Keskiviikon klassikko:Eräs 60-luvun loppupuolen keskeisimmistä naisartisteista

Kahdeksas kesäkuuta 1940 syntynyt Nancy Sandra Sinatra on yhdysvaltalainen laulajatar ja näyttelijätär, joka on myös Frank Sinatran tytär. Erityisen tunnettu hän on vuoden 1966 hitistään These Boots Are Made for Walking. Nancyn muista menestyksistä mainittakoon Sugar Town, James Bond- tunnusmelodia You Only Live Twice, Frankin kanssa levytetty duetto Something Stupid sekä useat duetot Lee Hazlewoodin kanssa. Viimeksi mainituista mainittakoon ensi alkuun Jackson sekä kulttimainetta saavuttanut Some Velvet Morning.  Laulajattaren ja näyttelijättären uransa New Jerseyssä syntynyt ja Kalifornian yliopistossa tanssia, musiikkia ja laulua opiskellut Nancy aloitti marraskuussa 1957 isänsä varieteeshowssa, mutta saavutti tuossa vaiheessa menestystä ainoastaan Euroopassa ja Japanissa. These Boots Are Made for Walking tuli merkitsemään maailmanlaajuista läpimurtoa ja sen tv-esityksessä korkeakorkoinen ja go go –tanssijoiden kanssa esiintynyt Nancy määritteli osaltaan svengaavaa 60-lukua. Kappaleen kirjoittanut Lee Hazlewood sävelsi ja tuotti suurimman osan muistakin Nancyn menestyskappaleista. Vastaavasti niiden sovituksista vastasi Billy Strange. Kaiken kaikkiaan Nancy saavutti 13 Lee Hazlewoodin käsialaa ollutta singlemenestystä. 60-luvun puolivälistä eteenpäin Nancylla oli myös merkittävä elokuvauransa. Elvis Presleyn kanssa hän näytteli elokuvassa Speedway, Peter Fondan kanssa Wild Angelsissa ja fiktiivistä tytärtä elokuvassa Love on the Rocks, jonka miespääosassa ja isän roolissa oli Frank Sinatra.

Isänsä Reprise Recordsille Nancy sainattiin 60-luvun alussa ja hän viipyi yhtiöllä vuoteen 1971, jolloin vuorossa oli uusi sopimus RCA:n kanssa. Sille Nancy levytti kolme pitkäsoittoa. Vuonna 1972 Nancy ja Lee nousivat Britanniassa listakakkoseksi kappaleella Did You Ever? Samana vuonna valmistui ruotsalaisten käsialaa ollut dokumentti Nancy & Lee in Las Vegas, joka tosin sai julkaisunsa vasta vuonna 1975.Tuolloin Nancy siirtyi levyttämään Private Stockille ja kyseiselle yhtiölle tehdyt singlet ovat hänen kysytyimpiä ja samalla harvinaisimpia levytyksiään. Vuonna 1981 vuorossa oli Mel Tillisin kanssa levytetty countryalbumi Mel and Nancy, jolta jonkinlaista menestystä singleformaatissa saavuttivat kappaleet Texas Cowboy Night ja Play Me or Trade Me. 90-luvun puolivälissä seurasi uusi pitkäsoitto One More Time. Vuonna 2004 Nancy levytti dueton Morriseyn kanssa tämän kappaleesta Let Me Kiss You. Saman vuoden syksyllä julkaistiin artistin nimikkoalbumi, jolla vierailivat esimerkiksi Sonic Youth, U2 sekä Pulp-yhtyeen johtohahmo Jarvis Cocker. Kahta vuotta myöhemmin ainoastaan Britanniassa julkaistiin sijalle 73. noussut kokoelma The Essential Nancy Sinatra. Se sisälsi myös ennen julkaisemattoman kappaleen Machine Gun Kelly. Sinatra esiintyi itsenään eräässä HBO:n Sopranosin viimeisistä jaksoista. Syyskuussa 2009 ilmestyi ainoastaan digijulkaisuna Cherry Smiles:The Rare Singles. Joulukuussa 2013 seurasi niin ikään ainoastaan digijulkaisuna albumi Shifting Gears, joka sisälsi 15 coverkappaletta. Lauluosuudet oli nauhoitettu noin kymmenen vuoden aikana ja orkesteritaustat jo 70-luvulla Nancyn konsertoidessa 40-jäsenisen orkesterin kanssa. Toukokuussa 2017 Nancyn ja Lee Hazlewoodin vuoden 1967 menestyssingleä Summer Wine hyödynnettiin vaatejätti H&M:n kyseisen vuoden kesäkaupan mainoskampanjan musiikkina. Tuloksena kappale debytoi Billboardin ja Clion tv-mainoslistan kärjessä. Lokakuussa 2020 Sinatra ja Light in the Attic Records ilmoittivat suunnitelmistaan julkaista Nancy Sinatran tuotantoa arkistosarjana. Julkaisuista tähän mennessä keskeisin lienee helmikuussa 2021 ilmestynyt 23 kappaleesta koostuva kokoelma-albumi Start Walkin' 1965-1976. 17. syyskuuta 2021 Light in the Attic Records julkaisi uudelleen Nancy Sinatran esikoisalbumin Boots vinyylinä, cd:nä, kasiraiturina ja digitaalisesti.

