansa. Vuosien aikana pääasiassa sanoittamisesta ovat vastanneet puoliksi Jarkko Immonen ja Timo Hyttinen. Myös yhteisiä lyriikoita on kaksikko viimeistellyt tarpeen mukaan tiiviissä yhteistyössä."

Miten runsaasti yhtyeellä oli aktiiviaikanaan omaa tuotantoa ja kuuluiko keikkasettiinne coverbiisejä? Työstittekö tuolloin demoja?

"Aktiiviaikana omaa tuotantoa oli keikkasetin verran plus coverbiisit siihen päälle. Tuotantoa oli enemmänkin, mutta bändin nimen vaihtuessa Blackoutista Triton -nimen alle joitakin kappaleita hyllytettiin. Covereita oli lähinnä Deep Purplelta ja Rainbowlta. Vanhoista omista demojulkaisuista mainittakoon vinyylisingle Northern Lights (1990) (45 rpm) ja Back On Gaia (CD) (1999) sekä Helsingissä nauhoitettu Storm Over Paradise (CD) (2001). "

Muistoja keikkailustanne 80- ja 90 lukujen taitteesta? Pääsitte soittamaan muun  muassa Zero Ninen ja Tarotin lämmittelijänä?

"Yhtenä erittäin mukavana muistona jäi mieleen keikka Varkauden Torpalla kuuskybä-rockissa Zero Ninen ja Luonteri Surfin kanssa. Jammailtiin mm. muutaman Zero Ninen jäsenen kanssa bäkkärillä hardrock -klassikoita. Keikan ollessa Triton historian ensimmäisiä suurempia esiintymisiä."
"Sen sijaan toinen vastaavasti epäonnekkaampi tapaus sattui Varkauden Yöajo-tapahtumassa, jossa valtava ukkosmyrsky kasteli koko äänentoiston, niin että koko tapahtuma peruttiin. Harmittavinta oli että esiintyjäkaartina olisi ollut Tritonin lisäksi mm. Irwin Goodman, Badding Rockers ja Tarot."   

Milloin Tritonin toiminta hiipui? Mistä kipinä jatkaa yhtyeen musiikin työstämistä löytyi?

"Tritonin toiminta hiipui syksyllä 1991 kun pari jäsentä lähti muualle Suomeen opiskelun perässä. Taukoa piti olla vain muutama vuosi, mutta se venyi seitsemän vuoden pituiseksi. Vuonna 1998 käynnisteltiin toimintaa uudelleen, jota sitten kesti vuoteen asti 2001 asti. Tämän jälkeen joitakin treenisessioita järjestettiin ja bändi soitti yksittäiset keikat vuosina 2003, 2006 ja 2014. "
"Vuosien varrella uusista nauhoituksista neuvoteltiin useaan otteeseen, mutta tuloksetta. Mielessä oli kuitenkin koko ajan, että bändin historiasta löytyy runsaasti ehdottoman hyviä täysin nauhoittamattomia lauluja tai keskeneräisiä biisiaihioita. Suurkiitos monitaituri Immosen Jarkolle, joka organisoi vuonna 2016 uudet sessiot ja otti hienosti haltuun myös nauhoittajan sekä tuottajan roolin."

Viime vuosina olette tehneet myös nauhoituksia. Kuinka suuri osa niistä on aivan uutta tuotantoa ja kuinka suuri osa vastaavasti vanhojen kappaleiden uusia versioita?

"Kyllä vaan uusia biisijulkaisuja onkin ilmestynyt vuosina 2016 - 2018 yhteensä 11 kappaletta eli kokonaisen pitkäsoiton verran ja jokaisesta laulusta on ilmestynyt Youtubeen myös upeat lyriikkavideot. Nykyisin tämä projekti operoi nimellä Triton In Void, koska kaikki alkuperäiset jäsenet eivät ole osallistuneet viimeisimpiin nauhoituksiin.
Täysin uusia kappaleita: Sleep My Little One, Shine, The Dawn, Darkest Hours.Vanhoja biisiaihiota mutta nyt viimeisteltyjä: Queen of Dreams, Tears of September, Midnight Dancer
Vanhojen kappaleiden uusia versioita: See You Soon, I’m Alive, Wings of Sadness ja Remember Yesterday."

Tritonin tulevaisuudensuunnitelmat? Onko luvassa aktivoitumista keikkailun osalta?

"Jatkossa on tavoitteena saada ainakin osa kappaleista masteroitua isoimpiin musiikkipalveluihin ja sitä mukaa vielä paremmin ihmisten kuunneltavaksi. Ehkäpä jatkossa vielä löytyy jotakin julkaisematonta materiaaliakin vanhoista biisiarkistoistakin. Keikkailun osalta ei ole mitään sovittua, mutta aika näyttää. Onhan ensi vuonna todellakin bändin perustamisesta ja ensiaskeleista kulunut jo 30 vuotta!"

Nimetkää hardrockin/heavyn saralta ehdottomia suosikkilevyjänne lyhyiden perusteluiden kera.

"Dio - Holy Diver (Itse mestari ja luultavasti kokonaisuutena ehjin Dion levy)
Black Sabbath - Heaven and Hell (mahtavia Iommin riffejä ja loistavia tulkintoja sekä tunnelmia)
Rainbow – Rising (loistava levy ja kokoonpano sekä Ritchie Blackmorea parhaimmillaan)
Europe - The Final Countdown (tarttuvia biisejä, hyviä synakuvioita)
Iron Maiden – Piece Of Mind (Maidenin paras levykokonaisuus ja mieleen jääviä sommitelmia)
Zero Nine - Intrigue (J.Immosen kotimainen suosikki: ylivoimaisesti paras suomalainen hardrock-levy, kaikki kohdallaan mun makuun)
Zero Nine – Voodoo You (T.Hyttisen kotimainen suosikki: klassikko ehdottomasti suomalaisen hard rockin kulmakiviä, todella onnistunut kokonaisuus)"