Tiistain tukeva:60-luvun alusta vaikuttanut keskeinen rhythm and blues - ja rockartisti

Gary Levone Anderson, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Gary US Bonds on kuudes kesäkuuta 1939 syntynyt yhdysvaltalainen rhythm and blues – ja rockartisti, jonka tunnetuimpiin levytyksiin lukeutuvat New Orleans sekä Quarter to Three. Bondsin ura on kestänyt useiden vuosikymmenien ajan. Lisäksi hän on merkittävä biisintekijä. Jacksonvillessa, Floridassa syntynyt Bonds asui nuoruutensa Norfolkissa, Kaliforniassa. 50-luvulla hän alkoi toimia solistina kirkossa sekä The Turks-nimisen yhtyeen kanssa. Hän solmi sopimuksen Frank Guidasin pienen yhtiön Legrand Recordsin kanssa. Taiteilijanimi US Bonds oli Guidasin valitsema. Kolme ensimmäistä singleä sekä debyyttialbumi Dance ’til Quarter to Three julkaistiin kyseisellä nimellä, mutta yleisö luuli, että kyseessä oli yhtye. Sekaannuksen välttämiseksi käyttöön otettiin nimi Gary US Bonds. Bondsin ensimmäinen hitti oli listalla kuudenneksi noussut New Orleans. Sitä seurannut Not Me oli myöhemmin menestyskappale The Orlonsin levyttämänä. Kesäkuussa 1961 seurasi Bondsin ainoa listakäreen yltänyt single, yli miljoona kappaletta, eli ts. kultalevyksi myynyt Quarter to Three. 60-luvun alkupuolella top teniin nousseita Gary US Bondsin singlejä olivat lisäksi School is Out, Dear Lady Twist sekä Twist Twist Senora. Vuoden 1963 Euroopan-kiertueella Gary US Bonds konsertoi The Beatlesin kanssa.

Bondsin hittikappaleille tunnusomaista oli saksofonisti Gene Bargen keskeinen osuus. Quarter to Three pääsi mukaan Rock and Roll Hall of Famen 500 rockia muovanneen kappaleen listalle. 80-luvun alussa Bonds julkaisi merkittävät albumit Dedication sekä On the Line. Hän teki yhteistyötä Bruce Springsteenin, Steve Van Zantin sekä E Street Bandin kanssa. Uusia singlemenestyksiä olivat vuoden 1981 paluuhitti, mainstream rock – listalla viidenneksi kohonnut This Little Girl, Jole Blon sekä Out of Work. Bondsin tuorein pitkäsoitto on vuonna 2009 ilmestynyt Let Them Talk. Nostalgia-konserteissa hän on edelleen kysytty esiintyjä. Tyylillisesti Bonds liikkuu onnistuneesti sekä rhythm and bluesin että rock and rollin saralla. Jerry Williams Jnr:n kanssa kirjoitettu She’s All I Got oli countryhitti sekä Johnny Paycheckille että Freddie Northille. Vuonna 1997 Bonds sai Rhythm and Blues säätiön kunniamaininnan. Seuraavana vuonna hän oli mukana elokuvassa Blues Brothers 2000 osana bluesin superyhtyettä The Louisiana Gator Boys. Vuonna 2004 Bonds julkaisi albumin Back in 20. Pitkäsoiton nimi viittasi artistin suuriin 20 vuoden välein ajoittuneisiin suuriin menestyksiin ja sillä vierailivat Springsteen sekä Southside Johnny. Long Island Music Hall of Fameen Bonds pääsi lokakuussa 2006. Kolme vuotta myöhemmin ilmestynyttä pitkäsoittoa Let Them Talk seurasi Euroopan-kiertue Bill Wymanin Rhythm Kingsin vieraana. Vuonna 2010 Bonds levytti dueton Umbrella on My Drink Southside Johnnyn kanssa viimeksi mainitun pitkäsoitolle Pills and Ammo. Bonds vieraili myös Steven Van Zantin tuottamassa sarjassa Lillyhammer.

Maanantain mainio:Nicko McBrainin aikainen ensimmäinen Maiden-pitkäsoitto

Iron Maiden:Piece of Mind

Kotimaassaan EMI:n ja Yhdysvalloissa sekä Kanadassa Capitolin julkaisemana 16. toukokuuta 1983 ilmestynyt Piece of Mind on Iron Maidenin neljäs studioalbumi. Kyseessä on ensimmäinen Maidenin pitkäsoitto, jolla kuultiin aikaisemmin ranskalaisessa Trust-yhtyeessä soittanutta rumpali Nicko McBrainia. Hän on pysynyt Maidenin patteristina tuosta lähtien. Piece of Mind oli menestys sekä kriitikoiden että ostavan yleisön keskuudessa. Yhtyeen kotimaassa mainittu pitkäsoitto nousi albumilistan kolmanneksi ja saavutti platinalevyn sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa. Joulukuussa 1982 Maidenin edellisen rumpalin Clive Burrin ja muun yhtyeen tiet erkanivat. Burrin korvannut McBrain oli Trustin lisäksi soittanut Streetwalkersissa ja tehnyt musiikillista yhteistyötä Pat Traversin kanssa. Piece of Mindin kappaleet työstettiin Jerseyssä ja sen jälkeen yhtye siirtyi tekemään äänitykset Bahamalla Nassaun Compass Point – studioilla. Äänitykset saatiin viimeistellyiksi maaliskuussa 1983 ja miksaus tapahtui New Yorkin Electric Lady – studioilla. Kyseessä oli ensimmäinen viidestä Maiden – pitkäsoitosta, joka ei sisältänyt albumin nimikappaletta. Piece of Mindin tapauksessa kyseinen ilmaus löytyy tosin Still Life – kappaleen tekstistä. Pitkäsoiton työnimenä oli Food for Thought. Tekstiensä osalta albumi sisältää viittauksia yhtyeen jäsenten kirjallisiin harrastuksiin ja elokuviin ja kappaleen Flight of Icarus osalta jopa kreikkalaiseen mytologiaan. Flight of Icarus julkaistiin esimakuna albumilta singleformaatissa ja sen lisäksi Piece of Mindin kirkkaimpiin klassikoihin lukeutuu vähintään albumin kakkospuolen avauskappale The Trooper. Piece of Mindin julkaisua seurannut World Piece Tour koostui 139 konsertista, joista Dortmundin Westfalenhallessa pidetty konsertti televisioitiin. Yhdysvalloissa sijalle 14. kohonnut Piece of Mind oli siellä siihen mennessä Maidenin suurin menestys. Albumi saavutti suurimmaksi osaksi myönteisiä arvioita. Sen ilmestymisvuotena Kerrang listasi kaikkien aikojen parhaat metallialbumit. Tuolloin Piece of Mind sijoittui kärkeen ja sen edeltäjä Maidenin diskografiassa, The Number of the Beast, sijalle kaksi.

Sunnuntain extra:Eräs kaikkien aikojen kotimaisista albumidebyyteistä

Hurriganes:Rock and Roll All Night Long

Hurriganesin vuoden 1973 syksyllä Love Recordsin julkaisemana ilmestynyt esikoisalbumi Rock and Roll All Night Long teki katajaiselle kansallemme viimeistään selväksi, mitä rock n' roll on. Triolla oli takanaan jo vankka keikkakokemus ja siksi olikin luontevaa, että sen esikoislevystä reilut puolet on taltioitu elävänä klaukkalalaisyleisön edessä.
Livemateriaalin omista kappaleista avausraita Rock N’ Roller sekä Well Ooh painottuvat riffittelyyn ja Albert Järvisen maukkaaseen soolotyöskentelyyn. Satur’ly Night Club edustaa hienoisesta monotonisuudestaan huolimatta silkkaa rockin alkuvoimaa. Kaikkein parhaimmillaan Hurriganesin debyytillä Järvinen lienee albumin a-puolen päättävässä Medleyssä, joka koostuu The Venturesin rautalankaklassikosta Walk Don’t Run sekä omaa tuotantoa edustavista kappaleista Roy on Flash Top sekä Jenka.
Cisse Häkkisen kurnuttavan vokaalisuorituksen kruunaama Sweet Sue on albumin hulvattomin esitys. Hurriganesin esikoisalbumin studiopuolella  erityisen upeasti toimivat 50-luvun rockcoverit; Little Richardin Keep on Knockin’, Gene Vincentin Say Mama sekä Fabianin Tiger. Näistä viimeksi mainitun vokalisoi Cisse Albertin kitaroinnin tarjotessa kovalle kolmikolle viimeisen silauksen.
Omaa tuotantoa edustava My Sweet Lily lainaa melodiaansa Four Seasonsin Silhuettesia ja tekstiinsä Paul Ankan Dianaa. Say Maman ja My Sweet Lilyn Hurriganes esitti playbackina tuoreeltaan tv:n Iltatähti-ohjelmassa. Rock and Roll All Night Longin päätösraita Indian on hauska ja vaikkei se yhtyeen keskeisimpään tuotantoon lukeudukaan, mainittu kappale on päässyt mukaan useille Hurriganesin kokoelma-albumeille. Hurriganesin esikoisalbumi myi kultaa ja  yhtyeen diskografiassa sitä seurasivat erinomaiset pikkulevyt Do You Wanna Dance/True Fine Mama sekä Blue Suede Shoes/Red River Rock.
Hurriganesin keikkailu jatkui pienen luovan tauon jälkeen vappuna 1974. Albert Järvinen ehti kyseisenä aikana levyttää esikoissooloalbuminsa Ride On, jonka useilla raidoilla solistina kuultiin Pave Maijasta. Samaisen vuoden jouluksi ilmestynyt, Tukholman Marcus Musicissa äänitetty ja Richard Stanleyn tuottama, kotimaisen rockin merkittävimmäksi virstanpylvääksi usein tituleerattu kakkosalbumi Roadrunner räjäytti potin lopullisesti.

Lauantain pitkä:Saksalainen heavy metallin klassikko

Kolmas kesäkuuta 1964 syntynyt Dorothee Pesch, joka tunnetaan taiteilijanimellä Doro Pesch, tai Doro, on saksalainen hardrocklaulaja/biisintekijä, joka tuli tunnetuksi heavy metal-yhtye Warlockin johtohahmona. Nimellä Doro tunnetaan tosin myös yli 20 vuotta keskeytyksettä toiminut artistin kiertuebändi, jonka soittajat ovat vaihtuneet tiuhaan. Pisimpään mukana ovat olleet basisti Nick Douglas ja rumpali Johnny Dee. Doro aloitti uransa garageyhtyeissä Düsseldorfin alueella. 80-luvulla hän saavutti jonkin verran suosiota ja medianäkyvyyttä Warlockin riveissä. Vuoden 1986 Doningtonin Monsters of Rock –festivaalilla Doro oli ensimmäinen metalliyhtyeeen johtohahmona toiminut nainen. Lämmittelyesiintyjänä Warlock toimi ainakin Judas Priestille sekä W.A.S.P.:ille. Viimeisen, ja samalla neljännen pitkäsoittonsa Triumph and Agony Warlock äänitti Yhdysvalloissa.  Juuri kun läpimurto Yhdysvaltojen markkinoilla alkoi näyttää mahdolliselta, yhtye kärsi kokoonpanonvaihdoksista Doron jäädessä ainoaksi pysyväksi jäseneksi. Soolouransa hän aloitti nimellä Doro välttääkseen lailliset kamppailut entisen levy-yhtiönsä Polygramin sekä managerinsa kanssa. Yhdysvalloissa Doro julkaisi kaksi pitkäsoittoa. Gene Simmons osallistui niiden tuottamiseen, mutta kyseisistä albumeista ei muodostunut Doron toivomaa läpimurtoa. Grungen ja vaihtoehtorockin suosion aikaan 90-luvulla Doron levy-yhtiö rajoitti hänen levyjulkaisunsa ainoastaan Euroopan alueelle. Siellä Doro myös konsertoi säännöllisesti. Saksassa hän säilyi suosittuna artistina, vaikka asuikin Yhdysvalloissa, missä hän myös tuotti albuminsa. Klassisen heavy metallin suosion nousu merkitsi myös Doron menestyksen huomattavaa kasvua. Hän toimikin esikuvana useille metallia edustaneille naisartisteille. Doro on tullut myös tunnetuksi duettolevytyksistään, joita hän esittää myös keikkakontekstissa. Duettokumppaneina ovat olleet metalliskenen veteraanit. Tähän mennessä Doro on julkaissut 16 studioalbumia, joista viimeisin on vuonna 2012 ilmestynyt Raise Your Fist. Konsertointia New Yorkissa asuva artisti on jatkanut ympäri maailmaa.

Perjantain pohjat:Suzi Quatron 80-luvun alun tuotannon huipputyö

Suzi Quatro:Rock Hard

Lokakuussa 1980 julkaistu Rock Hard on Suzi Quatron seitsemäs studioalbumi ja samalla ainoa Dreamland-levy-yhtiön julkaisema pitkäsoitto. Se nauhoitettiin kuukaudessa vuonna 1980 Hollywoodin United Western -studioilla. Vierailevina taustavokalisteina albumilla kuultiin Paul Delphiä, Michael Des Barresia sekä Andrea Robinsonia. Rock Hard oli Quatron viimeinen listoille noussut pitkäsoitto 26:een vuoteen. Seuraavan listamerkinnän sai nimittäin vasta vuonna 2006 ilmestynyt albumi Back to the Drive. Singleinä Rock Hardilta julkaistiin sen nimiraita, Dave Clark Five -laina Glad All Over sekä Lipstick. Nimikappale oli top ten -menestys Australiassa ja Glad All Over nousi Belgiassa sijalle 25. Lipstick oli Australiassa 46. ja Yhdysvalloissa kappaleen listasijoitus oli 51. Ilmestyessään albumi sai kriitikoilta myönteisen vastaanoton, ja sitä pidetään yleisesti Quatron 80-luvun parhaana pitkäsoittona. Silti kyseessä oli siihen mennessä Suzin huonoimmin menestynyt levy Yhdysvalloissa ja Norjassa. Uusintajulkaisu albumista oli vuorossa vuonna 2012. Kyseessä oli ensimmäinen Cherry Red Recordsin julkaisema Quatron remasteroitu cd. Cherry Red on sittemmin julkaisssut remasteroidut versiot myös muista Suzin vanhoista albumeista, kuten myös artistin viimeisimmän pitkäsoiton In the Spotlight. Vaikka Rock Hard ei sisältänyt suurta singehittiä, albumi tarjoaa pätevän esimerkin naisrockista ajalta ennen L7:n ja Holen kaltaisten yhtyeiden esiin nousua.

Torstain terävä:Turhan vähälle huomiolle jäänyt paluulevy

The Bangles:Doll Revolution

1980-luvun keskeisiin yhtyeisiin lukeutuvan, sixties-henkisen popin parissa uransa aloittaneen The Banglesin 2000-luvun alussa ilmestynyt, järjestyksessään neljäs pitkäsoitto Doll Revolution jäi laadukkuudestaan huolimatta suhteellisen vähälle huomiolle. Se työstettiin vielä legendaarisella kvartettikokoonpanolla, johon kuuluivat kitaristit Vicki Peterson ja Susanna Hoffs, toinen kesäkuuta merkkipäiväänsä viettävä basisti Michael Steele ja rumpali Debbi Peterson. Vokalistin tehtävät jaettiin vanhaan totuttuun tapaan kaikkien yhtyeen jäsenten kesken. He olivat myös työstämässä paluulevynsä kappaleita lukuun ottamatta nimikappaleesta käyvää rivakkaa raitaa Tear Off Your Own Head (It’s A Doll Revolution), joka on Elvis Costellon käsialaa. Hienoisesta biisimateriaalin epätasaisuudesta huolimatta albumilla on tarjottavanaan useita varsin laadukkaita kappaleita. Niihin lukeutuvat ensiksikin Hoffsin ja Petersonin sisarusten yhteistyön upea pophelmi Stealing Rosemary sekä iskevä Ride the Ride.
Edeltävän, vuoden 1988 satoa edustavan Bangles-pitkäsoiton Everythingin tavoin Michael Steele loisti myös Doll Revolutionilla. Vähintään osittain hänen käsialaansa olevista kappaleista Nickel Romeossa on upea melodia ja kekseliäs sovitus, Between the Two rokkaa yllättävänkin tanakasti ja kaikkein upein yksittäissuoritus on täysin Steelen käsialaa oleva, todella puhutteleva balladi Song for the Good Son.

Vicki Peterson vastaa yksin kahdesta tasokkaasta kappaleesta, eli Mixed Messages ja Single by Choice, joista etenkin jälkimmäinen on jylhyydessään suorastaan majesteetillinen. Pitkäsoiton huippuhetkiin lukeutuu myös Rain Song, joka on Vickin yhteistyötä Susan Cowsillin kanssa. Singlehitin, Hoffsin vokalisoiman Something That You Saidin vanhempi Peterson ja Hoffs ovat työstäneet Go Go’s – yhtyeen Charlotte Caffeyn kanssa.  80-luvun lopussa pahasta burn outista kärsinyt Michael Steele, joka monien mielestä oli yhtyeen lahjakkain jäsen, jätti Banglesin ikävä kyllä lopullisesti vuonna 2005. Yhtyeen tuorein julkaisu on sen varhaistuotantoa sisältävä Ladies and Gentlemen The Bangles, joka oli tosin aluksi saatavilla ainoastaan digijulkaisuna.